Hei,
meillä on 9-viikkoinen lapinkoiran pentu. Se tykkää kovasti leikin tiimellyksessä näykkiä. Alussa yritimme olla huomioimatta tätä, mutta nyt tuntuu siltä että sitä on kiellettävä. Sanomme siis ei..
Ja melko huonolla menestyksellä. Koira jatkaa innostuessaan, varsinkin 5-vuotiaan lapsen näykkimistä niin kauan kunnes se kannetaan jäähylle kodinhoitohuoneeseen (sen oma paikka, siellä on koiraportti eli ei täysin eristetä)
Vanhempani (heillä oli aikanaan melko pahantapainen metsästyskoira joka lopetettiin sen ollessa 9v. aggressiivisen käytöksen takia) kävivät tänään katsomassa pentua ja molemmat heti alkuun "alistivat" koiran. Isäni heti tavatessa, ja äitini sen näykkäistessä.. Kielsin tämän, mutta eivät uskoneet. Vein koiran sitten toiseen huoneeseen..
Mitä mieltä olette tästä alistamisesta. Itse olen ollut siinä uskossa että siitä ei ole apua koiran koulutuksessa - päinvastoin.
Entä mitä työkaluja pienen pennun näykkimiseen. Milloin sen tulisi loppua?
Koiranpennun kieltäminen
4
504
Vastaukset
- Rotikkarinsessa
Pentua saa, ja pitääkin, opettaa heti alusta lähtien olemaan näykkimättä - ellei se ole sallittua myös sitten, kun se on vanhempi.
Toki koirissa on eroja, mikä keino tepsii, mutta omalle koiralleni (nyt 7 kk:n ikäinen cane corso -uros) toimi se, että kun se alkoi näykkiä, lopetettiin tekeminen - yleensä leikki - samantien ja huomio lakkasi, jos se silti jatkoi, tuli tiukka ei-käsky. Jos kahden (tai kolmen) kiellon jälkeen jatkoi edelleen näykkimistä, pentua otettiin kiinni alaleuasta sillä tavalla, että peukalo oli kielen alla, eikä se päässyt puremaan. Siinä hetki pitämistä (ei mikään mukava tunne) ja sitten irti ilman mitään sen suurempia manööverejä tai lohdutteluja yms.
Tuota alaleuasta kiinnipitämistä tarvitsi käyttää vain noin kolme kertaa, kun se jo tajusi, että näykkimisestä ei seuraa mitään kivaa ja yleensä sitten riitti joko tekemisen lopettaminen tai yksi ei käsky. Eikä siinä montaa päivää mennyt, kun pureminen lopetettiin kun huomattiin, että sillä ei saavuteta mitään. - JepJep
Tottakai pentua pitää kieltää, ja mikä ihme siinä alistamisessa nyt niin vakavaa on ettei sitä voi tehdä. Onko jokikisessä asiassa aina oltava niin valtavan syvällinen, alistmistakin on niin montaa sorttia, asian selväksi tekeminen pennulle, ei pitäisi nyt olla mikään kovin valtava ongelma. Mutta sitten kun koira on iso ja näykkii esim lapsia, tilanne on ihan toinen. Osalle koirisita riittää huomiotta jättäminen, mutta mikään itsestään selvä lähtökohta se ei asialle ole. Koira ei menetä luottamustaan ihmiseen alistettaessa, kun vain huolehditaan siitä että koira tietää mistä syystä niin tehdään. Sellainen kädettömyys ja avuttomuus on aika surullista, mitään ei osata, uskalleta tehdä, väistetään vähänkin epämiellyttävät asiat, ja annetaan ongelman kasvaa, kunnes sitten on jo oikat ongelmat kohdalla. Ja näykkiminen loppuu sitten kun et anna sen enää näykkiä.
- canis.familiaris
Tärkeä on erottaa leikki ja ylimenevä käytös puremisessa. Täytyy opettaa myös rauhoittuumaan ja rauhoittamaan liian kovaksi käyvää leikkiä.
Pennun hampaiden käytölle on aika monta merkitystä mm.
- tunnustelee ja tutustuu
- oppii ja opettelee esineitä/ asioita
- harjoittaa viettejään jne..
- osoittaa myös kiintymystä..
Suun/ käyttö on siis pennulle aika tärkeä asia ja monisäikeinen. Pitää vain erotella oikea ja väärä, sekä liiallisuuksiin menevä käytös. Sen tason määrittelee koti ja ympäristä...-ei koira
Tuo "alistamnen/selättäminen" ihan pennulla on ilmeisesti vain rauhoittava tekijä/tapa...se on aika sama tarkoitus, kuin syliin otto ja siinä pitäminen rauhoittumiseen asti..
"Ja melko huonolla menestyksellä. Koira jatkaa innostuessaan,"...tuon menestyksen ratkaiset sinä, että tapahtuuko vai ei...Asia on sinänsä erittäin yksinkertainen..Jos jokin pitää keskeyttää...niin se keskeytetään!! OTTI MITÄ OTTI: Jos koiraa taas kielletää, niin se viedääbn sitten läpi, mitä ollaan kieltämässä...jos koira halutaan rauhoittaa, se rauhoitetaa...Ei anneta periksi, vaan jatketaan vasta, kun oma tahto toteutuu (haettu tulos)
Päättäväisyyttä ja ajatusta siihen, että mitä halutaan ja miten toeutetaan..Ei toivota mitään. - JepJep
Tuo oli hyvin sanottu, koiran kanssa ei toivota mitään, erittäin nasevasti sanottu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273623- 412459
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362304Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381539
- 141342
- 1271302
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2661285Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275