Mielenterveystyö???

No tuollaisia ne todelliset "ammattilaiset" ovat. Eihän sitä muuten jaksaisi työtänsä, jollei pääsisi purkamaan tunteitaan= jauhamaan paskaa asukkaista. Ja mikä yllättävintä paskanjauhajina saattaa olla pitkällekin lukeneita ammattilaisia.
Tärkeintä on että saa työvuoronsa aikana mahdollisimman paljon roikuttua netissä(FB jne.) Kyllähän ne asukit pärjäävät keskenään....

Kyllä niitä löytyy muistakin työyhteisöistä. Tehdään välttämättömin. Omat asiat etusijalla ja työkavereiden selkäänpuukotus, aliarvioiminen ja toisen työn mitätöinti yleisempiä epäkohtia huonossa työyhteisössä.

Osalla selllainen luulo, että he ovat ylitse muiden ja tietävänsä kaiken. Oma napa ensisijalla. Muista viis. Mutta kun ollaan esimiehen kanssa niin "nuollaan" ja ollaan kaiken parhaita ja osaavia. Miksi kollega ei tue toista kollegaa? Missä mättää. terveydenhuollon suurin ongelma on, että hädässä ihminen jätetään yksin vaikka pitäisi olla päinvastoin. Petollista ja raukkamaista toimintaa.

Toki on oikeudenmukaisia ja erittäin kivojakin työkavereita. Mutta miksi osa muodostaa ns. kuppikuntia ja sen sisälle on vaikea päästä. Etenkin sijaiset, keikkalaiset, opiskelijat jäävät ulkopuolelle ja heillä yleensä teetetään kaikkein likasimmat, raskaimmat yms aputyöt. Itse he ovat, joko kahvihuoneessa parantamassa maailmaa tai istuvat kansliassa, netissä tai käyvät juoruamassa toisessa yksikössä tai ainaisella tupakkatauoilla. Potilaista ei niin väliä. Mutta kun halutaan päteä ollaan ensimmäisenä nenä oven välissä. Minä minä tiedän periaatteella. Onko tuttua työssänne vai olenko väärässä asioiden suhteen?

Mikä kasvattaa ammatti-ihmisistä tällaisia? Tässäkö monta syytä miksi hoitoala on hyvinkin ilkeämielinen ja sen työyhteisöt kipeitä. Vaikka pitäisi olla juuri toisinpäin. Hoitajat ovat kyllä työssä ja hoitamassa potilaita eikä hoitamassa omaa elämäänsä paremmaksi. Ilmeisemmin koulu ei opeta näin kyllä ne syylliset löytyvät sieltä työyhteisön sisältä. Nämä ns. ammatti-ihmiset toimivat näin ja kukaan ei puutu.

Toki purkukeinojakin pitää olla henkilökunnalla mutta onko ed.mainitut keinot oikeita välineitä. Luulen, että osalla heillä turhautuneisuutta omaan työhönsä, henkilökuntaa liian vähän vai niinhän sitä sanotaan, että laiska haluaa päästä mahdollisimman vähällä itse ja työt tekee muut. Työnohjaus yms keinot ovat henkilöstöä varten jos ei homma pelaa.

Mietin, että kuka esimerkiksi laatii näihin työnhakuilmoituksiin nämä valtavan hienot visiot. kerrotaan ummmet ja lammet työyhteisöstä, organisaatiosta ja hyvästä team- hengestä mutta tosiasiassa suurin osa on silkkaa valhetta ja ihminen herää todellisuuteen kun hän astuu tällaieen huonoon työyhteisöön.
Missä todelliset johtajat ovat ja mikä on välimatka todelliseen käytäntöön.
Tätä seikkaa olen ihmetellyt useinkin.

Johtamisen tulisi olla näkyvämpää ja esimiehen tulee puuttua mahdollsimman nopeasti näihin epäkohtiin. Ettei kuppikuntia synny, työssä on hyvä olla ja oleellisinta, että keskitytään itse työhön ja potilashoitoon. Koska nämähän syövät ihmistä ja työyhteisöä valtavan paljon jos todellisuus on ihmisten ja työntekijöiden välien selvittämistä. Turhaa energiaa menee ihan muualle minkä voisi käyttä itse oman työn sisällön kehittämiseen ja nimenomaan potilastyöhön.

Osa johtajistahan ei osaa johtaa tai heillä ei ole riittävää kokemusta, koulutusta tai metodit ovat väärät ihmisten johtamisessa. Monissa työyhteisöissä esimieskin syyllistyy ja osallistuu mustamaalaamiseen, aliarviointiin ja huonoon käytökseen vakihenkilöstön kanssa. Minusta on hyvi epäeettistä ja moraalitonta jos suunnan näyttäjä toimiin näin.

Se kertoo, että esimiehellä ei ole kokemusta, osaamista, koulutusta ja sivistyksen taso hipoo riman alta. Onko nämä esimiehet ns. vanhanajan taplaajia. Myös iso osa esimiehistä on liian kokemattomia ja koulutus jossain pelkkä sairaanhoitaja. Se ei enää riitä hyvään johtamiseen ja työyhteisöjen kehittymiseen vaan tarvitaan vankkaa kokemusta ja asiaosaamista niin, kliinisestä työstä, substanssiosaamista, ihmistenjohtamisesta, hallinnosta sekä kehittävästä työnotteesta.

Mutta esimies ei ole yksin vastuussa vaan alaisllakin on vastuu hyvästä työyhteisöstä ja kollegialisuudesta. Asiallisesta ja rakentavasta tavasta tehdä työtä kaikkien kanssa tasveroisesti. Olipa sitten kyseessä opiskelija, keikkalainen, sijainen tai vakituinen työyhteisön jäsen.

Olen tullut siihen tulokseen että ne jotka hakeutuvat mielenterveysalalle töihin terapoivat lähinnä itseään. Yksi tuttuni kärsii mielenterveysongelmista ja samaan hengenvetoon suunnittelee ryhtyvänsä alalle töihin. Omakaan kuuppa ei ole kunnossa!!!!

Niin osuvaa tekstiä täällä. Yes, kerrankin joku on samaa mieltä tästä asiasta. Olen nähnyt monta mielenterveysalalla toimivaa työntekijää jotka ilkeitä, eivätkä tosiaankaan alalle sopivia. ja yksi oli ja on edelleen kiusaajani, muuta kautta.

Älkää ihmiset hakeutuko hoitoalalle. (Erittäin lapsellisesti sanottu, mutta...) auttamisenhalu ei kanna kovin pitkälle jos joka päivä ennen töihin lähtöä on paha olo. Pitemmässä juoksussa se paha olo syö sen auttamisenhalunkin pois. Ja se on kyllä totta, että Hyvin Suuri osa hoitohenkilökunnasta ei tule töihin hoitamaan potilaita, vaan just hengaamaan. Missä vika??? Mitä asialle pitäisi tehdä??? Itse en ole hoitoalalla, mutta olen nähnyt tätä juttua todella läheltä.

Älkääpäs nyt muutaman huonon yksikön perusteella koko alaa mustamaalatko. On mielenterveysalalla myös hyviä yksiköitä, joissa asukas on oikeasti otettu huomioon yksilönä voimavaralähtöisesti ja henkilökunta töissä asukkaita varten.
Mutta kyllä näitä mätäpaiseita joka hommaan mahtuu, ikävä kyllä. No onneksi kunnilla on nyt kaikki valttikortit käsissään, kun saavat kilapilutuksilla siistiä alaa niin paljon, kun haluavat ja jossain on jo näitä huonoja yksiköitä kilpailutuksilla suljettu.
Ja minusta tuollaist ongelmat ovat täysin työnjohdollisia, kyllä yksikön johtajan pitäisi hoksata ja toimia tuossa tilanteessa. Mutta, jos ei kiinnosta, niin seuraus on sitten tämä.