Silmän kipu

Kävin vuoden alussa silmien laserleikkauksessa (Lasik) ja joudun tietenkin käyttämään silmissä kostutustippoja vielä ainakin kuukauden jos ei pidempäänkin. Minua on vain mietityttänyt leikkauksesta lähtien, että kuuluuko kuivasilmäisyyden oireisiin silmän kipu vai olisiko kyseessä esimerkiksi kohonnut silmänpaine?

Itselläni tulee aina noin viikon välein pariksi kolmeksi päiväksi vasempaan silmään kipua, aivan kuin joku tökkäisi neulalla silmään. Kipu tuntuu enemmänkin silmän nurkissa tai yläluomen alla "silmän sisällä", ei siis itse leikkauskohdassa. Kuukausikontrollissa tehtiin silmän topografia, jossa ei ollut mitään vikana, joten leikkauksen epäonnistumisesta tässä ei ole kysymys. Silmä on kuulemma parantunut erinomaisesti ja näkökin toimii. Vasen silmä on lääkärinkin mukaan kuivempi kuin oikea, jossa ei ole ollut leikkauksen jälkeen mitään ongelmaa. Vasemmassa silmässä voimakkuudet olivat vähän vahvemmat, joten sitä jouduttiin operoimaan vähän enemmän. Välillä silmät tuntuvat ihan hyviltä, mutta välillä taas tuntuu (kovilla pakkasilla), että mikään kostutus ei auta. Parempaan päin kuitenkin ollaan jo menossa, sillä kostutustippoja en ole tarvinnut laittaa enää niin usein kuin aiemmin. Ihmetyttää vain tuo silmän ajoittainen kipu. Silmä myös tuntuu välillä vähän kuin turvonneelle. Leikanneelle lääkärillekin mainitsin kuukausikontrollissa tästä kivusta, mutta hän ei kommentoinut asiaa mitenkään. En tiedä olisiko etsittävä toinen lääkäri tutkimaan silmä, kun leikannut lääkäri ei kommentoi asiaa.
0130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Neulalla silmään kirjoitti:

Kävin vuoden alussa silmien laserleikkauksessa (Lasik) ja joudun tietenkin käyttämään silmissä kostutustippoja vielä ainakin kuukauden jos ei pidempäänkin. Minua on vain mietityttänyt leikkauksesta lähtien, että kuuluuko kuivasilmäisyyden oireisiin silmän kipu vai olisiko kyseessä esimerkiksi kohonnut silmänpaine?

Itselläni tulee aina noin viikon välein pariksi kolmeksi päiväksi vasempaan silmään kipua, aivan kuin joku tökkäisi neulalla silmään. Kipu tuntuu enemmänkin silmän nurkissa tai yläluomen alla "silmän sisällä", ei siis itse leikkauskohdassa. Kuukausikontrollissa tehtiin silmän topografia, jossa ei ollut mitään vikana, joten leikkauksen epäonnistumisesta tässä ei ole kysymys. Silmä on kuulemma parantunut erinomaisesti ja näkökin toimii. Vasen silmä on lääkärinkin mukaan kuivempi kuin oikea, jossa ei ole ollut leikkauksen jälkeen mitään ongelmaa. Vasemmassa silmässä voimakkuudet olivat vähän vahvemmat, joten sitä jouduttiin operoimaan vähän enemmän. Välillä silmät tuntuvat ihan hyviltä, mutta välillä taas tuntuu (kovilla pakkasilla), että mikään kostutus ei auta. Parempaan päin kuitenkin ollaan jo menossa, sillä kostutustippoja en ole tarvinnut laittaa enää niin usein kuin aiemmin. Ihmetyttää vain tuo silmän ajoittainen kipu. Silmä myös tuntuu välillä vähän kuin turvonneelle. Leikanneelle lääkärillekin mainitsin kuukausikontrollissa tästä kivusta, mutta hän ei kommentoinut asiaa mitenkään. En tiedä olisiko etsittävä toinen lääkäri tutkimaan silmä, kun leikannut lääkäri ei kommentoi asiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu