Tänään näin jäniksen jäljet lumessa, kauralyhteeni ympärillä, jonka jouduin työntämään pystyyn lumihankeen lintusille, kun en päässyt puun lähellekään, katolta pudetetun lumen ollessa 2 metrisiä kasoja:D
Seuraako se lintujen ruokailua ja arvelee sieltä löytyvän jaettavaksi,...joka tapauksessa se on loikkinut pitkin hankivuorta ja napostellut kauranjyviä - tyytyväisenä varmaan :D
Eipä ollut tallannut lyhdettä, vaan istunut jäljistä päätellen ihan somasti.
Aurinko paistaakin hangille taas, melkein siellä silmät häikäistyy ens'alkuun ulos mennessä, mutta sirrilläsilmin pärjäilee. On noita luontokappaleita mukava seurata, oravainenkin istui kuin pieni mummeli etutassut niin nätisti rintaa vasten ja katseli maisemia ja minua pirteänä.
Näkyypä järsineen tammenoksasta ihan valkoisen puuaineksen esille, kaipa se on ollut tarpeen, vaikk'en tuollaista ole ennen täällä huomannut, ihan kuin olisi jotain samanlaista kuin vanhoissa omenapuissa, tuo oksien pintakasvullisuus! Onhan maistunut ainakin:D
Kertokaa nyt te muutkin luontoa seuranneet kokemuksistanne, pikkuystäviemme touhuista !
Jäniksellä hyvä vaisto !
17
134
Vastaukset
Rotevatekoinen mustarastas majaili vissiin koko talven näillä kulmilla. Se ilmoittaa olemassa olostaan erikoisella varoitusäänellään.
Viimekeväänä näin ammattimaisten lintubongarien äänestäneen mustarastaan laulun hienoimmaksi siipiveikon ääneksi. Hienoa luonnon huilumusaa!
Oravat jäävät taajamiin loikkiessaan ennemmin tai myöhemmin autojen liiskaamiksi, ne kun eivät osaa arvioda turvallisia tienylityksiä.
Keltasirkut ovat jo melkein häippässeen pihan ruokintapaikalta. Niiden safkamatkat ovat ehkä ohi, ellei tule kovia lumipyryjä.
Fasaanit, etenkin kanat, jotka ovat kanahaukan eineenhakureissuilta säästyneet, vierailevat vielä lumien sulettuakin pihalla.
Pian fasaaniherra aloittaa kevät-ääntelynsä. Kuulemma lajin kanojen mielestä voittaa kaikkien muiden siivellisten 'laulun'.- monesti ihaillut
On sillä äänivarat!--- Mustarastas
http://www.youtube.com/watch?v=mPv-1t94L68&feature=related - Makriina ek
Meidän pihalla talvehtii 2 mustarastasta, molemmat täysin mustia, toisella musta nokka, toisella keltainen.
Muuta eroa en niistä huomaa. Lintukirjan mukaan uros on musta, vain keltainen nokka, naaras on ruskehtava, vaaleampi. Nokan väriä ei mainita.
Onkohan meillä pariskunta vai kaverukset?
No varmaan, sen verran äänekäs on tuo korea tänne istutettu lintuherra:D
Olenhan kertonut siitä sunnuntaiaamusta, jolloin kuulin melkoista lintukiroilua pihalla Sipoon aikoina. OLihan mentävä ikkunasta katsomaan mikä siipien melske ja rähinä siellä kaikui!
Olin muotoillut sementistä linnun, kuin lentoon aikovan metsäkyyhkyn 20-25 cm ja maalannut sen siniseksi :) No,..fasaani uros ei sitten millään saanut sitä reagoimaan ja lentämään tiehensä:DDD
Kerta kerran jälkeen se hyppäsi isolle kivelle,..ylvästeli sen edessä,.. ja sitten levitti siipensä ja paukutti niitä kylkiään vasten kiukkuisena. Äänivarat oli tosi kuuluvat yli peltojen! Vaan oli sen luovuttava, ja tottuihan se siihen, kävi muuten nokkaisemasskin sitä ja sitten kyllä tajusi.
Nauruahan se herätti meissä sisällä olijoissa, - ei vaikuttanut pullistelut teoksen lintuun. Ylväänä se suuntautui omassa rauhassaan kohti taivaanrantaa.Olipa hauska juttu. :)) Sitä muukalaisen pelottelua oli varmaan huvittavaa seurata. Mutta kertoohan se myös siitä, että olit osannut muotoilla varsin vaikuttavan linnun, kun meni niin todesta. Ja taisi olla tosi pelottava, kun oli oudon värinenkin - sininen.
Tällaisia juttuja lukisi lisääkin. :)
Eilen kun tyhjensin roskista niin huomasin rusakon kyykkivän puskan juurella ja oli aivan hiljaa paikallaan, suuret silmätkin oli liikkumatta, yritin hätistää sitä naapuritalon puolelle tekemään pahojaan, mutta ei hievahanutkaan paikaltaan ja olin noin 2 metrin päästä hänestä.
Ihmettelen kun asun kaupungin keskustassa ja tännekin eksyy rusakoita, en ennen olekkaan nähnyt.- texsanell ek
Ei ne enää ihmisiä taida pelätä, kun maata köllöttävät aurinkoa ottaen avoimilla paikoilla:D
Meilläkin traktorilla ajaessa suoraan alas pellonrinne sarkaa, makas vaan ojan penkalla metrin päässä kaikessa rauhassa. Kaipa se jo tiesi traktorin murisevan suoraa reittiä, eikä tee ääkkikäännöksiä mutta ihmettelin sen rohkeutta !
Oli niitä Katajanokallakin ihan näkyvillä, ketutkin käyvät napsimassa niitä vuorostaan ja nakkikioskien paperinyytteistä loppuja syömään naamat ketsupissa :D
Kylläpä nukuin ruhtinaallisen pitkään, kun menin uudestaan herättyäni 5 kieppeillä,..ihanaa ! - tinat ek
texsanell ek kirjoitti:
Ei ne enää ihmisiä taida pelätä, kun maata köllöttävät aurinkoa ottaen avoimilla paikoilla:D
Meilläkin traktorilla ajaessa suoraan alas pellonrinne sarkaa, makas vaan ojan penkalla metrin päässä kaikessa rauhassa. Kaipa se jo tiesi traktorin murisevan suoraa reittiä, eikä tee ääkkikäännöksiä mutta ihmettelin sen rohkeutta !
Oli niitä Katajanokallakin ihan näkyvillä, ketutkin käyvät napsimassa niitä vuorostaan ja nakkikioskien paperinyytteistä loppuja syömään naamat ketsupissa :D
Kylläpä nukuin ruhtinaallisen pitkään, kun menin uudestaan herättyäni 5 kieppeillä,..ihanaa !Rusakon näin meidänkin talon nurmikolla joskus ihan päivittäin, joten asusteli jossain aivan lähituntumassa, mutta viime kesänä vain harvan kerran. On tainnut se tuttu vakikävijä jo muuttaa paremmille nurmikoille toiseen ulottuvaisuuteen.
- texsanell ek
Mikä ihana aurinkoinen kevätpäivä tästä tulikaan, vaikka aamupäivällä näytti pilviseltä ja harmaalta!
Lumet on sulaneet pehmeäksi sohjoksi pikkuteillä, vaikka päätiet ovatkin jo lumettomat. Vesilammikoita kertyy nyt alaville paikoille, mutta kevään riemua se vaan on:D
Äidit ei taida niin tyytyväisiä olla kun pojat näkyivät tuolla roiskivan toistensa päälle.
Kävin vielä tavaratalossa ihan huvikseni, kun on väljempää liikkua ja saa rauhassa katsella tarvitsemaansa.
Nyt paistuu siika hiljakseen ilta-ateriaksi, kasvatettuahan se on, mutta niin saammekin ympäri vuoden nyt tuota lohen serkkupoikaa.
Liikuntaa ja menoa pitää nyt harrastaa, eikä istua sisällä niinkuin kovilla pakkasilla joutui. Miten voikin sulaa ja pehmetä nopeasti tuo lumi, auton pohjaa ihan raapi renkaiden upotessa syviin uriin.
Muutama päivä, niin on maa paljaana jos tätä menoa jatkuu, hieno homma! - ibiza*'
No noita jäniksiähän on aivan haitalle asti...
Tuossa viime syksynä noita pihallani oli useita. Yksi kookkain oli mieltynyt puutarhaani. Jyräsi porkkanamaani sileäksi. Istututin uuden vadelmapenkin ja eiköhän kuin huvikseen alkanut parsimaan istutustani. No, siirsin moisen pakastimeeni ja pääsimme sopuun siltä osin... :) - Mummukka 1
Tykkään mikäkin eläimistä mutta en enää oravista Meillä perheen nuorimmainen lastenlapsi on asunut meillä äitinsä sairaalaolon aikana ja syöttänyt kesällä oravia istuen terassipihalla Nyt ei ovea voi pitää auki kun hyppivät sisälle ja pudottelevat maljakoita ja repi valo verhoon rumia jälkiä.Kahdesta valokuvakehyksesta meni lasi toisesta murtui reunasta pala,kun paiskautui lattialla.En yhtään niistä pidä,röyhkeitä ovat ja sisälle aina pyrkimässä.
Asun kaupunginosassa, jossa on paljon luontoa. Olen aina ihastellut puussa hyppeleviä oravia, mutta hämmästyin kuin lähellä olevan rivitalon väki on oraviin tyystin kyllästynyttä. Kertomiasi hauskuuksia on siellä tapahtunut tämän tästä. Yksikin valitti,että vaikka luudalla ajaa oravaa pois pihaltaan, niin väistyy vain metrin kaksi ja on taas tulossa. Sisään on päässyt seinää pitkin kuulemma kerran jopa kolmannen kerroksen ikkunasta.Ja ennen kuin kaveri saatiin ulos, oli huushollissa kaaos sen säntäiltyä ympäri kämppää.
- texsanell ek
tinat kirjoitti:
Asun kaupunginosassa, jossa on paljon luontoa. Olen aina ihastellut puussa hyppeleviä oravia, mutta hämmästyin kuin lähellä olevan rivitalon väki on oraviin tyystin kyllästynyttä. Kertomiasi hauskuuksia on siellä tapahtunut tämän tästä. Yksikin valitti,että vaikka luudalla ajaa oravaa pois pihaltaan, niin väistyy vain metrin kaksi ja on taas tulossa. Sisään on päässyt seinää pitkin kuulemma kerran jopa kolmannen kerroksen ikkunasta.Ja ennen kuin kaveri saatiin ulos, oli huushollissa kaaos sen säntäiltyä ympäri kämppää.
Kaipa niistä on hauskaa nähdä miten nuo kaksijalkaiset asuvat:D
Sisällehän ne haluaa, jos suinkin niitä on menty ruokkimaan, tottahan ne sen muistavat lisäaterian toivossa.
Olenkin joskus kertonut minulla oleen sydäntä sammakolle, kun ovat uhanalainen laji tätä nykyään otsonikadon myötä. Noo minulla oli lammikko mökilläni, jossa sammakot saivat kutea, ja poikasten ollessa valmiita lähtemään joelle, emme voineet ajaa nurmikkoa pariin päivään.
Ilmeisesti emosammakko oli reviiriuskollin ja jäi talvehtimaan lammikkoon, koska kerran näinkin sen puoli kohmeisena lämmittelevän auringossa reunuskivellä.
Sillä oli tapana elokuisina iltoina tulla terassin lattialle, valoon ja kuuntelemaan television ääntä. Menessäni ulos se istua kökötti siinä valokiilassa monena iltana, minä kahvikupposeni tai oliko joskus viinilasillisen kanssa, ja olimme ihan kaverit, ei pelännyt mamma sammakkokaan.
Yhden ainoan kerran se lähti perääni kun siirryin sisälle, tullen ihan kynnykselle ja loikkasi sisälle missä valoa oli verannalla. Ohjasin sen ulos, mutta huvittihan se minua :D Pitäneekin soittaa uusille omistajille, että varovat astumasta sen päälle, jos tulee valoon taas nauttimaan, ennen talvilepoa:) texsanell ek kirjoitti:
Kaipa niistä on hauskaa nähdä miten nuo kaksijalkaiset asuvat:D
Sisällehän ne haluaa, jos suinkin niitä on menty ruokkimaan, tottahan ne sen muistavat lisäaterian toivossa.
Olenkin joskus kertonut minulla oleen sydäntä sammakolle, kun ovat uhanalainen laji tätä nykyään otsonikadon myötä. Noo minulla oli lammikko mökilläni, jossa sammakot saivat kutea, ja poikasten ollessa valmiita lähtemään joelle, emme voineet ajaa nurmikkoa pariin päivään.
Ilmeisesti emosammakko oli reviiriuskollin ja jäi talvehtimaan lammikkoon, koska kerran näinkin sen puoli kohmeisena lämmittelevän auringossa reunuskivellä.
Sillä oli tapana elokuisina iltoina tulla terassin lattialle, valoon ja kuuntelemaan television ääntä. Menessäni ulos se istua kökötti siinä valokiilassa monena iltana, minä kahvikupposeni tai oliko joskus viinilasillisen kanssa, ja olimme ihan kaverit, ei pelännyt mamma sammakkokaan.
Yhden ainoan kerran se lähti perääni kun siirryin sisälle, tullen ihan kynnykselle ja loikkasi sisälle missä valoa oli verannalla. Ohjasin sen ulos, mutta huvittihan se minua :D Pitäneekin soittaa uusille omistajille, että varovat astumasta sen päälle, jos tulee valoon taas nauttimaan, ennen talvilepoa:)Ihan jokaisella ei olekaan sammakkoa kaverina, oisko ollut muuten itsensä salaava prinssi. Et tullut kysyneeksi tai vain pusulla tarkistaneeksi? :) Eikös saduissa ollut näitä sammakkona piileskeleviä prinssejä.
Eräs ystäväni asuu rivitaloasunnossa, jossa tietenkin pihaoven avoinna ollessa helposti pääsee pienijalkainenkin eläin sisään matalan kynnyksen yli. Kerran oli tullut päästäinen. Toisen kerran hän toisesta huoneesta kuuli olkkarista outoa ääntä rops rops rops ja meni katsomaan. Iso sammakkohan se siinä oli tullut tekemään lähempää tuttavuutta.
Siskontytölläni on ollut vuosia vakitelttapaikka saaressa ja teltta paikallaan kaiket kesät, jossa hän miehensä kanssa sitten yöpyy hyvin usein ja lomilla viikkokausia. Kertoi, että heille tuli ystäväksi lokki, joka talvehdittuaan aina palasi maisemiin. Muutaman vuoden tuttavuuden jälkeen lokki hautoi munat jossain lähistöllä ja johdatti poikaset siskontytölle siksi ajaksi "hoitoon", kun itse kävi pyydystämässä syötävää. Ihan tosi tarina, vaikka varmasti kuulostaa sadulta. :) Olivat nämä vakitelttailijat niin luontoihmisiä ja luonnollinen osa lokin elämää ja maisemaa, että lokki oli oppinut luottamaan heihin täysin varauksettomasti. Varmaan annetut herkut ja leppoisa juttelu oli tehnyt tehtävänsä. Kyllä ystävä ystävän tuntee. Minusta tämä on ollut aina suloisimpia "lemmikkitarinoita" kuin olen koskaan kuullut - ja todella vielä totta. Lokki oli vastaillut jutteluun, joten oli paljon "keskusteltukin", olisi kiva tietää vain juttelivatko vastapuolet samasta aiheesta, vai puhuiko toinen aidasta ja toinen aidanseipäästä. :))- texsanell ek
tinat kirjoitti:
Ihan jokaisella ei olekaan sammakkoa kaverina, oisko ollut muuten itsensä salaava prinssi. Et tullut kysyneeksi tai vain pusulla tarkistaneeksi? :) Eikös saduissa ollut näitä sammakkona piileskeleviä prinssejä.
Eräs ystäväni asuu rivitaloasunnossa, jossa tietenkin pihaoven avoinna ollessa helposti pääsee pienijalkainenkin eläin sisään matalan kynnyksen yli. Kerran oli tullut päästäinen. Toisen kerran hän toisesta huoneesta kuuli olkkarista outoa ääntä rops rops rops ja meni katsomaan. Iso sammakkohan se siinä oli tullut tekemään lähempää tuttavuutta.
Siskontytölläni on ollut vuosia vakitelttapaikka saaressa ja teltta paikallaan kaiket kesät, jossa hän miehensä kanssa sitten yöpyy hyvin usein ja lomilla viikkokausia. Kertoi, että heille tuli ystäväksi lokki, joka talvehdittuaan aina palasi maisemiin. Muutaman vuoden tuttavuuden jälkeen lokki hautoi munat jossain lähistöllä ja johdatti poikaset siskontytölle siksi ajaksi "hoitoon", kun itse kävi pyydystämässä syötävää. Ihan tosi tarina, vaikka varmasti kuulostaa sadulta. :) Olivat nämä vakitelttailijat niin luontoihmisiä ja luonnollinen osa lokin elämää ja maisemaa, että lokki oli oppinut luottamaan heihin täysin varauksettomasti. Varmaan annetut herkut ja leppoisa juttelu oli tehnyt tehtävänsä. Kyllä ystävä ystävän tuntee. Minusta tämä on ollut aina suloisimpia "lemmikkitarinoita" kuin olen koskaan kuullut - ja todella vielä totta. Lokki oli vastaillut jutteluun, joten oli paljon "keskusteltukin", olisi kiva tietää vain juttelivatko vastapuolet samasta aiheesta, vai puhuiko toinen aidasta ja toinen aidanseipäästä. :))Ihana tarina ystävystymisestä ja luottamuksesta :) Tuttavapiirini on kuullut tuon kertomani sammakkoystävästä, ja leikillisesti kehoittaneet pusuttelemaan sammakkoa :D Siihen ei minusta olisi sentään.
Ne keramiikkasammakot mitä alkoivat tuoda tuliaisiksi käydessään mökillä, jätin kyllä uusille omistajille, niinkuin kaiken siellä olevan:) - Muistothan on tallella! texsanell ek kirjoitti:
Ihana tarina ystävystymisestä ja luottamuksesta :) Tuttavapiirini on kuullut tuon kertomani sammakkoystävästä, ja leikillisesti kehoittaneet pusuttelemaan sammakkoa :D Siihen ei minusta olisi sentään.
Ne keramiikkasammakot mitä alkoivat tuoda tuliaisiksi käydessään mökillä, jätin kyllä uusille omistajille, niinkuin kaiken siellä olevan:) - Muistothan on tallella!Mutta kuulepas, ei olisi pitänyt olla niin hienohelma, ettet uskaltanut pusua moiskauttaa. Ajatteles, sulla voisi olla nyt prinssi ja puoii valtakuntaa! Etkös jo ala katua, mitä??? :)))
Tuli tässä mieleen vain kysymys, että mitä valtakuntaa puolet ... Suomea? Sammakkovaltakuntaa? Eli nyt menikin problemaattiseksi tämä juttu kerrassaan! :O Sekosin vallan omaan näppäryyteeni, mutta eipä se eka kerta ole ja kerrankos sitä. :)
No et ole ainoa tinat, joka leikkiä on laskenut siitäkin aiheesta:D Mitäpä niistä, nauruahan se herätti silloinkin. Katselin juuri f.bookissa Kesäheinäläisten intoa, kun kausi avataan tämän kuun viimeisenä. Ei voi kieltää, etteikö hienoinen haikeus valtaa mielen näin varhaiskeväällä, mutta tuoreessa muistissa on myös työt, jotka vaativat jo liikaa voimia ollakseen hyvin tehtyjä!
Hyvältä tuntuu oppia luopumaankin, kun käymään sentään pääsee ystäviään tapaamaan:D
Nokipannukahvit oli jo ulkosalla ja ilmahan oli mitä hienoin, mutta en kuulu enää joukkoon vakikesäläisiä:D
Naapurit siellä aina valistaa uusia tulokkaita, en enää huolehdi puutarhastakaan,...onneksi!
Viserrystä on ollut linnuilla tänään runsaammin, kevät senkun etenee !!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude20915074Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t12710520Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy11910087Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089341Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k529162Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237059Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk566935Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826507Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1696176Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335598