Onko luonnonlääkkeitä myooman poistamiseksi ?

Kyllä, vaihdevuodet kutistavat myoomat luonnollisesti. Myoomat ovat hyvin yleisiä, ja jos niistä ei ole haittaa, niin niille ei tarvitse tehdä mitään.

Googleta esim. 'shrink fibroids naturally', niin löydät asiasta rutkasti tietoa. Toiset tuntuvat saaneen apua erilaisista yrteistä tai ruoka-aineista; toiset eivät. Sivuilla kerrotaan myös, mitä aineita kannattaa välttää. Osa sivustoista on kaukana objektiivisista: niiden kautta kun voi tilata aihetta koskevia opuksia tai tuotteita.

Itse nappailin leikkausaikaa odotellessa siankärsämöuutetta ja pellavansiemenrouhetta (jota olin tosin syönyt jo aiemminkin). Kasviestrogeenien vaikutuksesta ollaan kahta mieltä: toiset suosittelevat soijaa; toisten mukaan se päinvastoin kasvattaa estrogeenista riippuvaisia myoomia (myös pellavansiemenissä on kasviestrogeenia, joskin vähemmän). Vaikutus saattaa olla myös yksilöllistä.

Toivoin kovasti, että kasviestrogeenit (ja siankärsämö) olisivat myoomiani kutistaneet tai olisin kokenut jonkin muun "ihmeparantumisen", mutta omani päinvastoin vain kasvoivat hirmuista vauhtia. Parin eri gynekologin mukaan juuri kasviestrogeenit todennäköisesti vaikuttivat kasvuvauhtiin.

On vaikea sanoa, voiko suosimalla tiettyjä aineita ja tuotteita ja välttämällä toisia, todella vaikuttaa myoomien kutistumiseen. Tai edes blokkaamaan niiden kasvua. Vaihdevuodet taitavat kuitenkin olla se ainoa luonnollinen kutistaja. Sillä ehdolla, ettet käytä hormonikorvaushoitoa.

Jos olet se 49-vuotias, joka on aiemminkin palstalla asiasta kysynyt, tunnut käyvän läpi kaikki ne samat kysymykset ja tuntemukset, mitä itse tein ennen leikkausta. Itse olisin mielelläni pitänyt TERVEEN kohtuni, mutta monimyoomaisesta ja elämänlaatua oireilullaan huonontavasta kohdusta en nähnyt mitään syytä pitää kiinni.

Kiitti hyvästä ja asiallisesta vastauksestasi. Kyselen kaikki taivaan ja maan väliltä, ennen kuin teen mitään päätöksiä.

Mitä mieltä nyt leikkauksen jälkeen olet leikkauksesta ? Onko se muuttanut sinua jotenkin ja edelleen sen vaikutus seksuaalisuuteen on se asia, josta haluaisin lisää tietoa.

Olikos se nyt Plazan keskutelupalstalla, kun joku nainen oli menettänyt nautinnon kykynsä, orgasmit olivat kadonneet kohdunpoiston myötä, mitä siihen sanot ? Minulle orgasmien saaminen on henkisesti tärkeä rentoutumiskeinokin, en halua menettää sitä kykyä, koska heikkohermoisena tulisin ihan kahjoksi.

Leikkauksestani on nyt 8 viikkoa, joten aika noviisi vielä kohduttomuuden suhteen olen, mutta vastailen tältä pohjalta.

Ensireaktionihan mahdolliseen tulevaan kohdunpoistoon oli itku. Muutaman seuraavan päivän kapinoin koko ideaa vastaan ja etsin netistä kaiken mahdollisen tiedon. Ja kapinoin entistä enemmän. Minullahan myoomia oli useita - gyneni mukaan kohtuni oli kuin perunasäkki - ja jo heinäkuussa samaa kokoa kuin raskausviikolla 9. Leikkaus olisi kuulemma enemmän kuin todennäköinen seuraavan vuoden sisällä.

En halunnut vielä lähetettä Taysiin, mutta kun kuukauden olin kypsytellyt ideaa leikkauksesta (ja edelleen jatkanut nettitutkimuksiani), olin tullut tulokseen, että juuri odottaminen oli kaikkein stressaavinta. Kasvaako lisää vai eikö kasva; tuleeko lisää oireita vai eikö tule. Mitä lähemmäs leikkausaika tuli, sitä kamalammalta se tuntui, mutta leikkauksen jälkeen en ole kertaakaan katunut.

Nautin sairauslomani joka hetkestä. Nautin siitä, ettei vessassa tarvinnut ravata enää tunnin välein, virtsarakkoa ei enää särkenyt, alavatsakivut olivat tiessään. Tietysti leikkauksen jälkeenkin on kaikenmoisia kipuja ja tuntemuksia, mutta niihin osasi suhtautua eri tavalla, eivätkä ne edes olleet niin kivuliaita kuin myoomista johtuneet.

Minusta on tullut kuulemma iloisempi. Nauran enemmän, suhtaudun asioihin positiivisemmin ja mielialani on rutkasti valoisampi. Luulen sen johtuvan paitsi kivuttomuudesta, myös siitä, ettei tarvitse enää stressata tulevaa leikkausta. Sillä stressasin sitä todella paljon.

Ennen leikkausta seksi oli minullekin hyvin tärkeää ja pelko hyvän seksielämän menettämisestä yksi syy siihen, ettei leikkaus suuremmin houkutellut.
Sairaalasta sain ohjeeksi kuuden viikon yhdyntäkiellon, mutta pitihän tuntemuksia testata jo ennen sitä. Sauvan kanssa. Oli mahtava huomata, että kaikki oli ennallaan.

Aiemmin emättimeni seutuvilla oli neljä ns. orgastista aluetta: klitoris, emättimen suu, g-piste ja kohdunkaulan seutu. Kolme ensimmäistä toimii entiseen tapaan, mutta emättimen pohjaa emme ole vielä hirveästi uskaltaneet "runnoa", Tunto sielläkin tuntuu kuitenkin olevan tallella.

Eli - olen ollut leikkauksen jälkeiseen seksielämääni enemmän kuin tyytyväinen. Tiedän, ettei kaikilla näin ole. Esim. hystersisters.comissa on aiheesta kokonaisia ketjuja. Vielä en ole uskaltanut revitellä entiseen tapaan, mutta vielä senkin aika tulee :)

Hei kiitti, nyt tuli hyvää vastausta ! Kiva kuulla, että sulla tuo kohdunpoisto on mennyt ilmeisen tarkoituksenmukaisesti. Pitääpäs katsoa nuo hystersisters.com -sivut. Kohtuhan lienee latinaksi hysteria, oletan.

Kai se on niinkin, että ihminen, jolla on elämässä ollut liikaa niitä miks-just-mulle -sattuneita ikäviä kokemuksia, pelkää vielä enemmän, että taas kaikki menee pieleen, mutta ei kai sitä niin pitäis ajatella, vaan käyn nyt kaikki pelkoni ja ajatukseni läpi, sitten kai se päätös vähitellen kypsyy, mut jotain täytyy kai tehdä joka tapauksessa, ei näinkään voi jatkaan kipujen kanssa.

Sopiiko vielä kysyä, että miten se itse leikkaus sulla meni, oliko paljon kipuja/vaikeuksia ja kuinka pian toivuit, sanotaanko nyt kävelykuntoon ? Tietty tähänkin vaikuttaa elämäntilanne muutenkin ja onko käytännön asioissa apujoukkoja, mut noin suunnilleen ?

Leikkaukseni, jonka ajankohta muuten oli 13. päivä ja perjantai, kesti tunnin. Verta menetin vain 100 ml (eli huomattavasti vähemmän kuin normaalimenkkojeni yhteydessä) ja herättyäni leikkauksesta ensimmäinen kysymykseni oli: "Koska minut leikataan?" En tiennyt, että leikkauksen jälkeen voi olla niin pirteä ja kivuton.

Tähän taas oli syynä se, että käytin pari ensimmäistä päivää epiduraalista kivunlievitystä. Alun perin en sitä halunnut, mutta leikkausta edeltävä keskustelu anestesialääkärin kanssa johti toisiin aatoksiin, avoleikkauksen jälkeen kun kivut kuulemma ovat aika voimakkaita. Viiltokin kun vielä oli pitkittäinen, olin varautunut pitkään toipumiseen.

Toisena päivänä piti lähteä liikkeelle ja voi jestas, kun oli hidasta hiippailua. Ensin taapersin mieheni tukemana huonettani päästä päähän, sitten laajensin reviiriäni käytävälle ja päiväsaliin. Kävely helpottui huomattavasti sen jälkeen, kun ei enää tarvinnut raahata katetria ja epiduraalitelinettä mukana, niinpä löysin itseni raahustamasta sairaalan kahvilaankin. Kirjaimellisesti raahustamasta.

Kotiuduin kolmantena päivänä. Joka päivä kävelin hieman edellistä enemmän ja pari viikkoa leikkauksesta tein sellaisia 30-45 minuutin lenkkejä. Kieli keskellä suuta ja liukuesteet kengänpohjissa. En alun perinkään viihtynyt pitkiä aikoja sängynpohjalla. Toki luin siellä kirjoja ja katselin sarjoja ja elokuvia, mutta muuten olin paljon jalkeilla - tai tietokonetuolilla :)

Leikkausalue ja -haava eivät olleet erityisen kivuliaita, välillä nippaili sieltä, välillä täältä. Pahimmat kivut tulivat yllätyksekseni ummetuksesta ja ilmavaivoista. Epiduraalisessa lääkityksessä käytetään mm. opiaattia, joka hidastaa/lamaa suolentoimintaa, ja leikkauksen jälkeen ummetus on muutenkin tavallinen vaiva. Kahvi ja kävely onneksi saivat suolen normalisoitumaan nopeasti.

Mieheni oli lomalla ensimmäisen sairauslomaviikkoni, mikä oli todella järkevä ratkaisu: olo oli kuin viiden tähden täyspalveluhotellissa :)
Ensimmäisellä viikolla sänkyyn/sängystä piti kömpiä sivuttain, sukkia tai kenkiä oli hankala - ellei mahdoton - saada omin avuin jalkaan, mutta yllättävän nopeasti sitä alkoi toipua.

Kauppareissut ja saunakäynnit olivat hyviä toipumisen mittareita. Ensimmäinen kauppareissu (joka oli samalla tikkienpoistoreissu) viikko leikkauksesta oli vauhdiltaan verkkainen, en uskaltanut kauheasti kurottautua ja kumartua, nostella tai työntää kärryjä. Viikkojen myötä aloin jo viilettää kärryn kanssa entiseen tahtiin. Ensimmäisellä saunakäynnillä sain vaivalloisesti kivuttua keskilauteille, seuraavalla viikolla vaivoin ylälauteelle, sitä seuraavalla jo omalle paikalleni perimmäiseen nurkkaan.

Jälkikäteen ajatellen nautin suunnattomasti toipumisprosessistani. Kokemuksena se oli hyvin eheyttävä ja voimaannuttava, yksi elämäni parhaista ajanjaksoista. Harvoin tulee mahdollisuus ladata itseään viikkokaupalla, elää vailla kelloja ja aikatauluja, vain olla ja nauttia ja keskittyä itseensä.