Olen 26 vuotias nainen. Elän vakiintuneessa parisuhteessa ja olen onnellinen mieheni kanssa. Kumpikin olemme töissä ja meillä on oma iso asunto. Kaikki"perusasiat" ovat siis kunnossa.. Tiedän että mieheni on se mies, jonka kanssa haluan lapsia joskus.
Olen mietiskellyt viimeisen vuoden ajan olenko valmis lapsen tuloon. Välillä minulla on sellainen olo että oisi ihana saada lapsia ja kun näen vauvoja minulla tulee juuri tämä tunne. Minusta olisi ihana elää perheenä, tehdä yhdessä asioita.
Mutta asia mikä minut saa epäilemään valmiutta on se, kun sukulaisen 1 vuotias riiviö käy kylässä niin tunne vauvakuumeesta häipyy heti! Minua suunnattomasti raivostuttaa kun lapsi ei tottele ja tekee mitä haluaa (painelee kodinkoneiden nappeja ym) ja hajottaa tavaroita. Tuossa tilanteessa mietin tätäkö se sitten on kun on lapsi? Saa juosta kokoajan kieltämässä, eikä siltikään uskota. Minua ärsyttää myös esimerkiksi riiviö lapset kaupassa, jotka huutavat pää punaisena kun eivät saa karkkia.
Onko nämä tunteet normaaleita? Olen lukenut monien kirjoituksia siitä, että tilanne muuttuu kun on kyseessä oma lapsi. Onko näin?
Uskon että olisin huolehtivainen äiti, teen ruokaa, siivoa, pyykkään, harrastaisin lasteni kanssa ym. Mutta ainut asia mikä minua huolettaa on se, että menetänkö koko elämäni jos saan lapsen. Meneekö vapaus, stressaannunko liikaa, tuleeko lapsestani riiviö joka ei usko mitään ja olenko loppujen lopuksi vain väsynyt kotiäiti, joka kulkee kuluneissa verkkareissa.. Olen aina mieltänyt, että lapsiperheen arki on väsyttävää ja stressaavaa ja pelkkää huutoa.
Saattaa kuulostaa naurettavalta mutta näin minä lapsiperheen elämän olen käsittänyt :D
Onko toisilla tälläisiä kokemuksia?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Minulla oli samanlaisia tunteita ennen oman lapseni syntymää. Se on kuitenkin niin eri asia onko kyseessä oma vai toisen lapsi. Minua ärsytti / ärsyttää vieläkin kaupassa lapset, jotka naama punaisena kirkuu ja eivät tottele kaupassa yhtään mitään eikä ketään. Ole siis huoleti. :)
Kyllä lapsen itku ärsyttää, oli sitten kyseessä oma tai vieras. On hyvä, että pohdiskelet lapsen hankintaa monelta kantilta. Olet siis fiksu nuori nainen.
Ilmaisia lounaita ei ole. Lapset antavat, mutta myös ottavat. Lapseton jää ehkä jostain paitsi, mutta säästyy myös monelta. Näin se vaan menee.
Tämäkin horo on siihen illuuIoon ihastunut.
Mutta kiva kun joku miettii ennen kuin toimii.
Lapsi on iso asia, mutta moni luulee että niiden kanssa joku autuus saavutetaan. Parempi sinjn varmaan odotella rauhassa, nuori nakku olet ja ehdit kyllä - jos olet terve ja iskussa.
Mulla on ihan sama tilanne. Välillä kauhee vauvakuume, ja välillä taas miettii et ei sittenkään. Mutta päätettiin ruveta yrittämään kuitenkin. :)
Painostitko miestäsi ? Hän ei halua vielä jälkikasvua, kun ei oikein ole parisuhteeseenkaan 100 % panostanut.
Kyllähän tuota ehtisit vanhempanakin...
Minä en ole mitään vielä alkanut yrittämään. Ja jos puhuit edelwisser minulle niin mieheni ei todellakaan painosta minua mihinkään.
Painostitko sinä?