Eeva Heilala: Ikkunasta avautuu maailma, runoja, Tammi 2012.
Eeva Heilala on entinen maatalon emäntä, jonka runoja on palkittu mm. J. H. Erkon palkinnolla. Runot näyttävät lukijaystävällisiltä ja selkeiltä, mutta Heilalan ajatukset löytävät myös syvempiä perspektiivejä, esimerkiksi uuden ajan ja kaupungistumisen sekä entisen maalaiselämän kohtaamisesta. Runoilija neuvoo lukijaa pistämään luontokokemukset runoiksi. Hän itse puhuu yhtä hyvin hyvästijätöistä haudalla kuin marraskuun puolukoista routametsässä.
Skaalaan mahtuu runoja karjanhoidon muuttumisesta aikojen saatossa tai kansojen varustautumisesta sotaan ja ihmisten varustautumisesta omiin päämääriinsä. Itse runoilija varustautuu ostamalla kumisaappaat suoretkiä varten.
Heilalan runokieli on toisaalta naiivin tuntuista, mutta myös paljon vanhan kansan viisautta sisältävää. Jotenkin tulevat mieleen esim. Heli Laaksosen runot, joissa myös löydetään luonnon ja pienten asioiden sisältämä kauneus ja kuvallisuus. Heilala on tärkeä runoilija, jonka kirja pitää lukea pariin kertaan. Hänen tekstinsä hengittää ja ravitsee lukijaansa:
”On yhdentekevää
muistatko ystäväsi
hänen puhtaista portaistaan
vai hänen tekemästään tutkimustyöstä.
Tärkeintä on
että hän kirjoitti itsensä sinuun”.
Heilalaa lukiessa tulee usein mieleen oma äiti, joka teki uupumatta emännän työtään ja kutsumusammattiaan, vaikka vaikeuksia ei maatalon emännän taipaleelta puuttunut. Maatalojen emännät hoitivat homman loppuun asti ja ansaitsevat jälkipolvien kunnioituksen.
Eeva Heilala on entinen maatalon emäntä, jonka runoja on palkittu mm. J. H. Erkon palkinnolla. Runot näyttävät lukijaystävällisiltä ja selkeiltä, mutta Heilalan ajatukset löytävät myös syvempiä perspektiivejä, esimerkiksi uuden ajan ja kaupungistumisen sekä entisen maalaiselämän kohtaamisesta. Runoilija neuvoo lukijaa pistämään luontokokemukset runoiksi. Hän itse puhuu yhtä hyvin hyvästijätöistä haudalla kuin marraskuun puolukoista routametsässä.
Skaalaan mahtuu runoja karjanhoidon muuttumisesta aikojen saatossa tai kansojen varustautumisesta sotaan ja ihmisten varustautumisesta omiin päämääriinsä. Itse runoilija varustautuu ostamalla kumisaappaat suoretkiä varten.
Heilalan runokieli on toisaalta naiivin tuntuista, mutta myös paljon vanhan kansan viisautta sisältävää. Jotenkin tulevat mieleen esim. Heli Laaksosen runot, joissa myös löydetään luonnon ja pienten asioiden sisältämä kauneus ja kuvallisuus. Heilala on tärkeä runoilija, jonka kirja pitää lukea pariin kertaan. Hänen tekstinsä hengittää ja ravitsee lukijaansa:
”On yhdentekevää
muistatko ystäväsi
hänen puhtaista portaistaan
vai hänen tekemästään tutkimustyöstä.
Tärkeintä on
että hän kirjoitti itsensä sinuun”.
Heilalaa lukiessa tulee usein mieleen oma äiti, joka teki uupumatta emännän työtään ja kutsumusammattiaan, vaikka vaikeuksia ei maatalon emännän taipaleelta puuttunut. Maatalojen emännät hoitivat homman loppuun asti ja ansaitsevat jälkipolvien kunnioituksen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
taitava kirjoittaja
sun äidille hatunnosto
Heilala puhuu sillail et lukijal jää tilaa pyöritellä niit sanoja mielessään, ei sitten unohreta työn kuivattamia kaupunkien työläisäitejä.
Huonosti olen perillä hänen tuotannostaan. Pitänee korjata tilanne.
Maatalon emännät olivat tosi kovilla, valittamatta.
Mummonikin tekaisi lapsen, jos toisenkin päivällä, ja illalla jo oli navetassa lypsämässä.
Hoiti suuren huushollin, tuskin mitään kaupasta ostettiin.
Iloinen, ahkera mummoni.
Kyllä maatalon emäntä ei työtä pelkää. En sitten tiedä nämä maajussille morsian -
tyypit, jotka tulee hesasta hellittäväksi.
Katos on niin kiva rakastella, kun mies haisee navetalle tai sahanpurulle.
Katossa?
Välikatos, jos kattokruunu heiluu olkkarissa.
Hej sun heiluvilles, voisi silloin sanoa?
Hienoja runoja hän rustaa, pakko sanoa.
Sanojen soljuvuus on eri asia, kuin pöytälaatikkorunoilijan takelteleva loppusointuisuus.
Paras runo on näkymä kirjoittajan sielunlähteeseen.
Emäntä on arvostettava asia.