oikeudenkäynnit korkeimmassa ja alioikeudessa.
Jatketaan sitten tuulesta temmattujen juttujen pohtimista.
Odotellaan nyt rauhassa Auerin
9
98
Vastaukset
- Tarkoituspyhittää
Auerin perheen elämä on tuhottu. Prosessi vie vuosikausia ja epäillyt ovat vangittuina. Miksi?
Pelkääkö joku, että syyttömät henkilöt ovat jollekin uhaksi?
Ei ole muuta todistetta Vaasan hovioikeuden vapauttavan päätöksen jälkeen, kuin kuusivuotiaan pojan höpinät.
Motiivina se, että hän on alkanut pelätä äitiään ja haluaa olla uuden isänsä kanssa. Mitä lie isukki luvannut?
Syyttäjän motiivina on saada sulka hattuunsa Hovioikeuden kampittamisesta.
Poliisi taas haluaa todistaa oman uuden tutkintalinjansa oikeaksi ja Joutsenlahden alkuperäiset oikeat tutkimukset vääräksi.
Kuka on murhaaja, kun sitä selvästi suojellaan?
Miksi lehtorit saavat alaikäisen tytön törkeästä hyväksikäytöstä vain vähän ehdonalaista? Lue viikonlopun IL lehdestä?- Aika yhtälöä.
Näin on. Jospa murhaaja onkin poliisi kun lavastuskin oli niin ammattitasoa?
- lue perustelut
Aika yhtälöä. kirjoitti:
Näin on. Jospa murhaaja onkin poliisi kun lavastuskin oli niin ammattitasoa?
Ai ammattitaitoista?
Eihän Lahden ruumiin lähellä ollut ollenkaan verisiä jalanjälkiä. Erillinen jälki sit oli idioottimaisuuttaan laitettu kauemmaksi. Eikös ne pahimmat verijäljet nyt olisi ollut ruumiin vieressä?
Oletko lukenut ollenkaan esim. syyttäjän perusteluja KKO:lle?
- esitutkinnassa..
oli pohjapiirros ja merkintä"runsaasti kengänjälkiä".Mihinkän ne kadonneet
- Oikeus ei voita taas
Tämä Auer farssi nyt vaan on ollut sellaista esileikkiä ettei huonommasta väliä. Tapahtukoon mitä vaan, puolesta tai vastaan, jää epäily oikeusmurhalle. Tuollaisen sekoilun ja sekamelskan jälkeen ei pitäisi tuomita ketään vaikka epäilty Auer esimerkiksi tunnustaisi. Silti jää kysymysmerkkejä, paljon.
Mitä tulee toiseen juttuun, en ota muuta kantaa kuin että, kuinka ne lasten kertomukset alkoivat merkitä ja painaa, vaikka niitä ei voinut ottaa täydestä aiemmissa oikeudenkäynneissä. Hovi esimerkiksi huomioi todellisuuden/lasten mielikuvituksen välisen eron ja mahdollisuuden. - Kysymys jää
Oikeus ei voita taas kirjoitti:
Tämä Auer farssi nyt vaan on ollut sellaista esileikkiä ettei huonommasta väliä. Tapahtukoon mitä vaan, puolesta tai vastaan, jää epäily oikeusmurhalle. Tuollaisen sekoilun ja sekamelskan jälkeen ei pitäisi tuomita ketään vaikka epäilty Auer esimerkiksi tunnustaisi. Silti jää kysymysmerkkejä, paljon.
Mitä tulee toiseen juttuun, en ota muuta kantaa kuin että, kuinka ne lasten kertomukset alkoivat merkitä ja painaa, vaikka niitä ei voinut ottaa täydestä aiemmissa oikeudenkäynneissä. Hovi esimerkiksi huomioi todellisuuden/lasten mielikuvituksen välisen eron ja mahdollisuuden.Mikä laittaa perheenäidin tappamaan miehensä ja aiheuttamaan lapsilleen tuskaa. No, taisi se syy tullakin jo selville hyväksikäyttö tutkimuksissa.
- Minä en ollut.
Kysymys jää kirjoitti:
Mikä laittaa perheenäidin tappamaan miehensä ja aiheuttamaan lapsilleen tuskaa. No, taisi se syy tullakin jo selville hyväksikäyttö tutkimuksissa.
Olitko paikalla?
Mallikot eivät tuomitse. Vain suomen oikeuslaitoksilla on yksinoikeus tuomita tai jättää tuomitsematta. - Ei sitä
Minä en ollut. kirjoitti:
Olitko paikalla?
Mallikot eivät tuomitse. Vain suomen oikeuslaitoksilla on yksinoikeus tuomita tai jättää tuomitsematta.motiivia ole aina ennenkään saatu selville. Riittää, kun kukaan muu ei ole voinut murhaa tehdä.
- Mikä on tilanne ?
Aikaa vierähtänyt sen verran ettätäytyy tarkistaa.Vieläkö valitus odottaa KKO.sta valituslupaa?Kestääkö luvan saanti yleensä näin kauan,tai päätös luvasta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad911487- 541033
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että384877- 156859
- 56733
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124727- 51668
- 57641
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76632