Välitunti

Makasin lumeen puolittain lumeen hautautuneena. Nahkatakkien rivi lähestyi teennäisen rennoin askelin kädet kevyesti nyrkkiin puristettuina ja käännettyinä sen verran ulospäin, että hartiat näyttivät isommilta. Tiesin, mitä seuraavaksi tapahtuisi, enkä voinut tehdä mitään. Makasin ja odotin.

Nousin ylös lumesta kevyesti kuin höyhentyyny. Joku ravisteli minua pitäen kiinni käsivarsistani. Haistoin tupakan ja nahkatakin hajujen pelottavan sekoituksen. Naureskelua ja naljailua. Niskaani tuli lunta, mutta se ei enää tuntunut kylmältä. Siihenkin ehtii tottua yläasteella ensimmäisen marraskuun aikana.

Äkkiä olimme koko porukka liikkeellä. Minua juoksutettiin pyörätelineiden ohi, kuusiaidan taa välituntivalvojan puolisokeiden silmien ulottumattomiin, huoltoaseman pihalla olevien vanhojen öljysäiliöiden väliin. Kotona tulisi hankaluuksia, kun vaatteet olisivat taas pilalla. Dieselöljyllä saa minkä tahansa vaatteen käyttökelvottomaksi.

Tyhjä säiliö jysähti ontosti, kun törmäsin siihen. Suussani maistui veri, olin purrut kieleeni jossakin vaiheessa. Yritin unohtaa surkean oloni, halusin vain saada olla rauhassa. Lopettaa koulun, sairastua tai saada vapautuksen välitunneista.

Lopulta koululta kuului pelastava kellojen soitto, joka kertoi tämänhetkisen piinan loppuvan. Nahkatakit vetäytyivät pois voittajina, oman voitonhuumansa lumoissa. Nousin jaloilleni, riisuin takkini, ravistelin sulavaa lunta pois sen vuorista, pelmuutin paitaani vähän siistimpään kuntoon ja odotin hetken. Myöhästyisin seuraavalta tunnilta, mutta en voinut ottaa sitä riskiä, että minut nähtäisiin.


Tulipa paha olo, kun kirjoitin tämän. Onneksi ei tarvitse enää mennä ikinä kouluun.
5271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Älä oo enää pahalla mielellä... Tuo oli yhjentävä teksti mitä ilmeisemmin.

Äänestä
  • Oli.

    Äänestä

  • Ikomi kirjoitti:

    Oli.

    Ja sen uskon.

    Äänestä

onni manni maailmaa pyörittää. olotalilailan laineita laiska keinuttaa. tuuleen, tuuleen on kirjoitettu pahan olon tunteet. niihin riihen reikään. vesi juoksee valloillaan. onkos kevät. rastaat ikuiset ilmalaivat. paskovat päähäni. paskovat sinunkin päähäsi.

Äänestä

Mielestäni jopa hyvin kirjoitettu, lukuunottamatta ensimmäisessä lauseessa kaksi kertaa esiintynyttä lumeen-sanaa. Koulukiusaajat pitäisi ampua. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ikomi kirjoitti:

Makasin lumeen puolittain lumeen hautautuneena. Nahkatakkien rivi lähestyi teennäisen rennoin askelin kädet kevyesti nyrkkiin puristettuina ja käännettyinä sen verran ulospäin, että hartiat näyttivät isommilta. Tiesin, mitä seuraavaksi tapahtuisi, enkä voinut tehdä mitään. Makasin ja odotin.

Nousin ylös lumesta kevyesti kuin höyhentyyny. Joku ravisteli minua pitäen kiinni käsivarsistani. Haistoin tupakan ja nahkatakin hajujen pelottavan sekoituksen. Naureskelua ja naljailua. Niskaani tuli lunta, mutta se ei enää tuntunut kylmältä. Siihenkin ehtii tottua yläasteella ensimmäisen marraskuun aikana.

Äkkiä olimme koko porukka liikkeellä. Minua juoksutettiin pyörätelineiden ohi, kuusiaidan taa välituntivalvojan puolisokeiden silmien ulottumattomiin, huoltoaseman pihalla olevien vanhojen öljysäiliöiden väliin. Kotona tulisi hankaluuksia, kun vaatteet olisivat taas pilalla. Dieselöljyllä saa minkä tahansa vaatteen käyttökelvottomaksi.

Tyhjä säiliö jysähti ontosti, kun törmäsin siihen. Suussani maistui veri, olin purrut kieleeni jossakin vaiheessa. Yritin unohtaa surkean oloni, halusin vain saada olla rauhassa. Lopettaa koulun, sairastua tai saada vapautuksen välitunneista.

Lopulta koululta kuului pelastava kellojen soitto, joka kertoi tämänhetkisen piinan loppuvan. Nahkatakit vetäytyivät pois voittajina, oman voitonhuumansa lumoissa. Nousin jaloilleni, riisuin takkini, ravistelin sulavaa lunta pois sen vuorista, pelmuutin paitaani vähän siistimpään kuntoon ja odotin hetken. Myöhästyisin seuraavalta tunnilta, mutta en voinut ottaa sitä riskiä, että minut nähtäisiin.


Tulipa paha olo, kun kirjoitin tämän. Onneksi ei tarvitse enää mennä ikinä kouluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu