Voitaiskos koota myönteisiä mielipiteitä ja kokemuksia ja kuulumisia Suomeen palanneista suomalaisista? Itse olen palaamassa pian, asuttuani yli kaksikymmentä vuotta kaukana. Palaan hyvillä mielin, ainakin toistaiseksi, muuttoon valmistautuessani. Suomen kevät ja kesä häämöttää edessä kauniina, ja samoin niitä seuraavat ihanat vaihtelevat vuodenajat. Valoisa kesänaika ja ihanan leppoisa hämärä talvehtiminen. Lumi ja sade ja tuuli ja Suomen luonnon tuoksu. Tuntuu mahtavalta olla syntynyt niin kauniiseen maahan. Ja sekin on ollut mahtavaa, että on saanut asua muuallakin ja voi hiukan katsella perspektiivillä omaa maataan ja huomata sen hyvät puolet. Ajatelkaa, miten harvinaista nykymaailmassa on, että on vapaa muuttamaan yhdestä hyvästä maasta toiseen hyvään maahan ja takaisin. Miljoonat elävät todella kurjaa elämää pakolaisina tai köyhyydessä. Minulla ei ole mitään valittamista.
Parasta Suomessa on se, että ihmiset puhuvat suomea, Suomen luonto, ystävät, lyhyt matka moneen Euroopan maahan. Halvat asunnot, halpa ruoka, verrattuna täkäläisiin. Suomalainen suorasukainen kulttuuri.
Vaikeudet esitelkööt itsensä myöhemmin. Minä katson nyt vain myönteisiä seikkoja. Onko täällä muita ruusulasien läpi tirkistelijöitä tai onnellisesti Suomeen palanneita?
iksi Suomeen kannattaa palata?
piantaaskotiin
3
306
Vastaukset 3
- piantaaskotiin
Tuli kirjoitusvirhe heti ensimmäisessä kirjaimessa, sori. Piti siis kysyä 'Miksi...'
- kjhghjgf
vastaus-- ei miksikään....lue juttuni kanadasta suomeen --ja takaisin
- Harmanneito
Kylla sita muuallakin kuin Suomessa sataa, myos lunta ja tuulee.
Yritin kerran etsimalla etsia syita asua taalla Suomessa, jonne muutin takaisin, ja loysin yhden, yhden ainoan : kirjasto.
ei muuta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421660- 1541134
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi345977- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56743- 69701
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7621Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591