Oikiksissa jopa yli 50% kielikiintiöitä

Ruotsinkielisille

Kaikissa Suomen yliopistoissa on moottoritietasoiset ohituskaistat Suomen ruotsalaisille.

Hyvä malliesimerkki ruotsinkielisten yli 50 %:in kiintiöistä sekä eriarvoistavasta pääsykoetemppuilusta on mm. Vaasan oikeustieteellisen valintamenettely.

Opetushan Vaasan oikeustieteellisessä tapahtuu kaikille opiskelijoille molemmilla kielillä: noin puolet opetuksesta annetaan ruotsinkielellä ja puolet suomenkielellä. Koska rinnakkaisopetusta ei järjestetä, suomenkieliset saavat näin osittain ruotsinkielistä opetusta ja ruotsinkieliset vastaavasti suomenkielistä opetusta.

1) Pääsykoetemppuilu:

Vaikka molemmilla kieliryhmillä on täysin sama opinto-ohjelma, järjestetään niille täysin eri pääsykokeet. Tämä vain sen vuoksi, että näin ei pysty vertailemaan eri kieliryhmien pisteitä keskenään. Tämä on tarpeen kohdan 2) vuoksi, koska näin ei voida osoittaa absoluuttisilla luvuilla, että toisen kieliryhmän opiskelijat pääsisivät opiskelemaan vähäisemmillä tiedoilla kuin toisen.

Toisin sanoen paremmin menestyvän kieliryhmän ja korkeamman pistemäärän saavuttaneet pyrkijät syrjäytetään huonommin menestyvän kieliryhmän edustajilla. Näin kielikiintiöiden avulla heikommin menestyneet ruotsinkieliset vievät koulutuspaikan paremmin menestyneiltä suomenkielisiltä.

2) Kielikiintiöjärjestelmä

Heikommin menestyneiden ruotsinkielisten sisäänpääsy yliopistoon varmistetaan kohdan 1) lisäksi vielä kielikiintiöjärjestelmällä. Sisään otetaan TASAN YHTÄ PALJON MOLEMMISTA KIELIRYHMISTÄ eli ruotsinkielisillä on 50 %:n kielikiintiö.

Voiko tasa-arvoa vielä räikeämmin loukata kaksikielisessä maassa, jossa molempien kieliryhmien pitäisi saada sama kohtelu?


Suora lainaus Vaasan oikeustieteellisen opinto-oppaasta:

”Opiskelijavalinta ja opinnot

Vaasan oikeustieteellinen koulutus saa uudet opiskelijansa osana Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijavalintaa. Vaasaa varten on vahvistettu oma opiskelijakiintiönsä. Opiskelijoita otetaan vuosittain 16-20, joista 8-10 suomenkielistä ja 8-10 ruotsin kieltä taitavaa. Opiskelijavalinnassa on erilliset valintakokeet suomen kieltä taitaville ja ruotsin kieltä taitaville hakijoille.

Opetus Vaasassa on kaksikielistä. Noin puolet opetuksesta annetaan ruotsin kielellä ja puolet suomen kielellä. Koska rinnakkaisopetusta ei järjestetä, suomenkieliset opiskelijat saavat osittain ruotsinkielistä opetusta ja ruotsinkieliset vastaavasti suomenkielistä opetusta.”

*-*-*

Kaiken tämän lisäksi ruotsinkieliset voivat hakea ILMAN vaikeaa KIELIKOETTA kaikkiin Suomen ja RUOTSIN lakitieteellisiin fakulteetteihin.
11420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Suomessa on liian paljon korkeakoulutusta ruotsinkielisille. Sen takia ei nykyisiä ruotsinkielisiä ammattikouluja saada täytettyä ruotsinkielisillä, vaan niihin haalitaan suomenkielisiä jotka eivät ole päässeet muualle opiskelemaan. Se on aiheuttanut sen että ne ruotsinkieleiset joiden kuuluisi olla ammttikouluussa, ovat positiivisen syrjinnän takia päässeet korkeakouluun tai yliopistoon ruotsinkielisessä kiintiössä.


Positiivisesta syrjinnästä

Positiivisen syrjinnän tarkoitus on tasoittaa väestöryhmien epätasaista sijoittumista esim. opiskelupaikkoihin yms. Tarkoitus on nostaa vähemmistöjen osuus samalle tasolle pääväestön kanssa, mutta ei missään tapauksessa yli! Silloin voidaan puhua positiivisesta syrjnnnästä.

Suomessa kiintiöt ovat aivan päinvastoin. Suomessa kiintiöt on asetettu rasistisesti. Suomenkielisten opiskelijoiden jo muutenkin pienempi määrä ruotsinkielisiin opiskelijoihin verrattuna laskee ruotsalaisten kiintiöiden takia.
SITÄ PITÄÄ KUTSUA SYRJINNÄKSI! Se ei ole positiivista syrjintää että väestöryhmien erot kasvavat kiintiöiden avulla.

Muualla maailmassa kiintiöt on asetettu siten että sillä tasataan kansanryhmien pääsyä opiskelemaan. Mustien pääsyä opiskelemaan on helpotettu USA:ssa jotta mustien osuus edes jotenkin lähestyisi valkoihoisten opiskelijoiden määrää.

Suomessa on taisteltu jo vuosisatoja suomenkielisen koulutuksen puolesta. Ei ole oikein että suomenkielisen täytyy opiskella ruotsiksi jos hän ei pääse suomenkieliseen kouluun. Samalla kun ruotsinkielinen pääsee helpommin opiskelemaan kuin suomenkielinen ja vielä kaiken lisäksi hän saa opiskella äidinkielellään.

Äänestä

Voi olla, että Vaasaan otetaan "tasan yhtä paljon molemmista kieliryhmistä". Voi myös olla, että Rovaniemelle tai Turkuun ei oteta yhtäkään ruotsinkielistä (eikä muunkaan kielistä). Lisäksi voi olla, että Helsinkiin otetaan noin 200 suomenkielistä ja 15 ruotsinkielistä. Edelleen voi olla, että ruotsinkielisiä otetaan suhteessa heidän kokonaislukumääräänsä (5-6 prossaa) yhtä paljon kuin suomenkielisiä. Jos kielikiintiö tästä huolimatta on suurempi, eli jos vaikka ruotsinkielisiä on 5 % väestöstä, mutta yliopistopaikkoja enemmän kuin 5 %, tämähän ei voi olla sinulle ongelma, koska (suuri?) osa ruotsinkielisistä on niin heikkolahjaisia, etteivät kuulu yliopistoon. Näin ollen he eivät edes kilpaile samassa divisionassa kuin sinä.

Mikä oli muuten ongelmasi?

Äänestä
  • Mitä sä höpötät? Miten niin ei ole ongelma, että huonommin menestyvä saa korkeakoulupaikan äidinkielensä takia?

    Korjauksena muuten tietoihisi, että Turussa otetaan ruotsinkieliseen kauppakorkeakouluun vain riittävän ruotsinkielen taidon omaavia. Se, että myös suomenkielinen voi hakea jos opettelee ruotsia ei ole oikeutus ylimitoitetulle koulutukselle, koska samalla lailla ruotsinkielinen voi hakea suomenkieliseen, kunhan opettelee suomea.

    Suomenkielisen liike-elämän tulisi lahjoittaa rahaa suomenkieliselle koulutukselle samalla tavalla kuin ruotsinkieliset säätiöt lahjoittavat sitä ruotsinkieliselle koulutukselle. Se voisi edes hiukan tasoittaa tilannetta.

    Äänestä

Rkp:n puheenjohtajaksi pyrkivä, Rkp:n oikeusministeri Anna-Maja Henriksson pääsi itse Helsingin oikeustieteelliseen tiedekuntaan ruotsinkielisten kiintiössä, ohi paremmin menestyneiden suomenkielisten pyrkijöiden, 1980-luvun alkupuolella, ja pystyi valmistumaan sieltä oikeustieteen kandidaatiksi 1987.

Montako paremmin menestynyttä suomenkielistä Henriksson ohitti - jää vain arvoitukseksi.

Hän on siten malliesimerkki ruotsinkielisestä, joka on etuoikeuksiensa vuoksi päässyt opiskelemaan, polkemalla suomenkielisten oikeuksia heti ylioppilaaksi päästyään.

Nyt hän on päässyt oikeusministeriksi, jossa asemassa jatkaa ja edistää suomenkielisten polkemista.

Äänestä

Suomessa on kaksi tasa-arvoista kansalliskieltä, niin eikö ole tasa-arvoista, että koulutukseen pääsee tasan yhtä monta kumpaakin kieltä puhuvaa.

Ruotsi on sentään ollut tämän maan hallinto- ja johtamiskieli 800 vuotta, miksi tämä pitäisi muuttaa juuri nyt.

Äänestä

Nämä suuret kielikiintiöt ovat tosi törkeitä.

Varsinkin kun ottaa huomioon, että koko kansa pakotetaan palvelemaan ruotsinkielisiä pakkoruotsilla ja yliopistoissa virkamiesruotsilla.

Äänestä

Mitä te valitatte? Opetelkaa ruotsia, sillä siitä pääsee.

Äänestä

"Oikiksissa jopa yli 50% kielikiintiöitä""


Onkos tuo nyt paljon, eihän se ole kuin puolet, ja kun ottaa huomioon, että Suomessa on kaksi TASAVERTAISTA kansalliskieltä, niin 50% on täysin oikein.

Äänestä

"Onkos tuo nyt paljon"


Minusta 50% on melko paljon 4%:n väestönosalle. Toinen asia on se, että miksi yhdelle vähemmistölle yleensä täytyy olla kielikiintiöt.

Äänestä

Koko kielikiintiöasia on suuri häpeä Suomelle. Aikanaan samanlainen apardheid-järjestelmä oli Etelä-Afrikassa, mutta silloin muun maailman paineet panivat lopettamaan valkoisten kiintiöt - saa nähdä milloin Suomen kielikiintiöt pakotetaan EU:n voimalla lopettamaan.

Äänestä

Suomi on aina ollut EU:n kiltti mallioppilas ja taipuu lähes mihin tahansa, avaa vaikka kukkaronsa kriisimaille, siksi EU tuskin saa Suomea luopumaan kielikiintiöstä, niin valitettavaa kuin se onkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Etuoikeutettu ryhmä kirjoitti:

Ruotsinkielisille

Kaikissa Suomen yliopistoissa on moottoritietasoiset ohituskaistat Suomen ruotsalaisille.

Hyvä malliesimerkki ruotsinkielisten yli 50 %:in kiintiöistä sekä eriarvoistavasta pääsykoetemppuilusta on mm. Vaasan oikeustieteellisen valintamenettely.

Opetushan Vaasan oikeustieteellisessä tapahtuu kaikille opiskelijoille molemmilla kielillä: noin puolet opetuksesta annetaan ruotsinkielellä ja puolet suomenkielellä. Koska rinnakkaisopetusta ei järjestetä, suomenkieliset saavat näin osittain ruotsinkielistä opetusta ja ruotsinkieliset vastaavasti suomenkielistä opetusta.

1) Pääsykoetemppuilu:

Vaikka molemmilla kieliryhmillä on täysin sama opinto-ohjelma, järjestetään niille täysin eri pääsykokeet. Tämä vain sen vuoksi, että näin ei pysty vertailemaan eri kieliryhmien pisteitä keskenään. Tämä on tarpeen kohdan 2) vuoksi, koska näin ei voida osoittaa absoluuttisilla luvuilla, että toisen kieliryhmän opiskelijat pääsisivät opiskelemaan vähäisemmillä tiedoilla kuin toisen.

Toisin sanoen paremmin menestyvän kieliryhmän ja korkeamman pistemäärän saavuttaneet pyrkijät syrjäytetään huonommin menestyvän kieliryhmän edustajilla. Näin kielikiintiöiden avulla heikommin menestyneet ruotsinkieliset vievät koulutuspaikan paremmin menestyneiltä suomenkielisiltä.

2) Kielikiintiöjärjestelmä

Heikommin menestyneiden ruotsinkielisten sisäänpääsy yliopistoon varmistetaan kohdan 1) lisäksi vielä kielikiintiöjärjestelmällä. Sisään otetaan TASAN YHTÄ PALJON MOLEMMISTA KIELIRYHMISTÄ eli ruotsinkielisillä on 50 %:n kielikiintiö.

Voiko tasa-arvoa vielä räikeämmin loukata kaksikielisessä maassa, jossa molempien kieliryhmien pitäisi saada sama kohtelu?


Suora lainaus Vaasan oikeustieteellisen opinto-oppaasta:

”Opiskelijavalinta ja opinnot

Vaasan oikeustieteellinen koulutus saa uudet opiskelijansa osana Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijavalintaa. Vaasaa varten on vahvistettu oma opiskelijakiintiönsä. Opiskelijoita otetaan vuosittain 16-20, joista 8-10 suomenkielistä ja 8-10 ruotsin kieltä taitavaa. Opiskelijavalinnassa on erilliset valintakokeet suomen kieltä taitaville ja ruotsin kieltä taitaville hakijoille.

Opetus Vaasassa on kaksikielistä. Noin puolet opetuksesta annetaan ruotsin kielellä ja puolet suomen kielellä. Koska rinnakkaisopetusta ei järjestetä, suomenkieliset opiskelijat saavat osittain ruotsinkielistä opetusta ja ruotsinkieliset vastaavasti suomenkielistä opetusta.”

*-*-*

Kaiken tämän lisäksi ruotsinkieliset voivat hakea ILMAN vaikeaa KIELIKOETTA kaikkiin Suomen ja RUOTSIN lakitieteellisiin fakulteetteihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu