Erkki oli pomona varsin joviaali. Hänelle kävi kaikki. Hän ei yleensä valittanut mistään eikä kenestäkään. Mitä nyt joskus saattoi sanoa jotain pistävää sellaisesta henkilöstä, josta ei pitänyt, mutta yleensä he eivät olleet hänen lähimpiä työtovereitaan. Erkki ei ollut mikään komea mies. Hän oli pitkä ja hyvärakenteinen, mutta kasvoiltaan punakka, kuin hänellä olisi ollut aina puhkeamattomia finnejä naamassaan. Hän ei ollut kalju, mutta mistään hiuksistakaan ei voinut puhua. Haivenet olivat vaalean hiekan värisiä eikä niitä ollut paljoa, kuitenkin ne olivat sijoittuneet koko pään alueelle tasaisesti, joten kalju hän ei ollut.
Erkki ei varmasti koskaan ollut nuorena tyttöjen suosikki. Parikymppisenä otetussa ajokorttikuvassaan hän näytti säälittävältä räkänokalta, joka varmasti sai pakit kaikilta tytöiltä. Vaikka kuvaa olisi katsellutkin 60-luvun lopun perspektiivistä ja jättänyt hiusmuodin omaan arvoonsa, hänestä ei ikinä olisi ollut naistenmieheksi. Hän ei myöskään antanut itsestään kuvaa minään poikaporukoiden äänitorvena, vaan hän vaikutti luokan syrjäänvetäytyvältä pinkolta, jota ei koskaan valittu jalkapallojoukkueen kapteeniksi. Kaiken kaikkiaan hän hänestä huokui harmaa massa, samanvärinen kuin hänen kaikki paitansakin. Kun yritysmaailmassa johtajat pukeutuvat valkoisiin tai vaaleansinisiin paitoihin ja tummiin pukuihin, virkamies-Erkin puvut olivat aina ruskeita tai harmaita ja hänen paitansa kuosit olivat kuin saumauslaastia. Hän ei käyttänyt pesulapalveluita kovinkaan säännöllisesti, koska hänen vaatteissaan oli aina tahroja ja housuista puuttuivat prässit.
Nopean oivalluskykynsä ja älykkyytensä johdosta Erkki oli onnistunut pääsemään vaikutusvaltaisiin paikkoihin. Hän oli lukenut itsensä oikeustieteen kandidaatiksi, tehnyt lisensiaattityönsä ja väitellyt tohtoriksikin varsin ripeästi. Hänen lempifilosofinsa oli Jean-Jaques Rousseau, jota hän mielellään siteerasi sekä suullisesti että artikkeleissaan. Hän oli suosittu luennoitsija ja tuottelias kirjoittaja omalla alallaan. Artikkeleidensa otsikot hän rakensi vauhdikkaiksi, tyyliin ”Kalterit pois – vankeinhoito uusiksi” tai ”Uusi perutuslaki – mämmiä vai hanhenmaksaa?”. Joskus ne vaikuttivat jopa naurettavilta. Hän suolsi juttua mistä tahansa aiheesta, kunhan siinä oli ripaus juridiikkaa mukana. CV:nsa hän muisti aina lopettaa mainintaan ”satoja artikkeleita eri julkaisuissa”. Hän rakasti tunkea lusikkansa joka soppaan, kysyttiin häneltä jotain tai ei. Hän oli karistanut nuoruuden ujouden harteiltaan ja otti takaisin menetettyjä vuosia, jolloin hän ei vielä ollut vakavasti otettava toimija. Hän oli löytänyt oman kenttänsä, jolle vain hänelle uskolliset pääsivät pelaamaan hänen itsensä johtaessaan joukkuettaan.
Erkin joukkueessa pelasivat vain naiset. Hän imi ympärilleen tiiviin ihailijajoukon, joka koostui yksinomaan vastakkaisesta sukupuolesta. Näiden naisten yhteinen nimittäjä oli rumuus. Heistä jokainen oli jollakin tavalla torso. Yksi oli ylipainoinen, toinen liian pitkä tai lyhyt, kolmas kierosilmäinen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Toinen yhteinen nimittäjä naisjoukkueelle oli sokea Erkin ihailu. Erkki oli antanut kullekin näistä pätevistä naisista mahdollisuuden tulla joukkueensa jäseneksi ja siitä nämä naiset kiittivät kapteeniaan. Aamuisin Erkin työhuoneen ovi kävi taukoamatta, kun kukin pelaaja tuli erikseen toivottamaan Erkille hyvät huomenet. Monet heistä tituloivat Erkkiä milloin ”herra ylijohtajaksi”, milloin ”herra tohtoriksi”. Erkki hyrisi tyytyväisyydestä ja vastasi samalla mitalla ”rouva osastopäällikölle”.
Koska Erkki oli antanut loistavat tulevaisuudennäkymät monelle näistä naisista, he halusivat vastalahjaksi tehdä kaiken, mitä Erkki heille antoi tehtäväksi. Nämä ahkerat työmuurahaiset kantoivat kortensa viraston kekoon voimiaan säästämättä ja vapaa-ajastaan tinkien. Heille Erkin kiitos merkitsi enemmän kuin miellyttävän miehen illalliskutsu tai rauhallinen ilta hyvän elokuvan parissa. Erkiltä saadut suositukset auttaisivat uralla eteenpäin ja siksi nämä orjattaret raatoivat usein iltakahdeksaan tai pahimmassa tapauksessa yli viikonlopunkin täysin vapaaehtoisesti. Erkki delegoi tehtäviä alaistensa välillä taidokkaasti; toisaalta hän huomioi kunkin erityisosaamisen, toisaalta hän saattoi antaa erityistehtävän jollekin aivan muulle, saadakseen uuden näkökulman ratkaisuun, kuten hän itse asian ilmaisi. Erkki piti naislaumansa varpaillaan. Naisethan ovat tunnetusti mustasukkaisia töistään ja jos joku ritva-liisan osa-alueen työ annettiinkin marja-leenalle, syntyi oivallinen kilpailuasetelma ja tuloksena oli Erkin näkökulmasta nopeasti suoritettu, perusteellinen työ, jota Erkin oli miellyttävä esitellä viraston kollegiolle. Erkki sai tulosta aikaiseksi.
Kukaan ei kyseenalaistanut Erkin johtamistaitoja. Hänet nähtiin suorastaan viraston pelastajana, joka motivoi alaisiaan, teki työnsä ennätysajassa ja kehitti virastoa eteenpäin suunnitelmallisesti. Erkillä ei ollut vastustajia lähimaillakaan. Hän tarjosi edustustililtään kerran vuodessa illanvieton alaisilleen ja vastaanotti tiiminsä joululahjan. Erkki korosti aina joulupuheessaan avoimuuden tärkeyttä työyhteisössä. Hänen ovensa oli aina auki ja alaiset tervetulleita puhumaan mistä tahansa. Vaikka Erkin huoneessa käytiinkin ahkerasti, työilmapiirin avoimuus ja keskustelevaisuus voitiin kyseenalaistaa. Koska kaikki tiimissä olivat Erkin henkilökohtaisesti poimimia kukkia, kukaan ei tohtinut arvostella toisten ratkaisuja arvostelematta samalla Erkkiä. Kaikki tiesivät, että ennen kuin tiimi aloittaa jutun ruotimisen esittelijän jakamasta paperista, Erkki oli jo antanut siunauksensa esittelijän linjanvedolle. Näin eriävät mielipiteet olisivat kohdistuneet suoraan johtajaan, eikä sitä kukaan halunnut.
Erkki oli luonut valtakunnan, jota hän hallitsi pelkällä olemuksellaan. Hänestä oli tullut Suuri Johtaja, jonka kukaan ei edes ajattelut olevan diktaattori, mutta jota palvottiin kuin Ceaucescua tai Kim Il Jongia. Hänen ei tarvinnut laulattaa itsestään ylityslauluja, kaikki tekivät sen muutenkin. Pelkkä Erkin alaiseksi pääsy teki naiset onnellisiksi. Erkki ylisti alaisiaan eivätkä korkeasti koulutetut alaiset edes huomanneet kuinka tulivat näin alistetuiksi. Erkki edusti nykypäivän johtajuutta. Hän oli taiten kanavoinut poika-aikoien pilkat tehokkuuteen ja kosti naisille nuoruuden ilkkumiset. Vendetta oli täydellinen, kun kohde ei edes ymmärtänyt juosseensa ansaan.
Erkki ei varmasti koskaan ollut nuorena tyttöjen suosikki. Parikymppisenä otetussa ajokorttikuvassaan hän näytti säälittävältä räkänokalta, joka varmasti sai pakit kaikilta tytöiltä. Vaikka kuvaa olisi katsellutkin 60-luvun lopun perspektiivistä ja jättänyt hiusmuodin omaan arvoonsa, hänestä ei ikinä olisi ollut naistenmieheksi. Hän ei myöskään antanut itsestään kuvaa minään poikaporukoiden äänitorvena, vaan hän vaikutti luokan syrjäänvetäytyvältä pinkolta, jota ei koskaan valittu jalkapallojoukkueen kapteeniksi. Kaiken kaikkiaan hän hänestä huokui harmaa massa, samanvärinen kuin hänen kaikki paitansakin. Kun yritysmaailmassa johtajat pukeutuvat valkoisiin tai vaaleansinisiin paitoihin ja tummiin pukuihin, virkamies-Erkin puvut olivat aina ruskeita tai harmaita ja hänen paitansa kuosit olivat kuin saumauslaastia. Hän ei käyttänyt pesulapalveluita kovinkaan säännöllisesti, koska hänen vaatteissaan oli aina tahroja ja housuista puuttuivat prässit.
Nopean oivalluskykynsä ja älykkyytensä johdosta Erkki oli onnistunut pääsemään vaikutusvaltaisiin paikkoihin. Hän oli lukenut itsensä oikeustieteen kandidaatiksi, tehnyt lisensiaattityönsä ja väitellyt tohtoriksikin varsin ripeästi. Hänen lempifilosofinsa oli Jean-Jaques Rousseau, jota hän mielellään siteerasi sekä suullisesti että artikkeleissaan. Hän oli suosittu luennoitsija ja tuottelias kirjoittaja omalla alallaan. Artikkeleidensa otsikot hän rakensi vauhdikkaiksi, tyyliin ”Kalterit pois – vankeinhoito uusiksi” tai ”Uusi perutuslaki – mämmiä vai hanhenmaksaa?”. Joskus ne vaikuttivat jopa naurettavilta. Hän suolsi juttua mistä tahansa aiheesta, kunhan siinä oli ripaus juridiikkaa mukana. CV:nsa hän muisti aina lopettaa mainintaan ”satoja artikkeleita eri julkaisuissa”. Hän rakasti tunkea lusikkansa joka soppaan, kysyttiin häneltä jotain tai ei. Hän oli karistanut nuoruuden ujouden harteiltaan ja otti takaisin menetettyjä vuosia, jolloin hän ei vielä ollut vakavasti otettava toimija. Hän oli löytänyt oman kenttänsä, jolle vain hänelle uskolliset pääsivät pelaamaan hänen itsensä johtaessaan joukkuettaan.
Erkin joukkueessa pelasivat vain naiset. Hän imi ympärilleen tiiviin ihailijajoukon, joka koostui yksinomaan vastakkaisesta sukupuolesta. Näiden naisten yhteinen nimittäjä oli rumuus. Heistä jokainen oli jollakin tavalla torso. Yksi oli ylipainoinen, toinen liian pitkä tai lyhyt, kolmas kierosilmäinen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Toinen yhteinen nimittäjä naisjoukkueelle oli sokea Erkin ihailu. Erkki oli antanut kullekin näistä pätevistä naisista mahdollisuuden tulla joukkueensa jäseneksi ja siitä nämä naiset kiittivät kapteeniaan. Aamuisin Erkin työhuoneen ovi kävi taukoamatta, kun kukin pelaaja tuli erikseen toivottamaan Erkille hyvät huomenet. Monet heistä tituloivat Erkkiä milloin ”herra ylijohtajaksi”, milloin ”herra tohtoriksi”. Erkki hyrisi tyytyväisyydestä ja vastasi samalla mitalla ”rouva osastopäällikölle”.
Koska Erkki oli antanut loistavat tulevaisuudennäkymät monelle näistä naisista, he halusivat vastalahjaksi tehdä kaiken, mitä Erkki heille antoi tehtäväksi. Nämä ahkerat työmuurahaiset kantoivat kortensa viraston kekoon voimiaan säästämättä ja vapaa-ajastaan tinkien. Heille Erkin kiitos merkitsi enemmän kuin miellyttävän miehen illalliskutsu tai rauhallinen ilta hyvän elokuvan parissa. Erkiltä saadut suositukset auttaisivat uralla eteenpäin ja siksi nämä orjattaret raatoivat usein iltakahdeksaan tai pahimmassa tapauksessa yli viikonlopunkin täysin vapaaehtoisesti. Erkki delegoi tehtäviä alaistensa välillä taidokkaasti; toisaalta hän huomioi kunkin erityisosaamisen, toisaalta hän saattoi antaa erityistehtävän jollekin aivan muulle, saadakseen uuden näkökulman ratkaisuun, kuten hän itse asian ilmaisi. Erkki piti naislaumansa varpaillaan. Naisethan ovat tunnetusti mustasukkaisia töistään ja jos joku ritva-liisan osa-alueen työ annettiinkin marja-leenalle, syntyi oivallinen kilpailuasetelma ja tuloksena oli Erkin näkökulmasta nopeasti suoritettu, perusteellinen työ, jota Erkin oli miellyttävä esitellä viraston kollegiolle. Erkki sai tulosta aikaiseksi.
Kukaan ei kyseenalaistanut Erkin johtamistaitoja. Hänet nähtiin suorastaan viraston pelastajana, joka motivoi alaisiaan, teki työnsä ennätysajassa ja kehitti virastoa eteenpäin suunnitelmallisesti. Erkillä ei ollut vastustajia lähimaillakaan. Hän tarjosi edustustililtään kerran vuodessa illanvieton alaisilleen ja vastaanotti tiiminsä joululahjan. Erkki korosti aina joulupuheessaan avoimuuden tärkeyttä työyhteisössä. Hänen ovensa oli aina auki ja alaiset tervetulleita puhumaan mistä tahansa. Vaikka Erkin huoneessa käytiinkin ahkerasti, työilmapiirin avoimuus ja keskustelevaisuus voitiin kyseenalaistaa. Koska kaikki tiimissä olivat Erkin henkilökohtaisesti poimimia kukkia, kukaan ei tohtinut arvostella toisten ratkaisuja arvostelematta samalla Erkkiä. Kaikki tiesivät, että ennen kuin tiimi aloittaa jutun ruotimisen esittelijän jakamasta paperista, Erkki oli jo antanut siunauksensa esittelijän linjanvedolle. Näin eriävät mielipiteet olisivat kohdistuneet suoraan johtajaan, eikä sitä kukaan halunnut.
Erkki oli luonut valtakunnan, jota hän hallitsi pelkällä olemuksellaan. Hänestä oli tullut Suuri Johtaja, jonka kukaan ei edes ajattelut olevan diktaattori, mutta jota palvottiin kuin Ceaucescua tai Kim Il Jongia. Hänen ei tarvinnut laulattaa itsestään ylityslauluja, kaikki tekivät sen muutenkin. Pelkkä Erkin alaiseksi pääsy teki naiset onnellisiksi. Erkki ylisti alaisiaan eivätkä korkeasti koulutetut alaiset edes huomanneet kuinka tulivat näin alistetuiksi. Erkki edusti nykypäivän johtajuutta. Hän oli taiten kanavoinut poika-aikoien pilkat tehokkuuteen ja kosti naisille nuoruuden ilkkumiset. Vendetta oli täydellinen, kun kohde ei edes ymmärtänyt juosseensa ansaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Miksei kukaan muu ole kommentoinut tätä? Tämä on aivan herkullinen!
Mielestäni tätä olisi voinut kehittää juoninovelliksi. Nyt paukut menivät vähän hukkaan. Mutta esimerkiksi ajatus rumien naisten tiimistä on minusta villi. Aloitus on minun makuuni.
"Erkki oli pomona varsin joviaali. Hänelle kävi kaikki."
Aika lurjus tämä Erkki-poika.
Unohdin edellisestä viestistä: Tämä Erkin kosto on aivan tyystin toisenlainen kuin edellinen nimimerkillä Asta julkaistu novelli, Riina. Hmm. Muuntautumiskykyä.
Lisää tekstejä luetaan mielellään.
p.s. Intertekstuaalisena viittauksena mieleeni ui Maupassant´in satasivuinen novelli "Perintö". Ja onhan noita valkokaulustyöläisiä kuvannut moni muukin.