kertokaahan..

Ymmärrän tunteesi. Muistan hyvin oman
ahdistukseni saman ikäisenä ja mun oli vaikee
puhua asioistani. Olin joskus tosi hankala! Mulla
oli myös kotiintuloajat(arkipäivänä 21.00 ja
viikonloppuna 22.00 kotiin) ne alko hellittää
vasta lähempänä 18v! Vanhemmat on niin erilaisia,
toisten on vaikea käsittää, että se oma "pieni"
kullanmuru on jo siinä iässä, että pystyy
ottamaan vastuuta itsestään! Kyllä 15v. pystyy jo
aika pitkälle ottamaan vastuuta itsestään ja
pitäähän sillon päättää tulevaisuudestakin sen
verran, että minne peruskoulun jälkeen! Mun
mielestä ei oo järkevää mennä niin pitkää matkaa
(100km)päivittäin. Tulis liian raskasta,
ehdottomasti! Voisko sun tapauksessas olla apua
opinto-ohjaajasta? Niiden puheille voi mennä myös
vanhempien kanssa, tai ohjaaja voi soittaa
kotiin. Siellä voi puhua opiskelusta ja siitä
että on paljon sun ikäsiä, jotka opiskelee poissa
kotoa. (riippuu tietty ohjaajasta, että
minkälainen tyyppi se on!)Joskus on apua
ulopuolisen henkilön mielipiteestä, kun vanhemmat
ei ota tosissan nuoren mielipidettä ja käsitystä
asiasta. Vanhemmat ei aina tajua pitävänsä liikaa
kiinni lapsestaan! Toi seurustelujuttu on aika
outo, luulis olevan hyvä juttu, kun nuori tuo
näytille kenen kanssa seurustelee. Sillohan
vanhemmilla on tilaisuus tutustua
poikaan/tyttöön. Ehkä äitien on vaikeempi
suhtautua tyttöjensä poikaystäviin kun poikiensa
tyttöystäviin. Oon kuullu kavereilta
samansuuntasta.
Uskoisin, että osaltaan tohon "kiinipitämiseen"
vaikuttaa pelko siitä että lapselle sattuu jotain.
Vanhemmilla on huoli aikuisistakin lapsista.
Toivottavasti sun asiat selviää ja pääset
opiskelemaan sinne minne haluat!
Toivon myös, että sun vanhemmat ymmärtäis sun
aikuistuvan jo kovaa vauhtia ja tarvitsevan omaa
rauhaa ja että suhun luotettais.
Hyvää jatkoa!

Ymmärrät viimeistään silloin, kun sinulla on omia
lapsia. Äiti kantaa lapsistaan ja heidän
hyvinvoinnistaan suurta huolta matkassaan eikä
varmaankaan vähiten silloin, kun lapsi alkaa olla
iässä, jolloin hänelle saattaa ihan oikeasti
tapahtua jotain pahaa huomattavasti herkemmin
kuin nuorempana. Olet siinä iässä, jolloin omaan
pärjäämiseen ja omaan arvostelukykyyn (esim.
seuran suhteen) luotetaan vankasti. Voidaan
liftata vieraaseen autokyytiin, ja uskoa
että "minulle ei mitään käy, muille vain".
Huumeporukoihin (esin poikakamun kautta)
liityttyään ajatellaan että "mä voin maistaa ku
nä en kuiteskaan jää riippuvaiseksi". Ja
poikakamun kaa ei käytetä sängyssä kumia ja
ajatellaan että "ei se HIV mua kohtaa, joku
tuntematon vaan sairastuu". Ja niin edelleen. Ja
sitten tapahtuukin jotain. Ja juuri omalle
kohdalle. Viistoista vuotta sitten olin ikäisesi.
Liftasin ja jouduin raiskaajan kyytiin.
Poikakaverini kanssa taas en käyttänyt kumia ja
sain herpeksen (siitä ei parane ikinä!). Myös huu
meporukoihin tutustuin huimassa nuoruudessani,
mutta niin paljon oli (kai vahingossa) järkee
että en niihin sortunut. Ymmärrän äitiäsi! Minä
toivoisin hänenä myös, että asuisit vielä kotona.
Kyllä sinä vielä ehdit äidin ja isän luota
maailmalle. Ja vähän vanhempana..

Sama vika täälkin oon suo vuoden nuorempi likka
ja meillä on suunnilleen samallaista joten älä
kerro ihan kaikkea vanhemmille jos siitä tulee
tollanne sou ja opi sanomaan suoraan! olet
sentään 15 !! se tepsi meillä!!