Jos se ei kestä niin revetköön. Mitä tahansa tehdäänkin Finnairille, niin aina löytyy kaikenlaista saalistajaa, jotka ovat valmiita petkuttamaan valtionyhtiön ja eläkeläisten varoja.
Nappulaliigahallituksemme ei taida olla tehtäviensä tasalla. En ihmettele. Asiat ovat vaikeita, mutta kuitenkin.
Nappulaliigahallituksemme ei taida olla tehtäviensä tasalla. En ihmettele. Asiat ovat vaikeita, mutta kuitenkin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Hulluhan sellainen Johtaja olisi, joka ei etujaan katsoisi, jos siihen annetaan vapaat kädet, oikein lain määräämänä.
Finair on puoleksi Valtion omistama Yhtiö, jota on pidetty mahdollisen kriisinhallinnan takia pakolla pystyssä, maksoi mitä maksoi.
Firman "johtopopula" on saanut mällätä kun sika läävässään, joutumatta vastuuseen mistään.
Nyt, kun hieman aletaan penkomaan asioita, ollaankin niin puhtoista pulmusta - että.
"Kavereitten kanssa tehtiin vaan hieman kauppoja, ihan lain kirjaimem mukaan suunniteltuna.
Nyt ei enää kyllä näin tehtäisi"
Samanlaisia likaläjiä on Fortum, Neste ja kaikki muut valtion yhtiöt.
Johto mällää, kansa nurisee, mutta maksaa viulut.
Tämä nykymaailman jumala siinäkin on pääosassa, raha. Ja ihmisen ahneus.
Väärin on muilta vaatia palkan alennusta. Moraalin rappio näkyy.
Hyvin sanottu, nappulaliiga! Niin nuoria kaikki. Miten on kauas näkemisen laita? Kun päätetään noin, tiedetäänkö seuraukset? Ei kai, kun ovat leikkaamassa kotihoidon tukea kaksivuotiseksi. Se tietää hoitopaikkojen rakentamisia kuntiin eli menoja lisää.
Ihmettelen sitäkin, miksi kotona olevat vanhemmat vievät lapsensa hoitoon? Minä halusin hoitaa itse vapaillani. Miksi sekin etuus on?
Tuollaisten bonuksien maksamiset kaikissa firmoissa pitäisi lailla kieltää takautuvasti vielä. Takaisin perinnässä voi olla ongelmia, jos rahat on jo sijoitettu ties mihin. Kankkulan kaivoon kai. Sehän on pohjaton:)
totta !
Finnair on tuottoisa hytiö, varsinki jos rosvot EI sitä johtais,
kaikki yksityistämispuheet on petaamista rosvoukseen,
yksityiset ostaa suonen valtion tuottoisia yhtiöitä,
valtava tuotto menee vain yksityiseen taskuun,
suomen kansa saa vain rippeet veron muodossa,
Valtion nenestyvä tuottoisia yhtiöitä EI saa myydä yksityisille,
ne on pantava rehellisten ihmisten valvontaan ja johtoon.
kyllä varmasti suomesta löytyy rehellisiäki hyvin koulutettuja ihmisiä
valtion yhtiöitten johtoon
Suomi ei kaipaa enään ainuttakaan " l i l i u s t a " minkään yhtiön johtoon,
yleisnimi kaikista rosvo johtajista on " l i l i u s " kaikilla on hiujari luonne
kuten nyt viimeksi saimme karvaasti todeta finnairin rosvo johtajat.
Minä olen alkanyt kyypiintymään!
Palstalla on alkanut olemaan kaikenlaista haukkujaa ja moittijaa, instituutioita, yhtiöitä, järjestöjä kohtaan, niitä kaikkia kohtaan joihin on enemmistöllä valittu Eduskuntamme ollut suosiollinen ja joille lakinsa suonut, porsaanreikineen.
Viimeuutisten mukaan on yleistynyt tapa, jossa ollaan olevinaan yksityishenkilö, vaikka ollaankin työntekijä tai yhteisön palkkaama jankuttaja.
Painakaa nyt paksuun kalloonne että tämänkaltaiset palstat eivät ole se oikea paikka muuttaa asioita.
Asioita muutetaan äänestämällä, joko puolueessa tai Eduskunnassa.
Ja se edellyttää jäsenyyttä jommassa kummassa.
Edes se, että haluaa Tikkurilan 19264-värisen toukan pilkkiinsä, ei auta, pitää mennä Tikkurilaan töihin tai hankkia miljoonalta toukalta kannatusallekirjoitukset. :)
Ongelmana on vain siinäkin se, että kaikki toukat eivät pidä Ahvenesta.
H.
Äh, ei silti tarvitse massapostittamaan ruveta.
Jostakin syystä nyt nuo persukepulaiset ovat päättäneet että juuri täältä he saavat kannattajansa koukkuun toukkia maalaamatta, tämä kun on sellaisen epäajattelijafoorumin maineessa että suurin huuto on aina se suurin totuuskin.
Mutta kansallinen lentoyhtiö on kyllä sellainen muinaisjäänne joka varmasti vetoaa noihin impivaaralaisiin. Muualla kustannusten kova nousu on pakottanut jo muihin ratkaisuihin, mutta meillähän on varaa maksaa...
"yo-huuhkaja"
Toivottavasti olen vain massavastaaja.
Massavastaukseni sopii sinullekin.
Anna olla jo.
H.
Palstalla tuntuu aloitus kun aloitus saavan nykyään Herra H.n hikeentymään.
Aina asia Hänen mielestään kuuluisi jollen muulle sivustolle.
Mer paksukalloiset vain emme ymmärrä jättää koko kuusikymppisten palstaa Hänen yksityiskäyttöönsä.
Voisiko hunksz lopultakin kertoa yleiset ohjeet meille tyhmille, mitä täällä saa kirjoittaa, mihin vastata ja milloin.
Mitkä ovat sallittuja aiheita, koska kohta kaikki tuntuu olevan kiellettyjä aiheita.
Voisiko hän myöskin pistää samaan pötköön luettelon, mistä aiheista Hän on tehnyt jo aloitteen, ja minä vuonna se on tehty, jotta me tyhmät paksukallot osaisimme kaivaa kyseisen aloituksen esiin, kun haluasimme jostakin asiasta jutella yleisemminkin tällä palstalla.
Näitä parannuksia toivoen jään odottamaan.
Ei tällä palstalla maailmaa muuteta, mutta keskustella asioista voi.
Kuten palstan nimessäkin todetaan.....
Vaan kun se menee liiallisuuksiin,,,
http://www.youtube.com/watch?v=ixEHhNVsCXo
"tase pappa"
60 on jo aikasti vanha ja kokenut.
Voisi sanoa että kaiken kirjoittanutkin, ajatellenkin tuhat kertaa.
Vaan meillä on vielä mahdollisuus olla ilkikurinen.
Satunnaisesti joku meistä on vielä tiedonhaluinenkin.
Vaan paha on siinäkin aloittaa keskustelua koska useimmat eivät ole.
Minä olen sarjassamme yksi kummallisuuksista, 62v. hippi.
Varmasti osa on meistä huivityttö tai diinarikin.
Jokunen on ankeasti elänyt ja hänellä on vain masentavaa kirjoitettavaa.
Lasta on kuollut ja kakaraa on kammottavaa...
Muijaa on , tai mennyttä muijaa, ja ukko on tylsä tai liiankin iloinen.
Toiveita riittää, nuoruus ei unohdu, mutta vastausta ei toiveisiin enää tule.
Onhan täällä joitakin hurmaavan elämänasenteen omaavia nimimerkkejä, takana ehkä 60 ihminenkin.
Mielenkiinnolla ottaisin vastaan HUKSZ/HTZA- palstan.
Siitä saattaisi syntyä jonkinlainen elämänpalsta.
Sieltä ei poistettaisi mitään, ei tulisi miinuksia eikä plussia.
Kirjoittajat vain odottaisivat, josko minä laitan sydämen tai kaksi.
Sykkivän tai värisevän. Mutta aina sydämen.
H.
"nakrattaa"
"Vanhasti ajatteleva"
Olen kasvosi montakin kertaa nähnyt,
on sielussani se vielä,
Miten vanhana näyttää se voisi,
Kun pirtissä keinussa keinut.
Olkoon ruma ja olkoon se vanha.
Kunhan silmät on kasvossas nuoret,
Ryppykätesi käteni kohtais.
Siloposkena painaisin poskeas vastaan,
sivusilmällä katsoisin keinuun,
Keinutuolia ukin, uneksien.
-HUNKSZ 14.03.2012
Mutta mihin unohtui hipille luontainen suvaitsevaisuus ja rakkaus? Sinulle oikeanlaisia ihmisiä ei taida olla olemassakaan. Tase pappa on oikeassa.
Voi, monta kertaa olen muuttanut asioita vieraillessani tällä palstalla ja lukiessani immeisten kirjoituksia.
Monesti olen hoksannut jotain tärkeää elämästä.
Jos kuvittelee, että elämänsä asioita voi muuttaa vain eduskunnassa ja äänestämällä silloin tällöin, niin täytyy olla tosi paksukalloinen.
Tällä palstalla muutokset tapahtuvat ruohonjuuritasolla, jokaisen oman koneen ääressä. Ja ne muutokset voivat olla tosi isoja arkipäiväisessä käyttäytymisessä.
Ei kai me 60 ihmiset olla kaikkia mielipiteitämme hakattu sinne paksuun kalloomme, vaan muutoksia voi sielläkin tapahtua. Ainakin elämä on mukavampaa kun antaa tilaisuuden muutoksille ja uusille ajatusten kuluille.
Ihminen on kuin suuri pörssiyhtiö, taitaa olla tosi typerä vertaus, mutta tuli mieleen kuunnellessani uutisia ja Finnairin erästä johtajaa V.S, joka todisteli, että päätökset tehdään kulloisessa ajassa.
Ja Finnairin piti olla malliesimerkki yrityksestä, joka kantaa yhteiskuntavastuuta...
Heidi Hautalan humaani maailmankatsomus mureni hetkessä, kun hän joutui vastakkain tosikovan bisnesmaailman kanssa.