Kakkahuolia

Syksyllä 8-vuotta täyttävällä pojallamme sattuu
usein kakkavahinkoja.Ei kuulemma ehdi vessaan.Mikä
avuksi? Olemme käyneet lääkärissäkin,mutta asiaan
ei ole tullut apua. Koulukin alkaa kohta,olemme
todella huolestuneita.Poika on muuten iloinen ja
hyvin sosiaalinen ja kavereita rii
3591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Moi mä oon 18v. poika ja mulla on ittelläkin vielä
pissa vikoja tulee meinaan housuun ainakuin
tahtoo.

Äänestä
  • moi!

    Mene ihmeessä lääkäriin...siihen on lääkkeet olemassa aikuiselle ihmiselle, ettei tarvitse olla huolissaan ja mietteissään...missä ja milloin pissat tulee housuun

    Äänestä

Hei!

Minulla on 10 v poika, jolla oli pitkään samoja ongelmia,,alkoivat kun hän meni tarhaan 3,5 vuotiaana ja jatkui vielä koulussakin. Neuvolasta lähetettiin vaan perheneuvolaan ja siellä kaiveltiin isännän ja minun välejä. Lähdimme pois ja löin nyrkin lääkärissä pöytään, että asia on niin että nyt tää lapsi on tutkittava. Pääsimmekin sairaalaan ja hänelle tehtiin peräsuolen tähystys ja annettin levolacia, jotka eivät kuitenkaan auttaneet. Sitten löin nyrkin uudestaan pöytään. ja pääsimme lastenklinikalle ja olemme tyhjentäneet peräsuolen joka toinen päivä. ja tätä ollaan tehty kohta kaksi vuotta ja lastenklinikan lääkäri sanoi että kestää yhtä kauan, kun se on ollutkin ja nyt on tyhjennetty lyx-vesiperäruiskeella 1-2 v joka toinen päivä joskus joka kolmas päivä... lyö nyrkki vaan pöytään! voit maalata ja printata tämän. Nyt tosin olemme jo helpommalla puolella, poika käy jo välillä itekseen kakalla...se ei ole muuten lapsesi vika,ettei hän ehdi vessaan...hänelle on joku "vika" joka on korjattavissa...hänellä on niin laaja peräsuoli, joka pitäisi saadaa supistettua ja e.m keinoilla sen saa ja hän huomaakin, että hei mähän tunnen kun mulla on kakkahätä. Laita sähköpostioisoitteesi, niin voin kirjoittaa sulle suoraan...autan mielelläni jos vain voin. Minä olen etsinyt pitkään samanlaista henkilöä, jonka lapsella on sama vika.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kakkapyykillä ainako kirjoitti:

Syksyllä 8-vuotta täyttävällä pojallamme sattuu
usein kakkavahinkoja.Ei kuulemma ehdi vessaan.Mikä
avuksi? Olemme käyneet lääkärissäkin,mutta asiaan
ei ole tullut apua. Koulukin alkaa kohta,olemme
todella huolestuneita.Poika on muuten iloinen ja
hyvin sosiaalinen ja kavereita rii

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu