Meillä on pian toiselle luokalle menevä, siis 8
vuotias poika.
Tätä ei ole helppo selittää, mutta lapsi on
todella karkaamassa käsistämme kaikella tavalla:
hän karkailee, kotoa, huudattaa pienempiä
sisaruksiaan (en tarkoita normaalia sisarusten
nahistelua, vaan todellisia ilkeyksiä)ja
sytyttelee tulipaloja, joka on suurin
huolenaiheemme. Siinä vain muutama
vanhimmaisen "repertuaarista". Me olemme aivan
hukassa. Otin jo kasvatusneuvolaankin yhteyttä ja
siellä täti kaikkitietäväinen sen enempiä asiaan
perehtymättä, että lapset tarviotsevat tasaisen
elämänrytmin.
Omasta mielestämme perheessä yleensä on kaikki
hyvin. Olemme nuori, mutta vakiintunut pari,
onnellisia ja tasapainoisiakin jokatavalla,
rikkaita ei olla, mutta toimeentulevia. Tällä
hetkellä olen virkavapaalla kotona ja elämänrytmi
on hyvin tasaista ruokailun, harrastusten ja
ulkoilun suhteen.
Osaisiko joku kertoa miten vielä elämän saa
tasaisemmaksi?Lapsi on nyt oireillut yli vuoden
tällä tavalla.Olen yrittänyt jututtaa ja kysellä
mikä on huonosti, mutta kaikki on kuulemma hyvin.
Minulta alkaa keinot ja voimat loppua, kuin myös
mieheltäni.
vuotias poika.
Tätä ei ole helppo selittää, mutta lapsi on
todella karkaamassa käsistämme kaikella tavalla:
hän karkailee, kotoa, huudattaa pienempiä
sisaruksiaan (en tarkoita normaalia sisarusten
nahistelua, vaan todellisia ilkeyksiä)ja
sytyttelee tulipaloja, joka on suurin
huolenaiheemme. Siinä vain muutama
vanhimmaisen "repertuaarista". Me olemme aivan
hukassa. Otin jo kasvatusneuvolaankin yhteyttä ja
siellä täti kaikkitietäväinen sen enempiä asiaan
perehtymättä, että lapset tarviotsevat tasaisen
elämänrytmin.
Omasta mielestämme perheessä yleensä on kaikki
hyvin. Olemme nuori, mutta vakiintunut pari,
onnellisia ja tasapainoisiakin jokatavalla,
rikkaita ei olla, mutta toimeentulevia. Tällä
hetkellä olen virkavapaalla kotona ja elämänrytmi
on hyvin tasaista ruokailun, harrastusten ja
ulkoilun suhteen.
Osaisiko joku kertoa miten vielä elämän saa
tasaisemmaksi?Lapsi on nyt oireillut yli vuoden
tällä tavalla.Olen yrittänyt jututtaa ja kysellä
mikä on huonosti, mutta kaikki on kuulemma hyvin.
Minulta alkaa keinot ja voimat loppua, kuin myös
mieheltäni.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Onko pojallasi harrastuksia? Minun poikani on nyt
7 v, puoli vuotta sitten hän kolttostelemaan ihan
jatkuvasti. Ei tuntunut mitkään sanat tehoavan,
poika oli karski ja "hassu röyhistelijä". Sitten
keksin harrastuksiin viemisen lauantai-
aamuisin... Harrastuksien jälkeen käydään aina
jossain kivassa paikassa kahdestaan(minä tai isi
poika), syömässä Mac:ssa tai mitä sitten
keksitäänkään. Siinä tulee samalla lapsi
huomioituna omana persoonanaan,
henkilökohtaisesti...
...on, mutta olemme rajanneet ne sählyyn
tiistaisin ja partioon torstaisin. Harrastuksissa
poika on kiva ja kiltti kaikille. Meillä on myös
yhteinen kiinnostus tietokoneisiin ja pojan
kanssa ollaankin sitten surffailtu yhdessä
mukavilla sivuilla.Myös isukin kanssa pojalla on
yhteisiä puuhia, mutta jotenkin hän herkkänä
luonteena hakeutuumieluummin minun seuraani, siis
tekemisen puutteesta tämä ei voi johtua!Minusta
kuitenkin lapsen pitää tuonikäisenä olla vielä
kotona, eikä aktiviteettiä saa olla liikaa, vai
olenko väärässä?
On sellaisia lapsia, jotka ovat vilkkaita,
tuntuvat erityisen "hankalan" kekseliäiltä =
erittäin luovia ja lahjakkaita. Sellaiset lapset,
tekemisen puutteessa tuppaavat kyllästymään...
Onko paikkakunnallasi taideharrastus
mahdollisuuksia... Kokeile jotain rauhallista
aktiviteettia... Minun poikani käy baletissa...
Oli ryhmäharjoituksia koko talvi ja keväällä oli
esiintyminen täydelle salille... ai miten sitä
odotettiin yhdessä ja miten ylpeä ja iloinen hän
oli
näyttämöllä.
Lapsessasi ei ole mitään vikaa... se sinun on
kerrottava hänelle(syyllistäminen on turhaa, jos
virhe on jo tehty), virheiden sattuessa kiinnitä
huomio johonkin muuhun, ettei tilanne muuttuisi
enää enempää kierteiseksi, korjaa virheen jäljet
pois päiväjärjestysestä vähin äänin. Tätä voit
joutua jatkamaan jonkin aikaa, koska kierre
kestänyt jo
vuoden...
Sisaruksillakin on vallankäyttö ase,
naukuminen... Tarkkaile hetki, huomaat kuinka
pienemmät osaavat taitavasti käyttää hyväksi
vanhempien huomiota hankkiakseen valtaa ja
kiusatakseen isompaansa<- tuntee
arvonmenetyksenä... Jos tätä on jatkunut kauan,
esikoista on moitittu kokoajan pienimmästäkin(
hän on menettänyt i ä:n luottamuksen), hän on jo
todella vihainen ja temput
radikaaleja.
Silloin kun nuorempi sisarus on sylissäsi, hän
kokee olevansa vallassa... tämä vallantavoittelu
on ihan sisään rakennettu vietti... luonnossahan
jokainen pyrkii saamaan parhaan paikan ja
palat... Potkimaan muut loitolle... Kukaan ei
koskaan voi elää toisen elämää, siis kaikki
minulle ja nyt, on tämänpäivän henki, jokainen on
pohjimmiltaan törkeän
itsekäs.
Olet juuri jäänyt kotiin, esikoisesi tiedostaa
syyn... Ehkä hän kokee siitäkin syystä omassa
sisimmässään olevansa "huono", kun
kaipaa/saa/vaatii erityiskohtelua, äidin on
jäätävä töistä pois... Lapsen on vaikea ilmaista
omia tunteitaan oikeilla sanoilla, sitä kun ei
vielä osaa järkevästi vertailla...
Kyllä teidän on nyt haettava apua sieltä
neuvolasta, sanoo se kavatusneuvolan kaikki
tietävä täti mitä tahansa.
Itse 4 lapsen isänä, ja terveydenhuollon
ammattilaisena, olen ehdottomasti sitä mieltä.
Lapsen selviäminen koulussa, kavereiden kanssa,
ja elämästä muutenkin, "sääntöjen" edellyttämällä
tavalla, vaatii tuohon "riehumiseen" puuttumista.
Ja mitä aikaisemmassa vaiheessa se tapahtuu, sitä
helpompaa se kaikille on, vaikka voi aluksi olla
rankkaa, niin vanhemmille, kuin itse lapsellekkin.
Niin sanottu vapaa kasvatus. Ei se pelkkä puhe
auta kyllä siinä joutuu käyttämään vanhoja kunnon
konsteja.
Soita paikkakuntasi perheneuvolaan ja varaa aika.
Menette sinne yhdessä miehesi kanssa selvittämään
tilannettanne ja väsymystänne. Perheneuvolan
tehtävänä on tarjota lapsen myönteistä kehitystä
edistävää sosiaalista, psykologista ja
lääketieteellistä tutkimusta ja hoitoa, sekä
antaa asiantuntija apua kasvatus- ja
perheasioissa.
kaikki.Kiitos!
Emme katso toteuttavamme tätä ns. vapaata
kasvatusta vaan meillä on kyllä kunnon kotikuri
ja säännöt.Itsestäni olen tätä vikaa tai syytä
lapsen käyttäytymiseen koittanut etsiä, sillä
todellakin koulussa ja harrastuksissa lapsi on
aivan mukava ja tulee hienosti toimeen kavereiden
kanssa. Sen vuoksi jäin työstäkin pois
tilapäisesti, sillä haluan antaa enemmän aikaa
tälle esikoiselleni. Nyt kuitenkin taidan ottaa
härkää sarvista ja soittaa uudestaan sinne
perheneuvolaan, sillä tämä tilanne on kuitenkin
kamala ja ennenpitkää voi vielä sattua jotakin
pahaa.Olen silti edelleen avoin kaikille
neuvoille.
ja heti! Tuollainen käytös kielii suuresta
ahdistuksesta. Miten eka luokka meni? Kysy
opettajalta aiheuttiko hän järjestyshäiriöitä,
kiusattiinko häntä? Mitä hän teki koulun jälkeen?
Onko häntä mahdollisesti käytetty hyväksi?
Siis millä tavalla.Voin vakuuttaa että meiltä
vanhemmilta hän on ainakin turvassa.
Koulukin meni hyvin, oli luokkansa lahjakkaimpia
oppilaita, enkä usko tähän kiusaamiskuvioonkaan,
sillä lapsi on koulussa, jossa viimevuonna oli
vain 19 oppilasta, siis pieni maalaiskoulu.
Siellä kiusaaminen olisi tullut heti vanhempien
tietoon.
Olen yhtämieltä että lapsellani on joku huonosti,
siksi kyselenkin neuvoa mitä tehdä.
http://netti.nic.fi/~add/
Minulla ei ole kokemusta pojista sillä olen kahden
tytön isäpuoli. Tytöt ovat kuuden ja kahdeksan.
Lapset oli suhteen alkaessa kolmen ja viiden
ikäisiä. Mutta omia kokemuksia voin kertoa.
Aluksi: Lapsi on ovela, se on häikäilemätön ja
käyttää toisten heikkouksia hyväksi. huomaa teidän
tapauksessa myös vanhempien, sillä jokaisessahan
meissä on jokin heikko puoli.
Mutta omiin kokemuksiin. Vaimoni sanoi aikanaa kun
aloimme seurustelemaan että lapsille pitää olla
tiukkana, sillä lapsi rakastaa auktorieetteja.
Suurin harhaluulo on juuri että lasta
mielyttämällä lapsi rakastaa enemmän. Väärin.
Tämän olen itsekkin huomannut.
Käytännössä se tapahtuu tiukoilla säännöillä ja
tarkoitan juuri säännöillä, joita sinun itse pitää
noudattaa. Lapsi vasta opettelee sääntöjä se ei
osaa niitä itsestään se opettelee ne samalla
lailla vanhemmilta kuin kävelemisen ja puhumisen.
Eli yksinkertaisesti. Koulussa on säännöt jotka
lapsi imee itseensä opettajasta -> koulussa ei
kiusata pienempiä!!!. Kotona on säännöt jotka
lapsi imee itseensä vanhemmista. Joten tee säännöt
joita itse noudatat ja kerrot lapselle että tämä
on sääntö.
Jos annat omalla käyttäytmisellä esimerkin, että
esim. liikennesääntöjä ei taevitse noudattaa.
Niin se tarkoittaa lapselle sitä, että mitään
sääntöjää sinun kanssa ei tarvitse noudattaa.
Jos lapsi ei tottele niin sitä pitää rankaista.
(vanha uhkaus,kiristys,(((lahjonta))),rankaisu)
Rankaisu lapselle pitää olla ehdoton. Rankaisu
esim villille lapselle on: Paikallaan pysyminen!
Karkkipäivän menettämien on yksi parhaimmista. se
tehoaa pitkään, sillä rangaistuksista menee teho
ajan myötä joten niitä pitää vaihdella.
Meillä yksi pahimmista rangaistuksista on "Heti
nukkumaan " rangaistus. Se tehoaa villiin lapseen,
sillä paikallaan olo on tylsää.
Suosittelen teille.
1. Kohoatte kumpikin auktoriteeteiksi. Miehesi on
auktoriteetti numero yksi. Sen pitää ottaa
titaanien taisto pojan kanssa. Lapsen pitää saada
käsitys että kailkki mitä isä sanoo niin se on
laki. Miehesi tulee huomaamaan että poika rakastaa
auktoriteetteja. Jos miehesi on hampaaton niin
asia on hankalampi.
Sinä olet auktoriteetii nro: kaksi. Järjestys sen
takia että sinulle tulee helpoksi uhkailla
auktoriteetilla nro. yksi.
Kun olette saaneet noi kohdalleen niin yleensä
isän ei tarvitse kuin komentaa " Toteleppa Äitiä"
( tämä sen takia että jos miehesi on laiska
kasvattaja).
2. Tässä on teille tärkein sääntö: VANHEMMAT EI
OLE LASTEN PARHAITA KAVEREITA. Mummot, kummit yms.
saattaa olla niitä, mutta vanhemmat ei.
Täytyy vastata tähän isäpuoli73 viestiin.Tämä
on kauan hukassa ollut lause,joka pitäisi
saada istutettua jokaisen vanhemman
päähän,että he eivät todella ole lasten
kavereita. Vanhemmat ovat aikuisia joita
lapset haluavat tietyllä tapaa katsoa "ylöspäin"
voidakseen tuntea olevansa turvassa. Ilman
turvallisuuden tunnetta lapsi ei pysty olemaan
lapsi vaan hänestä tulee "sekopää" joka etsii
jatkuvasti rajojaan. Toisaalta tietenkään
emme voi unohtaa mahdollista fyysistä
vaivaa,joka aiheuttaisi vastaavat reaktiot.
Kehotan kyllä vanhempia tässä tilanteessa
hakemaan asiantuntijalta apua. Vaikka syy
olisikin niinkin yksinkertainen kuin rajojen
puute,niin niitä tehdessä aikuiset tarvitsevat
toisen aikuisen tukea ja mielummin sellaisen
joka on n.s. ammattiauttaja. Hän voi tukea
pitkin matkaa mahdollisissa takaiskuissakin
ja ohjata oikeaan suuntaan.
Olen samaa mieltä yleisesti ottaen eli kaverit on
muualla kuin vanhemmissa; toki hitlerismi on jo
sairasta! Isossa poppoossa on työtä jos aikoo
saada kaikki suhteellisen yhteiskuntakelpoisiksi.
Puhut asiaa mutta vanhempien ongelma on useammin
siinä, ettei heillä ole yhteisiä
kasvatusperiaatteitta. Henkinen erilaisuus
paljastuu vasta lasten kasvaessa... Tämän
tiedostaminen(yhteensovittaminen) on vaikeata ja
ristiriitoja herättävää, jopa syy "erilleen
kasvamiseen" ja avioeroon. Syitä on tietysti
muitakin mutta kasvatustapojen erilaisuudet
raastavat ja rikkovat kaikkia perheenjäseniä,
lapset maksavat kuitenkin loppuelämällään
syntymänsä
hintaa.
Lapsi saa isältä yhden käyttäytymismallin ja
äidiltä toisenlaisen. Lapsi kuitenkin itse kaipaa
suora viivaisuutta. Siinä kasvatusmelskassa
jompikumpi vanhemmista on suvaitsevampi ja
anteeksi antavampi, ja pääsee valtaa
tavoittelevan lapsen suosioon. "Kaveruus" on
valmis... myös se vanhemmista(yl. äiti) pitää
valtaa puolisoonsa(isään) lapsen
avulla.
Ei ole viisasta kutsua kenenkään
lasta "sekopääksi", onnetontahan tuo on. Ja
sellaisen kasvatuksen tuloksena syntynyt aikuinen
(kasvaa ehkä aikuiseksi myöhään), ei tiedä,
kuinka tasapainoisia ihmissuhteita luodaan,
siispä elää perin onnettoman ja henkisesti köyhän
yksinäisen elämän. Hän on vieläpä saanut kuvan
siitä ettei lapsi tarvitse kuin yhden
vanhemman... Yh...
Kasvatusalan koulutuksen saaneena ja paljon
lasten kanssa työskennelleenä kyllä olisin myös
huolissani lapsen käytöksestä. Ammattiapu on
varmasti tarpeen. Lisäksi suosittelen kotioloissa
tiukkaa, mutta ystävällistä rajojen vetämistä.
Perustellut ja johdonmukaiset rajat ennen
kaikkea. Väsyneenäkään ei saa antaa periksi. Jos
lapsi tekee pahaa, niin hänet pitää välittömästi
poistaa tilanteesta ja selvittää miksi niin ei
voi tehdä. Myös vastuun kantaminen teoistaan on
tärkeää. Mistä poikanne muuten on saanut
tulitikkuja tms. käsiinsä? Eiköhän ne kannattaisi
hävittää kotoa kokonaan tai pitää visusti lapsen
saavuttamattomissa?
Voimia teille molemmille!