Haalarit

Tulin juuri taloyhtiön hallituksen kokouksesta, on kyllä ensimmäinen ja viimeinen vuosi, kun sellaisen jäsenyyden otan. Yli kaksi tuntia pohdittiin, mitä tehdä asialle, kun eräs yli 70v mummo oli pessyt poikansa 50 v työhaalarit yhteisessä pesulassamme. Toimii kolikoilla. Naapurin äreä ukko oli käynyt tarkastamassa pyykit ja huomannut haalarit. Informoinut isännöitsijää, joka oli ilmoittanut, että yhtiölle ei ole tullut mitään tappiota. Lähestyi hallitusta uhkauksella rikosilmoituksella, jos asiaan ei puututa. Taloyhtiömme ei kuulemma ole mikään yleinen pesula. Olin kuin mielenterveystäti kolmen pelosta vapisevan herran seurassa. En tunne lakia, mutta hyvät neuvot ovat nyt tarpeen. Mummo on ilmoittanut, että hänhän pesee poikansa pyykkiä, jos se viikonlopuksi hänen luokseen tulee. Olemmeko käräjillä?
1197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei pidä ryhtyä taloyhtiössä poliisiksi kenenkään. Jos maksaa pyykinpeusta, niin kuka kontrolloi ja milloin kenenkin pyykkiä pestään.
Annatte mummon pestä poikansa pyykit ja sillä sipuli.
Eriasia on sitten jos esim. pesee mattoja ja mattojen pesu on kiellettyä. Siihen voi ja pitääkin puuttua. Talopesuloissa on useasti myös mattoja varten pesupaikka tai peräti pesukone ja kuivaushuone.
Naapurin äreä ukko sitäisi saada muistutuksen hallitukselta, muistutuksen pitää vähän pienempää suuta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koneessa kirjoitti:

Tulin juuri taloyhtiön hallituksen kokouksesta, on kyllä ensimmäinen ja viimeinen vuosi, kun sellaisen jäsenyyden otan. Yli kaksi tuntia pohdittiin, mitä tehdä asialle, kun eräs yli 70v mummo oli pessyt poikansa 50 v työhaalarit yhteisessä pesulassamme. Toimii kolikoilla. Naapurin äreä ukko oli käynyt tarkastamassa pyykit ja huomannut haalarit. Informoinut isännöitsijää, joka oli ilmoittanut, että yhtiölle ei ole tullut mitään tappiota. Lähestyi hallitusta uhkauksella rikosilmoituksella, jos asiaan ei puututa. Taloyhtiömme ei kuulemma ole mikään yleinen pesula. Olin kuin mielenterveystäti kolmen pelosta vapisevan herran seurassa. En tunne lakia, mutta hyvät neuvot ovat nyt tarpeen. Mummo on ilmoittanut, että hänhän pesee poikansa pyykkiä, jos se viikonlopuksi hänen luokseen tulee. Olemmeko käräjillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu