Oli varuskunnan poikien ilona tai sitten suruna.ainakin vuonna 1988..vai oliko sittenkin poikien mielikuvituksen tuotetta???
Rixun Ruusu
VM-1/88
172327
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ei ollut mielikuvitusta.
Hän oli erään kantahenkilökuntaan kuuluvan entinen vaimo.
Yrittäjä parhaimmillaan, koska oli keksinyt hyvän liikeidean ja vankan asiakaskunnan, siksi jäi hengailemaan varuskunta-alueelle.
Lapsen kanssa hänet nähtiin kävelevän viestikatua edestakaisin, päivittäin.
Pientä korvausta vastaan hän jakoi palveluitaan varusvaraston takana...
Ihminen, joka keksii jotain noin sairasta, on ilmiselvästi psykiatrin tarpeessa.
En minä tiedä, koska palvelin merivoimissa.
Olitko/kö sinä Riksussa kapiaisena vai varusmiehenä?
Rixun Ruususta tuli ekana mieleen Pekosen likka.
Peltsikasta, (peltsistä), oli valtuuskunta tutustumassa eduskuntaa Aino-Kaisan
johdolla tänään. 50 henkeä.
Lunttasin hänen facebookista.
Olitko mukana? kysymys on tarkoitettu kokoomukselle!
Minua hämää, kun porvari tietää majapaikkani, mutta minä saan vain arvailla,
että hän näppäilee kovan rahan kämpässään niillä nurkilla.
Tulipas paljon pilkkuja, ei ollut tarkoitus.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201203140161412_uu.shtml
Kaunis nainen, oliko yhtä kireät kasvot?
Taidatte tarkottaa KM:ää, se päivysti niihin aikoihin ja vähän myöhemminkin noilla kulmilla, vaikka ei se mitään korvausta kaivannu, sille riitti ihan työn ilo...
Ei ollut mielikuvituksen tuotetta. Palvelin Riihimäellä -88 ja varuskunta oli silloin ns. avoin varuskunta eli sotilaspoliiseja ei ollut eikä puomia liioin. Törmättiin häneen jollain väijylenkillä ja muisti mukaan hän oli kuuro.
Tunnettiin ehkä paremmin nimellä rykmentin ruusu :)
Minäkin muistan nyt naisen.
Kuuro oli.
Totta kuuromykkä niin sanoivat. Nymfi joka kyttäs poikia... Kuuli ja puhui kyllä muulloin.
Hävetkää kaikki aiheeseen osallistuneet. Tämän naisen toiminta aiheutti omaisille niin paljon häpeää ja henkistä kärsimystä että pidän aiheen käsittelyä erittäin halveksittavana.
kukkaiskieltäkin tähän väliin
Täällä asuu vahingoniloisia olioita. Ovat itse sellaisia luusereita, että täytyy etsiä joku pahaan liemeen joutunut, että itsellä voisi kuvitella menevän paremmin.
oli se siellä vielä vuonna 1990 ja muksun kanssa
Onko mitään tietoa mitä lapselle tapahtui, tai Ruusulle ylipäätään?
Viestirykmentin ruusu oli kuuromykkä eikä todellakaan kuullut tai jutellut mitään. Kommunikoidessaan piti kyllä ääntä mutta ei sitä puheeksi voinut sanoa.
Surullisen hahmon ritaritar. En tiedä miten menee nykyään vai meneekö mitenkään.
Näyttää tuossa kylillä joskus näkyvän rollaattorilla kulkee.
legendaarista