Olen 18 vuotias nuori nainen, joka on kohta jo muuttamassa kotoa pois, kunhan ylioppilaskirjoitukset ja yhteishaut on ohi.
Vanhempani erosivat minun olessa vielä tarhaikäinen ja äitini alkoi seurustelemaan nykyisen isäpuoleni kanssa minun olessani 7-vuotias.
Aluksi yhteinen elämä sujui aluksi ihan hyvin, lukuunottamatta sitä faktaa että äitini inhosi biologista isääni ja kutsui häntä ``huvipuisto isäksi``, jonka kanssa tehtii vain kaikkea kivaa, ei siis oikeaa lapsen kasvatusta. Tapasin isääni noin muutaman kerran per vuosi ja olin ihan tyytyväinen. Elämä oli osaltani normaalia ja olin tyytyväinen. Kaikki kuitenkin alkoi muuttua, kun äitini ja isäpuoleni menivät naimisiin ja saivat toisen lapsen, minua kymmenen vuotta nuoremman sisarpuoleni.
Isäpuoleni kohtelee minua ja pikkusiskoani aivan eri tavalla. Kotonani on todella tiukat säännöt: Lattia listoille ei saa astua, seinään ei saa nojata/koskettaa, ruokapöydässä ei saa lukea (koskaan, oli syömässä samalla tai ei), suihkussa ei saa olla 5 minuuttia pitempään ja niin edelleen. Aluksi sopeuduin näihin sääntöihin, koska ajattelin pääseväni nänin helpommalla. Näin ei kuitenkaan käynyt. Isäpuoleni alkoi ikään kuin etsimällä etsiä syitä, josta voisi minulle huutaa.
En saa ``viisastella``, joka tässä yhteydessä tarkoittaa esim. virheen korjaamista, sillä tämä saa isäpuoleni suuttumaan. Yhtenä iltana tulin kertomaan äidilleni mielenkiintoista faktaa, jonka luin yhdestä kirjoituksia varten tarvittavasta kirjastani. Tähän isäpuoleni totesi: ``Tuo ei ole kirjoituksien kannalta olennaista, lue vaikka englantia! (Olen englannissa luokkani parhaita)
Jos taas luen englantia, hän toteaa, että olen siinä jo hyvä, lue jotain muuta.
Isäpuoleni käy myös usein huoneeni ovella tarkistamassa, että varmasti luen /opiskelen. Myös puheen voimakkuus on erittäin rajoitettua ja saan usein kuulla olevani ``kailottaja`` ja tämähän vain saa isäpuoleni entistä vihaisemmaksi. En halua kutsua kavereita kylään, koska tuolloin saan aina valitukset. Ja hän valittaa myös kun en kutsu kavereita, koska tällöin ``eristäydyn``. Isäpuoleni perustelee kaikkea toimintaansa sillä, että minua tulee ``potkia perseelle`` koska muuten olisin kuulemma täysin aloitekyvytön.
Tässä on vain osa asioista, jotka vaivaavat isäpuoleni lievästi neuroottisessa käytöksessä. Hän on myös väkivaltainen äitiäni kohtaan kun juo ja olen kuullut usein äitini huutavan ``soita poliisit/älä lyö`` ja tms. En halua tehdä asialle mitään, koska vaikka äitini uhkaa eroavan, eihän silti koskaan toteuta uhkauksiaan. (Luultavasti nuoremman pikkusiskoni tähden)
Koen oloni alinomaan ahdistuneeksi, enkä pysty rentoutumaan kotona. Tiedän, etten pysty vaikuttamaan mitenkään(äitinikin on hänen puolellaan), siksi haluankin kuulla vain teidän mielipiteenne asiasta ja miten itse toimisitte. En ole itsetuhoinen tai murhanhimoinen, mutta isäpuoleni käytös toden totta saa minut toivomaan, että hän vain katoasi.
Vanhempani erosivat minun olessa vielä tarhaikäinen ja äitini alkoi seurustelemaan nykyisen isäpuoleni kanssa minun olessani 7-vuotias.
Aluksi yhteinen elämä sujui aluksi ihan hyvin, lukuunottamatta sitä faktaa että äitini inhosi biologista isääni ja kutsui häntä ``huvipuisto isäksi``, jonka kanssa tehtii vain kaikkea kivaa, ei siis oikeaa lapsen kasvatusta. Tapasin isääni noin muutaman kerran per vuosi ja olin ihan tyytyväinen. Elämä oli osaltani normaalia ja olin tyytyväinen. Kaikki kuitenkin alkoi muuttua, kun äitini ja isäpuoleni menivät naimisiin ja saivat toisen lapsen, minua kymmenen vuotta nuoremman sisarpuoleni.
Isäpuoleni kohtelee minua ja pikkusiskoani aivan eri tavalla. Kotonani on todella tiukat säännöt: Lattia listoille ei saa astua, seinään ei saa nojata/koskettaa, ruokapöydässä ei saa lukea (koskaan, oli syömässä samalla tai ei), suihkussa ei saa olla 5 minuuttia pitempään ja niin edelleen. Aluksi sopeuduin näihin sääntöihin, koska ajattelin pääseväni nänin helpommalla. Näin ei kuitenkaan käynyt. Isäpuoleni alkoi ikään kuin etsimällä etsiä syitä, josta voisi minulle huutaa.
En saa ``viisastella``, joka tässä yhteydessä tarkoittaa esim. virheen korjaamista, sillä tämä saa isäpuoleni suuttumaan. Yhtenä iltana tulin kertomaan äidilleni mielenkiintoista faktaa, jonka luin yhdestä kirjoituksia varten tarvittavasta kirjastani. Tähän isäpuoleni totesi: ``Tuo ei ole kirjoituksien kannalta olennaista, lue vaikka englantia! (Olen englannissa luokkani parhaita)
Jos taas luen englantia, hän toteaa, että olen siinä jo hyvä, lue jotain muuta.
Isäpuoleni käy myös usein huoneeni ovella tarkistamassa, että varmasti luen /opiskelen. Myös puheen voimakkuus on erittäin rajoitettua ja saan usein kuulla olevani ``kailottaja`` ja tämähän vain saa isäpuoleni entistä vihaisemmaksi. En halua kutsua kavereita kylään, koska tuolloin saan aina valitukset. Ja hän valittaa myös kun en kutsu kavereita, koska tällöin ``eristäydyn``. Isäpuoleni perustelee kaikkea toimintaansa sillä, että minua tulee ``potkia perseelle`` koska muuten olisin kuulemma täysin aloitekyvytön.
Tässä on vain osa asioista, jotka vaivaavat isäpuoleni lievästi neuroottisessa käytöksessä. Hän on myös väkivaltainen äitiäni kohtaan kun juo ja olen kuullut usein äitini huutavan ``soita poliisit/älä lyö`` ja tms. En halua tehdä asialle mitään, koska vaikka äitini uhkaa eroavan, eihän silti koskaan toteuta uhkauksiaan. (Luultavasti nuoremman pikkusiskoni tähden)
Koen oloni alinomaan ahdistuneeksi, enkä pysty rentoutumaan kotona. Tiedän, etten pysty vaikuttamaan mitenkään(äitinikin on hänen puolellaan), siksi haluankin kuulla vain teidän mielipiteenne asiasta ja miten itse toimisitte. En ole itsetuhoinen tai murhanhimoinen, mutta isäpuoleni käytös toden totta saa minut toivomaan, että hän vain katoasi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lähde äitisi kanssa kahdestaan kaupungille, kävelylle ihan mihin tahansa, ja ota asia puheeksi. Älä anna periksi vaikka äiti ensin sanoisi ettei halua asiasta puhua, tai väittäisi ettei ongelmia ole. Koska olet täysikäinen, et saa enään edes lastensuojelusta apua, vaan joudut ns. pärjäämään omillasi.
Puhu äitisi kanssa, ehkä se avaa solmuja...
Tsemppiä
Hei.
Isäpuolesi vaikuttaa kyllä hieman tasapainottomalta ihmiseltä, varsin tiukalta ja ikään kuin hakemalla hakee syytä päästä sanomaan sinulle. Liekkö siellä takana mustasukkaisuutta äitiäsi kohtaan, kateutta sinulle vai mitä, mutta tuollainen käytös ei ole normaalia aikuiselle.
Sinuna ottaisin nyt ihan rauhallisesti ja keskittyisin vain yo-kirjoituksiin, jotta pääset jatkamaan opintojasi jossain muualla. Helppo sanoa, mutta yritä jotenkin kestää tämä kevät ja ajatella pitemmälle tulevaisuuteen. Pääset pian muuttamaan pois kotoasi ja hankkimaan uuden elämän. Äitisi kärsii jo isäpuolesi takia, mutta sinun ei tarvitse niin kauaa enää tehdä. Jos voit, niin kannattaisi puhua asioista äitisi kanssa.
Itsekin olen kohdannut nuoruudessani samanlaista käytöstä, mutta omalta äidiltäni. Perhe-elämämme oli yhtä helvettiä, sillä asuimme pääasiassa kaksin joten minulla ei ollut ketään toista aikuista, johon turvautua tai ketään, kenen kanssa puhua tilanteesta. Muutin omilleni heti lukiosta kirjoitettuani ja pidän yhteyttä äitiini vain pari kertaa vuodessa. Olen jäänyt katkeraksi ja surulliseksi, mutta menneille ei voi enää mitään.
Tsemppiä kovasti!!
Kuulostaa jonkin sortin persoonallisuushäriöltä, ehkä narsimia? Itselläni on ollut äitipuoli, joka oli sairaan mustasukkainen isän minulle antamasta huomiosta. Raivareita tuli esim. siitä, kun isäni koetti auttaa jossain läksyasiassa. Jouduin olemaan paljon ulkona ja omassa huoneessa. Sain osakseni myös lyöntejä ja potkuja "uhmakkaan asenteeni" vuoksi. Haukkuminen ja solvaaminen oli pahimmillaan päivittäistä. Olin 6-vuotias tuolloin. Kaikki mitä tein oli väärin. Mitään johdonmukaista olemassa olon tapaa en kyennyt luomaan, joten koetin olla vain näkymätön. Isänikin pelkäsi häntä, hän kun ei kaihtanut hyökätä isänikään kimppuun. Ehkä tossuasenteella hän koetti säilyttää rauhaa heidän yhteisen lapsensa vuoksi.
Isompana sai mustasukkaisuus jotain eroottisia sävyjä. Esim. äitipuoleni pisti isäni kerjäämään häntä sänkyyn keskellä yötä ,ja tämä minulle tarkoitettu näytelmä oli ilmeisesti tarkoitettu osoittamaan, että mies on hänen(?). Ulkopuolisille ilmeisesti vihjailtiin minun olleen jotenkin hankala.
Älä välttämättä usko noita "uuden elämän" saarnaajia ja "oman elämän" kauppiaita. Saatat olla pahastikin traumatisoitunut, eikä siitä niin vain rakennella muuta kuin turhia toiveita. Hakeudu terapiaan, mutta varo: kaikilla ei ole riittävää asiantuntemusta näistä asioista. Toivon, että pääset edes hieman helpommalla kuin minä. Onnea matkaan!
Koita sinnitellä lakkiaisiin saakka ja syksyllä jo varmaan pääset muuttaan pois.
Kyllä sinä nyt kestät vielä puoli vuotta, kun olet tähänkin asti kestänyt.
Ole yhteydessä omaan isääsi enemmän jos mahdollista.
Onnea kirjoituksiin.
Jos äitisi huutaa soittamaan poliisit, niin kai olet tehnyt niin?