Tännekkin

Elikkäs asiani koskee ikkunoihin kiinni palaneeseen kalkkiin tai mitä sitten lieneekään. Olen rakennussiivoojana ja monen monta kertaa tullut tälläistä vesipisaroiden näköistä kiinni palannutta (minun näkemyksen mukaan) kalkkia, eikä tahdo lähteä muulla kuin handyllä pois ja niitä ikkunoita tosin on enemmän kuin yksi eikä viitsisi monta tuntia yhtä ikkunaa raapimaan jäljet eivät ole kovin kivoja. Joten jos jollain nyt olisi tähän keino, olisin todella kiitollinen. Piti vielä kertoa että vaikka mitä ksyleeniä ym muuta tököttiä on koitettu, ei sekään auta.
4135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kalkki? Ettei kyseessä olisi maalinroiskeet?

Äänestä
  • En oikein tiedä muutakaan selitystä kuin kalkki tai maalipölyä. Varsinaista maalia se ei kuitenkaan ole.

    Äänestä

  • joopajoojoo kirjoitti:

    En oikein tiedä muutakaan selitystä kuin kalkki tai maalipölyä. Varsinaista maalia se ei kuitenkaan ole.

    Rapparien tekosia on ne roiskeet ikkunoissa ja ikkunoiden puitteissa. Minä siivosin viime kesänä kerrostalon asuntoja, jossa laastinlevittäjät olivat sanoneet,ettei tarvitse ikkunoita suojata "ei se roisku". Olipa vaan roiskunut. Ikkunoissa oli oikein valumajälkiä ja niitä pisaroita. Ehkä rukkasella olvat pyyhkässeet enimpiä kökköjä pois. Vielä kun ne roiskeet olivat olleet viikkoja niissä ikkunoissa, niin johan oli homma. Krapalla hankasin enimmät ja sitten monella eri aineella pestiin niitä ikkunoita (hammastahnaakin koetin)Lasipinnoista ei se harmaa juova edes lähtenyt. Pokista saatiin lioteltua semmosella aineella kuin Betoniroiskeiden poistaja Green, Soledon aine.

    Toivottavasti saat ne pois. minkälainen imuri sinulla on käytössä siinä rakennussiivoukkessa?

    Äänestä

  • luutturätti kirjoitti:

    Kiitoksiaa, kokeilen tuota Greeniä. On nyt sen verran iso työmaa että niitä ikkunoita kyllä riittää, eikä aikaa ole rapsuttamiseen. Mulla on imureina kiekens ja pienempään roskaan sitten nilfiskin panther.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

joopajoojoo kirjoitti:

Elikkäs asiani koskee ikkunoihin kiinni palaneeseen kalkkiin tai mitä sitten lieneekään. Olen rakennussiivoojana ja monen monta kertaa tullut tälläistä vesipisaroiden näköistä kiinni palannutta (minun näkemyksen mukaan) kalkkia, eikä tahdo lähteä muulla kuin handyllä pois ja niitä ikkunoita tosin on enemmän kuin yksi eikä viitsisi monta tuntia yhtä ikkunaa raapimaan jäljet eivät ole kovin kivoja. Joten jos jollain nyt olisi tähän keino, olisin todella kiitollinen. Piti vielä kertoa että vaikka mitä ksyleeniä ym muuta tököttiä on koitettu, ei sekään auta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu