Heips!
Ostimme lapsillemme juuri jättiramppiksen, omia lapsia on puoli tusinaa. Lisäksi hyppimässä käy päivittäin myös lähinaapuriston lapsia lukuisa määrä. Kertokaahan kokemuksianne tästä pompputramppiksesta, montako lasta voi hyppiä kerrallaan turvallisesti? onko sattunut halvaantumisia tai kuoleman tapauksia? Kenen on vastuu jos vieras lapsi loukkaa tai teloo itsensä pihassamme. Kannattaako ottaa jokin lisävakuutus tätä varten? Mitä hyviä puolia laite tuo tullessaan hyppijälleen?
Hyvää hiuksia nostattavaa kesää tramppiksen vierellä!
Jättitramppis: ilot ja vaarat sekä vastuut
63
13471
Vastaukset
- äippä
Meillä on trampoliini ollut ahkerassa käytössä n.1 1/2 kk.Mitään kummempaa ei ole sattunut.Itse tosin nuljautin nilkkani ekalla hypyllä,jalka oli arka muutaman viikon.Lapset (5, 6 ja 11-vuotiaat)hyppivät joskus yhtäaikaa.Pikkuisia saattaa olla neljäkin yhtäaikaa, mutta koululaisilla on jo kova vauhti päällä ja kaksi hyppijää on mielestäni maksimi.Meillä on aikuinen ainakin kuulomatkan päässä jos pienimmät hyppivät.Kaikkien täytyy seurata toisiaan. Vanhin tekee jo hienoja voltteja ja pienimmät yrittävät matkia. Kaikilla oli aluksi selkä ja jalat kipeänä paljosta hyppimisestä.
- äiskä
Tässä saldo muutaman kuukauden hyppimiseltä:
1 murtunut nimetön sormi 11v. pojalla
Trampoliini on voi olla vaarallinen kapistus. Olettehan huomanneet, että sitä kannattaa pitää pehmeällä alustalla, esim. nurmikolla, siltä varalta, että lapsi tippuu alas.
Hesarissa oli viime viikolla hyvä kirjoitus tramppiksesta. Luetimme sen lapsillamme.- äiti
serkun lapselta meni niska poikki ja kuoli välittömästi.
oli lehdessäkin juttua viimekesänä.
):
vaarallinen tuo on,helposti sattuu vaaratilanteita - mamma
äiti kirjoitti:
serkun lapselta meni niska poikki ja kuoli välittömästi.
oli lehdessäkin juttua viimekesänä.
):
vaarallinen tuo on,helposti sattuu vaaratilanteitaeräs tuttavaperheen 2 vuotias poika menetti tajunsa... ja muistakaa että voltit ja kuperkeikat on kiellettyjä trampoliinilla!!!!!ite en hommais ikinä lapsille trampoliinia.
- hoitsu
mamma kirjoitti:
eräs tuttavaperheen 2 vuotias poika menetti tajunsa... ja muistakaa että voltit ja kuperkeikat on kiellettyjä trampoliinilla!!!!!ite en hommais ikinä lapsille trampoliinia.
hei!
Olkaa vanhemmat todella tarkkoja lastenne trampoliini harrastuksen kanssa. Trampoliini vammoja tulee hoitoon todella paljon ja vammat on monesti todella vakavia ja usein vaativat myös leikkaushoitoa. Valitettavasti monille lapsille jää loppuiäkseen vaivoja esim. vakavien kyynärpää vammojen seurauksena. Kyynärpää, ranne ja nilkka vammat ovat yleisimpiä vastaan tulleita trampoliiini tapaturmia. tiukat säännöt ja kontrolli päälle kun lapset hyppivät trampoliinilla. Ja jos teillä ei ole trampoliinia älkää hankkiko!!! - Reetta
hoitsu kirjoitti:
hei!
Olkaa vanhemmat todella tarkkoja lastenne trampoliini harrastuksen kanssa. Trampoliini vammoja tulee hoitoon todella paljon ja vammat on monesti todella vakavia ja usein vaativat myös leikkaushoitoa. Valitettavasti monille lapsille jää loppuiäkseen vaivoja esim. vakavien kyynärpää vammojen seurauksena. Kyynärpää, ranne ja nilkka vammat ovat yleisimpiä vastaan tulleita trampoliiini tapaturmia. tiukat säännöt ja kontrolli päälle kun lapset hyppivät trampoliinilla. Ja jos teillä ei ole trampoliinia älkää hankkiko!!!Luulenpa ettei trampoliinilla hyppiessä satu yhtään sen enemmän mitään loukkaantumisia, kuin esim. lumilautailussa tai muussa urheilussa. Nyt vaan kaikki vöyhöttää trampoliinitapaturmista, koska ne on uusia lajin uutuuden vuoksi!!
Tapaturmia ei satu jos hyppii sääntöjen mukaan. Eli trampalla vaan yksi kerrallaan ja temput omien rajojen mukaan!
Nimimerkillä kokemusta on :) - Ryyppääminen turvallisempaa
Reetta kirjoitti:
Luulenpa ettei trampoliinilla hyppiessä satu yhtään sen enemmän mitään loukkaantumisia, kuin esim. lumilautailussa tai muussa urheilussa. Nyt vaan kaikki vöyhöttää trampoliinitapaturmista, koska ne on uusia lajin uutuuden vuoksi!!
Tapaturmia ei satu jos hyppii sääntöjen mukaan. Eli trampalla vaan yksi kerrallaan ja temput omien rajojen mukaan!
Nimimerkillä kokemusta on :)Takavuosina kuoli ja halvaantui paljon voimisteilijoita trampoliinin kanssa. Nykyiset ovat turvallisempia, mutta lapsia niihin ei ikinä päästetä ilman vieressä valvovaa valmentajaa.
Teidän lestadiolaistrampoliininne tuskin ovat turvallisuudeltaan samaa luokkaa oikeiden trampoliinien kanssa.
Lumilautailu on muuten lasten harrastuksista yksi eniten, ja erityisesti pahimman tyyppisiä vammoja aiheuttavia lääkärin mukaan. Piiskamaisella liikkeellä mäjähtää kohti alamäkeä... Hassua kun kirjoitit, "lumilautailu tai mikä tahansa muu urheilulaji". :D
Noo, jos teillä on iso määrä lapsia, niin ainahan jää osa kuitenkin jäljelle. ;) - ylisuojelevia.
hoitsu kirjoitti:
hei!
Olkaa vanhemmat todella tarkkoja lastenne trampoliini harrastuksen kanssa. Trampoliini vammoja tulee hoitoon todella paljon ja vammat on monesti todella vakavia ja usein vaativat myös leikkaushoitoa. Valitettavasti monille lapsille jää loppuiäkseen vaivoja esim. vakavien kyynärpää vammojen seurauksena. Kyynärpää, ranne ja nilkka vammat ovat yleisimpiä vastaan tulleita trampoliiini tapaturmia. tiukat säännöt ja kontrolli päälle kun lapset hyppivät trampoliinilla. Ja jos teillä ei ole trampoliinia älkää hankkiko!!!Onko olemassa sellaista urheilulajia jossa ei sattuisi onnettomuuksia? Kohta juoksuradat pitää päällystää superlonilla, jos vaikka lapsi kaatuu ja polvi murtuu.
Tällaisia kaatumisiahan näkee joka päivä.
Aina vain puhutaan trampoliinin vaaroista eikä niistä kymmenistä hyvistä puolista. Hyppiminen vaikuttaa todella moniin lihaksiin sekä tasapainoon. Kerran hypin noin 15 minuuttia, jonka jälkeen olivat reidet jo aivan hapoilla.
Jos pidätte lastanne jossain pehmustetussa huoneessa, niin misä he tietävät mikä on vaarallista. Aikuisina hyppäävät vielä katolta. Jos hyppiessä sattuu kolauttamaan polven, niin siitähän lapsi oppii, että pitää olla varovaisempi.
Trampoliinilla hyppimisessä ei ole vaaroja, jos on järki päässä ja vähän ajattelee.
- äiti
Minun lapseni harrasti sirkusta jossa oli mm. jättitramppa esityksiä oli monia ja siellähän tehtiin voltit sun muut! opettaja jos on joka opettaa temput ja lapsi on varma osaamisestaan eikä hypi "huonona" päivänä niin silloin mielestäni voi tehdä temppujakin ! EHDOTTOMASTI VALVOTUSSA TILASSA! Monet harrastaneet eikä kukaan loukkaantunut niistä ketä tunnen. Trampoliini on myös hyvä kuntoilussa ja parantaa mm. tasapainoa
- Jari
Tramboliini on ehdottomasti tämän vuoden paras hankintamme. Lapset viihtyy ja kunto paranee itselläniki. Meidän jättiksessä on turvaverkko ympärillä, muuten saattais käydä huonosti pudotessa. Suosittelen!
- lekuritar
Jos valvonta ja järki puuttuu, ei turvaverkko estä vakavia vammoja. Huonosti asennettu verkko voi olla surmanloukku, ja vakava vamma voi syntyä myös keskelle trampoliinia huonossa asennossa retkahtamisesta.
- Timppa
Ehdottomasti vain yksi hyppijä kerrallaan, muuten ovat mm. sormet, raajat sun muut vaarassa toisen kaatuessa ja toisen hypätessä päälle, myös mahdollisuus tippua tai lyödä päänsä sivurautaan moninkertaistuu sitä mukaa kuin hyppijöiden määräkin. Myös voltit ovat syystä kiellettyjä.
Vielä uskomattomampaa on että jotkut antavat nuortenkin lasten hyppiä ilman valvontaa. - äiti jyväskylästä
Meillä on jo useamman vuoden ollut jättitrampoliini. Mutta jostain syystä täällä uudessa paikassa missä asutaan ovat naapurit alkaneet siitä valittaa. Kaikilla naapureilla on myös lapsia, mutta kaikki eivät halua että heidän lapset siinä pompppivat. Olen kuullut kun naapurin lapsi on pyytänyt lupaa vanhemmiltaan pomppiakseen siinä, niin vastaus on ollut vihaiseen sävyyn ei..Naapurin lapset saavat siihen tulla vain jos on vanhempien lupa..mitenkäs muilla naapurit siihen suhtautuvat?
- Naapurisopu
Omituisia naapureita. Muutimme vasta uuteen omakotitaloon ja tramppa eillä ennestään jo olikin. Tramppa olikin uusi villitys koko Lempäälän kunnassa ja pian kaikilla oli pihassaan tramppa. Meiltä se semmone villitys lähtikin :)
- 14v.
no mun mielestä siinä voi hyppiä vaikka 10 kerrallaan, jos on yli 11v. sitä pienempien kannattaa ehkä hyppiä yksin ku ei ne pysy etes pystys ja ne lentää isompien painosta yli laitojen tai taittaa niskat. Mulle ei oo tapahtunu tramboliinis mitään vakavaa, meillä on ollu 2 vuotta tramboliini ja siinä hyppii aina jotai 4 kerrallaan, monesti enemmänki. Joskus ku pikkusisko haluu hyppiä niin sen annetaa hyppiä yksin. Mun mielestä pikkusia ei kannattas päästää isompien kans hyppimään.
- Lapsi itse
Riippuu onko pikku-lapsia. Itse olen 10.v ja olen hypännyt kovaan että tipuin mahaedellä metallitolppaan ja ilmat meni kymmeneksi minuutiktsi pihalle.
- lapsiliini
meillä ei ole jäntti trampoliinia...mutta haluaisin! ja oma äitinikin haluaa! mutta emmeole vielä hankkineet....olen pahoillani että serkkusi lapsi kuoli :( varmaan kova pala! mutta minustakin siinä hypittäis yksin mutta olen kaverin luona yleensä hyppiny kaks kerrallaan.....ja olen samaa mieltä että siinä on ihan samanlaiset vaarat kuin esim. lumilautailussa tai skeittaamisessa....se on harrastus....omat riskinsä ovat mutta harrastus mikä harrastus..... ei sitä kannate olla ostamatta vain sen takia että on tullut paljon murtumia jne. koska samat murtumat ovat tulleet niinkuin esim. lautailussa.... kommentoikaa onko viestissäni mitään järkeä....
- huba
Mulla on murtunu ja katkennu 3 kertaa jalka 2 kertaa käsi ja niskat venähtäny skeitaatessa trampalla oon ollu sellanen jättitrampoliini ei suojaverkkoja ei oo mitään käyny ku vedin voltin kerran lensin pois koska 1.6promillen huma
- ¤Metal-Light¤
Sinun tulee sopia naapureiden kanssa se,että heidän lapsensa eivät ole vastuussasi trampoliinia käyttäessään.
Suositussmäärä on korkeintaan kaksi ihmistä samaan aikaan...se on säädetty niin.
Itse olin n 12 vuotiaana pomppimassa kyseisellä trampoliinilla..Meitä hyppi neljä ihmistä samaan aikaan. Sitten joku pompahti niin kovasti että lensin turhan korkealle.Tassapaino meni ja tipui niskat edellä siihen reunalle (jousien kohdalle) ja siitä edelleen maahan selälleen. Siinä oii oiut käydä todella huonosti,mutta selvisin jotenkin ihme konstilla.Sen vuoksi meillä ei itsellä ole ko trampoliinia,huoltaja ei halua menettää lapsiaan yhden harkitsemattoman lelun takia.
Toinen kerta oli kun pompin yksistään.Jalka osui vain vähän vinoon alas tullessa,mutta se riitti jalan sijoiltaan menemiseen.
Vaarallinen se on,mutta joskushan me kuollaan muutenkin..itse en kyllä isompana lapsilleni tuollaista ostaisi,tapaturman käydessä kaikki syyttävät sormet osoittavat ostajaa,koska hän ei ajatellut vaan osti trampoliinin.Se on kiva,mutta vammautumis/kuolemis riski on liian iso että sen itse ostaisin.- pera
Meillä ovat hyppineet naapurin lapsetkin mutta kaikilla on oltava polvi kyynär rannesuojat sekä kypärä,kerran poika löi päänsä maahan mutta kypärä suojasi.
- asdasd8
pera kirjoitti:
Meillä ovat hyppineet naapurin lapsetkin mutta kaikilla on oltava polvi kyynär rannesuojat sekä kypärä,kerran poika löi päänsä maahan mutta kypärä suojasi.
mitä vielä palopuku pehmee lattia uimaaltaat kellukkeet hammassuojat varmaan vielä sellanen pomminpurkupuku päälle eiku voi mennä niska jos on rannesuojat niin ei voi lentä
- Ullis
Kävin muutama vuosi sitten päivittäin Käpylän kuntoutuslaitoksella tapaamassa onnettomuudessa halvaantunutta omaistani. Samaan aikaan kuntouksessa oli kolme trampoliinilla halvaantunutta ihmistä. En anna lasteni hyppiä kyseisellä kapineella.
- LeenaMaisu
Hei!Haluaisimme epätoivoisesti saada tietoa neliraajahalvauksesta, onko jollakin antaa jotakin hyviä linkkejä mistä saisimme tietoa sairaudesta?
- esimerkki
Mieheni oli siellä puoli vuotta. Minäkin tapasin siellä muita vammautuneita.Neljä oli vammautunut autokolarissa,kolme uimahypyssä, yksi oli pudonnut matalalta katolta, yksi vain kaatunut kotona sisällä yläkertaan menevissä portaissa jne. Mielestäni trampoliinistä on paljon turhaa porua. Meillä on ollut kuusi vuotta ilman minkäänlaisia tapaturmaa. Onkohan tehty mitään tutkimusta trampoliinitapaturmista. Estääkö esim. turvaverkko tapaturmia? Sattuuko siis tapaturmia enemmän,jos ei ole verkko?
- äiti
naapurin viisivuotias tyttö hyppi trampoliinilla ihan yksikseen kotipihassaan ja kaatui trampoliinin laidan päälle niin että käsi jäi alle. Tulos: Kyynärluu törrötti ulkona kädestä ja lapsi oli shokissa pelästyksen, kivun ja verenhukan takia. Lapsi oli kaksi viikkoa sairaalassa. Kipsi kädessä kuukauden.
Lopputulos: lääkärit sanoivat, että oikea käsi ei tule koskaan toimimaan täydellisesti kun hermoradat vaurioituivat. Kädessä saattaa esiintyä vapinaa ja kirjoittaminen voi olla vapinan vuoksi vaikeaa. Vapina saattaa hävitä vuosien kuluessa jos hyvin käy.
Kyllä meidänkin muksut naapurin trampalla hyppivät, mutta ei vielä ole onneksi sattunut mitään..- Tohtori.Janica
Alle 6-vuotiaat lapset eivät saa hyppiä trampoliinillä!
Olet huono naapuri
- Kertokaa faktaa
Tervehdys!
Suuret ja lämpimät kiitokset kaikille niille jotka vastasivat ensimmäiseen kirjoitukseeni. Toivottavasti tämän osaston lukijat ovat saaneet jutuista itse kukin ohjestusta.
Huh! Meillä selvittiin tämä ensimmäinen tramppiskesä ilman pahempia vammoja. Mustelmia ja pienehköjä kiputiloja kyl tuli tenaville enemmän ja vähemmän. Mut kyllä huokasen suuresti helpotuksesta kun tuli syksy ja hyppely jää tältä erää vähiin ja kohta loppunee kokonaan...
joksikin aikaa kunnes jälleen saapuu kevät ja kesä... ja sitä lasten riemua kun saa taas trampata. Ps. Kirjoitelkaa lisää menneen kesän tramppis kokemuksista.
Iloista ja huoletonta syksyä kaikille..
T: nimimerkki: Kertokaa faktaa
Ps.täst eteen päin nimimerkki: Tramppisfaija- yh-äitiliini
Meillä on kanssa jättitramppa.Kivaa on ja turvallista,kun vahdin aina pomppisen aikana vieressä tuolila istuen ja välillä itsekin pomppien.
Sääntönä: alle kouluikäiset saa pomppia vain kaksistaan,kouluikäiset jopa kolmistaan.
Ja trampan kokoan vain noin 4-5x kesän aikana ja vain päiväksi kerrallaan.Illalla tramppa kasaan ja laatikkoon,eipä innostus katoa tai vahinkoja satu.
- hyppijä
jättitrampalla saa hyppiä 2 kerrallaan ja jos jotain tapahtuu naapurin vekaralle niin syy hänen ja sinun kanssa
- Hyppijä2
Itse olen hyppinyt kaverin 4m trampoliinillä voltteja ees sun taas. Turvaverkot olisivat hyvä olla sillä ne auttaa paljon asiaan! Ollaan sovittu niin että toinen odottaa kun toinen hyppii. Hyvin on säännöt toiminu ja kynärpäät on koetuksella. Ei sitä sen takia kannata jättää pois että piennemmille sattuu jotain. Pienemmät hyppii ikästensä kanssa ja isommat sitten miten sopivat. Järki kannattaa kuiteskin olla aina mukana! ;)
- EivittuSuomenKansaa.
Opi kirjottaan vitun hintti runkkupelle kynäRpää
- Tramppakamu
Luin kaikki viestit jotka tähän on laitettu ja ohhoh. Itse olen 13-vuotias poika, ja olen 8-vuotiaasta saakka joka kesä hyppinyt ainakin 10 kertaa trampoliinilla kavereilla. Ollaan oltu kahdestaan, kolmestaa, neljästään ja jopa viidestään eikä koskaan ole sattunut mustelmaa vakavampaa tapaturmaa. Tietysti on aina sovittu, että jos yksi kokeilee volttia, muut pysyvät pois tieltä ja jne. En usko trampoliinia vakavaksi leikkikaluksi jos osataan varoa vaaratilanteita. Kuten pienet lapset hyppivät keskenään korkeintaan kaksi tai kolme kerrallaan. Isommat taas erikseen joten voi olla enemmänkin, kunhan ollaan varovaisia. Turvaverkkoja eivät isompia lapsia hyödytä kuitenkaan, sillä 12-vuotiaasta vanhempi voi helposti hypätä sellaisen läpi halutessaan. Pienemmille ihan hyödyllinen. Itse ollaan hankkimassa 4 metrinen trampoliini tässä kuussa. VANHEMMAT: Jos pelkäätte lastenne satuttavan itseään, sopikaa pienistä säännöistä, kuten ei liian monta lasta kerralla, tai ei yritetä voltteja kaverin kanssa samaan aikaan. Trampoliini on enemmän hyödyllinen kuin haitallinen jos siinä ei pelleillä. Se kehittää kuntoa, vahvistaa jalkoja sekä helpottaa tasapainoa. Se voi myös houkuttaa lasta harrastuksiin kuten sirkuskouluun. Ja toisaalta missä harrastuksessa ei olisi samanlaisia riskejä kuten trampoliinissa. Esim. skeittauksessa jalan murtuminen on yhtä mahdollista kuin trampalla hyppimisessä.
- Suosittelen
Itse olen kohta 14-vuotias poika, ja tykkään hyppia trampalla. SUOSITTELEN KUITENKIN KÄYTTÄMÄÄN SUOJAVERKKOA, ettei käy hullusti. Jos sijoitat muutaman kympin suojaverkkoon, niin se ei ole iso sijoitus, päinvastoin; Näin lapsesi eivät lennä pois trampalta!
Itse suosittelisin, jos hyppijät on 7-10, niin kolmea tai kahta hyppijää, mutta jos on yli kymmenen vuotiaita ja alle kymmenen vuotiaita, niin silloin suosittelisin yhtä yli kymmenvuotiasta ja yksi tai kaksi alle kymmenen vuotiasta. Sori, tuli vähän epäselvää, toivottavasti ymmärrät!!- sdaasddddddddddddddd
Oot varmaanKohtaTarhaIKÄNENsaakotästäVITTUselvääNoeitietänkääsuncapsLOCKONBTWRIKKIGETALIFENOOBRUNKKUpelle
- Timppa__*
Heti kun lapsilla on tarpeeksi ikää ja painoa oikeasti hyppiä trampoliinilla, tulisi sitä käyttää vain yhden kerrallaan. Lisäksi aikuisen tulisi olla lähistöllä puuttumassa tilanteeseen jos leikki alkaa näyttämään liian rajulta.
Itse otimme nämä säännöt käyttöön ensimmäisen sairaalareissun jälkeen. - Pomppuliini
En ole kuullut halvaantumisista tai kuolemantapauksista,mutta hoitajana voin sanoa että kesän aikana tulee kymmeniä lapsia hoitoon esim.venähtäneen nilkan takia ja putoamisten vuoksi. Turvaverkko on ehdoton. Mylös niitä on nähty,kun trampoliinilla on useampi hyppinyt ja jouset on löystyneet ja "ponnahtaneet" irti ja osunut kasvoihin tai muualle vartaloon. Jouset tulee muutenkin tarkistaa ja uusia aika-ajoin.
Trampoliini kehittää lapsen liikkumista,tasapainoa ja kehon hallintaa ja tuohan se iloa =) Mutta kuten aina,rajansa kaikella,ettei aleta katolta hyppimään ja vanhempien tulee kuitenkin valvoa mitä siellä tehdään.
Vakuutuksesta en tiedä;en usko että on lisävakuutusta pelkästään tuolle mutta tarkistaisin omasta vakuutusyhtiöstä.
Vieraista lapsista vastuu on heidän omien vanhemmilla mutta kyllä itse katsoisin että minullakin on velvollisuus seurata heitä omien lapsien ohella,onhan trampoliini minun.- ,,,..
Meidan trampoliinilla saa pomppia niinm oni kuin haluaa kunhan ei tule älytöntä painoa trampoliinille...Turvaverkko on mielestäni vaarallinen sillä lapsenio hyppi kaverin trampoliinilla ja meinasi kuristua turvaverkon naruihin...Saksassa eräs poika jopa kuoli jäätyään jumiin turvaverkkoon...10min reipas hyppely trampoliinilla vastasi oliko se nyt 5km juoksulenkkiä tms...
- Pelästynyt äiti
Tyttäremme 8v. oli yksin trampalla ja käsiseisonnasta kädet lipesi ja meni puolivoltin ympäri niin että niskat taittui. Tilanne näytti tosi pahalta ja vieläkin kylmät väreet menee kun sitä ajattelen. Tapaturman jälkeen itki ja valitti että niskaan ja selkään sattuu. Kipua kesti lähes viikon. Käytimme häntä ortopedillä jossa myös niskaranka kuvattiin. Onneksi selvittiin säikähdyksellä eikä mitään vakavaa vammaa ollut. Lääkäri kuitenkin totesi, että niskan nikamat on pieniä ja hauraita ja voi murtua/siirtyä aika pienelläkin voimalla. Ja totesi vielä että trampoliinit eivät todellakaan ole mitään turvallisia urheiluvälineitä.
Eli ei tartte olla hirveää riehumista että voi tulla vakavia vammoja. Meillä kiellettiin tämän seurauksena kokonaan kuperkeikat, kärrynpyörät ja käsilläseisonnat. Trampoliini antaa turhaa turvallisuudentunnetta sekä lapsille että aikuisille noita temppuja harjoitellessa. Parempi treenata niitä maalla kuin trampalla. Trampan pinta on aika liukas ja luistaa helposti käsien alla ja myös antaa myöten, jolloin kädet helpommin pettää alta.
Trampalla meillä edelleen saa lapset hyppiä yksi kerrallaan. Kaikkea ei voi kieltää eikä kaikelta varjella ja hyppiminen tekee hyvää lapsien terveydelle ja on hauskaa. Säännöt vaan pitää olla tiukat ja niitä pitää valvoa. Hauskaa ja turvallista hyppykesää!- sadassdddasasa
Sano sille vitun ipanalles että tappaa ittenssä käsillä seistään helvetti maassa
- 12v.
Ei ole mitään pahaa ikinä sattunu onneksi.
- asddssa
skara
- Sakari Poskiparta
Tuossa on ainakin luotettavaa faktatietoa tramppis-onnettomuuksista
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Trampoliinivammat yleistyneet/1135228657102
eli yksi hyppijä kerrallaan ja vanhempien valvovan silmän alla, niin riskit pienenee. - 12v temppuilija
Järki päässä ja temput taitojen mukaan että vältytään vammoilta.
- Anonyymi
Meillä kyllä trampoliini on ollut kohta kahdeksan vuotta ja lapset tykkäävät. Eniten siinä on ollut noin seitsemän ihmistä. Ei ole ikinä sattunut mitään, vaikka joka vuosi siinä kyllä pompitaan paljon.
- Anonyymi
"Meillä kyllä trampoliini on ollut kohta kahdeksan vuotta ja lapset tykkäävät. Eniten siinä on ollut noin seitsemän ihmistä. "
mutta esim. lonkkanivelet löystyy ja kun nuoruusikä menee alkaa tulla vaivoja
lisäksi tulee pieniä normaalina pidettyjä lihasvammoja, jotka kovettuu ja rustoutuu ja 4-50v alkaa jäykistymään ja vaivaamaan. Aivan niin kuin monella muullakin ei trampa ole yksi.
Tässä juuri keskustelin useamman opettajan, lukion, amiksen, autokoulun jne, kun eivät ole koskaan kuntoilleet, eläneet vain normaalia elämää, 75-85 v ei mikään paikka ole koskaan kipeä.
Trampalla on ollut myös isompi ja joku 3-5 v ja aivan siinä isomman pompotellussa on lähtenyt pienemmälyä lonkkanivel irti hyvin vakavasti, Perhe ei vaan halua mitään julksuutta, kun siitä ei tule mitään iloa. Tämänkin tapauksen lääkäri kertoi vasta muutaman vuoden kuluttua tapauksesta. Nyt se on asiana julkinen, mutta kukapa sitä uskoo.
Ehkä tramppa on aiheuttanut saman verran vakavis vammoja kuin joku on miljoonia pelaamalla voittanut, eli lukumäärällisesti vähän vammoja mutta vakavia.
kyllä näitä lienee parikymmentä, mutta se on vähän.
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/200807217980239
ja näitä myös muutama kymmenen
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/halvaantunut-jari-monkkonen-neuvoo-pihatrampoliinilla-hyppivia-en-halua-etta
kymmenet on vähän sairauksiin sairastuu kymmeniä tuhansia ja harvinaisiin sairauksiinkin satoja kuten minunkin puolisoni hermojuuritulehdukdeen täysin terveen 78 v elämän jälkeen joutui vuoden sairaalakierre ja 3 kk pyörätuoliajelua. Nyt jaksaa 20 minuuttia tunnissa olla kuten kuka eli on 20 minuuttia tunnista aivan terve , sitten vädyyn, lepää tai nukkuu.
- Anonyymi
lääkärit pitää turpansa kiinni, ja ylisuojelevat vanhemmat pitää turpansa kiinni, kukaan ei kiinnosta niiden paskapuheet.
- Anonyymi
Lääkärit ja ylisuojelevat vanhemmat pitää sen turpansa kiinni! Kukaan ei kiinnosta heidän paskapuheet!
- Anonyymi
ite vedän trampalla voltteja etuperin, sivuttain, takaperin, sekä puolivoltteja, selkäbäkkäreitä, vauvavoltteja ja lentokärrynpyöriä. kärrynpyöriä, käsilläseisontaa ja siltoja teen kovalla maallakin. roikun telineissä pää alaspäin, teen pehmusteella jalat pään taakse liikkeen, roikun omassa sängyssä pää alaspäin jalat kohti kattoa ja kuperkeikkoja teen pehmusteella molempiin suuntiin. ponnariltakin vedän voltteja veteen. telineissäkin teen temppuja koska harrastan parkouria. köysissä teen kieppejä takaperin, ja leukoja menee päivässä vaikka 20. fillarilla ja freeridella menee myös temppuja. lasken myös lumilaudalla talvisin, hiihdän ja pelaan jäällä lätkää luistimet jalassa. se on hyvä että nuoret liikkuu. JOTEN HAISTAKAA YLISUOJELEVAT VANHEMMAT JA LÄÄKÄRIT PASKA SAATANA!
- Anonyymi
Minä pääsin trampalla backflip pelosta eroon. Haistakaa paska saatana lääkärit vittu.
- Anonyymi
OSAAN TRAMPALLA HEITTÄÄ MITÄ TAHANSA! MAASSA MENEE MITKÄ VAAN KÄRRYNPYÖRÄ VARIAATIOT, KÄSILLÄKÄVELY JA SILTAKÄVELY! JOTEN HAISTAKAA LÄÄKÄRIT JA YLISUOJELEVAT VANHEMMAT PASKA SAATANA!
- Anonyymi
Tuo caps lockeilla kirjoitteleva on tainnut tippua muutaman kerran liian usein omalle päänupilleen. Kannattaa käydä tsekkauttamassa.
- Anonyymi
Sä et ees tunne mua! Joten älä puhu paskaa! Mä heitän joka päivä front, side, backflippejä ja kaikkea muutakin eri paikoissa jos keli sallii.
- Anonyymi
Hei mä osaan bäkki 100 että silleen!!!!!!!!
- Anonyymi
Mä vedän vaikka mitä temppuja trampalla. Ja airtrackille lähen harjottelee kaikkee hulluu. Mä vedän SuperParkissa ja Outamon järvellä front, side, back flippei aina kun oon sillä tuulella. Ja kaikkee muutakin hulluu. Mä saan trampalla kaiken myös ilman vauhtia. Maalla menee vaikka mitä trikkejä. Ja parkour menee hyvin metsissä ja parkour paikoissa. Ja vaikka mitä monipuolista urheilua.
- Anonyymi
Vittu mä osaan takaperinvoltin trampalla ilman yhtään vauhtia jaloilleen ihan omin avuin. Enkä muuten harrastais mitään muuta urheilua jos ei olis varaa eikä paikkoja missä harrastaa. Pelaisin vaan päivät pitkät.
- Anonyymi
Trampan turvasäännöistä ihan ymmärrettäviä ovat: yksi kerrallaan ja ei voltteja tai mitään pää alaspäin temppuilua. Mutta en ymmärrä miks helvetissä on sääntö että ei alle 6 vuotiaille. Ymmärrän että niiden tasapaino ei ole kehittynyt mutta ei sen ikäiset osaa vielä tehdä mitään väärää, eli esim hyppää holtittomasti matolle alas tai vaikka kokeilee volttia ja tippuu niskoilleen. Järkeä päihin! Mä oon 3 vuotiaasta asti hyppiny trampalla. Eikä koskaan oo sattunu mitään muuta kuin jalka nyrjähtäny.
- Anonyymi
Trampan turvasäännöistä ihan ymmärrettäviä ovat yksi kerrallaan ja ei voltteja tai mitään pää alaspäin temppuilua. Mutta miks helvetissä on sääntö että ei alle 6 vuotiaille. Ymmärrän että niiden tasapaino ei ole kehittynyt mutta ei sen ikäiset osaa vielä tehdä mitään väärää, eli esim hyppää holtittomasti matolle alas tai vaikka kokeilee volttia ja tippuu niskoilleen. Mä oon 3 vuotiaasta asti hyppiny trampalla ja ei oo koskaan sattunu mitään muuta kuin jalka nyrjähtäny.
- Anonyymi
Vittu mä osaan voltit joka suuntaa myös vesitrampan, airtrackin ja suplaudan kanssa vesillä ei se oo vaikeeta!!!! Ja Superparkin puistoissa!!!!
- Anonyymi
Mun yks kaveri on hullu se heittää front, side, back flippei ja kaikkee hulluu joka päivä tasasella maalla niin kuvittele se trampalla!!!!!!!
- Anonyymi
Mä osaan trampalla flipit ja spinnit joka suuntaan myös ihan paikaltaan. Ja kaikki muutkin temput. Niin kuvittele mut SuperParkin puistoissa!!!!! Tai muissa urheilupaikoissa. Ja mä saan maassa kaikki käsitemput mitä vaan tiiän niin kuvittele mut semmosella tosi huonolla airtrackilla.
- Anonyymi
Mä osaan trampalla flipit ja spinnit joka suuntaan myös ihan paikaltaan ja kaikkee muutakin hulluu. Maalla menee vaikka mitä trikkejä sekä tosi huonolla airtrackilla. Enkä muuten harrastais mitään muuta urheilua jos ei olis varaa eikä paikkoja missä harrastaa. Pelaisin vaan päivät pitkät.
- Anonyymi
Ei muuta kun ens keväänä vaan uusia trikkejä heittämään joka iikka!!!!! Mä osaan flipit ja spinnit joka suuntaan ja kaikkee hulluu. Mä oon vuosia hyppiny ja osaan erittäin vaikeita temppuja. Sekä trampalla että maalla, ja myös airtrackilla ja missä vaan. Ja oon harrastanu 7 vuotta parkourii.
- Anonyymi
Mä osaan vaikka mitä temppuja ihan missä vaan ihan miten vaan. Oon toi sama tyyppi.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1364245Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3272145Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31994Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481861- 1061780
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4531754Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4771594MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar561395Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4671310Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441306