kotona 4v,ja pienempi,tämä 4 vuotias arka
menemään mihinkään,niinku seurakunnan kerho ei
kiinnostanut.pihal ei oikein ole
kavereitakaan,että mitähän ohjelmaa voisi aralle
neli vuotiaalle keksiä?puistoskin sit ollaan vaan
sen oman sisaruksen kanssa,ettei muita kontakteja
oikeen synny.silti vähän huolestuttaa.
menemään mihinkään,niinku seurakunnan kerho ei
kiinnostanut.pihal ei oikein ole
kavereitakaan,että mitähän ohjelmaa voisi aralle
neli vuotiaalle keksiä?puistoskin sit ollaan vaan
sen oman sisaruksen kanssa,ettei muita kontakteja
oikeen synny.silti vähän huolestuttaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuulostaa kovin tutulta.
Olin lapsuudesta rippikouluikään saakka
syrjäänvetäytyvä ja ujo. Kaiken lisäksi minua
kiusattiin koko kouluajan.
Kotona oli hyvä olla, vaikka työpaineinen äiti
tuulettikin tuntojaan huutamalla!!! Siitä
huolimatta koin olevani rakastettu. Vapaa-ajalla
keittiöpuuhat, kirjat ja erilaiset askartelut
viehättivät kovin.
Sitten tuli murkkuikä ja rippikoulu. Riparilla
tutustuin varsinkin isosiin, jotka vetivät minut
jalkapalloon, srk:n nuortentoimintaan ja partioon.
Minusta tuli sosiaalisempi...ja esimmäisellä
rippileirillä isosena eräs toinen isonen ei
uskonut, että joskus olin ollut epäsosiaalinen.
Nykyisin olen ollut puheenjohtajana jne.
Toki ajattelen, että Jumalan johdatusta kaikki,
eikä omaa ansiotani.
Hyvä, että välität lapsestasi ja se
(tuonikäiselle) on kultaakin kalliimpaa.
Suomalaisessa kulttuurissa korostetaan aivan
liikaa itsenäisyyttä ja riippumattomuutta
vanhemmista.
Mielipiteeni on: antaa maailman odottaa ja
siipien kasvaa!
Siunausta!
On totta että paineet tulee lähinnä
ympäristöstä,kommenteista,kuin se ei nyt kerhoon
tahdo!No laita päiväkotiin,että rohkaistuu!
Lapseno on kuitenkin iloinen,leikkiväinen,ja
leikkii sisaruksen kanssa vaikka kuin.
Oletko kokeillut esim.äiti-lapsi jumppaa? Näin
saa kontaktia muihin lapsiin, olen hyväksi
kokenut.Onko lapsesi muuten arka esim. miten
pärjää tarhassa?Jos olette paljon kotona niin
kokeile erilaisia tapahtumia missä on lapsia.
Alussa voi olla vaikeaa mutta ajan kuluessa lapsi
oppii luottamaan ja melkein voin taata että
hänkin innostuu asioista.Lykkyä!
Neljävuotias on ensinnäkin uhmaikäinen ainaki
omani on, joten voi olla, että mitä enemmän
tuuppaat muiden lasten joukkoon, niin enemmän hän
sinun yrityksiä vastustaa (periaatteesta).
Oma poikani on myös ujo, mutta ei silti arka hän
kyllä hoidossa leikkiin muiden kanssa, mutta
esim. srk:n kerhossa ei leiki, kun samojen
kavareiden kanssa, jotka ovat hoidossa.
Kaikkien lasten ei tarvitse olla hirvittävän
sosiaalisia tai pelottomia. Lapset tarvitsee
aikaa olla omaitsensä ja aikaa kasvaa ihan
rauhassa. Ja ei ole väärin olla yksikseen ja
hissukseen, jos muuten käyttäytyy "normaalisti"
JA kukapa aikuinen haluaa päätä pahkaa juosta
vieraiden ihmisten kanssa tekemään tuttavuutta??!!
Olen tuleva lastenhoitaja ja monen vuoden
takainen lasten kanssa tuusaaja...
Tietenkään lasta ei voi ilman omaa tahtoaan
minnekään laittaa,mutta on toki paljon muitakin
paikkoja kuin kerhot,joissa tapaa muitakin
lapsia..Helposti,jos lapsi on ollut paljon
kotona äidin(isän) kanssa ja yhtäkkiä perheeseen
tulee uusi vauva,niin tämä vanhempi tuntee
varmasti olonsa "uhatuksi" ja saattaa jopa
pelätä,että äiti hylkää/jättää jos se ei ole
koko ajan vierellä...Varmasti lapselle tulee
uhma,että mitkään ehdotukset ei käy,vaikka salaa
ne kiinostaisivatkin...Olen pitänyt satujumppaa
monta vuotta ja näille hiljaisille lapsille on
vain annettava aikaa seurata ja tutkailla muita
ja usko pois,ajan kanssa hekin tulevat mukaan.
Lasta ei voi kuitenkaan pakottaa mihinkään
ryhmään ilman hänen omaa tahtoaan
Tämä ei varmastikaan tapahdu hetkessä...
Silloin saattaisi kiva vaihtoehto olla esim.
MLL:n järjestämä muskari. Oma, nyt ensi
heinäkuussa 4 vuotta täyttävä poikani, piti
kovasti muskarista. Uusia leikkejä ja lauluja
opittiin ja niitä leikitään ja lauletaan
kotonakin ahkeraan.
Omalla kohdallani tilanne oli täysin
päinvastainen; poika oli kovin vilkas eikä oikein
jaksanut keskittyä hetkeä pitempään leikkiin,
vaan oli aina menossa. Laulaminen kuitenkin
kiinnosti ja nyt kun aikaa on kulunut, alkaa
poikanikin kärsivällisyys pikkuhiljaa "pidentyä".
Kaikkihan me olemme aivan vauvasta saakka omia
yksilöitämme ja on tosi hyvä etteivät kaikki
lapset ole samanlaisia "timprahuiteja" kuin
omani! Aika kun kuluu, lapsesi varmasti jossain
vaiheessa rohkaistuu.
Kun me vanhemmat muistamme kaksi asiaa -
rakkauden ja rajat - niin loppu kyllä hoituu
luonnostaan. Turhia ei kannattaisi murehtia;
lapsikin kyllä aikuisen olotilan vaistoaa.
Riemullista joulunalusaikaa!!