Sädehoidot

rs2012

Eilen otettin verikoe perinnölisyys testistä.vastauksen saan noin ½ vuoden kuluttua,toivotaan että aikaisemmin.Jos olen geeni virheen kantaja molemmat rinnat leikataan pois ja sen jälkeen suurempia tutkimuksia joka vuosi.

Nyt kun FEC kuurit lopetettin koska sain niin paljon sivuvaikutuksia niistä,kaikki limakalvot silmistä alaspäin ovat huonossa kunnossa,niin olen tullut itse siihen tulokseen,että en edes mene sädehoitoihin.Olin eilen kipulääkäräni luona ja meillä oli keskustelu asiasta,hän tietää kroppani,ja että se ei siedä juuri mitään.Mitä FEC kuureista on nyt jäänyt,en näe enään kunnolla,silmiin on kasvanut jonkinlainen kalvo ja sain kuulla että se taittovirhe,eikä siihen auta minkäänlaiset silmälasit,vaan parantuu ajan myötä.Vai jääkö krooniseksi,kuten sivuvaikutkset jotka sain ensimäisestä syövästäni.Olen kiukkuinen nyt onkologilleni,miksi hän ei kertonut asiasta enne kun hoidot aloitettiin,miten voi käydä.

Eli nyt otan ihan rauahllisesti ja haluan toipua kaikista vaivoistani mitä 4 FEC kuuria sai aikasekseen.
Kun mulla oli PICC käsivaressa niin siihen teipin alle tuli koko ajan vasirakkuloita,mitä en edes itse tuntenut,huomasin ne kun niitä alkoi kutittamaan ja menivät rikki.Jäljellä on rumat arvet näistä.

Jos olen geenivirheen kantaja,niin rinnat leikataan pois ja saan uudet tilalle.Ja tyttärelleni tehdään sama testi,mutta vastaus tulle nopeammin.Mutta asia on sama hänen kohdallaan,rinnat leikataan pois.Toivon sydämestäni,että hänellä ei ole mitään,vaan olis terve nuori ihminen.

Elämä ei ole oikeudenmukaista.

Suuret halit Claudialle ja muille palstan syöpäpotilaille.

18

315

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • entinen sp

      Sytoaikoihini ilmeni myöskin silmäoireita. Vaan ne oireet hälvenivät hitaasti, vaikka viimeisestä sytohoidosta oli kulunut.
      Harmillisten arpien ulkonäöstä, niin voidaan kokeilla vaikkapa etanavoiteella? Voide tehoaa tuoreeseen arpeen parhaiten, kuulemma?
      Geenivirheet ovat harmillisia, mutta silti kannattaa pyytää laajaa veritutkimusta, ettei voitaisi tehdä liian radikaalia ratkaisua? Esimerkiksi rintojen poisto...
      Vaikea uskoa, että geenitutkimus kestää puoli vuotta?
      rs2012, jaksamishalit!

    • Ei aivan noin

      Oletko tietoinen, että vaikka sinulla olisi geenivirhe, se ei tarkoita että sairastuu. Samoin tyttäresi kohdalla, kantajuus ei ole yhtä kuin syöpäpotilas.

      • Hätävarjelun liioitt

        Siis kyseessä ei ole 100%:n varma sairastuminen syöpää, voit olla geenivirheen omaava, mutta et välttämättä sairastu. Tuo rintojen poisto on hätävarjelun liioittelua. Syöpä voi iskeä jos on iskeäkseen, mihin tahansa.


    • Valinta on tehtävä

      Hätävarjelu on joskus tarpeen, jos syöpäpotilas todella omii todetun geenivirheen elimistössä ja jaksaa informoida verisukulaisiaan.
      Sukulaiset tutkivat omaansa, jos jaksavat.
      Ei geeniperimä ole aina semmoinen juttu, että syöpää tulee.
      Kuulemma suomalaiset ovat ns. sisäsiittoisia.
      Silti elämä jatkuu kaikesta huolimatta.

    • suvussa syöpää.

      Jos kantaa geenivirhettä,riski sairastua syöpään on noin 60-805%.
      Nuoret henkilöt joilla on geenivirhe,päsevät jatkuvaan seurantaan.
      Usein iäkkäämmät tekevät radikaalimman ratkaisun ja antavat poistaa rinnat,munasarjat,viimeistään sairastumisen jälkeen.

      Suvussani on geenivirhe,minulla itselläni sitä ei ole mutta useilla henkilöillä lähisuvussani on.
      Minulla ei ole geenivirhettä enkä ole sairastanut syöpää,olen nyt 60v.
      Kaikki sukuni jäsenet,joilla on geenivirhe,ovat sairastaneet joko rinta - tai munasrja syövän,paitsi alle 30v.sukulaiseni eivät ainakaan vielä ole sairastaneet,vaikka heillä on geenivirhe.
      Labrakokeessa käynnin jälkeen sain tuloksen noin kuukaudessa,kutsuttiin paikan päälle,puhelimitse ei tulosta anneta vaikka ei olisikaan geenivirhettä.

      • suvussa syöpää

        Korjaus: geeni virheen kantajalla on 60-80%.riski sairastua syöpään,ei suinkaan 805%,:)


      • outoa touhua
        suvussa syöpää kirjoitti:

        Korjaus: geeni virheen kantajalla on 60-80%.riski sairastua syöpään,ei suinkaan 805%,:)

        olipa outoa tietoa!kuka moista keksii ja miksi?


    • ffghdfhdd

      kannattaa tutkia

    • Outoa touhua

      Onko ketään täällä jolle on tehty tämä geeni virheen tutkimus? Elikkä on sairastanut 2 syöpää aika nuorena? Kantsii todella ottaa asioista kunnolla selvää,ennenkuin aloittaa kirjoitteleen sitä sun tätä?Kai tämä potilas tietää itse parhaiten,miten asiasssa on toimittu,vai?

    • olisiko niin.

      Olen lukenut että on 60%.suurempi riski sairastua syöpään elämänsä aikana jos on virheellinen geeni.

    • rs2012...

      Jos tyttäreni on on geeni virheen minulta perinnyt niin riski on 80% hänen osaltaan että tulee sairastumaan rintasyöpään,jota suvussamme on moni tapauksia.Yksi on kuollut tähän n. 50 vuotiaan.

      Nyt olen päättänyt että aloitan sädehoidot,ja jos en niitä kestä,niin rintani leikataan pois ja siihen ruvetaan rakentamaan uutta rintaa,mikä kestää oman aikansa.Onkologini sanoi ja suositteli että näin tehdään,sädehoidot ovat parhaimat,jos sielä on jotain mikroskooppisia syöpäsoluja jäljellä.Sädetys aloitetaan hutikuun lopulla.Sitä ennen rinta alueeseen tehdään mageneeti röntgen ja tarkastetaan hyvin tarkasti,että säteet osuvat juuri oikeaan kohtaan.

      En asu suomessa vaan Tukholmassa mikä on maailman parhaita maita juuri rintasyövässä,ja muissakin syövissä ja niiden hoidoissa ja kirjoitan mitä onkologini minulle sanoo,samoin mitä perinnöllisyys onkologi on kertonut.

      Hyvää viikonloppua palstan syöpäpitalille.Ja suuret halit ja tsemppiä.

    • On pitkä aika odottaa tuo 6 kuukautta ja voimia tuloksen odotteluun. Mutta nyt se asia kuitenkin hoidossa.

      Kamalaa jotenkin tuo jos on geenivirhe niin rinnat pois, mutta olen nähnyt dokumentteja että naisilta on todellakin leikattu rinnat, kun on niin itse halunnut.
      Toivon ettei teillä kummallakaan olisi sitä geeniä.
      Mutta yksi ehdotus mulla olisi arpiin, etanavoide on aivan ihmeellinen voide! sanana voi kuulostaa epähygieeniseltä mutta se toimii.
      Minä olen häivyttänyt tuolla kaikki arpeni, ja muutenkin se elähdyttää kokoihon.
      Minä suosittelen sinulle sitä, vaikka onkin arvokasta on hintansa väärtti.

      https://www.hyvinvoinnin.fi/baba-de-caracol-etanavoide

      • claudia.c

        Kannattaa katsoa Tukholmasta kaupoista, voi olla siellä edullisempaa.
        Itse ostan tarjouksista tuota.


    • Palaan vielä kun tulee sitten vasta jälkeenpäin asioita hassua.

      Me kirjoittelimme niistä meikkikursseista ja olen edelleenkin kiinnostunut erilaisista uusista asioista.
      Mutta minulle kävi todella hassusti niiden kanssa, laitatin hyvällä teknikolla niitä kynsiä, ja laitatin myös itselleni ihanat ripset joita kävin säännöllisesti huollattamassa.
      Tunsin itseni tyylikkääksi hienoine kynsineni ja kun katselin maailmaa pitkien tuuheiden ripsien alta:)
      Sitten lasten hiihtolomalla mentiin Leville ja siellä saunoimme, uimme, läträttiin vesileikkejä.
      Illalla hotellihuoneessani kun pyyhin kasvojani, ripsiä alkoi tippua ja silmät olivat epämuotoiset kun puolet meni irti.
      Kotiin saavuttua puhdistin lakat kynsistäni ja huomasin kynsien alla jotakin vihertävää, kun menin seuraavana päivänä teknikolle todettiin kynsien alla olevan tulehdus ja ilmeisesti homesieni. Kaikki Kynteni poistettiin ja siinä sitä oli hommaa kun punoittavilla sormien päillä, piti istua tupot sormissa ja se aine sitten poltti. ( järkyttävä kokemus )
      Illalla katselin kauhistuneesti kynsiäni ja itkin että pitikin moiseen ryhtyä.
      Onneksi teknikko osasi antaa aineet, mitä apteekista sitten ostin kynsiini ja tämä hoito sitten kestääkin ilmeisti pari kuukautta että ne toipuu.

      Mitä tästä siis opin? sen että syöpähoidon jälkeen ei kannata ottaa 1 vuoteen, mitään, ei värjäystä, ei permanenttia, kannattaa olla aivan luonnollinen.
      Hupsu olin, kun niin kiireesti piti saada itselle uutta näköä.

      • --- :) ---

        Olet inhimillinen syövästä toipunut potilas. Kirjoitat hyvin, mukava lukea.
        Toivotaan, että kynsitulehduksesi hoidetaan ja kestetään liimattujen ripsitupsujen menetys urhollisesti.
        Kevät tulee kohisten.


    • rs2012...

      Voi surku Glaudia,että näin piti käydä,mutta hyvä että menit sinne kynsienrakentajan luokse "ajoissa"ja asia saatiin selville tässä vaiheessa.Toivotaan nyt että saat kyntesi kuntoon pian.Ripset eivät näköjään kestä uimista ja vesileikkejä.Harmin paikka.Ja onkin varmasti niin,että sytojen takia koko kroppa on jonkinlaisella uusiutimis vaiheessa ja siihen menee aikaa ehkä tämä vuosi,ennenkuin kaikki on kunnossa.

      Ymmärrän todella hyvin tuon että haluaa olla kaunis ja itse meikkaan kasvoni aina kun lähden ihmisten ilmoille,en halua että kukaan tai kenenkään tarvitsee katsella valkoisia kasvojani,onneksi kulmakarvat ovat jäljellä,niihin tyttäreni laittoi kestovärjäyksen.On muutama ripsikin,mutta ei kannata laittaa ripsiväriä kun silmät vuotavat niin paljon,pitäisi mennä ohi ajan myötä.Kajalia ja luomet kauniiksi,se riittää.

      Tulen tutkimaan tätä etanavoidetta,jos sitä jopa löytyy täältäkin.

      On ihanaa että sain tämän kk tauon kaikesta.Ja olemme miettineet tyttäreni kanssa,miten ihmeessä tässä näin nyt kävi.Pieni pala rinnassani jonka piti suht koht vaaraton ja oli jopa leikattu jo pois ja sytot anneetiiin vain varmuuden vuoksi,kun niin aina tehdään!Ja tästä kaikesta kasvoi näin suuri mullistava asia,mikä voi muuttaa oman elämäni ja jopa tyttäreni.

      Suuri sairaala kammoni,saa nyt sitten siirtää unoholaan,tavalla tai toisella,sillä ilman heitä en tule kuntoon enkä pärjää.

      Tyttäreni oli luonani viikonlopun ja teimme hänen huoneestaan omalle pikku prinsilleni joka on 6kk huonetta ja minulla on vauvan sänky,syöttötuoli ja vauvan tavaroita ja mitä prinssi nyt tarvitseekin kun on luonani.Olen niin rakastunut tähän pieneen poikaan,että hänen takiaan olen valmis tekemään ihan mitä vain.Tyttärelläni ja minulla on ollut aina läheiset välit,mutta nyt ne ovat vieläkin läheisemmät.Hänen äityys on kypsyttänyt häntä paljon ja olen todella "onnenpekka",kun minulla on heidät.

      Oikeen hyvää viikon alkua palstan syöpäpotilaille ja suuret halit ja tsemppiä.

      • Ihanasti kirjoitit tyttärestäsi ja vauvasta, minä näin ihan silmillä sitä huoneen rakennusta ja pieneten vaatteiden lajittelua kaappeihin.
        Ja sitä ihanaa vauvantuoksua, se on niin puhdas katse.
        Pieni vauva on niin suuri asia ja nyt sinunkin elämäsi muuttui vauvan syntymän myötä.
        Muistan kun minusta tuli äiti, niin näin oman äitini ihan uusin silmin. Kyselin häneltä millainen vauva olin ja sain kuulla hyviä vinkkejä.
        Olen siitä niin kiitollinen että silloin kun vauvani sain, minulla oli oma äiti siinä lähellä silloin.
        Ihanaa että tyttärelläsi sinut, kun nainen saa vauvan oman äidin merkitys myös kasvaa.
        On niin mahtava ollut kun on saanut olla tässä äitinä, aika rientää ja lapset kasvaa.
        Sunnuntaina kun lähdin kirkkoon, kaikki nukkuivat vielä vuoteessaan miestä myöten. Minä sipsuttelin ympäri taloa ja kävin katsomassa jokaista nukkuvaa, silitin jokaista vähän poskelle ja tajusin kuinka ilman heitä en olisi yhtään mitään.

        http://www.youtube.com/watch?v=e0TInLOJuUM&feature=related

        Elämä jatkuu lastemme kautta.


    • -ra

      lapset ovat suurin lahja jonka ihminen saa.Se menee kaiken edelle,Heidän puolestaan menisi vaikka tuleen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      64
      2116
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1722
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1418
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      243
      1389
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      237
      1337
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1195
    7. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      81
      1186
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1165
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      357
      1126
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      329
      1103
    Aihe