Mokasinko jo ennen haastattelua?

5+20

Hain todella mielenkiintoista, kokemustani ja taitojani vastaavaa toimistotyötä alkuviikosta. Lähetin siis sähköpostilla ensin hakemuksen ja cv:n liitteenä, ja kun se työpaikka kummitteli mielessä koko seuraavan vuorokauden (koska haluan sen niin kovasti!) niin soitin henkilölle joka vastaa rekrytoinnista.

Puhelu meni muuten hyvin (sain korostettua vuosien monipuolista kokemustani, innokkuuttani avoinna olevaa työpaikkaa koskien ja muita hyviä puoliani) mutta sitten lipsautin että nykyinen duuni ei tarjoa tarpeeksi haasteita, tunnen astuneeni urallani askelen taaksepäin, enkä tunnu oikein istuvan koko porukkaan ja että koska pystyn työskentelemään etänä, niin se on ollut parempi vaihtoehto....

Apua! Annoinko sellasen vaikutelman että olen hankala työkaveri enkä tule toimeen ihmisten kanssa?! Se ei pidä paikkaansa! Nykyisessä duunissa tarkoitin sitä, että olen ainoa jolla ei ole akateemista loppututkintoa ja tuntuu siksi etten oikein kuulu porukkaan. Ne KTM-tutkinnon suorittaneet ja muut ekonomit tuntuvat tosiaan katselevan minua nenänvarttaan pitkin.

No, henkilö puhelimessa sanoi kuitenkin, että hakemuksia on jo saapunut useita kymmeniä, mutta koska kuulostan todella kiinnostuneelta ja innostuneelta, niin hän printtaa hakemukseni ja laittaa sen samantien haastatteluun pääsevien kansioon. Varmisti kuka olen kysymällä nimeni uudestaan ja lopetti puhelun ihan hyvässä hengessä. Silti jäi sellanen olo että pälätinkö liikaa ja pääsenkö sittenkään haastatteluun...

Hakuaika tuohon paikkaan päättyy ensi viikolla, joten jännityksellä odotan sitä haastattelukutsua, että tuleeko sitä vai ei...

8

771

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joku tyyppi

      Koskaan ei tiedä - mutta onnea matkaan ;)

    • ap

      Olen alkuperäinen kirjoittaja. Sain kyseisen työpaikan, johon oli hakijoita melkein neljäsataa :))

      Soittelin pari kolme kertaa vielä ennen haastattelua ja kyselin mieleeni tulleita asioita. Haastattelussa olin oma itseni, vaikka hermostuksissani puhuin vähän liikaakin. Siinä vaiheessa kun haastattelu venyi yli tuntiin kun keskustelu sujui omalla painollaan, ja kun minulle esiteltiin koko työpaikka varastoa ja tuotantopuolta myöten, aavistelin että merkit on hyvät. Seuraavalla viikolla soitin itse vielä kerran ja kysyin miten rekrytointi etenee ja samalla kuulin että minut oli valittu tehtävään.

      Nyt kun olen jo työssä, niin rekrytoinnista vastaava henkilö on kertonut, että juuri se sinnikkyyteni ja innokkuuteni nosti minut sieltä valtavan hakijamäärän joukosta ensiksi niihin, jotka varmasti pääsevät haastatteluun, ja persoonani itse haastattelussa sinetöi loput.

      Tokihan paikkaa oli hakenut kymmeniä sellaisia, jotka ilmeisesti laittavat ihan kaikkiin avoimiin paikkoihin hakemuksen, ja sitten vain odottelevat että jostain tärppää. Eli hakijoiden joukossa oli porukkaa ihan eri aloilta, opiskelijoita, varusmiehiä ja muita jotka eivät omaa mitään kokemusta, jotka eivät olisi voineet aloittaa heti, ja joille työtehtävät olisivat olleet ihan vieraita. Ne joilla olisi ollut kokemusta ja tieto/taitoa eivät ilmeisesti haastattelussa olleet loistaneet.

      Lopuksi siis vinkki niille jotka pelkäävät että se oma hakemus ja cv hautautuvat pinoon, eikä edes haastatteluun pääse:

      -Soittakaa perään ja keksikää kysyttävää, myykää osaamistanne, olkaa kiinnostuneita ja innostuneita, koska näköjään siitä on hyötyä! Ainakin nimi ja ihminen jää paremmin sellaisen henkilön mieleen, joka käy läpi niitä mahdollisesti kymmeniä tai satoja hakemuksia.
      -Hakemuksen ja cv:n ulkoasuun ja sisältöön kannattaa kiinnittää huomiota. Moni rekry-henkilö heittää heti roskiin sellaiset hakemukset, joissa on kirjoitus- tai kielioppivirheitä ja joissa jaaritellaan liikaa ja asian vierestä. Kappalejaot, selkeys ja asioiden ilmaiseminen lyhyesti ja napakasti vie lähemmäksi haastattelua.

      • Onnea!

        Onnea uuteen työhön! Toivottavasti viihdyt uudessa paikassa

      • rekrytoija itse

        Onnea uuden työpaikan johdosta. Hakijoita ei kuitenkaan aikuisten oikeasti ole ollut melkein neljääsataa. Tuollaisen hakijamäärän saa vain printtimedialla yhdistettynä kaikkiin www-medioihin, kun kyseessä on erityisen "seksikäs" tehtävä hyvässä firmassa, esim. mediaviestinnän assistentti MTV3:lla...

        Oikeasti hakemuksia tulee 10-100 välillä, vaikka mitä tekis ja päällänsä seisois. Mutta valitulle hakijalle tulee aina kiva mieli, kun sanotaan että hakijoita oli viis' sataa ja sut valittiin.

      • Itsekin ollut
        rekrytoija itse kirjoitti:

        En tiedä millaista paikkaa aloittaja oli hakenut, mutta nimimerkin "rekrytoija itse" viestiin totean, että Helsingissä ja yleensäkin pääkaupunkiseudulla voi ihan perus-toimistotehtäviin tulla 200-300 hakemusta.

        Sen sijaan totean, että noin monta (yhteensä 3-4?) puhelua jo ennen haastattelua on kyllä ehdottomasti liikaa. Jos useammat soittelisivat tuohon tahtiin niin eipä siinä juuri muuta ehtisi tehdäkään. Itselleni noin monta soittoa samalta henkilöltä pelkästään ennen haastattelua olisi miinus.

      • ap
        Itsekin ollut kirjoitti:

        Taloushallinnon työtehtävistä oli ja on kyse. Olin hakenut vastaavia töitä useammastakin yrityksestä, ja lähes kaikilta muilta sain vastauksen, että hakemuksia tuli odottamattoman paljon, kahta-kolmeasataa järjestään. Jopa niinkin "vaatimaton" pesti kuin autokoulun sihteerin paikka oli saanut melkein kaksisataa hakijaa liikkeelle, eli taatusti toimistohommiin on tunkua. Itse hain pääasiassa johdon assarin, talousvastaavan ja hallintosihteerin töitä, mutta olisin ottanut vastaan myös ihan toimistosihteerin tms työn, eli kokemustani vähemmän vastaavaa työtä tarvittaessa.

        Tuohon puheluhommaan totean itsekin, että tuli vedettyä vähän överiksi, mutta onneksi rekrytoija otti sen niin että olin oikeasti kiinnostunut ja innostunut juuri heidän tarjoamastaan paikasta. Jos kyseessä olisi ollut joku todella iso talo, niin luulenpa että toisin olisi käynyt. Hyvä kuitenkin näin :)

      • fsafsafsdffsd

        Mä en soittanut edelliseen määräaikaseen enkä tähän nykyiseen kertaakaan...sain paikat. Tosin tähän nykyiseen ei tarvinnut, kun pomo soitti itse...se on työpaikkakohtaista. yhdessä työpaikassa pomo ei laittanut soittelijoista mitään ylös, vaan kun meillä oli epävirallinen palaveri, niin noitui soittelijoita, joilla ei ollut mitään asiaa.

        Se on tuurista kiinni, miten pitää käyttäytyä, kun eri työnantajat tahtovat erilaisia asioita. Varsinkin niissä paikoissa, missä on vähän porukkaa, eikä ole rekrytointiporukkaa erikseen, soittelut saatavat käydä hermoille, kun niitä tulee paljon. Kuten yksi tuttuni sanoi ilmoituksen oltua sunnuntailehdessä: Ikinä en enää laita puhelinnumeroa, seuraavana ma-aamuna oli tullut puheluita nonstoppina ja hän itse työmatkalla autossa.

      • Edel.linen
        fsafsafsdffsd kirjoitti:

        Niin ja onnea työpaikasta, yritin vain sanoa, että yleispätevää neuvoa on mahdoton antaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      272
      3372
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1853
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      28
      1527
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1401
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1048
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1004
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      64
      869
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      776
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      707
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      686
    Aihe