perhe/Rahat?

Kuinka te lapsiperheet olette selviytyneet
taloudellisesti?Vuokra asunnossa?omassa?Onko
elämä pennin laskentaa?Tuntuu vain että se on
just sitä,kamalilla vuokrilla!
272309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Ei me ite selvitäkään! Ensin tehään pennut ja sit
haetaan yhteiskunnalta rahaa et pennut sais
vaatteita tms. Itse ollaan työttöminä vuodesta
toiseen kun me ei enää jakseta kouluttautua ja
onhan meil nyt niin surkeet ammatitkin että turha
tästä on yrittää selvitä Me ootetaan et Kela ja
tuttavat hoitelee meitin raha-asiat. Me eletään
yhteiskunnan siivillä ja lapset ei tuu saamaan
perinnöksi yhtikäs mitään!! Milläs jätät kun ei
oo mitä jättää. Ei oo saatu sen vertaa
leukapieliä ylös et edes ylpeys ois tullut
vastaan. Surkeeta surkeeta on!!!

Äänestä

valtion vuokra-asunnossa kahden työssäkäyvän
perheeltä jää ihan riittävästi käteen, kun ei asu
Helsingissä. Meillä tilavan kolmion vuokra vajaat
500 euroa kuussa.
Ei kai niitä lapsia kukaan rahan kiilto silmissään
tee. Tiukilla ovat ylivelkaantuneet, opiskelijat,
työttömät, yh:t, mutta minä nyt en ainakaan
rahanpuutteesta kehtaa valittaa. Ei ole autoa, ei,
eikä dvd:tä eikä ulkomaanmatkoja vuosittain eikä
uusia vaatteita.. entä sitten? Leipää on pöydässä
ja joskus sirkushuvejakin. Ja elämä on kivaa mutta
hyvää.

Äänestä

Olemme 4-henkinen perhe. Kummatkin vanhemmat
käyvät töissä. Oman asunnon lainanhoitokulut ja
yhtiövastike kuukaudessa n.5800 mk/kk. Asumme
Helsingissä rivitalossa. Palkamme eivät ole järin
suuret, mutta toimeen tulemme. Välillä on tiukkaa
ja välillä taas helpompaa. Emme käy ulkomailla,
isovanhempien mökki riittää lomapaikaksi. Onneksi
olemme aina tervetulleita mökille. Mutta ruokaa
on ja vaatteita päälle. Ostamme paljon vaatteita
alennusmyynneistä ja käymme vain kerran viikossa
ruokakaupassa. Käyn hyvin paljon ns.
ystävämyynneissä, niistä saan lapsille
muodikkaitakin vatteita suhthalvalla. Itse ostan
vaatteita todella vähän, mies vielä vähemmän.
Kyllä välillä on raskasta kun ei kukkaron
pohjalla ole kuin muutama lantti vaikka yrittää
elää säästeliäästi. Lapset säälittävät eniten, ei
ole rahaa kännyköihin, uusimpiin tietsikapeleihin
saatikka kielimatkoihin. Toisaalta lapset oppivat
itsekin säästeliäiksi ja ymmärtävät rahan arvon.
Mitään tukia emme ole ikinä saaneet tai edes
hakeneet. Se lohtu asiassa on, että asuntovelat
pienenevät kuukausi kuukaudelta ja jonain päivänä
sitä on velaton.

Äänestä
  • Lohtuhan se on sekin!Ja se kun ajan henkeen
    kuuluu ostaa penskoille just kaikki
    elektroniikka,pelit puhelimet ynm!Aika tiukilla
    lapsiperheitä pidetään,vaikkakin osa
    lapsettomista on mieltä että lapsperheet saavat
    kaiken tuen ja rahan!se on täyttä potaskaa!
    Minulla on 6 hengen perhe,keskiverto tulot ja
    kyllä tiukkaa on!

    Äänestä

  • Niin kauan kun lapset ovat pieniä, ovat menotkin
    suhteellisen pieniä, annakko alkaa murkkuikä,
    silloin ne alkaa olla vailla vaikka mitä,
    vaikka rahaa ei ole. Kaiken huippu on yläasteen
    jälkeen opiskeluun lähtö. Opintotuki on sidottu
    vanhempien tuloihin 20-ikävuoteen asti. Jos
    olet tietyssä tulorajassa miehesi tulot ja omasi
    mukaan luettuna, silloin jokainen markka
    vähennetään lapsesi opintotuesta pois. Minä
    esim. sain viimeisestä lapsestani
    äityspäivärahaa n.300 mk/kk kun Kela vähensi
    vastaavasti vanhempien lastemme 17 ja 18
    vuotiaiden opintotukea. Ei auta, vaikka
    millaisissa asuntoveloissa olet,laki on
    armoton. Pähkäile tässä sitten, millaista työtä
    ottaa hoitovapaan jälkeen, kun palkasta ei jää
    juuri mitään käteen. Parannus oisi minusta se,
    että moinen typerä pykälä pois ja ainakin 18-
    vuotiasta kohdeltaisiin ilman vanhempien tuloja
    syynäten.

    Äänestä

Meidän ei tarvitse venyttää penniä, vaikka
puolisoni opiskelee tällä hetkellä. Tosin...

...meillä ei ole omaa asuntoa, emmekä aio sitä
hankkiakaan, koska emme halua kituuttaa satojen
tuhansien velkataakka niskassamme. Asumme
edullisessa aravavuokra-asunnossa Pohjois-
Suomessa. Asunto on uusi, tilava ja nykyaikainen,
ja ennen kaikkea, se on meidän KOTIMME.

...emme omista tuliterää autoa, vaan 11 vuotta
vanhan, mutta siistin ja luotettavan "kotteron",
joka kuljettaa meidät paikasta A paikkaan B. Se
riittää.

...emme tee ulkomaanmatkoja, tosin reissaamme
paljon kotimaassa varsinkin kesäisin.

...elämme arkisin säästeliäästi, mutta kuitenkaan
laadusta tinkimättä.

...olemme sitä mieltä, että tuotteista ei kannata
maksaa liikaa, vaikka rahaa olisikin, vaan
pyrimme ostamaan ruoat tarjouksesta ja vaatteet
alennusmyynneistä.

Tuhlaamme rahamme mieluummin perheen henkiseen
hyvinvointiin ja harrastuksiin. Mitä sitä turhaa
mammonaa keräämään, eihän sitä mukaansa saa...
pääasia, että elämä on mukavaa!

Äänestä
  • 2 aikuista 1 lapsi 12.12.2001 klo 11.34

    Niin kaikilla ei ole mahdollisuuta halpaan
    aravavuokra-asunton.
    Mutta onko se hyvämaineisella paikalla jossa
    lapsenne kasvaa kunnon kansalaiseksi. Sillä
    ympäristöllä on varsinkin yksilapsisessa
    perheessä suurempi kasvattava vaikutus kuin
    kodilla.
    Aluksi luulisin (en ole koskaan ollut vuokralla),
    että kannattaisi olla vuokralla, jotta saa kaikki
    tuet. Samoin työttömän kannattaisi olla
    vuokralla, ettei yrittäisi tulla toimeen omassa
    kylmässä mökissään. Oma mökki sulkee kai
    avustusrahoja.
    Varmaan joskus yrität omaa asuntoa, se on tulevan
    lapsenkin parasta. Aikuisten esimerkki merkitsee,
    miten seuraavakin sukupolvi elää.

    JA ALOITTAJALLE JA KAIKILLE.
    esim lasten ja miehen hiukset kannatta leikata
    kotona aina.
    Esim Phlipipsin kotiparturi on hyvä, ehkä se EI
    LADATTAVA, siis aina johto kiinni olisi parempi.

    Jokainen matka autolla maksaa 1-2 mk km. Ei voida
    laskea että joku maksaa vain bensanhinnan, joka
    matkalla voi sattua kolarikin ja siksi hintaan
    kuuluu kaikki kulut.
    Eli jokapäiväisiä kauppareissujaan autolla voi
    vähentää 2-3 kertaa viikossa.

    Ja aikuistenkin menoista voi tinkiä.
    Meikit ja värjäykset, kyllä pelkkä siisti ulkoasu
    riitää. Samoin alkoholinkäyttö on kallista.

    Äänestä

  • moi kirjoitti:

    2 aikuista 1 lapsi 12.12.2001 klo 11.34

    "Niin kaikilla ei ole mahdollisuuta halpaan
    aravavuokra-asuntoon."

    Tässä olet kyllä oikeassa. Arava-vuokra-asunnon
    haussa on tarkat tulorajat, jotka eivät saa
    ylittyä. Meillä tämän asunnon saaminen vain
    sattui sellaiseen saumaan, etteivät tulorajamme
    ylittyneet (myös minä opiskelin). Nykyisillä
    tuloillamme tuskin enää tällaista mahdollisuutta
    saisimme. Mutta asunnossahan on oikeus asua niin
    kauan kuin huvittaa, jos maksaa vuokransa ja elää
    ihmisiksi...

    "Mutta onko se hyvämaineisella paikalla jossa
    lapsenne kasvaa kunnon kansalaiseksi."

    Kotimme sijaitsee yhdellä kaupunkimme
    rauhallisimmista ja hyvämaineisimmista alueista,
    parempaa ei voisi enää toivoa. Mistä muuten
    johtuu tämä rivien välistä näkyvä käsityksesi,
    että kaikki vuokra-asunnot
    sijaitsevat "huonoilla" alueilla? Ei kyllä pidä
    nykyään paikkaansa, sillä ainakin
    kotikaupungissamme sijoitetaan sekä vuokra- että
    omistusasunnot samoille alueille. Kyseessä ei
    siis ole mikään 70-luvun juoppolähiö.

    "Aluksi luulisin (en ole koskaan ollut
    vuokralla), että kannattaisi olla vuokralla,
    jotta saa kaikki tuet. Samoin työttömän
    kannattaisi olla vuokralla, ettei yrittäisi tulla
    toimeen omassa kylmässä mökissään. Oma mökki
    sulkee kai avustusrahoja."

    Tiedän, että vuokra-asuntoon saa helpommin
    tukiaisia, jos omat tulot eivät riitä. Tämä
    johtunee siitä ajatuksesta, että omistusasunnossa
    rahat ovat kiinni, vuokralainenhan ei saa niitä
    koskaan takaisin. Omasta puolestani voin sanoa,
    että emme elele yhteiskunnan avustuksilla, vaikka
    asummekin vuokralla ja puolisoni opiskelee. Toki
    hän opintorahaa saa (tähän ei asumismuoto
    vaikuta), mutta muita tukia emme sitten saakaan
    tulojeni takia. Syy siihen, että aiomme pysyä
    vuokralaisina, on yksinkertaisesti se, että se
    tulee meille huomattavasti halvemmaksi kuin oman
    asunnon hankkiminen (esim. jos hankkisimme
    vastaavanlaisen ja -kokoisen omistusasunnon
    samalta alueelta --> järjettömät hinnat -->
    suuret velat ja kk-lyhennykset), emmekä halua
    pistää rahojamme yhtään ylimääräistä
    asumiskustannuksiin, vaan käytämme ne mieluummin
    mukavaan elämään. Vuokralla asumisessa on myös se
    hyvä puoli, että asumismenot ovat melko vakaat ja
    tarkkaan tiedossa jo etukäteen, ei siis tule
    mitään äkillisiä, rahallisesti
    suuria "yllätyksiä" (esim. jääkaapin uusiminen).

    "Varmaan joskus yrität omaa asuntoa, se on
    tulevan lapsenkin parasta."

    Miten oma asunto tekisi muka lapsestani paremman?
    Mitä vikaa vuokralla asumisessa on? Ärsyttää
    suunnattomasti suomalaisten pakkomielle oman
    asunnon hankkimisesta, ihmisen arvokin mitataan
    nykyään sillä, että omistatko asunnon vai et.
    Tavallisin kysymys, kun aikanaan kerroimme
    muuttaneemme uuteen kotiin, oli että "onko se
    oma?". Kyllä, meille se on oma koti, vaikkemme
    ympärillämme olevia seiniä omistakaan. _MEIDÄN_
    mielestämme ei ole mitään järkeä kuluttaa isoa
    osaa elämästään velkavankeudessa, jos voimme
    tehdä toisinkin, ja siihen meillä on
    mahdollisuus. Niitä velkojensa kanssa kituuttavia
    ja kohtaloaan ruikuttavia ihmisiä on
    lähipiirissämme jo ihan tarpeeksi.

    Oman asunnon ostoa on kyllä vuosien varrella
    mietitty yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona,
    mutta olemme pitkän pohdinnan jälkeen päätyneet
    tällaiseen ratkaisuun. Kukin tehköön, miten itse
    parhaaksi näkee. Valitettavasti vain (liian)
    monen tuntemani ihmisen "köyhyys" johtuu vain
    siitä, etteivät he ole osanneet sovittaa menojaan
    ja tulojaan yhteen, eli he ovat ottaneet liikaa
    velkaa maksukykyynsä nähden ja sitten valitetaan,
    kun mitään ei jääkään enää "elämiseen".
    Useimmassa tapauksessa tämä johtuu juuri siitä
    oma-asunto-ensi-tilassa-muuten-en-ole-kunnon-
    ihminen -pakkomielteestä.

    Äänestä

  • 2 aikuista + 1 lapsi kirjoitti:

    Minäkin ja neljä lasta asumme vuokralla,hyvä
    maineisella pientalo alueella.Onko se
    omistusasunto ja hulluna)töissä raataminen
    parhain vaihtoehto lapsille?Ei lasten
    hyvinvointia voi asunnolla mitata=luokittelua!
    Vuokra asunnoissa asuu normaali perheitä,työssä
    käyviä lapsiaan rakastavia,siinä missä
    omistusasunnoissakin!

    Äänestä

  • (Köyhä)ONNELLINEN! kirjoitti:

    Kaikki tutkimukset osoittavat, että omistusasunto
    on edullisin vaihtoehto asua. Omalta kohdaltani
    voin kertoa, että ostin ensimmäisen asuntoni
    (34m2)kaskymppisenä Helsingin Töölöstä 90-luvun
    alussa. Asunnot olivat silloin vielä aika
    hinnakkaita. Kun elelin yksin ja asuin "omassa"
    asunnossa, minulla oli enemmän rahaa
    käytettävissä kun vastaavassa vuokra-asunnossa
    asuessani vaikka lyhentelin koko ajan lainaa.
    Säästöosuuteni oli n.15%, loput olivat lainaa.
    Nyt olen kolmekymppinen kahden lapsen äiti ja
    olemme muuttaneet perheeni kanssa jo kahdesti
    ensiasunnon hankinnan jälkeen ja aina suurempaan
    asuntoon. Tilanne on se, että olemme maksaneet
    asuntolainamme pois ennen kun täytän 35-vuotta.
    Silloin ovat lapset murrosiässä ja tarvitsevat
    enemmän rahaa kuin nyt ollessaan vielä alle
    kouluikäisiä. Kuva velkataakka niskassaan
    raatavista suomalaisista on aivan väärä,
    hankalampaa nykysuomessa on asua vuokralla,
    ainakin pääkaupunkiseudulla. Minulla on monta
    ystävää jotka eivät perheineen mahdu mihinkään
    aravavuokra-rajoihin ja näin ollen ovat ns,
    turvalliset vuokralla-asumismuodot
    poissuljettuja. Taistelevat vuosi vuoden jälkeen
    yksityisten omistamista vuokra-asunnoista, saavat
    yllättäviä häätöjä, vuokrat nuosevat koko ajan,
    asunnot ovat aina liian pieniä perheen kokoon
    nähden yms. Ei ole helppoa asua
    pääkaupunkiseudulla vuokralla ellet ole tosi
    köyhä tai helvetin rikas. Keskituloisella
    perheellä ei ole mahdollisuutta asua vuokralla.
    Lisäksi on pääkaupunkiseudulla ongelmana näiden
    vuokralähiöiden asukasmateriaali. En ainakaan
    minä haluaisi lasteni asuvan tälläisiin
    vuokrakasarmeihin kiinnittyineiden ihmisten
    vaikutuspiirissä. Ehkä syy suureen
    omistusasuntobuumiin suomessa onkin juuri noissa
    typerissä tulorajoissa ja ihmisissä jotka niitä
    väärin käyttävät, kuten aiemmin kirjoittanut
    nainen pohjois-suomesta ja kehui uutta hienoa
    arava-vuokraasuntoaan. Tosi on, että vuokralla
    asuminen se vasta tyhmää onkin, koko ajan maksat
    jollekin toiselle sen mistä omistusasunnossa
    asumalla ja lainoja makselemalla saisit omaan
    taskuun edes hieman itsellesi.

    Äänestä

  • OMA kirjoitti:

    Myönnän:On tyhmä maksaa isoo vuokraa!Mutta ei
    niitä mahdollisuuksia niin kovasti ole,jos perhe
    on jo hankittu eikä rahaa jää säästöön!Ei se
    pankkikaa lainaa noin vain anna!Muutoin voisinkin
    maksaa 5000mk vuokran sijasta omaa!Iso asunto
    maksaa maltaita,iso perhe tarvitsee ison!Paljon
    vastoinkäymisiä,kuten sairas lapsi,omat pahat-
    vuosiakin olevat sairaudet liittyvät olennaisesti
    rahan säästämiseen.Moni on ns:Vuokra
    kuopassa,maksat 4-5000mk vuokraa.ei siinä
    säästöjä jää.Mutta ei vuokra asuminen ole kyllä
    laitapuolten asumista vain.Toki on alueita joissa
    asuu paljon(häirikköjä)Mutta ei niitä paljon
    ole.Meilläkin pieni,mukava rivari yhtiö.ihmiset
    käyvät töissä,hoitavat lapsensa.Ei ole koskaan
    ollut häiriöitä!

    Äänestä

  • Ja näin! kirjoitti:

    55-vuotiaan äitini asuntovelat eivät vieläkään ole
    läheskään maksettu. Moni ikätoverini laskeskelee
    tällä hetkellä, että hyvässä lykyssä maksetaan
    viimeinen lainanlyhennys ennen eläkeikää.
    Vuokra-asuminen on monelle varteenotettava
    vaihtoehto, eikä meidän naapureissamme ainakaan ole
    mitään valittamista. Oikein kivoja ihmisiä ovat.
    No ei ole omaa asuntoa jätettävänä perinnöksi
    (silloin toivottavasti jo nelikymppisille)
    lapsille, ei. Itse olen yllyttänyt äitiä, että
    myisi pois mokoman pallon jalassa ja lähtisi niillä
    rahoilla kiertämään mualimaa :-). Käsittääkseni hän
    ei ole minulle mitään velkaa vaan päinvastoin.
    Jokainen ostakoon asunnon jos haluaa mutta nämä
    "ajattele nyt lapsen parasta" -ihmiset suututtavat.
    Lapsi ei edes tiedä eikä älyä kysyä onko asunto
    omistusasunto, ennenkuin joku neropatti aikuinen
    hänellekin kertoo, että te sitten asutte siellä
    kamalan turvattomassa vuokrakasarmissa.

    Äänestä

  • vvo:lla jo 7 vuotta kirjoitti:

    Tahtoisin antaa lapsille asunnon perinnöksi.En
    tahtoisi maksaa velkaa koko ikääni!Ja
    valitettavasti nuorena=Pentuna 18v.Tuli tehtyä
    kaikki maholline velka.ja maksukyky täys 0.Joten
    eipä pankki lainaa antaisi,vaikka tahtoisin!
    Meillä on turvallinen kaupungin vuokra
    as,sauna,omapiha kerroksia kaks.Ja hehtaari
    vuokra!

    Äänestä

  • vvo:lla jo 7 vuotta kirjoitti:

    55-vuotiaan äitini asuntovelat eivät vieläkään ole
    läheskään maksettu. Moni ikätoverini laskeskelee
    tällä hetkellä, että hyvässä lykyssä maksetaan
    viimeinen lainanlyhennys ennen eläkeikää.
    Vuokra-asuminen on monelle varteenotettava
    vaihtoehto, eikä meidän naapureissamme ainakaan ole
    mitään valittamista. Oikein kivoja ihmisiä ovat.
    No ei ole omaa asuntoa jätettävänä perinnöksi
    (silloin toivottavasti jo nelikymppisille)
    lapsille, ei. Itse olen yllyttänyt äitiä, että
    myisi pois mokoman pallon jalassa ja lähtisi niillä
    rahoilla kiertämään mualimaa :-). Käsittääkseni hän
    ei ole minulle mitään velkaa vaan päinvastoin.
    Jokainen ostakoon asunnon jos haluaa mutta nämä
    "ajattele nyt lapsen parasta" -ihmiset suututtavat.
    Lapsi ei edes tiedä eikä älyä kysyä onko asunto
    omistusasunto, ennenkuin joku neropatti aikuinen
    hänellekin kertoo, että te sitten asutte siellä
    kamalan turvattomassa vuokrakasarmissa.

    pakkokos sitä velkaa on niin paljon ottaa ettei
    tulot riitä. Kannattas ostaa sellanen asunto
    mihin rahat riittää. Jos nuorena elää tyhmästi
    niin siitä saa koko ikänsä kärsiä. Mulla on myös
    monia ikäisiäni kavereita (olen 35)jotka itseni
    lisäksi painiskelevat toimeentulojensa ja perheen
    elättämisen kanssa. Se nyt on vaan niin että
    asuminen vie suuren osan pienituloisen ja yli
    puolet keskituloisen tuloista.Mutta meinaatko,
    että on jotenkin helpompaa asua yksityisellä
    vuokralla ilman mitään vuokratukia (vvo,
    kaupungin asunto poissuljettu tulorajojen vuoksi)
    ja maksaa esim kolmiosta 75-80m2 vuokraa 5-
    6tmk/kk. Kyllä tolla rahalla maksais jo omaa.
    Kannattas varmaan ostaa ensin se asunto joltain
    vähän halvemmalta alueelta ja maksella pari ekaa
    vuotta enemmän ja sitten se helpottuu. Mun päähän
    ei kyllä mahdu nämä vuokra-asuntojen puolustajat
    kun tuntuu, että ne on kaikki saaneet kämppänsä
    valtion tai kaupunkien instansseista jotenkin
    kepulikonsteilla pienentämällä tulojaan. Hyi
    hävetkää!! Jos mutsis on viisvitosena vielä
    asuntolainakoukussa niin kandeis miettiä onkohan
    tullu toimittua ihan oikein. Keskiverto
    asuntolaina-aika on kaiketi tätä nykyä sellanen
    15 vuotta. Jos ostat kämppäs kolmekymppisen etkä
    vaihtele, niin velaton oot jo neljävitosena. Ja
    jo kauan ennen sitä helpottaa kun suunnittelee
    lyhennyksensä oikein. Vain pari ekaa vuotta on
    nihkeätä.

    Äänestä

  • Ihan oikeesti hei! kirjoitti:

    Ainakin täällä kotikaupungissani vuokralla
    asuminen tulee huomattavasti halvemmaksi kuin
    oman asunnon hankkiminen. Tai no tietysti oman
    asunnon hankkiminen on edullisempaa pitkällä
    tähtäimellä, siis sitten kun lainat on maksettu.
    Mutta enhän tiedä, olenko silloin enää edes
    elossa... no heh. Enkä näe velvollisuudekseni
    kerätä omaisuutta seuraaville sukupolville,
    tehköön sen itse. Autan heitä mieluummin jollakin
    muulla tavoin.

    Yleinen ja virheellinen tapa on vertailla vuokra-
    asumisen kk-kuluja (vuokra mahd. vesi- ja
    sähkömaksut...) omistusasumiseen siten, että
    verrataan niitä lainan lyhennys- ja
    korkokuluihin, sillä tuleehan omassa asunnossa
    lisäksi muita kuluja, yhtiövastikkeet, lämmöt,
    vedet, sähköt, ylläpito- ja korjauskulut ym.,
    jotka voivat olla varsin merkittäviäkin. Sillä
    summalla, jonka maksamme vuokranantajallemme
    kuukausittain (=3200 mk/kk sis. kaikki kulut), ei
    saa kotikaupungistamme vastaavan tasoista ja
    kokoista asuntoa, ja pienempään emme enää mahdu.
    Enkä tarkoita, että tämä olisi ainoa ja oikea
    ratkaisu kaikille, vaan että se on _MEILLE_
    edullisin ja mielestämme parhain vaihtoehto.

    Jotkut tuolla aikaisemmin vihjailivat meidän
    olevan huijareita, eli siis olisimme
    jotenkin "rikollisia", kun asumme aravavuokra-
    asunnossa, vaikka tulorajat ylittyvät nykyisin.
    Tiedätkö, että se on ihan laillista? Emmekä
    saaneet (emmekä edes hakeneet!) asuntoa millään
    kepulikonsteilla, vaan saimme sen ihan laillisin
    keinoin (vuokranantaja on yksityinen asunto-
    osakeyhtiö) jonotettuamme sitä ensin monta vuotta
    kaupungilta (turhaan). Olimme silloin vielä
    molemmat opiskelijoita, eli
    tarpeeksi "vähävaraisia" eikä tulojen noususta
    ollut mitään varmuutta (työnsaanti!!!).
    Aravavuokra-asuntoja koskevat säädökset eivät
    edellytä poismuuttoa, jos tulot sattuvat
    myöhemmin nousemaan, ja sekö se teitä tuntuu
    kovasti kismittävän. Kateuttako?

    Äänestä

On tämä asumismuoto?kuin asumisoikeus?Kallis
vaihtoehto?

Äänestä
  • Joo asumisoikeus ja osaomistus yms mitä niitä
    onkaan, ovat ihan paskaa. Laittaa nyt sama määrä
    kiinni rahaa kuin omistusasuntoonkin, mutta sen
    lisäksi maksaa vielä hillittömät vuokrat. Näin
    ainakin pääkaupunkiseudulla.

    Äänestä

  • pallo jalassa kirjoitti:

    Joo asumisoikeus ja osaomistus yms mitä niitä
    onkaan, ovat ihan paskaa. Laittaa nyt sama määrä
    kiinni rahaa kuin omistusasuntoonkin, mutta sen
    lisäksi maksaa vielä hillittömät vuokrat. Näin
    ainakin pääkaupunkiseudulla.

    Siinä puhuu taas ihminen, joka luulee tietävänsä,
    muttei kuitenkaan tiedä. Valaisenpa siis asiaa,
    vaikka minunkin tekstissäni saattaa olla hiukan
    väärää/vanhentunutta tietoa (saa oikaista):

    Asumisoikeusasunnon hankkija sijoittaa asuntoon
    yleensä 15 % asunnon hinnasta, ja maksaa lisäksi
    kuukausittain käyttövastiketta ("vuokraa").
    Asumismuodon nimi tulee siitä, että hänellä on
    käytännössä kutakuinkin samat oikeudet kuin
    omistusasunnossakin asuvalla. Ero tulee siinä,
    ettei hänen tarvitse ottaa satojen tuhansien
    velkariskiä.

    Kun hän muuttaa pois, hän saa sijoittamansa
    pääoman takaisin rakennuskustannusindeksillä
    tarkistettuna. Se ei ole hänen murheensa, kuka
    asunnon seuraavaksi ostaa, vaan asunnon
    omistajalla on velvollisuus lunastaa asumisoikeus
    3 kk:n kuluessa irtisanomisesta ja maksaa rahat
    takaisin asukkaalle. Eli helppoa.

    Osaomistusasunnossakin maksetaan tietty osa (10-
    20 %, riippuu paikkakunnasta ja asunnon iästä
    ym.) asunnon hinnasta kaupantekohetkellä. Lisäksi
    maksetaan vuokraa ja sen päälle pientä lyhennystä
    kuukausittain, eli asuntoa maksetaan näin
    pikkuhiljaa vuokran ohella. 20 vuoden päästä
    hänellä on oikeus lunastaa asunto kokonaan
    omakseen (yl. asunnosta on silloin vielä vähän
    maksettavaa), mutta käsittääkseni se ei
    kuitenkaan ole pakollista. Ja jos hän myy
    asunnon, hän voi pyytää siitä hinnan, jonka on jo
    ehtinyt siitä maksaa (kaupantekohetkellä sij.
    pääoma + maks. lyhennykset). Kallista, mutta
    vertaapa, mitä itse maksat esim. korkoja pankille
    laina-aikanasi... eli mikä on
    asuntosi "todellinen" hinta. Tuskin sekään
    ilmaista on.

    Äänestä

  • väärti kirjoitti:

    asumisoikeusasunnossa keskikokoisessa kaupungissa
    vajaan kahden km:n päässä keskustasta olevassa
    rivitalokaksiossa. Asunto oli uusi muuttaessani
    siihen parisen vuotta sitten, sauna on, oma etu-
    ja takapiha, neliöitä 45 (olen yksinasuja).
    Maksoin "sisäänpääsystä" 51000 mk ja nyt maksan
    1680 mk vuokraa (sis. vesimaksun ja lämpöpaikan
    autolle, samoin kaikki huoltoyhtiön tekemät
    kesä- ja talviulkotyöt, pienet korjaukset yms).

    En edes täällä kaupungissa saisi vastaavaa kämppää
    tuohon hintaan mistään omistusasunnoksi. Jos
    lainakulut olisivat noin pienet, laina-aika olisi
    ainakin 30 v ja maksaisin pankille toisen mokoman
    lisää asunnon hintaa. Ja se ei todellakaan olisi
    omaan hyötyyn tullutta rahaa.

    Äänestä

  • väärti kirjoitti:

    Siinä puhuu taas ihminen, joka luulee tietävänsä,
    muttei kuitenkaan tiedä. Valaisenpa siis asiaa,
    vaikka minunkin tekstissäni saattaa olla hiukan
    väärää/vanhentunutta tietoa (saa oikaista):

    Asumisoikeusasunnon hankkija sijoittaa asuntoon
    yleensä 15 % asunnon hinnasta, ja maksaa lisäksi
    kuukausittain käyttövastiketta ("vuokraa").
    Asumismuodon nimi tulee siitä, että hänellä on
    käytännössä kutakuinkin samat oikeudet kuin
    omistusasunnossakin asuvalla. Ero tulee siinä,
    ettei hänen tarvitse ottaa satojen tuhansien
    velkariskiä.

    Kun hän muuttaa pois, hän saa sijoittamansa
    pääoman takaisin rakennuskustannusindeksillä
    tarkistettuna. Se ei ole hänen murheensa, kuka
    asunnon seuraavaksi ostaa, vaan asunnon
    omistajalla on velvollisuus lunastaa asumisoikeus
    3 kk:n kuluessa irtisanomisesta ja maksaa rahat
    takaisin asukkaalle. Eli helppoa.

    Osaomistusasunnossakin maksetaan tietty osa (10-
    20 %, riippuu paikkakunnasta ja asunnon iästä
    ym.) asunnon hinnasta kaupantekohetkellä. Lisäksi
    maksetaan vuokraa ja sen päälle pientä lyhennystä
    kuukausittain, eli asuntoa maksetaan näin
    pikkuhiljaa vuokran ohella. 20 vuoden päästä
    hänellä on oikeus lunastaa asunto kokonaan
    omakseen (yl. asunnosta on silloin vielä vähän
    maksettavaa), mutta käsittääkseni se ei
    kuitenkaan ole pakollista. Ja jos hän myy
    asunnon, hän voi pyytää siitä hinnan, jonka on jo
    ehtinyt siitä maksaa (kaupantekohetkellä sij.
    pääoma + maks. lyhennykset). Kallista, mutta
    vertaapa, mitä itse maksat esim. korkoja pankille
    laina-aikanasi... eli mikä on
    asuntosi "todellinen" hinta. Tuskin sekään
    ilmaista on.

    Oot varmaan ihan oikeessa noissa rajoissas, mutta
    mietipä tätä:

    ostat pääkaupunkiseudulta osuuden tällaisesta
    asumisoikeusasunnosta vaikka n. 75m2, maksat 15%
    lähtörahaa n. 135 tmk ja sitten kuukausittain
    vuokraa 4500.-, niin kyllä tolla rahalla maksais
    jo reippaasti omaa kämppää pois. Mitkään
    laskelmat joita olen tehnyt yhdessä esim Sato-
    yhtiön edustajien kanssa kyseisestä
    asumismuodosta eivät ole saaneet minua
    vakuuttumaan niiden kannattavuudesta pitkällä
    tähtäimellä. Jos sulla on 100 tmk rahaa laittaa
    kiinni asuntoon niin se on jo tarpeeksi iso oma
    osuus omistusasuntoonkin. Ihmiset ajattelee vaan
    niin lyhytnäköisesti. Mä olen ainakin niin
    pienituloinen ettei mulla olis varaa asua
    vuokralla tms. vastaavassa. Tilanne on tietty
    ihan eri jossain maakunnassa, siellä kannattaa
    todella harkita omistusasunnon ostoa, sen
    myyminen nimittäin saattaa olla hankalaa
    tulevaisuudessa, mutta pääkaupunkiseudulla ei
    vuokralla kannata asua kuin niiden jotka saavat
    valtion tai kunnan tukemia vuokra-asuntoja.
    Unohdatte vaan, että niitä jotka eivät
    todellakaan mahdu valtiovallan asettamiin
    tulrajoihin on valtava määrä. Jos valtiolla olis
    tarpeeksi omaa asuntotuotantoaa ei tästä
    yhteiskunnasta olis tarvinnut aikoinaan tehdä
    tällaista omistusasuntojen kultamaata.

    Äänestä

  • oma tupa oma lupa kirjoitti:

    Mun mielestä vain pienituloisella on mahdollisuus
    asua vuokra-asunnossa. Nimittäin jos
    bruttopalkkasi sattuu olemaan yli 13 500 mk/kk,
    et ole oikeutettu minkäänlaiseen asumistukeen. Et
    edes silloin, jos puolisosi on työtön, sinulla on
    viisi lasta ja vuokra on yhtä suuri kuin
    nettopalkkasi. Eli voidaksesi asua vuokra-
    asunnossa, sinun täytyy kuulua siihen ryhmään
    (=pienempi tuloisiin), joilla on mahdollisuus
    saada edullinen kaupungin vuokra-asunto tai
    ainakin niihin, joilla on mahdollisuus
    asumistukiin (= alle 13 500 mk/kk tienaava).

    Äänestä

  • Meikku kirjoitti:

    Kyllähän tuommosel palkal pitäs vuokra kyetä
    maksaakin?????

    Äänestä

  • köyhä! kirjoitti:

    Kyllähän tuommosel palkal pitäs vuokra kyetä
    maksaakin?????

    Kun nettopalkasta (9000 mk) otetaan pois vuokra
    (4500 mk), niin käteen jää 3500 mk. Ja silläkö
    elää mielestäsi esim nelihenkinen perhe? No okei,
    lapsilisät tulee päälle, mutta elämässä on
    muitakin kustannuksia kuin vuokra ja ruoka (esim
    sähkö, työmatkat, vakuutukset).

    ...tähän aikaan yöstä ei pitäisi näpytellä enää
    mitään. Siis 4500 mk jää.

    Eipä lapsiperheet liikoja rikastu!Asumistukikin
    lasketaan aina Brutto ansioista,joka ei vastaa
    läheskään totuutta!Asumistuessa olet aina
    yllättävän rikas.Todellisuudessa tuhansia
    markkoja köyhempi!

    Äänestä

  • Meikku kirjoitti:

    Kun nettopalkasta (9000 mk) otetaan pois vuokra
    (4500 mk), niin käteen jää 3500 mk. Ja silläkö
    elää mielestäsi esim nelihenkinen perhe? No okei,
    lapsilisät tulee päälle, mutta elämässä on
    muitakin kustannuksia kuin vuokra ja ruoka (esim
    sähkö, työmatkat, vakuutukset).

    lapsilisät tekee pari tonnia kuussa, joten
    kuukaudessa jää vuokran jälkeen n. 6500 mk
    kaikkeen muuhun. Ei se ainakaan ihan kaikkien
    mielestä ole ihan pikku summa!!!!!

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    lapsilisät tekee pari tonnia kuussa, joten
    kuukaudessa jää vuokran jälkeen n. 6500 mk
    kaikkeen muuhun. Ei se ainakaan ihan kaikkien
    mielestä ole ihan pikku summa!!!!!

    ...yhdelle tai kahdelle ihmiselle. Pari tonnia
    lapsilisää tarkoittaa että perheessä on 3 lasta.
    Kun muut pakolliset menot on maksettu, ei tuosta
    kummoistakaan summaa jää per perheenjäsen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suurperhe kirjoitti:

Kuinka te lapsiperheet olette selviytyneet
taloudellisesti?Vuokra asunnossa?omassa?Onko
elämä pennin laskentaa?Tuntuu vain että se on
just sitä,kamalilla vuokrilla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu