Moikka,
olen kolme vuotta kirjoittanut romaanikäsikirjoitusta ja nyt se alkaa olla aika lailla valmis. Olen kirjoittajakoulussa ja palautteen perusteella en ole aivan hakoteillä ja kokonaisuus on kuulemma hyvin hallussa. Sain yhdeltä opettajalta ohjeeksi sen, että seuraavaksi teksti pitäisi saada niin hiottua kuin se vain suinkin itseltäni onnistuu.
Olisiko teillä vinkkejä siihen, millaisiin asioihin viime metreillä kannattaisi kiinnittää huomiota? Siis ihan mitä vain. Tietysti kaikki kirjoitusvirheet, toistot kappalejako, pisteytykset ja normaalit kieliopilliset jutut mutta tuleeko jotain muuta mieleen. Alkuvaiheessa saamani palautteen mukaan kirjoitan jopa liiankin siistiä kieltä (eli ehkä tietynlaista särmää vielä puuttui ainakin silloin) ja tämä on itselleni ensimmäinen kaunokirjallinen käsikirjoitus, faktapohjaisia juttuja on julkaistu ja syntynyt ennenkin.
Kiitos, kaikesta voi olla apua!
olen kolme vuotta kirjoittanut romaanikäsikirjoitusta ja nyt se alkaa olla aika lailla valmis. Olen kirjoittajakoulussa ja palautteen perusteella en ole aivan hakoteillä ja kokonaisuus on kuulemma hyvin hallussa. Sain yhdeltä opettajalta ohjeeksi sen, että seuraavaksi teksti pitäisi saada niin hiottua kuin se vain suinkin itseltäni onnistuu.
Olisiko teillä vinkkejä siihen, millaisiin asioihin viime metreillä kannattaisi kiinnittää huomiota? Siis ihan mitä vain. Tietysti kaikki kirjoitusvirheet, toistot kappalejako, pisteytykset ja normaalit kieliopilliset jutut mutta tuleeko jotain muuta mieleen. Alkuvaiheessa saamani palautteen mukaan kirjoitan jopa liiankin siistiä kieltä (eli ehkä tietynlaista särmää vielä puuttui ainakin silloin) ja tämä on itselleni ensimmäinen kaunokirjallinen käsikirjoitus, faktapohjaisia juttuja on julkaistu ja syntynyt ennenkin.
Kiitos, kaikesta voi olla apua!
Vastaukset 49
Vanhimmat
Mahdottomalta tuntuu antaa vinkkejä, kun ei ole nähnyt tekstiäsi. Mutta tulee loppuhionnasta mieleen Jari Tervon tapa, hän kuulemma poistaa kaikki mahdolliset adjektiivit. Niitähän ei ohjeiden mukaan kannattaisi tekstissä viljellä.
Kiitos, kiinnitänpä niihinkin erityistä huomiota! Ehkä jokunen tosin jää..
Juu, ei kaikkia voi nyppiä pois tai muuten asia kärsii. Otin summamutikassa hyllystä Paul Austerin kiitetyn romaanin Sattumuksia Brooklynissä, ja rupesin bongaamaan ensimmäisen sivun adjektiiveja. Ensimmäinen tulee jo avauslauseessa: Etsin rauhallista paikkaa jossa kuolla. Ekan kappaleen lopussa on virke: Hiljaista loppua surkealle ja typerälle elämälleni.
En ole kirjallisuudentutkija, mutta kiinnitti huomiota, että ekan pitkän kappaleen kaikki käytetyt adjektiivit nivoutuvat osoittamaan samaan suuntaan:
rauhallinen paikka
ruskea hiekkakivinen talo
haavoittunut koira
rakennuksessa olisi hiljaista
hiljainen loppu
surkea ja typerä elämä
Eli kun adjektiiveja käyttää, niillä pitää osoittaa suoraan kappaleen, luvun tai koko tarinan ytimeen, tarkoitukseen, aiheeseen, teemaan?
Opiskeleeko joku kaunokirjoittamista
Jari Tervon kirjoittamista kirjoista ?
En tiedä käytetäänkö niitä jollain yliopiston tai muiden oppilaitosten kursseilla. Googleta.
Itseasiassa Tervon kieli on aika pas*** suoraan sanottuna. Yksi harvoista kirjailijoista joita ei kielen takia jaksa edes lukea.
Jotenkin näin. Adjektiivien käyttö saa tekstin elämään, korostaa ja vahvistaa sitä.
Parhaat kirjoittajat osaavat käyttää adjektiiveja.
Neuvona antaisin, että poista kaikki turha. Osa niistä voi olla adjektiiveja.
Muistaakseni Olli Jalonen(tai voi olla joku muukin kirjailija) sanoi kerran, että lukee aina tekstiään ääneen. jos siinä on ääneen luettuna hyvä rytmi ja kuulostaa muutenkin "puheelta" niin sitten se toimii myös kirjoitettuna tekstinä. Joskus itsekin kokeillut samaa. Siinä huomaa nopeasti sitten sen liiallisen "siisteyden" (joka kuulostaa äkkiä tylsyydeltä ja jäykkyydeltä). Korvakuulolla löytää helposti töksähtelevät kohdat.
ääneen
totta turiset, kaikilla niillä luovan tms. kirjoittamisen kursseilla joilla olen käynyt nämä vetäjät / kirjaiijat yms.
kaikki tähdentävät tätä,
ja oikeat kirjailijat ovat kyllä lukeneet varmaankin kaikki
esim. kirjasen
Lukemisen aakkoset / Ezra Pound
Omakustantajan perusoppaassa on paljon kaikille kirjoittajille sopivia ohjeita. Opus on arvioitu: http://keskustelu.suomi24.fi/node/10492836 siellä on linkki kirjaan.
Ainakin mulle näistä neuvoista oli paljon apua. Suosittelen.
Ääneen lukeminen on tosiaan hyvä keino selventää viimeistelyn tarvetta.
Ylimääräiset välilyönnit saa poistettua automaattisesti tekstinkäsittelyohjelman etsi ja korvaa -toiminnolla, kun korvattavaksi sanaksi laittaa kaksi välilyöntiä ja korvaavaksi sanaksi yhden välilyönnin. Etsi ja korvaa -toiminnolla on myös helppo vaihtaa henkilöiden nimiä ja tarkastella kuinka monta kertaa on jotakin sanaa kirjoittanut. Tällä tavoin liiallista toistoa on mahdollista kontroloida ja korvata synonyymillä, jos kokee tarpeelliseksi.
Kiitos vielä. Aloitin jo tekstin lukemisen ääneen Tuo adjektiiviasia oli jotenkin tosi mielenkiintoinen, se että pyrkisi osoittamaan niillä luvun ytimeen. En ymmärrä sitä täysin mutta kuulostaa nerokkaalta.
Turhan poistamisessa olen palautteen (kriittinen korkeakoulu toista vuotta meneillään) perusteella liiankin innokas. Tällä hetkellä 300 sivun romaanista on jäänyt satoja sivuja "poistettuja kohtauksia" tiedostoon. Harmittaa koska siellä on mielestäni paljon sellaisia hauskoja juttuja, jotka naurattavat itseäni mutta erityisesti nämä humoristiset kohdat ovat olleet sitten aina jotenkin epäsopivia tähän tekstiin. Haluan oppia kirjoittamaan kevyesti ja niin, että teksti ei ole lukijalle lainkaan vaivalloista mutta silti antoisaa.
Hauskaa perjantaita ja tsemppiä omien juttujenne kanssa.ap
Lukaisin juuri kirjan (ruotsalainen bestseller, joka käännetty jo 20 kielelle),
Satavuotias joka karkasi ikkkunasta ja katosi / kirjailija Jonas Jonasson
Se on hiukka vajaa 400 sivuinen tiheätekstinen. Veikkaisin, että jos suomalainen olisi vastaavaa ollut väsäilemässä jossain kaunokirja-ahjossa, niin se olisi heti typistetty puolet lyhyemmäksi tekstiosuudeltaan. Niukat sanajonot olisi siinä sitten. Ei olisi tullut bestselleriä siitä sitten.
Voit olla oikeassa. Itse en lue suomalaista nykykirjallisuutta, selaillut olen joten kielestä on jokin käsitys. Lyhyttä ja tiivistä se ehkä on. Mieluummin hyvää, puhtaaksiviljeltyä ainekirjoitustasoa kuin mukaansatempaavaa taituruutta? En tiedä. Saa väittää vastaan.
Luen myös niukasti suomalaisia kaunokirjoja. Välillä harmittaa kun luen niitä niin vähän, mutta kun en vaan tykkää. Tätä pastissia siitä jäniksestä en ole vielä lukenut, sen kyllä lukaisen. Ja Hotakaisen kaikki kirjat sitä mukaa kun ilmestyvät. Hänellä on se omanlaisensa rytmi ja kirjallisuuden taju. Nautittavaa.
Kiitos Hotakainen!
Sinulle, konsonantteja tulviva nimimerkki.
Tuo "poista adjektiivit" -nyrkkisääntö lienee kauhukirjailijalta, jonka nimen juuri nyt kadotin. Carrien luoja, tiedätte varmaan. Häneltä on jo aikaa ilmestynyt omaelämäkerran tyylinen kirjoittajaopas, joka on kuin rakkauskirje - vaimolle ja kirjoittamiselle.
Ja sitten tuosta tiedostoissasi lymyävästä, tähän teokseen sopimattomasta matskusta. Et ole ajatellut, että olet kirjoittanut kahta kirjaa rinnan?
-- King se on!
Adektiivien säästeliäs käyttö on luovan kirjoittamisen perussääntöjä, jonka voi todeta muistakin kuin Austerin teoksista.
Ja minä EN ole aloittaja, hänellä oli sitä poistettua matskua, ei minulla. Nimimerkit hieman toisiaan muistuttavat kyllä, sen myönnän.
Voisit muuten kertoa lyhyesti kokemuksiasi Kriittisestä kk:sta. Esim. kalleus ja anti.
No, eipä nimimerkkisi aloittajan nimimerkkiä muistuta. :)
Nimimerkkien sekoittuminen toisiinsa on ihan odotettua, koska ketjusta löytyy ainakin kaksi pelkistä konsonanteista rakennettua kaksiosaista nimimerkkiä ja yksi yksiosainen, yhdellä vokaalilla rikastettu ladelma. Sivuseikka nämä toistensa näköiset, ei-luettavat nikit, ei nyt juututa joutavaan. Minulle tärkeintä on, että kahden kirjan -kommenttini osuu matskuunsa ahkerasti poistoja tekevän kommentoijan silmiin.
Leena Krohn, Maarit Verronen, Pirkko Saisio, Jani Saxell, Tommi Melender, Timo Hännikäinen, Antti Nylén... Kannattaa tutustua arvosteltavaan materiaaliin ennen kuin lähtee arvioimaan. Ainekirjoitustasoa muka! Kirjoittamaasi et saa pehmennettyä sillä, että et ole tutustunut antiin. Pikemminkin päinvastoin.
Selailemani tekstit vaikuttavat siltä, että on yritetty kirjoittaa mahdollisimma "oikein", mutta henki ja maailma puuttuu. Tämä ei ole pahansuopa moite, enemmänkin olen pettynyt koska olisihan se hienoa, kun tietäisi saavansa joka vuosi jotain uutta hienoa luettavaa sen sijaan, että joutuu pyörittämään samoja kirjoja yöpöydällä vuodesta toiseen, kun uutta ei tunnu tulevan. Edes käännöskirjallisuudessa. No, Irvingiä lukuunottamatta.
En väitä, etteikö hyvää kirjallisuutta enää julkaistaisi, makuni vain on mikä on, eikä minua tartte sen takia ampua.
En edes harkinnut ladata asettani. Rauha. ;) Uskallan väittää, että olet selannut vääriä kirjoja, sillä ihan tottahan se on, että suurin osa julkaistusta kirjallisuudesta on roskaa. Kotimaisia hyviä kirjailijoita ei kuitenkaan ole syytä pitää huonoina vain, koska ovat... kotimaisia.
Hmm. Voin siis tulla täältä kiven takaa esiin.
En ole pitänyt kotimaisia hyviä kirjailijoita huonoina, etenkään sillä perusteella että ovat kotimaisia. Kuten sanoin, ei löydy uudesta käännöskirjallisuudestakaan mieluista.
Olen selaillut Hämeen-Anttilaa, Tervoa, Hotakaista, Härköstä, Snellmania ja sitä kuuluisinta naisdekkaristia (nimi?) muun muassa. Ei vaan iske. Ihan varmaan suurin osa hyviä kirjailijoita, mutta eivät minun makuuni.
No tuosta listasta pudotan minäkin heti kaikki nimeltä mainitsemasi naiset. Hotakaisen runoteoksista pidän kaikista, myös muutamasta romaanista (sekä Punahukka-draamatekstistä). Tervoa olen lukenut kaksi - ja ihan ok olivat. Etenkin se yksi parjattu. Mutta nämä ovat kyllä makuuni liian helppoja.
Tommi Melenderistä odotan suuria lähivuosien aikana. Siis romaanipuolella. Pidän kovasti myös hänen esseistiikastaan, runoja en ole lukenut.
Tervon Koljatti oli ihan hyvä, mutta henki ja maailma puuttuivat, tuntui puhtaalta viihteeltä. Taitavasti tehty tarina kyllä. Ehkä kiinnosti enemmän aiheensa takia. Myyrää yritin lukea, ja pidin todella taitavasti kirjoitettuna, mutta raakuutensa esti lukemisen uuh.
Hotakaisen teksti ei minuun iske yhtään. Näkemäni pätkä, jolla perusteella tein tuomioni, vaikutti enemmän sanoilla kikkailulta kuin kirjallisuudelta.
Ranttu olen, mutta en tarkoituksella ja itse siitä kärsin. Olen 45 ja luen koko ajan uudelleen niitä noin 45 kirjaa jotka olen "löytänyt". Tahtoisin uusia kirjoja, ja sen ihanan elämyksen kun löytää hyvän kirjan, mutta ei niitä noin vaan oteta kuin hyllyltä. Jos ontuva kielikuva sallitaan.
(Yli)taiteellisesta en pidä. Pidän muun muassa Irvingistä, jonka idoli on 1800-luvun viihdekirjailija. Pidän myös Singeristä. Muun muassa. Jos näihin rinnastettavia ehdotuksia on jollakulla, otan mielelläni vastaan.
Viimeinen kirjoittamani viesti oli siis tuo eilinen 22:07. Helposti menee sekaisin. Kriittinen maksaa noin 500 € lukukausi ( 1000 €) vuosi. Rahallisesti työssäkäyvälle ihan ok summa, minulla ei ole muita kalliita harrastuksia.
Anti vaihtelee aivan valtavasti. Osa luennoista on yhtä tyhjän kanssa ja viime aikoina koulussa on keskitytty tosi paljon runouteen, joka ei itseäni kiinnosta niinkään. Luen ja pidän kotimaisesta kaunikirjallisuudesta ja se on pitkälti itselleni tuttua. Yleissivistävät ainekset ovat mielestäni myös melko turhia, vaikka en ole lukenut kirjallisuustiedettä. Koulussa parasta ovat tekstivastaanotot, jolloin lähetät kirjoittamasi tekstin noin viikkoa ennen tapaamista opettajalle ja sitten käytte sitä yhdessä läpi puolen tunnin ajan. Toki palaute vaihtelee aivan uskomattoma paljon, itse olen eniten saanut irti kustannustoimittajien palautteesta, sillä osaavat katsoa tekstiä yli omien mieltymysten. Aivan tässä loppuvaiheessa myös yksi opettaja sanoi tekstistäni suoraan, että jos olisi omaa tuotostaan, heittäisi heti kaiken menemään. Mutta se oli ihan ok palaute mielestäni, sillä tekee itse kovin toisenlaisia juttuja ja ajattelen salaa samoin hänen tuotannostaan :)
Niin kuin jossain sanottu, koulu ei tosiaan kenestäkään kirjailijaa tee. Mutta kannustavassa ilmapiirissä on helpompi uskoa, että oma teksti kantaa. En myöskään halua luetuttaa tekstejäni läheisilläni, joten ilman koulua olisin varmaan luovuttanut koko homman. Ja nyt kahden vuoden jälkeen olen innostuneempi kuin koskaan aiemmin. ap
Nimi jäi puuttumaan: 1800-luvun viihdekirjailija Dickens.
Oho, jatko ei lähtenytkään. Kyselin vielä, että mitä muuta niihin "rantun" lukijan 45 kirjaan kuuluu? Ja Scrabaerus, sait mut toivomaan että olisin ruotsalainen kirjailija, terkuin ap
Ei, koulu ei tee kirjailijaa.
Ymmärrän viestisi niin, että olet kriittisestä löytänyt seurakunnan, jossa omaa kirjallista kykyään voi testauttaa ja kehittää. Niinhän se menee - ja sitä juuri allekirjoittaneelta uupuu. Maailmankuuluja esimerkkejä tästä ovat Sexton ja Mishima. Molemmat tarvitsivat alkutaipaleellaan lahjaansa ja ilmaisuaan ruokkivan (ja ohjaavan) ympäristön.
Olen suunnitellut kriittiseen hakeutumista noin... voi itku, noinko monta vuotta!
Jos kriittisen paras anti on - silloin kun on :) - tekstivastaanotto, niin montako vastaanottoa vaikkapa tähän kevääseen mahtuu? Entä antavatko opiskelijat toisilleen palautetta?
Kiitos vastauksestasi! :)
Hmm. Tuntuu yhtäkkiä kovin henkilökohtaiselta listata lempikirjani. Kyllä siellä Irvingiä on ja Vonnegutia, mutta myös Hilja Valtosta ja MacLeania. Sekalainen joukko kaikenkaikkiaan.
Tallelokerossa: Hae nyt ihmeessä, jos kauan olet miettinyt jä päätä sitten syksyllä menetkö:) Lukuvuosi jakautuu neljään jaksoon (luonnollisesti kaksi kevät- ja kaksi syyslukukaudessa). Tekstivastaanottoja voi varata monia per jakso mutta uskoakseni vain yhden kullekin opettajalle jaksossa. Monet taitavat tehdä niin, että käyvät aluksi mahdollisimman monella opettajalla ja sitten keskittyvät niihin, keneltä rakentavin palaute tulee. Käyn itse tänä keväänä noin seitsemällä vastaanotolla. Tekstiä voi laittaa noin 30 sivua kerrallaan aluksi mutta hyvin nopeasti olen saanut myös koko käsikirjoituksen luetettua. Hauskinta on juuri se, että samat opettajat pystyvät seuraamaan, miten teksti etenee ja onnistuuko siihen ehdotettuja parannuksia tekemään kielellisesti ja sisällöllisesti.
Tosi hyvin muutama opettaja on myös haastanut ja kyseenalaistanut esimerkiksi henkilöhahmojeni motiiveja ja logiikkaa. Usein en ole vastaanotolla pystynyt edes kaikkiin kysymyksiin vastaamaan mutta sitten ne jäävät pyörimään mieleen ja kirjoittaessa vastaukset alkavat syntyä.
Luentojen ja vastaanottojen lisäksi on tekstipajoja ja harjoituspäiviä. Tekstipajoissa luetaan aina 2-3 sivua jonkun opiskelijan tekstiä ja keskustellaan siitä ehkä 20 minuuttia. Se on aika vähän ja pitkän romaanin kanssa ei kovinkaan antoisaa.öitä ap
Kiitos taas avuliaasta vastauksesta! Taidan todella hakea, eihän päätöstä menemisestä tarvitse tehdä ennen syksyä. Ai mutta, olenkohan liian vanha...
Lauri Hihnavaara julkaisi esikoisteoksensa 67-vuotiaana. Oletko sitä vanhempi? Jos olet, voit tehdä uuden ennätyksen. Tulosta tämä viesti Kriittisen korkeakoulun hakemuksesi mukaan, ja sano, että kirjoittaminen ja oppiminen eivät katso syntymävuotta.
Hih! :D Kiitos kivasta viestistä!
Kirjoittaminen ja oppiminen eivät katso ikää, mutta kun googlasin Kriittisen sivuille eilen, päädyin mutkien kautta jonkun kirjoittajakoulutettavaksi itsensä esittelevän blogiin (nuori nainen). Ja sieltä luin, että opiskelijoilla on sosiaalista kanssakäymistä kakkuineen ja kotikokoontumisineen. Sitä en hae, koska sellaista en osaa - en tuossa viitekehyksessä.
Tuo termi - kirjoittajakoulutettava - konnotoi (ja varmaan ihan tarkoituksella) tohtorikoulutettavaan. Sijamuoto puolestaan vihjaa, että tässä meillä on sellainen nero, joka koulutetaan vaikka väkisin ko. alalle. Kriittisen puolella tuosta yläkategoriasta tuli sellainen fiilis, että täytyy olla vähintään alemman tason kk-tutkinto, että olisi kelpoisa ja vertainen muiden opiskelijoiden silmissä. Tutkinnoilla en pääse leveilemään ja sosiaalinen tai mikään kilpaileminen ei ole heiniäni. Täytyy siis etsiä oma seurakunta muualta.
Oli iloinen yllätys, että opettajien joukossa on Arnkil.
Mitä tarkoittaa siinä Kriittiselle toimitettavassa materiaalissa se tunne-elämänkerta? Kuulostaa jotenkin naiivilta. En ole elämänkertakirjoittaja, vaan käytän oman elämän ainesosia tarvittaessa ripottaen sinne tänne. Ei mitään järkeä lähteä paljastelemaan kaikkia elämänkokemuksia ja niiden herättämiä tunnekokemuksia yksityiskohtaisesti, en ole hakeutumassa terapiaan, vaan kirjoittajakoulutukseen, jos nyt sinne päätän hakea.
elämäkerta
Adjektiivien käytöstä tulee käsittää, että englannin kieli ja angloamerikkalainen proosa operoivat hyvin eri tavalla kuin suomi suomalaisille. Se, että on lukenut Austerin käännöksen ei tee itse romaanista suomalaista l. meidän kielellemme/ markkinoillemme tyypillistä -- markkinoille, jotka ylipäänsä rakentuvat teknisesti keskinkertaisten, laiskojen ja helppojen tekstien myymiseen ja pienimpään yhteiseen nimittäjään. Uskon, että juuri siksi "huumorikirjallisuus" (Paasilinna, Hotakainen, Tervo, Kyrö) on täällä niin suosittua: on helpompaa hekotella kuin ajatella ja tulla haastetuksi. Oma lukunsa on mukaälyllinen, mukatiedostava ja mukahaastava pimppikirjallisuus, josta en viitsi sanoa tämän enempää ;)
Mikä se tunne-elämänkerta on, voisiko joku ystävällisesti selittää?
Alalla oleva
En aamulla huomannutkaan tätä tekstiä. Olisi mukava jos kirjoista esimerkkiä tähän, mitkä kirjat eivät ole
tai paremminkin ovat kirjoja, joita on hyvä lukea.
Tiedät, mikä on useimmiten ansioluetteloksi ymmärretty CV, suomeksi muistaakseni elämänpolku. Voisiko tunne-elämäkerta olla tähänastisen elämänpolkusi itsellesi tärkeimpien käännekohtien/ oivallusten/ kynnysten esittäminen ikään kuin virstanpylväinä. Eli miksi olet ihmisenä nyt se, mikä olet.
Muita ehdotuksia?
Itse asiassa en ymmärrä lainkaan, miksi tuollainen pitää laittaa, kun hakee kirjoittajakoulutukseen. Jos olisin hakeutumassa terapiaan, ymmärtäisin sen.
Oriveden opistolla on monessa kaupungissa nähdäkseni Vapaa kirjoittajakoulu. Itse olin muutama vuosi sitten vuoden mukana ja ryhmäni oli sellaisia keski-iän kummallakin puolen, vanhimmat varmaan yli 60 v ja nuorimmat ehkä alle 30. Jotkut julkaisivatkin sinä aikana jotain. Lahjakasta porukkaa. Olen epäsosiaalinen, mutta siinä oli kanssa nämä etäkirjeet joissa sai palautetta omista teksteistä. En itse tykkää ollenkaan olla ryhmässä ja kirjoitusharjoitukset on kivoja lähinnä kuulla mitä muut tekee kun en ole salamakirjoittaja, Vuodessa maksoi n. vähän alle 500 euroa ja lukukausi n. 250 tms. Ei mitään pääsykokeita varsinaisesti, vaan tekstinäytettä piti pistää. En tiedä miten nyt.
Samaa mieltä olen minäkin. En ymmärrä ollenkaan tätä tunne-elämänkertaa. Ihan omituista. En tod. halua paljastaa tunne-elämänkertaani jollekin ventovieraalle randomille kirjoittajakouluttajalle. En halua myöskään sepittää fiktiota, joka olisi niinkus tunne-elämänkerta. Aivan typerä tehtävä, mutta ehkä se sopii jollekin nuorelle tyyliin " kun poikaystävä jätti, ymmärsin viimein, että miehet on sikoja"
Ei kannata ottaa tehtävää liian vakavasti, mutta kyllä se vähän pistää miettimään kannattaako tuollaiseen pyrkiä, siis koulutukseen, jossa ei kunnioiteta hakijoita kovin paljoa, kun on tuollainen ennakkotehtävä. Eli itse ei oikein kiinnosta, turhalta touhulta vaikuttaa ja ylihinnoitellulta. Arvostelupalvelu ajaa saman asian. Tuhannella eurolla lähettää jo monta tekstiä arvostelupalveluun. Itsehän se kirjoitustyö pitää tehdä, ei sitä voi kukaan puolesta tehdä.
"Oriveden opistolla on monessa kaupungissa nähdäkseni Vapaa kirjoittajakoulu."
Ihan uutta minulle. Täytyykin ottaa selvää. Tai voithan sinäkin kerota lisää, jos ketjuun vielä satut.
Korj. "kertoa"
Tällaisen (vanhan) vastauksen löysin Rihmaston keskustelupalstalta:
Tunne-elämänkerrasta ei ole annettu tarkempia ohjeita. Sen käsittelytapa on vapaa. Tunne-elämänkerran osuutta ennakkotehtävissä perustelee ainakin se, että tunne-elämänkerran kirjoittaminen lisää kirjoittajan omaa itsetuntemusta ja palvelee sitä kautta myös jatkossa kirjoittamista.
Aurinkoa,
Anu Virtanen
Kurssisihteeri
Ups, linkki jäi edellisestä:
http://www.rihmasto.ma-pe.net/forum/viewtopic.php?f=5&t=3803
Mitä itsetuntemusta lisäävää tunne-elämäkerta tuo siihen, että on käynyt erilaisissa terapioissa, pitkissäkin yli 30 vuotta? Kysyin tästä kun Kriittiseen haettiin edellisen kerran opiskelijoita ja minulle vastasi sieltä se herra XX (jääköön nimi mainitsematta) varsin ylimielisesti. Jätin hakematta.
Harkitsen nyt. Koulutus kiinnostaisi, mutta tuo ennakkotehtävä tökkii. Tekstien, jotka lähetetään, pitäisi puhua puolestaan.