Hyväveli

Työmistä eniten kadehtii toinen työmies, se on ollut maantapa.

Korruptoitunut hyväveli järjestelmä on auennut ja heitä kadehtii suurituloiset jotka on jätetty kaveripiirin ulkopuolelle.

Lailla suojatut ansaitsemattomat kannustin-/optiojärjestelmät, ovat yksi syy yhteiskunnan tasapuolisen hyvinvoinnin alasajoon.

Kohta päätetään kenen pussista kestävyysvajetta kaivellaan.

ALV siitä otetaan, koska suomessa on jo noin 25% köyhyysrajan alapuolella olevia ja he tarvitsevat niitä tuotteita joihin ALV lisätään.
11272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sosiaalidemokraatit haalivat itselleen työpaikkoja ja kättelevät uusia jäseniä.Heillä on usein suojatyöpaikkoja.Hikiduunarit ovat kadonneet kapitalismin pyörteisiin ja ajavat mersuilla ja audeilla työväentalon iltamiin.

Äänestä
  • Suomessa on tainnut olla vasemmistoenemmistöinen eduskunta viimeksi 60- luvulla. Ei kai enää silloin tehdyt päätökset kovinkaan paljon vaikuta.

    Kyllä ne ovat oikeistoenemmistöiset eduskunnat hyväksyneet kaikki nuo voimassa olevat lait jotka mahdollistavat nuo ökyeläkkeet ja muut optiot. Nehän ne ovat ne mätäpaiseet jotka nytkin haisevat.

    On kyllä ihmeellistä että aina kokoomuksen kanssa hallituksessa olleet muut puolueet menettävät kannatustaan vaikka hallitukset tekisivät kuinka paskoja päätöksiä. Kokoomus kun ei kanna vastuuta mistään.

    Lähtihän Katainenkin Brasiliaan pakoon Kreikka- tukien päättämisen jälkeen ja jätti muut selittämään asioita. Sitten kun juttu oli kaluttu puhki palasi. Valitettavasti Wallinin venkoilut tulivat julki vasta nyt eikä Katainen kerinnyt karkuun mihinkään. Mutta eiköhän se pysy puhtaana kokoomuksen kilpi tässäkin vaikka on pääministeri miten munannut.

    Äänestä

kyllähän totuus on se,että korkeissa viroissa olevat kaupunkien virkamiehet etenkin pk seudulla jopa kokkolassa näitä sosiaalidemokraattti sekä kokoomus loisia ikävä kyllä hilluu,niin he juuri ovat tämän yhteiskunnan syöpä ja kehityksen jarru.Heidän syytään Suomi on ajautunut lyhyen ajan sisällä vaikeaan talouskierteeseen joille ei loppua näy vielä kun lisätään europaan unionin loputon velkataakka josta nyt suomi joutuu pienenä maanosana ottamamaan osaa ja samalla suomessa kärsivät käyhät ja pienituloiset sillä ainahan heidä etujaan poljetaan niiltä on helppo ottaa jotkas eivät voi vastustaa kokeileepa katainen kiirstää suurituloisten verotusta niin heti älähtää herra Wahlströmmi joka muutoinkin tienaa ylisuuria maataloustukia hänen ansiostaan ne kaupunkilaiset jupisevat ylisuurista maataloustuista aina ja ikuisesti.Jos suurituloisten verotusta kiristetään ja pankkien toimintaa alettaisiin ihan valtiolliselta pohjalta valvoa siten,että pankkien myöntämälle lainalle tulisi edes kohtuullinen korko paranisi pienituloisten asema siten koko valtakunta pääsisi alkuun myös vr sekä finnair voitaisiin valtiollistaa ja lopettaa ainainen ulkoistaminen kuten puolustusvoimilla käy,pian suomessa on ainoastaan palkkasotilaita se on totuus!

Äänestä

Empä ymmärrä sellaisia, jotka yrittävät hakea "konnajoukosta" syyllisiä jonkin puolueen perusteella.
Syyllisiä ovat ahneet hyvän koulutuksen saaneet huijarit, jotka pissaavat tavallisia kansalaisia silmään puolueen jäsenkirja taskussa tai sitten ei, olivatpa sitten minkä uskonlahkon jäseniä tahansa.

Putsatkaa ensin omat taskunne ja sitten vasta muiden, silloin näette ehkä muutakin kuin huuhaata.

Äänestä

Konnia on joka lähtöön.
Jotkut hakevat syyllisiä toisista.
Suomessa poliittisia päätöksiä ovat tehneet oikeistoenemmistöinen eduskunta joka on mahdollistanut laillisesti konnajoukkion kasvamisen.
Kaikissa puolueissa on tavallisia rehellisiä ihmisiä, jotka äänestävät epärehellisiä ihmisiä valtaan, kuulutko joukkoon jolle on luvattu paljon, mutta ei ole annettu juuri mitään?

Äänestä

Minä ja muut köyhät.
Sinä ja muut rikkaat.

Onko oikeus taphtunut??

Äänestä

MITEN MEIDÄN KÄY KUN OLEMME VANHOJA?
Paha mieli tulee, kun katselee tämän päivän politiikkaa ja sen kautta jakautuvaa tulopolitiikkaa.Meillä yhteiskunnassa on vallannut vuosikausia itsekkyys/ahneus/väärinkäytökset, joista saamme lukea päivittäin uutisissa.Tasaveron myötä vanhukset ovat ajettu köyhyysloukkuun, koska heidän työhistoriansa eläkeuudistuksen astuessa voimaan jäi lyhyeksi, he joutuvat elämisestään maksamaan saman mitä hyvätuloiset.
Tämä sodanjälkeinen kouluttamaton kansa rakensi meille tämän hyvinvoinnin, nyt tämä hyvin koulutettu itsekkääksi kasvanut kansa, ei tätä enään pysty pitämään

Äänestä

Sanotaan, että ei saa pienentää heikompiosaisten etuja, mutta hetkenpäästä sama ääni sanoo, että nostetaan ALV:tä, joka iskee köyhän viimeisiin centteihin.
Sanotaan, että suurituloisia rasitetaan veroilla liikakin, mutta miksi heiltä ei voisi pienentää erilaisia tukia ja etuisuukia, koska mitä suuremmat tulot sen suurempi hyöty erilaisita "köyhänavuista".

Äänestä

Onko kyseessä hyvä veli vai Veli hyvä?

Äänestä

Veli hyvä hyväveli järjestelmän kaveri.

Suomessa nuo keskinkertaiset röykeät ahneet hyväveli kaveriporukkaan kuuluvat voivat nostaa suuria palkkoja ja muita bonuksia joita eivät ole missään mielellä ansainneet.
Mielikuvissaan he vertaavat itseään maailmalla oleviin ahneisiin, jotka ovat syypäitä erilaisten kriisien ja kuplien rakentamisiin, nyt nuo samat "asiantuntijat" yrittävät neuvoa miten sotkuista selvitään, eikö kaiken järjen nimissä pidä vaihtaa "miehiä" jolla noita rakennemuutoksia, kupla, kriisi, pyramideja rakennetaan.
Pyramidin huipulla nuo aina valassa olevat huijaavat niitä ihmisiä jotka selkä kumarassa kanattelevat heidän valtaistuintaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toveri työmies kirjoitti:

Työmistä eniten kadehtii toinen työmies, se on ollut maantapa.

Korruptoitunut hyväveli järjestelmä on auennut ja heitä kadehtii suurituloiset jotka on jätetty kaveripiirin ulkopuolelle.

Lailla suojatut ansaitsemattomat kannustin-/optiojärjestelmät, ovat yksi syy yhteiskunnan tasapuolisen hyvinvoinnin alasajoon.

Kohta päätetään kenen pussista kestävyysvajetta kaivellaan.

ALV siitä otetaan, koska suomessa on jo noin 25% köyhyysrajan alapuolella olevia ja he tarvitsevat niitä tuotteita joihin ALV lisätään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu