Olemme eronneet jo yli kymmenen vuotta sitten. Lasten isällä on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Minun mielipiteeni siis, hän ei ole myöntänyt, saatikka käynyt lääkärissä saadakseen lääkityksen. Hän myös juo luultavasti lähes päivittäin.
Välillä on masennusjaksoja, jolloin ei halua tavata lapsia. on mm yrittänyt itsemurhaa ja ollut hoidossa masennuksen vuoksi. Välillä taas menee tosi lujaa ja energiaa ja ideoita riittää äärettömästi. Näinä jaksoina myös kiusaa minua. Hän lähettelee häirikköviestejä, jotka on kirjoitettu niin taitavasti, että en niitä voi käyttää todisteina, kertoo niissä mm "silloin teit niin, sanoit niin" asioita, jotka eivät ole tosia.
Pahin on, että hän yrittää kääntää lapsemme minua vastaan, asuvat siis luonani. Puhuu pahaa ja valheellista tietoa minusta ja kertoo keksittyjä asioita lasten lapsuudesta. Nyt kun lapset ovat pahassa murrosiässä ja koettelevat rajojaan rankasti, isä on ymmärtävä hyvä kaveri, kun taas minä ilkeä rangaistuksia jakeleva hirviö.
Exäni on todella taitava puhumaan ja saa kaikki, jotka eivät häntä tarkemmin tunne uskomaan itseensä. Myös lapsemme jumaloivat häntä. En itse puhu heille pahaa tai yleensäkään mitään isästään, tai kysele.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulostipa tutulta. Entinen mieheni on samanlainen, puhuu mustan valkoiseksi ja hyvän pahaksi, pyörittelee puheillaan lapset ja tutut. Minusta on tehty oikea noita ja patalaiska tuhlari, joka tärväsi perheen rahat ja ajoi yrityksen konkkaan. Erosta on vuosi exä viettää vapaata sosiaalipummina, minä teen töitä joka saamarin päivä, että saisin velat maksettua. Minulle jäi erossa 5 lasta ja exälle lemppari tyllerö, joka ei ole minuun yhteydessä lainkaan, koska hakkaan ja pakotan töihin koko ajan. Jotenkin tuntuu, ettei aivan tasan mennyt omenat jaossa, mutta olen yleensä elämääni tyytyväinen taloudellinen tilanne on tosin tiukka ja pakottaa lykkäämään useita hankintoja. Meillä on myös kirjoitettu uudestaan lasten historia, kun he olivat pieniä samoin kun minun tekemiset ja olemiset avioliiton aikana. En osallistu näihin muisteluihin, koska tiedän että se on turhaa. Exäni ei ryyppää enään, vaihtoi kodeiinikoukkuun, paljon siistimpää hakea apteekista kuin alkosta, ja hyväksytään julkisesti. Voi ajella autolla ja kulkea kylillä, ihmiset antavat myötätuntoa ja ylistävät kurjuutta. Exältäni riittää myötätuntoa ja sympatiaa kaikille lapsille ja juopoille, on kuin laupias samarialainen. Siihen verrattuna minä olen kyllä tosi pahis. Nyt vain yritän jaksaa eteenpäin ja toivon, että nuorimmatkin lapset oppisivat näkemään isänsä läpi, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää. Kilpahuutoon en ala, koska exältä on mennyt lähimuisti ryyppäämisen ja lääkkeitten myötä, vartin päästä ei muista mitä tekstariin kirjoitti, sellasen kanssa riitely on turhaa meneee vain järki.
Kannattaa ehkä tutustua mitä tämä sairaus pitää sisällään. Bipolääriä sairastavan elämä on yhtä h...ä vuodesta toiseen. Kokemuksen ja sairauden hallitsemisen myötä elämä ehkä helpottaa mutta siihen menee yleensä paljon aikaa.
Samoin vois myös mainita neurooseista perfektionismin.. ei hyvä jos toinen osapuoli sairastaa Bipoa!
Ikävää tuo aloittajan kohtalo. Tosin kokemuksesta voin sanoa ettei bipolaarisuuteen kuulu ihan kaikki nuo kuvatut oireilut.
Enemmänkin kuulostaisi että hänellä on jokin muu vakavampi häiriötila joka hallitsee elämää. Manipulointi yms. on kuin narsismin ohjekirjasta.
Hankalan etän kanssa eläminen sujuu vain siten ettei hänestä välitä tuon taivaallista. Elää vain lapsen kanssa omaa elämäänsä ja tapaamiset menee siinä sivussa jos menee. Kyllä ne lapset joskus tulevat tarpeeksi isoiksi tajutakseen tilanteen itsekin.