Yritän tässä kertoa mahdollisimman seikkaperäisesti asiani, etten kerro liikaa yksityiskohtia.
Olen nuori aikuinen ja päätin muuttaa kauas pois sen aikaisesta asuinpaikastani. Vaihdoin numeronkin jossain vaiheessa uuteen, enkä antanut sitä kenellekkään.
Rajasin ystäväpiirini vain muutamaan henkilöön. Sukulaisia ei sinänsä ole, vaikka on niin en ole ollutkaan heihin missään hyvissä väleissä. Pahemmin koskaan nähtykään.
Tällä hetkellä ei ole puhelinta käytössä ja poliisista soitettiin eräälle toiselle henkilölle taloudessani ja kyseltiin minusta ja kehotettiin ottamaan yhteyttä ensi viikolla (entisen paikkakuntani poliisiin, jollekkin tietylle henkilölle).
Minulla ei ole mitään rikostaustaa jota pakenisin tai muuta vastaavaa, mutta mietitytti se, että onkohan minusta tehty katoamisilmoitus?
Ja miten se asia ratkaistaan? Saavatko ilmoituksen tekijä tietää missä asun?
Haluan päästä heistä eroon, en halua olla missään tekemisissä. Ja tällainen melkein vuoden "poissaololla" varmaankin saattaa olla tekemistä että ihmetellään missä mahdan olla.
Mutta, jos jokin viisas voisi kertoa ja vaikka ihan omia kokemuksiaankin.
Kiitoksia etukäteen.
Onko minusta tehty katoamisilmoitus?
9
3935
Vastaukset 9
- 8+17
Mahdollinen ilmoituksen tekijä ei saa tietää, missä olet/asut, jos kiellät poliisia kertomasta. Teistä omaehtoisesti "kadonneista" oli joskus Hesarin kuukausiliitteessä juttua, ja siinä kerrottiin eräästä miehestä, jota etsittiin -80-luvun alussa yhden perinnön takia. Hän löytyi sitten Ranskasta, mutta ei halunnut palata Suomeen, ei välittänyt perinnöstä tai ylipäänsä halunnut olla yhteydessä sukuunsa. Poliisi vain ilmoitti sitten, että henkilö on elossa (ei tainnut kertoa edes maata, jossa asui). Siinä kaikki.
- kadotettukko
Kiitoksia vastauksesta!
- Testamentin
takia vaan yrittävät tavoittaa, koska olet ainoa edeunsaaja, mutta eihän sitä mikään pakko ole ottaa vastaan. Valtio tarvitseekin nyt rahaa ja kreikan valtio etenkin.
Lähisukulaiset voivat yrittää tavoittaa, jos joku vaikka vakavasti sairaana, mutta jos ei ole, niin ei sitten.- älköön udelko
Menkööt lääkäriin jos ovat sairaita. en halua heistä kuulla mitään.
Kipeä tai sairas kuolkoon pois. Perinnötkään ei kiinosta. - ....
Esimerkiksi kun oma isäni kuoli, ilmoitettiin poliisin kautta koska omaiseni eivät tienneet osoitettani. Perunkirjoitukseen on pakko osallistua tai järjestää valtakirja.
Loputtomiin ei kukaan haeskele, nämä ovat vain lakiin perustuvia asioita.
Että puhukaa vasta kun tiedätte.
- kadotettukko
Tämä asia olikin ihan muu juttu, mutta kiitoksia kuitenkin vastauksista vastaavaisuuden varalle!
- mietin vaan
Tuskin kukaan saa kertoa olinpaikkaasi jos niin sanot. Mutta olisi hyvä ilmoittaa että on elossa, jos joku on ollut vuoden kovin huolissaan. Tai kaipaa. Mitä jos joku haluaisi olla facebookissa kaverisi tai laittaa viestin, luotettavat voi kai sinne ottaa. Epäluotettaville ei ole pakko vastata.
- Moni haluaa
kadota facebook "kavereiden" takia.
- MIRJA lARTAMO
KAIKILLA IHMISILLÄ ON JOKU JOKA KAIPAA .
POLIISI EI VOI KERTOA OLINPAIKKAASI JOS ET ITSE ANNA LUPAA, MUTTA HE KERTOVAT OMAISILLE ETTÄ SINU´T ON LÖYDETTY.
MINUN KUMMIPOIKANI SIMO PALOMÄKI KATOSI 1.11.2011 JA VOIN SANOA ETTÄ SE ON OMAISILLE ERITTÄIN RASKAST KUN EI TIEDÄ MISSÄ ONKO HENGISSÄ OLLENKAAN. JA SIIHEN LIITTYY NIIN PALJON JO PAPERIASIOINTIA KADONNEEN KOTONA ETTÄ SEKIN VIE VIIMEISETKIN VOIMAT.
jOS KESKUSTELET MUIDEN KADONNEIDEN KANSSA VAIKKA TÄLLÄ PALSTALLA NIIN KERRO sIMOSTA JA KERRO ETTÄ ME RAKASTAMME HÄNTÄ JA KAIVATAAN KOTIIN.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011663
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä421207Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23970Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita170806Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13770Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201703- 46689
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13657Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS35655Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39598