mitähän ihmettä mun pitäs oikeen ajatella mun isästä. äitin kans mul on hyvät välit ja asutaan kolmestaan samassa asunnossa, asiat on näennäisesti ihan hyvin ja äitillä ja isällä aika harvoin on riitaa.
mutta mun isä. sen kans ei ihan oikeasti pysty vakavasti keskustelemaa mistään mistä sen kans on eri mieltä, se vaan menee turhanpäiväiseksi inttämiseksi ja hyvin usein päätyy vaan huutamiseen. sitten kun en jaksa kuunnella hänen inttämistään tai huutamista, menen omaa huoneeseen niin hän seuraa perässä. no tänään sitten meni hermot ja käskin hänen mennä pois huoneestani, kun ei sitten mennyt niin työnsin sen sieltä ulos. enkä kadu yhtään, ei mua kyllä totta puhuen vois vähempää kiinnostaa mitä se musta ajattelee. siinä tilanteessa oisin voinu lyödä koko äijän vaikka hengiltä, eikä oo kyllä ensimmäinen kerta. ja totesi hän myös että jos vielä kerrankin teen jotain vastaavaa niin hän aikoo lyödä minua, sanoin hänelle päin naamaa että lyö vain mutta eipähän lyönyt. ja sanon seuraavallakin kerralla kun tämä ei todellakaan ole kyllä viimeinen kerta ellen sitten lopeta hänelle puhumista kokonaan.
ja aiheet ovat aivan mitättömiä, naurettavia. kun hän on päättänyt että joku asia on hänen mielestään parempi kuin toinen, hän ei voi käsittää että joku toine voi ajatella toisin ja esim ei voi ymmärtää että jos hän vaatii vaikka televisiolta jotain ominaisuutta, että joku muu voisi tyytyä vähempäänkin.. ja hän suurinpiirtein moittii siitä kun on asiasta eri mieltä, perustelee mielipidettään olemattomilla "tuttavuuksillaan" kuinka he ovat muka hänen kanssaan samaa mieltä, puheiden mukaan suurin piirtein joka asiasta.
olen lukion kakkosluokalla, 17-v ja kohta 18. tätä on jatkunut ihan niin kauan kuin muistan, isoveljelle (muuttanut monta vuotta sitten pois) tehnyt ihan samaa myös.. voiko isä olla ihan oikeasti joku sairas, mulla ei oo kyllä rehellisesti sanottuna minkään näköstä isä-poika suhdetta häneen, hän vaan on joka elättää meidät kun minä ja äiti opiskelemme... muuten voisin aivan surutta katkaista häneen välit täysin, mutta en vain voi vielä tämän lukiotilanteen vuoksi. onko muita joilla olis vastaavia tapauksia?? mua alkaa jo ihan oikeasti kyllästyttää...
mutta mun isä. sen kans ei ihan oikeasti pysty vakavasti keskustelemaa mistään mistä sen kans on eri mieltä, se vaan menee turhanpäiväiseksi inttämiseksi ja hyvin usein päätyy vaan huutamiseen. sitten kun en jaksa kuunnella hänen inttämistään tai huutamista, menen omaa huoneeseen niin hän seuraa perässä. no tänään sitten meni hermot ja käskin hänen mennä pois huoneestani, kun ei sitten mennyt niin työnsin sen sieltä ulos. enkä kadu yhtään, ei mua kyllä totta puhuen vois vähempää kiinnostaa mitä se musta ajattelee. siinä tilanteessa oisin voinu lyödä koko äijän vaikka hengiltä, eikä oo kyllä ensimmäinen kerta. ja totesi hän myös että jos vielä kerrankin teen jotain vastaavaa niin hän aikoo lyödä minua, sanoin hänelle päin naamaa että lyö vain mutta eipähän lyönyt. ja sanon seuraavallakin kerralla kun tämä ei todellakaan ole kyllä viimeinen kerta ellen sitten lopeta hänelle puhumista kokonaan.
ja aiheet ovat aivan mitättömiä, naurettavia. kun hän on päättänyt että joku asia on hänen mielestään parempi kuin toinen, hän ei voi käsittää että joku toine voi ajatella toisin ja esim ei voi ymmärtää että jos hän vaatii vaikka televisiolta jotain ominaisuutta, että joku muu voisi tyytyä vähempäänkin.. ja hän suurinpiirtein moittii siitä kun on asiasta eri mieltä, perustelee mielipidettään olemattomilla "tuttavuuksillaan" kuinka he ovat muka hänen kanssaan samaa mieltä, puheiden mukaan suurin piirtein joka asiasta.
olen lukion kakkosluokalla, 17-v ja kohta 18. tätä on jatkunut ihan niin kauan kuin muistan, isoveljelle (muuttanut monta vuotta sitten pois) tehnyt ihan samaa myös.. voiko isä olla ihan oikeasti joku sairas, mulla ei oo kyllä rehellisesti sanottuna minkään näköstä isä-poika suhdetta häneen, hän vaan on joka elättää meidät kun minä ja äiti opiskelemme... muuten voisin aivan surutta katkaista häneen välit täysin, mutta en vain voi vielä tämän lukiotilanteen vuoksi. onko muita joilla olis vastaavia tapauksia?? mua alkaa jo ihan oikeasti kyllästyttää...
Vastaukset 7
Vanhimmat
ja sitten noiden "keskusteluiden" päätteeksi usein käy niin, että isä on asiassa väärässä mutta ei myönnä sitä vaan rupeaa kiristämään. esim ottaa tietokoneen tai kevarin avaimet pois etten voi ajaa sillä..
tekisi kyllä mieli tappaa itseni ihan vain sen takia että tuottaisin hänelle niin paljo tuskaa, vaikka tuskin hän kykenisi sitä ikinä ymmärtämään vaikka kirjottaisin jäähyväiskirjeen jossa kerron että päätös johtui täysin ja yksinomaan hänestä. häneltä vaan puuttuu tällainen kyky täysin... eli en siis ole tappamassa mutta ihan tuon tuskan tuottamisen takia voisin melkein sen tehdä, kertoo varmaan jotain tunteistani häneen.
Ymmärrän tilanteesi. Suvussani on samanlaisia.
Me "normaalit" olemme kuin sanattomalla sopimuksella ruvenneet muka antamaan periksi inttäjän mielipiteille eli sanomme joojoo, jos ei ole kyse todella tärkeästä asiasta. Eihän sekään ole oikein,muttaa säästämme omaa energiaamme välttämällä riitelyn tyhjänpäiväisistä asioista.
Ei tuo kyllä normaalia aikuisen miehen käytöstä ole. Jotakin isän mielessä on nyt vialla, Ei teidän lasten tehtävä ole olla vanhempien psykologi. Hyvä että olette noin nokkelia, että ymmärrätte että tuollinen ei ole normaalia käytöstä.
Ihmiset ovat raadollisia niin vanhemmatkin. Eivät he aina osaa ratkaista omia sielunsa kipukohtia. Onko isällä jotenkin huono itsetunto. Hän ymmärtää, että lapset huristelevat ohi ja hänen on vaikea myöntää, että pappa ei enää pärjää aj ei ole se n:ro 1.
Kyllä hän on perheen aikuinen ja kannattaa kunnioittaa hänen asemaansa kotinsa auktoriteettina, mutta muutumaan ei häntä kannata ruveta. Parasta antaa hänen olla yritää kunnioittaa kaikesta vajavaisuudestaan huolimatta. On viisasta olla ärsyttämästä ja antaa hänen olla. Pian pääset omaan elämään. Tappaa ei kannata itseään. Ei hän siitä mitään oppisi. Menettäsit vian oman mahdollisuutesi tässä elämssä.
Toivottavasti jotkin tulee eteen isänne elämässä, että hän hoksaa ja alkaa itsekkin kasvamaan miehenä. Sellaisia jurrikoida ne meidän isämme, suomalaiset miehet usein ovat. Teillä nuoret on mahdollista murtaa tuo suvun perinteinen miehen malli ja kasvaa siitä pois.
Joo samanlaista meillä kotona-.- oot vaan hiljaa ja pysyt omassa huoneessa nii vältyt turhilta riidoilta:DD
melko samanlainen kitisijö löytyy täältäkin. Mua alkaa yleensä säälittämään hänen sokeutensa kaikkeen, oikeasti vituttaa suunnattomasti todella usein. Äitini ei hirveän fiksu ihminen ole ja todellinen inttäjä(aina oikeassa) jonka takia hänelle olen useasti melko ilkeä, mutta voimme puhua paljon ja rakastan häntä. Isä on humoristinen ja viisas mutta vituttaa puhua hänelle mistään järkevästä. Juttumme taso on aina samaa small talkia "miten koulussa" jne. Toivottavasti tämä vuosi menee mahdollisimman nopeasti, jotta pääsen heti 18v muuttamaan omaan kämppään vaikka opiskelut ovatkin kesken pahasti. En jaksaisi kenties yhtään päivää enempää tätä paskaa, onneksi toivo tulevasta on olemassa. Isällä ilmeisesti ei mene muutenkaan hyvin kun pitänyt ryyppäämään alkamaan ja varmaankin paska lapsuus, ainakin avautuu useasti siitä. Minulla ei ole minkäänlaista vapautta.......
Mitä outoa tuossa on? Kuulostaa tavalliselta perhe-elämältä.
Kaikilla on omat ongelmansa - ja niitä on paljon.
tee niin kuin veljes; muuta ite pois!!!!