Murteet ovat suomen puhekieltä sinä missä "puhuttu kirjakielikin". Tuota viimeksi mainitsemaani ei ole itse asiassa olemassakaan.
Murteet ovat myös kielen rikkaus ja sitä täälläkin usein käytän ikäänkuin ilmaisun rikastamiseksi.
Tuo turkkumaine länsimurre on tullut suuhuni likimain vuoden vanhana.
Murteeestani on muistojakin. Kun aikuisena menin kotipuoleen niin tietysti puhuin kuin muutkin.
"ei se ol tullu yhtä mahtavakska "ylpeäksikään), se puhuki juur niinku ennen piänenä." Tunsin ihan ylpeyttä säilymisestäni ihmisenä.
Palstallakin kirjoitetaan murteilla mutta usein puutteellisesti. Kyllä savoa ja karjalaa näkee paljonkin. Lienen jonkinlainen kieli- ja murrefriikki kun tällaista kirjoitan. Kun ulkomailla "joku ruppe puhuman turkku" ni kyl huamatan juur koht.
Minulla on opiskelutoveri 60-vuoden takaa ja ymmärrän pohojalaasia ja heidän murrettaan. Kun palstalla oli inhottavasti käyttäytyvä pohojalaanen niin kysyin miten rehti pohjanmaalainen voi olla tuollainen? "Soon krannista" eli se on naapurista "muhalta" eli muualta.
Kyllä täällä Turussa on oudontuntuisia ilmaisuja, joista olen tainnut liikaakin kirjoittaa.
Onk mulkukka soittanu? = Onko minulle kukaan soittanut?
Mauno Kuusisto lauloi aikanaan laulun Kertokaa se hänelle, jonka nimi kuuluu turuksi: Sans se sil sit.
Aikani kuluksi tällaisia jaarittelen. Joku muukin voisi kertoa murretaustastaan, hauskoista tapahtumista jne. Minähän olen vain diletantti.
Murteet ovat myös kielen rikkaus ja sitä täälläkin usein käytän ikäänkuin ilmaisun rikastamiseksi.
Tuo turkkumaine länsimurre on tullut suuhuni likimain vuoden vanhana.
Murteeestani on muistojakin. Kun aikuisena menin kotipuoleen niin tietysti puhuin kuin muutkin.
"ei se ol tullu yhtä mahtavakska "ylpeäksikään), se puhuki juur niinku ennen piänenä." Tunsin ihan ylpeyttä säilymisestäni ihmisenä.
Palstallakin kirjoitetaan murteilla mutta usein puutteellisesti. Kyllä savoa ja karjalaa näkee paljonkin. Lienen jonkinlainen kieli- ja murrefriikki kun tällaista kirjoitan. Kun ulkomailla "joku ruppe puhuman turkku" ni kyl huamatan juur koht.
Minulla on opiskelutoveri 60-vuoden takaa ja ymmärrän pohojalaasia ja heidän murrettaan. Kun palstalla oli inhottavasti käyttäytyvä pohojalaanen niin kysyin miten rehti pohjanmaalainen voi olla tuollainen? "Soon krannista" eli se on naapurista "muhalta" eli muualta.
Kyllä täällä Turussa on oudontuntuisia ilmaisuja, joista olen tainnut liikaakin kirjoittaa.
Onk mulkukka soittanu? = Onko minulle kukaan soittanut?
Mauno Kuusisto lauloi aikanaan laulun Kertokaa se hänelle, jonka nimi kuuluu turuksi: Sans se sil sit.
Aikani kuluksi tällaisia jaarittelen. Joku muukin voisi kertoa murretaustastaan, hauskoista tapahtumista jne. Minähän olen vain diletantti.
Vastaukset 15
Vanhimmat
sanoit. Minusta parempi ilmaisu on yleiskieli, jota puhutaan esimerkiksi pääkaupunkiseudulla.
Keski-Suomessa on myöskin puhekielenä tuo yleiskieli, ja se kyllä alkaa olla jo levinnyt kaupunkeihin ainakin ja maaseudullekin Pohjanmaalla, samoin Savossakin,
sillä radion, television - ja median yleensäkin - vaikuttavuus on valtavan suurta ihmisen jokapäiväisessä puhekielimaailmassa.
Sinähän itse kerroit silloin, kun riidat Ajomiehen kanssa kävivät kuumimmillaan noin kuusi vuotta sitten, että hän on evakkosiirtolainen. Kerroit toisen sisaresi miehenkin olevan evakkokarjalainen.
Minusta kaikissa murteissa on hauskoja ilmaisuja!
Niiden kirjoittaminen on vain niin paljon vaikeampaa kuin puhuminen, etten edes yritä. Intonaatio on niin olennainen osa murretta, siis puheen 'sävelkulku', ettei kirjoitus voi sitä toistaa millään tavalla.
Hyvää lauantaita!
:)
On se vaikiaa eläytyminen, jos ei ole sävelkorvaa.
Kyllä minusta voi lukiessakin " kuulla " murteiden viehättävyyden, vai edellyttääkö se, että on ne kuullut luonnossa ? Ehkä niin, koska kun luki Turun murretta sen ikäänkuin kuuli tietoisuudessaan :D
Samoin Karjalan murteella,-- varsin kaunista oli *kukkahameen* vanhan aidon karjalan kielen soinnit silloin kerran.
Savon murteen rytmi ei *kuulu* korvissani samalla tavoin, vaikkakin pidän sitä lupsakkaan tuntuisena lukiessa, kivahan oliskin kuulla sitä käyttävän ääntelyä.
Taitaa netissä löytyäkin ääninäytteitä, nyt kun muistelen, menenkin kuuntelemaan nyt *savvoo*
En mie ainakaa tiijä ossaanks mie murretta miteskää oikein kirjottaa, mutta rohkiast sen teen ku en oo nii pikkutarkka ja petantti luonteeltain.
Kai se on simmottos et mahraisiks kukka iha oikke osat murret skriivata, no turumurret voisis kuiteski emeritusprofessori kalevi Wiik osat kirjottaaki.
Diletanttejahan me kaikki alamme olla murteiden puhujina. Puhtaan murteen puhujia ei juurikaan enää löydä, koulutus ja muuttoliike on tehnyt tehtävänsä. Kaikkina aikoina eikä kaikissa piiteissä murteen puhujia ei edes ole hyvällä katseltu ja häpeiltykin muretta on. Viime vuosikymmeninä murteiden arvostus on ollut taas nousussa, kirjallisuus ja jopa viihdebisnes käyttävät elävöittämään ja huvittavia aineksiahan ne tarjoavat myös. Puhuttu kieli muuttuu, murteet myös, luonnollista kielenkin kehittyminen on. Toivoa sopii, että ainakin murteiden sanavarat rikastuttavina ja vivahteikkuudessaan säilyvät, vaikka kielen rakenne olisi yleiskielinen.
Oikeassa olet Ruuneperi, puhuttua kirjakieltä ei oikeastaan ole olemassakaan, kirjakieli on nimenomaan kirjoitettu kieli ja puhuttu on yleiskieltä. Lisäksi on erityiskieliä, kuten eri piirien slangeja, ammatti- ja harratuspiireissä käytettyjä. Vankiloissakin on omaa sanastoaan, samoin armeijassa ja koululaisilla. Vanha stadin slangi on vain yksi niistä, onneksi sitäkin vaalitaan.
Minnoon savvoo tiällä jollonnii käättännä, sekä äetin että isän puolelta on savolaeset muatiaisjuuret. Ei mikkää pitäjä tätä ennee kelepuuttas aetona, mutta jottai periuatteita oon omaksunna, aenakii nämä moninaeset vokaalimuutokset. Lounaesmurre lyhentellöö, itämurteiset viivyttellöö puhhuissaa, ikkään ku naatiskelloo huastelemisestakkii. Minulla on oppikirjoena Kalevala savon kielellä, kiäntännä Matti Lehmonen ja Unto Eskelisen Kieljkiärylöetä. Kuopijon seuvvuilla minnoon syntynnä ja kasvanna, tosin issäin olj virkamies, ei kotona oekeeta murretta käätetty. Opiskelemmaan lähin piäkaapunkiin ja sillä tielläin oun.
Voi Ramoona hersyvä nauru tuli minulta kun aloin lukea leveää savonmurrettasi :D niin jännän leveältä ja hidastelulta se kuullosti!
Kiitos, upeaa kun hallitset sen noin!
Eräs työkaverini kertoi vuosia sitten, että häneltä puuttuu kokonaan kyky tunnistaa puhujan ääni, joten hän ei voi esimerkiksi kuunnelmia radiosta seurata siitä syystä lainkaan.
Intonaatio tarkoittaa kai puheen sävelkulkua.
Esimerkiksi lauseessa voi nouseva intonaatio merkitä kysymystä, tämä on nykyisin suomen kieleenkin siirtymässä,
sillä nuorisohan käyttää jo sitä.
"Intonaatiolla tarkoitetaan puheessa esiintyvää sävelkulkua. Perustekijänä on äänihuulten* värähtelytaajuus: mitä nopeammin äänihuulet värähtelevät, sitä korkeampana ääni kuullaan. Sävelkorkeuden mittana käytetään hertsiä*. Miesäänen korkeus on yleensä 80–150 hertsiä ja naisäänen 150–300 hertsiä. On huomattava, että intonaation havaitseminen voi johtua muistakin seikoista kuin pelkästään äänen perusvärähtelyn frekvenssin vaihtelusta."
(Lainaus internetistä, en vain muista mistä.)
Herz se on tuo taajuuden yksikkö. Kun olen hiukan opiskellut noita "herzejä" on käsitykseni nais-ja miesäänistä hiukan toisenlainen.
Ennen oli puhelimissa käytössä alua 300-3400 Hz, hyvin kuului.
Ihmisäänikin siältää monenlaisia taajuuksia. 400hz on sointuva tuut-ääni, jota käytetään testauksissa. Nuorena ihminen kuulee maksimissaan n. 20 000 Hz
Ennen vanhaan kun ihmisten liikkuvuus ei ollut nykyistä luokkaa joka pitäjilläkin oli jkv muista poikkeava murteensa. Niin oli myös täällä Lounais-Suomessa ja Turun seudulla. Merimaskussa murre poikkesi Turun murteesta jne.
Luovutetussa karjalassakin oli paljon pitäjiä ja karjalan murteessa oli eri vivahteita aluettain.
Koivistolainen mieheni kertoi kuinka hän silloin ennen sotia pienenä kuusivuotiaana oli kesäisin Seiskarissa isovanhempiensa luona ja kylän kujasilla kulkiessaan toiset lapsett pilkkasivat hänen murteestaan ja huutelivat hänen peräänsä tulloo männöö, tulloo männöö. Kiusaamiseksi lapsi sen otti kun vielä vanhanakin sen muisti.
Seiskarissa sanottiin tullee ja männee, mutta Koivistolla tulloo männöö.
Minua häiritsee nuorempien tyyli siirtää kolmiosaistenyhdyssanojen paino viimeiseen sanaan, esim. timanttikorvaKORU.
"Uutisten lukijoilla, selostajilla ym. on tämä paha tapa.
Lähes jokapäiväinen esimerkki väärästä painotuksesta on bruttokansantuote, jonka useimmat puhujat painottavat typerästi bruttokansan TUOTE. Mikä se bruttokansa on?
Minäkin muistan jotain paljon Turussa oleskeltuani lapsesta saakka, koska vanhempi sisareni on ollut siellä virassa, ja hänen miehensä ja poikansa ainakin turkulaista taisivat, vaikka ei se kyllä heidän puhekielessään normaalisti esiin tullutkaan.
Eniten huvitti se "Iräine karu kuurekymmenekuure kohral" ilmaisu, muitakin muistan hyvin.
:)
Korva sanoo po."Iräise karu kuurekym....." §:-))))))
Katleija, olin vain noiden ärrien lumoissa liikaa. Nyt kun tuota lausetta vertasin, niin noinhan se menee.
Voi ko hauskast jälle. O otett esill nämä murtte tiäs kui monennen kerra. Ei semsist kannat hiistel,onk oikken kirjotett ,vai ei, Murtte elävä, sata vuat sitt meill tääll Raumallakki puhutti valla erillaisest ,ko ny.
Täyty täsä munki kertto yks hauskas juttu. Oli näättäk siäll pääkaupunkseudull jossan tilaisuudes ja joku rookkas kyssy,ett onk frouv Turust kotosi,mää vallan kimmastusi, ja sanosi,ett en ko Raumalt. Sittän joudusi selvittämä, ett Turu ja Rauma välihinki kuulu jo vaikk kui mont murret. Ja ko niist sitt selvä otta,nii täyty ol tavalisen tarkk korva.
sivullisesta kuulostaa.