Ja rosoisisa ja .... vaikka mitä.... :)
Olikohan se Pariisin 20- ja 30-luku niiiiin ihania?
Pariisi
24170
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Uskoisin :) Kuvauksista päätellen naisten vaatteet saivat vapautuksen vyötäröstä, sen ollessa ennen kureliiveissä, nyt valahtaessa lanteille. Hiukset leikattiin helpoksi polkkatukaksi ja kaulassa usein pitkät helmet.
Charlestonia tanssittiin yökerhoissa, ja naiset polttivat savukkeita piiitkä elegantti holkki sormissaan:D
20- tuli jazz Suomeen, ja äitini nuoruudenkuvissa on juuri tuo polkkatukkainen tyttö kihlakuvassa tulevan isäni kanssa koivun juurella.
30 lukuhan oli jo lama-aikaa ja 39 puhkesi sota, jolloin varmaan jäi 20 luku ihanana aikana nuorten mieleen, huolettomana ja vapaana!
Minä en kyllä osaa sanoa mitään millaista elämä Pariisissa 90 vuotta sitten oli. Mitä nyt taitessa on kuvauksia, lienevät ne noita sen ajan muotia ja huvituksia kuvaavia. Mutta se arki ja köyhän elämä, se lienee valottuu kirjallisuudessa ketkä kirjoja ovat lukeneet.
Uskon että elämä on ollut silloin ihan tarpeeksi rosoista monille ja juhliminen jäi yläluokalle. Eikös siellä ollut sitä taiteilijaelämää niin katukahviloissaa kuin siltojen alla elävien arkea.
ps. nyt olen jo liikaakin tätä palstaa pilannut, kuten nimimerkki harmitteleva jo ilmaisi palstan olevan enimmäkseen vain samojen iän ikuisten kirjoittajien palsta.
hyvää yötä
http://www.youtube.com/watch?v=qE9ufzL9PYo&feature=related
Pariisi on yksi mieluisimmista kaupunkikohteista, sieltä löytyy SE JOTAIN.
Buenos Airesissa on paljon samanlaisuutta, leveät bulevardit, suuret puistot
patsaineen ja Sydneykin on viihtyisä ja Shanghai....ja Porvoo.
Eiköhän pidetä meetinki Pariisissa kevään kunniaksi.
En minäkään osaisi hehkutella ja ihannoida Pariisin 20-lukua, kun tietää, että senaikainen Pariisi ei ollut jokaiselle yhtä juhlaa. Romanttisen kuorrutuksen saaneet eri alojen taiteilijat ja kirjailijat eivät rahassa rypeneet, joten taisi monesti romantiikka olla tosi kaukana heilläkin ja alituinen huoli huomisen leivästä. Varakas turisti silloinkin näki asiat toisin, ei joutunut kiipeämään portaita huoneeseensa hissittömän talon ylimpään kerrokseen, jossa vessa yhteinen monen asunnon kanssa eikä talvella lämpö luita rikkonut, torakoita ja luteita yms. romanttista.
Toki Pariisissa on oma viehätyksensä edelleen, sille nyt vaan ei voi mitään, mutta tämän päivän Pariisi on paras. :) Tosin Moulin Rougen lähellä hotellini aamukahvitilassa näin kuolleen torakan, joten se siitä nykyisestä siisteydestä.
Korkeanpaikankammoisena en kyllä Eiffelin torniin kiipeisi, Montmartrelta näkee jo riittävästi ja alla on tukeva kallio. Pariisiin kyllä tekee taas mieli!
Nykypäivän Pariisiin.
On myönnettävä :) se jokin löytyy Pariisin atmosfäristä, omalaatuisena ja viehättävänä. Seinen rannat, jokiristeilyt pimenevässä illassa Eiffeltornin ollessa valaistneena, ihmiset musiikki,..
Montmatre'n kukkulan näköala kaupundille. taiteijat piirtämässä muokuvia, jollainen minullakin itsestäni,...kahvilaelämä. Venäläisen katulaulajanuorukaisen laulaessa poliittisia lauluja alakuloisena, kenekään kuuntelematta, meni mieheni luokseen ja ehdotti: laulakaamme yhdessä Stenka Rasin. Ja niin upea mieheni veti nuorukaisen kanssa niin komeasti tuon kappaleen, ja monia muita tunnettuja venäläisiä lauluja, että kansaa alkoi tulla yhä enemmän ja pojan avoin matkalaukku kilisi lanteista:D
Ihania muistoja ruokapaikoista ja katukahviloiden rennosta tunnelmasta. La Fayetten muotitalon ylellisestä ilmapiiristä ja museoiden taideaarteista. Valtava kirpputori oli myös nähtävyys, missä aamupäivä kului vain kierrellessä. Nukke Mademoisell volankihameineen seurasi Suomeen, soittaen Parisin tunnelmia ja jokunen Afrikkalainen kulttiesine. Kauniit sillat nousevat vielä silmieni eteen muistoissani, Notre Damen katedraalin näyttäytyessä korkeana toisella puolen Seineä.
Olen kävellyt raput Effeltorniin ja kävelin aikoinani alaskin päin, siinä olikin kävelemistä, mutta olin silloin vielä nuori ja yltiöpäinenkin.
Riemukaaren alla kävin, sen puistossa istuskelin ja ihmettelin, kuinka pariisilaiset osaavatkin parkkeerata autonsa noin toisen perään melkein kiinni.
Siellä minulle sekin selvisi, kun näin kuinka he tuuppasivat armotta toisia autoja ja näin hivuttivat autonsa parkkiin ja pois.
Tehdäpä Suomessa niin, tulisi kovia riitoja.
Olin myöskin muotinäytöksessä La Faetten muotitalossa, todella mielenkiintoinen kokemus sekin.
Kävin Punaisessa Myllyssä, upea palettiesitys ja niin monessa paikassa kävin minäkin.
Linnoja kävin katsomassa ja niissä oli todella upeita sänkyjä, tauluja, kattokruunuja ym.
Voi, niin paljon oli nähtävää, ja siitä on jo aikaa.
Nykyisestä Pariisista en tiedä, onko muuttunut paljonkin yleisessä tasossa.
http://www.google.ca/search?q=monet's garden&hl=en&prmd=imvns&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=svxkT77CDov0ggeD4tXMCQ&sqi=2&ved=0CEsQsAQ&biw=1366&bih=611
Giverny on helpon matkan päässä Pariisista. Junalla tai bussilla sinne pääsee kätevästi, matkaa reilut 70km. Romanttinen Monet jardin saa kaikki vaistot heräämään. Siellä pitäisi vierailla vähintään joka kevät, koska tekee sielulle niiiiiin hyvää.
Niin, se oli toukokuuta kun näimme tuon upan puutarhan Lummelampi oli juuri niin lumoava sinisine siltoineen lammenrannan puiden kehystäessä runsaina reunustoja. Se kukkaloisto itse puutarhassa oli häikäisevä, niin laajat alueen tulppaaneita siihen aikaan ja kukkivia pensaita.
Itse talokin oli hyvin maalaisen viehättävä, ihastuin rustiikkiin keittiöön, todella viihtyisän tuntuinen. Puutarha oli vihdoin entisöity jollakin määrärahalla silloin, ja jäi kokemuksena mieleen.
Ranskan maaseudun värit, saivat aivan toisella tapaa ymmärtämään Cesannen töitä, nuo tummanvihreät sypressit keltaista taustaa vastaan tuntuivat niin tutuilta silloin.
Upein kokemus oli nähdä impressionistien työt paikan päällä, siellä olisi vaellellut koko päivän Moderna Museo'ssa. Louvren jätimme väliin, kun jonot olivat hirvittävän pitkät, ja netti antaa hyvän mahdollisuuden katsella myös vaivattomammin.
Nyt hyvää yötä ja kiitos seurasta :)
Ellet ole vielä käynyt Nizzassa, texsanell, niin suosittelen. Kun maalaat, nauttisit hyvinkin siitä matkasta. Picasso-museo on Antibesissa aika lyhyen matkan päässä, St Paul de Vencen muurilla ympäröity taiteilijakaupunki bussimatkan päässä kukkulalla ja viereisellä kukkulalla Fondation Maegtin taidemuseo, jossa Miroa, Legeriä, Chagallia, vaikka mitä ... sinne täytyy vain jaksaa kiivetä iso mäki.
Nizzassa mm. Matissen ja Chagallin museot ja modernin taiteen museo, jossa tosin en itse ole vieläkään käynyt, mutta katsottavan arvoinen varmasti. Ja ihana vanhakaupunki.
Nizzasta lyhyt matka Italian puolelle San Remoon, lännessä Cannesiin ja Monacoon yms. muuta mukavaa. Ehkä menen toukokuun alussa Nizzaan yhden maalauskaverini kanssa, harkinnassa juuri, vielä ei tilattuna.
Jos lähdemme, lähtisitköhän jopa mukaan, texsanell, tuli mieleeni?
Tuskin lähtisin Nizzaan tinat, vaikka Chagall kiehtookin, Miro*n värimaailma ehkä vielä enemmän:D
Kanssasi on ihan antoisaa keskustella näin, mutta vielä en ole suunnitellut kesän ohjelmaani.
Taidetta lähestyessäni olen yksinvaeltaja, Moskovassa Pushkinin museossa erkaannuin koko taideryhmästämme, ja läksin omille poluilleni keskittymään ihan rauhassa,-- löysin siellä erään Renoir'in työn Nainen puutarhassa, josta jäin ihana mielikuva impressionismin valoa ja ilmaa väreilevästä ulkoilmamaalauksesta.
Antoisaa matkaa sinulle tinat !
Nou hätä, ymmärrän hyvin, en minäkään halua raahautua ison joukon jatkona, vaan mieluummin katselen omaan tahtiini. Siksi nuo ryhmämaalausmatkatkaan eivät oikein hirveän hyvin sovi itselleni, kun tarvitsen myös omaa vapautta. Maalausmatkoissa pitäisi minulle olla vähintään yksi viikko lisää ja täysin ilman ohjelmaa, muuten saatan tuntea olevani ikään kuin töissä ja sepä vasta kamalaa olisi. :)) Porukassa ei silti ole ollut mitään valittamista, samanhenkisiä tietty kaikki, jotka kerran sellaiselle matkalle lähtevät ja omaakin seuraa on ollut mukana, sisareni. Saatan toki lähteä maalausmatkoille edelleenkin, mutta vain tutussa porukassa.
Ja totta, että joka museossa löytyy vähintään yksi maalaus, jota jäisi mieluusti katselemaan pidempään omassa rauhassa. :)
Harvoin täällä on löytynyt samanhenkistä keskustelijaa kuvataidealalta!
No kerran Ruuneperiltä löytyi niin ymmärtävä kanssaihminen, kun pakenin tuskallista sopeutumistani, omaan luonnosteltuun rauhan maisemaani. Hän kutsui niitä sielunmaisemiksi:) Sitähän ne ovat.
Mikä meissä saakaan aikaan tuon kaipuun kauneuteen,...se vaan veisi niin mukanaan, että jäisi ihmiset syrjään joita myös rakastan Sitä en ainakaan kestä , joten kompromissejä on tehtävä ainakin toistaiseksi.
Kompromissejähän tuntuu olevan koko elämä. :) Mutta onneksi tässä iässä kuitenkin on jo paremmin aikaa harrastaa juuri sitä, mikä on tuntuu tärkeältä itselle, omalle hyvinvoinnille. Kenellä se on mitäkin, meillä yhtenä mm. tuo kuvienteko. Omista tuotoksistani en mene sanomaan mitään, se ei ole siinä tärkeintä, mutta tekeminen tuntuu olevan. :) Jälkipolvi saa tehdä tuotoksille ihan mitä haluaa, siitäkään en kanna huolta. Tuskin ihan kaikkea kuitenkaan raskivat tuhota, pitäähän mutsista jokin muisto jäädä. Mutta liika voi olla liikaa. :))
Varmaan, laillaan, oli pienelle osalle väestöä. Silti siihenkin sisältyi monia hankaluuksia monin eri asion, kuin vasta telkkarissa kertonut elokuvakin antoi ymmärtää.
Pieni oli pintakerros, jolla silloin meni lujaa, ja senkin autuuden on aika kullannut.
Suurin osa väestöä voi varmasti huonosti, köyhyydessään, puutteessaan.
Louvren sanonko aarteen näin melkein juoksujalkaa mentiin ja tultiin, Monalisa oli mielestäni pieni kokoinen, ympäröity luodin kestävällä lasikaapilla.
Aurinkokuninkaan linna upeine seinänkokoisine tauluineen asukkaista on myös käsialaa joita kunnioituksella ihailin.
Vuosi pari käyntitijälkeen oli joku saanut sen sieltä kuljetettua mukanaan, löytyi ja kai varotoimet entisestään paranivat.
Ehkä kuitenkin pidin eniten Rubensin kotimuseon aarteista, sai kaikessa rauhassa ihmetellä ja kuvatakin noita valtavia teoksia runsainen naismalleineen.
Ja helmenä pohjalla timantti hiomo ja -kauppa, en ole ennen enkä jälkeen sen ole ollut niin vartioidussa kaupassa.
Esineisiin ei saanut koskea ja vartijat aseineen seurasi kun korua kokeiltiin.
Eremitashi Pietarissa on myös mainittava näiden joukossa, on suunnattoman suuri lahja tuo pensselin ja paletin käyttö.
Nuo suuret museot Louvre, Eremitaasi, Uffizi, Capodimonte ... ja vaikka mitä niitä on suurissa kaupungeissa, ovat niin laajoja, ettei yhdellä päiväkäynnillä voi nähdä kuin tärppejä. Noissa olen käynyt, mutta en juuri ole ehtinyt nähdä paljoa. Pitäisi olla viikko ja vaikka kaksi tai enemmänkin, jos haluaisi kaiken katsoa kunnolla. Tulee liikaa nähtävää, ettei ehdi yhtään sulatella näkemäänsä, jos tarpoo taululta toiselle nähdäkseen kaiken. Halu olisi, mutta pään kovalevy on rajallinen ellei suorastaan rajoittunut eikä uuttakaan ole luvassa. :))
Palaan tällä kertaa tähän maalaustaiteesta kertovaan ketjuun. On ollut onnistuneempi iltapäivä ja ilta kuin osasin odottaakaan.
Ryhmä käsitti 8 henkeä, joista 3 maalasi ja kirjoittajia 2, ryhmä iloisia ja vapautuneita nuoria, ikäluokassa 25-30 työttöminä tällä hetkellä.
Emme käsitelleet työttömyyttä ollenkaan, koska nämä ihmiset oli valittu harrastuksensa perusteella, ja kyllä sateli kysymyksiä parin ensimmäisen tunnin aikana. He halusivat tietää kaiken, koska aloitin, millä tekniikalla, miten aloitin näyttelyt ectera, olin aivan ihmeissäni kuinka paljon heitä kaikki kiinnosti :D
Kaikki taulut seinillä täällä saivat huomionsa, valokuvat töistäni ja olivat muutamat nähneet julkisilla paikoillakin. Huh huh, itsestäni jouduin puhumaan, miten näen, miten syntyy, mikä inspiroi:D
Aloinkin sitten ihan vuorosani kyselemään, ja kertomaan pankkien ikkunanäyttelyistä, kirjastoissa, ja ennenkaikkea liittymistä taideseuroihin, joiden puitteissa on mahdollisuudet aluksi yhteisnäyttelyihin, jossa saa kuvataidearvostelijan mahdollisesti huomaavan ja kannustavan kritiikin.
Kuvataidekoulutustakin jo oli pari vuotta eräällä, mutta lähemmin hän ei kertonut nykytilannetta.
Hyvin tuttua oli tuo innostus heillä,pieni pettymyt kuulsi, kun ei heti.... mutta jouduin kyllä painottamaan, ettei valmista synny kenelläkään heti, harjoitus antaa tulosta vasta, niinkuin mikä tahansa työ.
Näky oli hauska, kun työhuoneen lattialla istui kehässä räätälinasennossa matolla ryhmä iloisia nuoria, kirjailija-alun kertoessa ensimmäisestä satukirjasta jonka on julkaissut, ja seuraavan tulossa olevan aiheesta, hyvin mielenkiintoista kuultavaa minullekin.
Nyt soitti tyttäreni ja juteltiin niin pitkää, että taidan väsähtää jo seurusteluun, mieli on kuitenkin lämmin ja kiitollinen taåaamisen onnistumisesta ja nuorten innostuneisuudesta.
heippa,..
Sepä mukavaa, kun tuollaisen tilaisuuden pidit. Tavata nuoria, joilla on päämäärä eivätkä ihan aloittelijoita ilmeisesti olleet, vaan jo päässeet askeleita eteenpäin itsensä ilmaisussa. Uskon, että itse olit ihan yhtä innostunut kuin hekin.
Meinaatko jatkaa näitä tapaamisia...olkoon vaikka kuinka klisee, niin antaessaan itsestään, saa paljon itsekin.
No, joo ohjaaja sanoikin lähtiessä, että voi kun voisi tulla uuden ryhmän kanssa joku toinen kerta, sanoin olevani käytettävissä, kun hyvissä ajoin sovitaan, niinkuin nytkin.
Oli se minullekin antoisaa, kertoa eri tavoista suhtautua kritiikkiin esim., joita on kuullut matkan varrella yhteisnäyttelyiden jälkeen, hyvin yksilöllistä,-- kuka loukkaantuu sydänjuuriaan myöten, kun rakkaan kissan öljymaalaus muotokuvaa ei kelpuuteta mukaan näyttelyyn.
Yleensä kerroin sen, mitä pidin tärkeimpänä, olla oma rehellinen itsensä, kuvailmaisussaan, antaa siinäkin sisimmän ratkaista, mikä tuntuu oikealta ja sitä myöten hyvältä.
PS. Leivoin juuri skottlantilais isoäidin sconsseja, piimää kun ei ollut laitoin puolet jugurttia ja vettä, löpäytin yrttioliivien öljyä sekaan, ja sehän sopikin mainosti makua antamaan:D
Nuo maustetut öljyt on arvokkaita ruuanlaitossa muutenkin, sääli heittää pois. Vieläköhän täytyy hankkia pieni kompostori puutarhajätteisiin, joka valmistaa mullan suoraan alalaatikkoon, ei tarvitsisi käännellä kompostoitavaa talikolla enää :) Ne hommat kun on taakse jääneet jo tällä muorilla !
Kahvihetkeä venytän tässä pitkään, ja siirryn uutisia miettimään.:) terve
Hieno homma, jos sait nuoria innostetuksi taiteen pariin kertomalla heille omista töistäsi ja työtavoistasi ja maalaamiseen liittyviä kokemuksiasi. Tuollainen kokemuksen jakaminen on arvokasta ja ansaitsee hatun noston.
Meillä harrastelijoilla oli tänään juuri töiden ripustuspäivä kevätnäyttelyymme, molempia, akvarelleja että öljytöitä kahdessa eri tilassa. Yhteisnäyttelyjä siis. Yhden töistäni olisi ripustusta sivusta katsonut halunnut ostaa, mutta kun juuri sen olen tehnyt nimen omaan lapsenlapselleni ja hänelle jo luvannut. Enkä edes osaa hinnoitella, joten sillä hintaa jota kehtaisin pyytää, en halua edes myydä. :)) Minusta ei olisi todellakaan kauppamieheksi.
Yksi toinen kurssimme maalari pyysi omastaan taas niin reilua hintaa, että ostaja kaikkosi sen sileän tien. Jossain lienee se kultainen keskitie, mutta ostohalukkaat eivät todellakaan näytä tajuavan, miten paljon aikaa esim. jonkin öljyvärityön tekemiseen menee.
Laadukkaat värit ovat myös kalliita, samoin kaikki tarvikkeet pensseleineen, kyllä siinä joutuu miettimään hintaa. Yhteisnäyttelyissä ei sentään tarvitse galleria vuokraa sisällyttää taulujen hintaan, ja verottajalle vielä osuutensa.
Nuo nuoret olivat jo tullessaan niin iloisen hymyileviä, mieluinen aihe ja tapaaminen keskenäänkin huomasin.
Kehoitin heti tervehtiessämme liikkumaan aivan vapaasti katselemassa ynpärilleen ja siirryin purkamaan viehättävää kukka-asetelmaa orkideoineen, ja kneppasin kahvipannun päälle sillä aikaa.
Tänään onkin ollut mukavan rauhallinen päivä omine askateluineen kotosalla.
Hieman reagoin johonkin nyt ulkoilmassa, siitepölyäkö, vai pienhiukkasia ilmassa? Silmät vuotaa ja hengitystiet on tukossa ajoittain, jotakin allergista tuntuu olevan!
Hyvä jos huomenna sataa, se aina raikastaa ilman :D
Espoon kuvataidekoulusta on meidän perheessä hyvät muistot ja jos ei lapsista taiteilijoita sukeudukaan, he oppivat katsomaan maailmaa uusin silmin, harjoittelevat perustekniikoita ja kiinnostus kuvataiteisiin herää. Hieno idea tuo kodin avaaminen nuorille alan harrastajille . Varmasti saisit innostuneita seniorikansalaisiakin tuollaiseen "kotikoulutukseen", kiinnostavaa myös, että samalla kertaa on kahden taidelajin harrastajia. Tuosta toiminnasta olisi mukava kuulla enemmänkin, käsittääkseni tämä ei ollut ainut tapaaminen.
Tässä ketjussa on Ranskan taide-elämyksistä puhuttu. Nizzan modernin taiteen museo jäi mieleen ennenkaikkea vaikuttavana modernina rakennuksena, kokonaisuutena. Erään hallin seinälle oli nostettu mm. lyttyyn hakattu auto...kaikki ei oikein avautunut meikäläisille... Chagallin ja Matissen museoissa käytiin tietysti myös, ja olihan Nizzan taivas Matissen sininen ! Promenade des Anglais taisi viedä kyllä voiton kaikista taideaarteista. Toukokuun alussa ollaan lähdössä Ranskan reissulle vähän alle kuusimetrisellä asuntoautolla, joka on kätevä parkkeerata kaupungissakin. Ensin suunnataan Normandiaan. Olen jo kauan halunnut nähdä Monet`n talon ja puutarhan Givernyn kylässä, miehen pitää tietysti maihinnousupaikat nähdä. Pariisi kierretään kaukaa, saa nähdä miten paljon ehditään kolmessa viikossa, ihan tarkkoja suunnitelmia ei ole, ja kun on oma minikoti mukana, ei ole sidottu mihinkään ennakkovarauksiin.
Suomenkin kesään kuuluu paljon taidenäyttelyitä, aina ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Uteliaisuuttani menenkin googlettelemaan texsin ja miehensä töitä, löysin jo kerran haastattelun mökillä, siinä uusia perunoitakin ihan proosallisesti kaivettiin. ;))
Mieleni tekisi päästä katsomaan kerran Rion karnevaaliriehan tunnelmaa. Sanovat sitä ainutlaatuiseksi. Nykyään lentoliput on kilpailtu halvoiksi.