Colt King Cobra .357 Mag myyntiin

CKC

Tarkoitus on myydä Colt King Cobra .357 Mag. 6" piipulla. Aseen "väri" on kirkas ruostumaton (bright stainless) ja aseen pinta on erinomaisessa kunnossa. Laukaisumekanismi ja rulla toimii moitteetta, eli virheettömästi. Kahva on alkuperäinen kumikahva.

Valmistettu joskus -90 luvulla, mutta ei ole paljon ammuttu. Ammunnassa käytetty pääasiassa mietoja itseladattuja, joten eivät ole polttaneet asetta pilalle. Aseella ammuttu viimeksi joskus 10 vuotta sitten. On kuitenkin aika ajoin tsekattu ja öljytty.

Nettiä selaamalla en löytänyt Suomesta myynnissä olevia, joten myyntihinnan määrittäminen on vaikeaa. Amerikasta löytyi ja vastaavan CKC:n dollarihinnat näkyivät olevan aika korkeita. Mainittiin myös harvinaiseksi, koska ei ole valmistettu enää pitkään aikaan.

Aseen mukaan kuuluu alkuperäinen sininen Colt -säilytys-/kuljetuslaatikko (muovia), manuaali, sekä aseelle kotelo. Hyvän hinnan maksavalle kaupan kylkiäisiksi Lee Challenger 2001-latausprässi sekä laadukkaat Hornady 38 Special/357 Mag/357 MAX -latausholkit (titanium nitride dies), ruutivaaka ynnä muuta (vaikka tarkoitus oli myydä latauskamat erikseen). Ei mitkään huonot kylkiäiset :)

Mitäs tuumaatte, paljonkohan CKC:stä voisi pyytää?

20

2756

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • röllöllöö12100

      Suomessa nykyään on lyhyiden aseiden hinnat alakantissa koska potentiaalisia ostajia on vähän. Tuskin menee kovin helposti yli 400 eurolla, koska eurooppalaisissa liikkeissä näitä liikkuu välillä 300-500e ja tilaaminen tänne ei ole ylivoimaisen vaikeaa. Amerikassa Coltin eri malleilla alkaa olla keräilyllistä arvoa, ja halukkaita ostajia enemmän kuin tarjontaa. Jos olisin ostamassa 357-revolveria saattaisin tarjota tuosta 250-300e ilman lataustarpeita.

      • CKC

        Ei sitä noin halvalla voi myydä, sillä ase on erinomaisessa kunnossa ja melko vähän ammuttu. Löysin Sinisalon sivulta yhden myyntitilissä olevan CKC:n ja siitä pyydettiin 900 euroa. Muita ei sitten löytynytkään. Tuon mukaan King Kobria näyttäisi olevan harvoin myynnissä, eli porukka ei luovu Kingeistään.

        Eipä myynnillä ole kiire. Tutkailen aluksi myyntihintoja netistä ja mahdollista kysyntää sieltä sun täältä. Voisihan tuon myydä liikkeeseenkin tai pistää liikkeen myyntitiliin.


    • hiplari olet

      Kyllä sulla vaan on mahtava ase. Noilla perusteilla se on noin kymmenen kertaa parempi kuin uusi. Älä myy missään nimessä sitä pois. Valtavan harvinainen ja kaunis ase aaahhh uuuh... ihana pinta uuuh aika "kingi"

      Herää todellisuuteen. Sinulla on ase jolle ei löydy käyttöä muutakuin soramontulla, ilmapallojen ammunnassa. Siihenkin tarkoitukseen löytyy valitettavasti kestävempiä , tarkempia ja hinnaltaan noin250-400 euroa maksavia aseita. Latauspuristinkaan ei ole juuri minkään arvoinen. Lee huononee käytössä, kun taas esim Hornady paranee.

      • Python Owner

        Pyssytön "asiantuntija" hermostui ja imaisi herneen nenäänsä :D


    • röllölööö

      Pyytää toki saa mutta maailman tappiin lojuu myymättä 900e King Cobra. Erinomaisia 357-revolvereita on tarjolla paljon, itse kävin äsken ohimennen eräässä liikkeessä jossa 2kpl S&W, toinen priima 686 350e, pinnaltaan huonompi 19 290e, niistäkin olis voinut tinkiä. Jos ei ole S&W, Colt tai Ruger niin ei mee nykyään kaupaksi millään hinnalla. Saksalaisissa liikkeissä esim vähän käytetty Python voi olla alle 500e, toimitus ehkä satasen? Ei siinä MK V-koneistoisen King Cobran hinta voi olla mitään 900e, ei edes yli 500e. Siinä olet oikeassa ettei sitä asetta kannata myydä, jos minulla olisi sellainen en myisi, mutta jos ostaisin en pitäisi yli 300e hintaa hyvänä koska jo sillä rahalla saan ampumakäyttöön mieleisen aseen milloin vaan.

      • Anonyymi

        Ei king cobra ole mikään parasta a ryhmää , vaan colt python ehkä laadukkaimpia .357/.38 spl malli.


    • HD

      Jos olet asettasi myymässä, niin ota yhteyttä osoitteeseen
      [email protected].
      Ostolupa on valmiina

    • Japa357

      Kyllä tollaises kunnos siittä vois 800€ : kin saada , tai vaihdossa kelpo tavaraan viä paremmin . Itellä on yks ja maksoin aikanani 600€. Mut sit meni luvat typerästä syystä , mut ei vehje . Et vois rinnalle ottaa toisen mualuusti ja kun myyn uutta / kautta vanhaa tavaraa laidasta laitaan , niin varmasti Kauppoihin päästäisiin . Enkä oo mikään Jobbari , vain Keräilijä . Ostan Uutta ja vanhaa ja Laidasta Laitaan , Et tavaraa kyllä löytyy ja ei rahakaan ongelma ole ! Sais vehje uuden kodin ja Hyvän pidon ja viälä Kaverinkin ! Et soita jos kiinnostaa . Mua ainakin ja varsinkin kun Suomen Aselaki on nykyään , mikä On ! Keräilin noita kaikenlaisia koko ikäni ja ei oo kellään ollut valittamista kaupoista , et voishan siittä Dekonkin tehdä , mutta säälihän sekin olisi . Otan ehdotuksia vastaan ja Metsämies on Erimies ja Turhat puheet pois , niin asiat menee Aina niinkuin ne pitäisikin mennä ! Soittakaa , jos vastaava , niin kiinnostaa , vaikkei oikein tarve kyllä olisi , mutta Uniikki on Aina Uniikki !!! Numero on 0456658465.

      • japa357

        Terveisiä Poliisisisedillekkin .


      • Anonyymi

        Onkos sul lupa tohon aseeseen?


    • japa357

      Soittele jos kiinnostaa , ku on noita Elämän varrella ollut jokunen Tuhat ja Ei oo ollut niitten pitämisessä Ongelmia , Saatika Käytössä ! Et tää Suomen Laki on Ollut Ainoa Ongelmani ! Teetetään deko , jos muu ei käy ! Terv : Vaitiolovelvollinen .

      • tikullasilmään

        Ennen kuin enemmän innostut, niin satuitko huomaamaan keskustelun olevan viisi vuotta vanha....


      • Anonyymi
        tikullasilmään kirjoitti:

        Ennen kuin enemmän innostut, niin satuitko huomaamaan keskustelun olevan viisi vuotta vanha....

        So?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        So?

        Niin, että onko asia edes ajankohtainen kun aloituksesta on kulunut jo viisi vuotta?

        Oletko sinäkin vähän hidas kun vasta viiden vuoden päästä heräsit kommentoimaan kommenttia, joka oli kohdistettu kommenttiin , joka vastasi 10 vuotta vanhaan juttuun.


    • neitivinkuheinä

      Mä olisin voinut ostaa jos väri olisi ollut vaaleenpunanen ja kahvassa vaikka päivänkakkaroita, ihana sellanen pinkki käsiase.

      • Pentti_Hilkurinen

        Aahhh.... IIHANAAA kun se laukeaa,,,,,


    • Anonyymi

      Laukesiko se jo??

    • Anonyymi

      Omani myin joskus 300 eurolla ja hetken sai silläkin hintaa kaupata. Hyvä ase kuitenkin.

      • Anonyymi

        Omistin joskus 30 vuotta sitten kyseisen aseen, ja se yksilö oli aivan paska. Rullan välykset olivat niin suuret, että lyijyn palasia sinkoili ylimenokartiosta, kun luoti raapaisi mennessään sen reunaan. Kuulin myös erään sisäampumaradan henkilökunnalta että nykyiset Smith&Wesson revolverit ovat todella huonolaatuisia, eivät kestä käyttöä. Jos löytää 70 - 80 luvun smitikan, kannattaa ostaa pois. Ovat ihan eri lailla tehtyjä, kuin uudet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omistin joskus 30 vuotta sitten kyseisen aseen, ja se yksilö oli aivan paska. Rullan välykset olivat niin suuret, että lyijyn palasia sinkoili ylimenokartiosta, kun luoti raapaisi mennessään sen reunaan. Kuulin myös erään sisäampumaradan henkilökunnalta että nykyiset Smith&Wesson revolverit ovat todella huonolaatuisia, eivät kestä käyttöä. Jos löytää 70 - 80 luvun smitikan, kannattaa ostaa pois. Ovat ihan eri lailla tehtyjä, kuin uudet.

        Colt laatu on 70 luvulta vaihdellut kovasti. Miten nykyinen omistaja on onnistuttu on ???. Hintaa on ainakin riittävästi. S&W 27 moitteeton, 617 rullan lukituskolot tyssäytynet, terästä.Revolverit mitkä omistaan, paras laatu ja viimeistely on Ranskalaisissa Manurhiin aseissa.😁😁😁


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      140
      4472
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      351
      2243
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      4
      2220
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1901
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      108
      1843
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      459
      1805
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      484
      1640
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      57
      1519
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      493
      1376
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      45
      1350
    Aihe