Onko kukaan käyttänyt BravoFly:n palveluja ?
Niillä on edullisia Finnairin lentoja, mutta paljon peukutusta alaspäin.
Mikä siel on pielessä ?
BravoFly
52
9314
Vastaukset
- 18+12
Ainakaan niillä ei ole suomenkielistä asiakaspalvelua. Finnair ja muutkin lentoyhtiöt ovat nykyään aika tiukkoja siitä, että asiointi hoidetaan matkatoimiston kautta, jos sellaisen kautta on lippunsa varannut. Ja se koskee myös esimerkiksi tilanteita, että lentoyhtiö muuttaa aikatauluja ja ehdotettu vaihtoehto ei kelpaa.
Muuten kyllä pitäisin BravoFlytä ihan normaalina eurooppalaisena nettimatkatoimistona. Eiköhän asiakaspalvelukin onnistu jos kielitaito riittää. Tuolle alalle on kyllä tullut ties minkälaista yrittäjää. Sinänsähän yleensä riittää että lipun osto onnistuu ja sillä pääsee koneeseen. Ongelmatilanteissa vasta ostpaikkojen erot näkyvät.
Yleensähän nuo hinnat ovat muutamien eurojen sisällä toisistaan eri matkatoimistoissa. Ja sittenkin eroja voi tulla kaiken maailman luottokorttimaksuissa. Jos jollain on huomattavasti halvempi hinta näkyvillä kuin muilla, melkein varmasti siinä käy niin että siine on jäänyt joku vanhentunut hinta, jonka varaaminen ei lopulta onnistu. Ihan parin euron takia ei varmasti kannata riskeerata minkään hämärämmän firman takia. - hö
en kyllä toista kertaa erehy tilaan bravoflystä lentoja. varasin lennot 5 tuntia sitte eikä vieläkään ole tullu tilausvahvistusta. huomen illalla pitäs jo lentää ja en tiedä pitäskö mun tilata uudet lennot ja maksaa toisen kerran. oon joutunut soittaa finnairille ja bravoflyn asiakaspalveluun ja ei mitään apua. epätietoisuus painaa. en suosittele todellakaan.
- Finnairin lennot
Finnairin lennot kannattaa varata täältä http://www.finnair.com/FI/FI/home eikä minkään välitys firman kautta.
- KOMMENTAATOR
TARKISTA ENSIN LISÄMAKSUT
- matkailijaukkeli
ei toimi mikään! ei customer service...ainakaan se missä kirjotellaan laatikkoihin! eikä sivut lataannu....2h menny tässä sekoilessa.
- matakiljaukkeli
kohta soitan sinne urpoille...
- matkailujaukkeli
matakiljaukkeli kirjoitti:
kohta soitan sinne urpoille...
...nii rahat kyllä meni hienosti perille:)
- - a
matkailujaukkeli kirjoitti:
...nii rahat kyllä meni hienosti perille:)
itsellä ei ole kokemusta bravoflystä, mutta firman saama Facebook-palaute on aika jäätävää...
- Valtameriseilaaja
- a kirjoitti:
itsellä ei ole kokemusta bravoflystä, mutta firman saama Facebook-palaute on aika jäätävää...
Liput KLM:n lennolle Helsinki-Amsterdam-Madrid ja takaisin, huomattavasti edullisin. Maksu luottokortilla toimi hyvin ja vahvistus tuli tekstiviestinä minuutin kuluttua ja sähköpostiin 3 minuutin kuluttua maksusta. Electroni lippu tulostettu ja lopusta vastaa KLM. Paljon matkustavana voin suositella....Kannattaa myös huomioida, ettei itse ole möhläillyt juttujansa.
- sdfasdfa
Valtameriseilaaja kirjoitti:
Liput KLM:n lennolle Helsinki-Amsterdam-Madrid ja takaisin, huomattavasti edullisin. Maksu luottokortilla toimi hyvin ja vahvistus tuli tekstiviestinä minuutin kuluttua ja sähköpostiin 3 minuutin kuluttua maksusta. Electroni lippu tulostettu ja lopusta vastaa KLM. Paljon matkustavana voin suositella....Kannattaa myös huomioida, ettei itse ole möhläillyt juttujansa.
En missään tapauksessa voi suositella kyseistä firmaa enkä koskaan enää varaa mitään sitä kautta! Itselläni kävi niin että varasin economy-liput, kaikissa vahvistuksissa luki myös economy. Mutta eipäs ne ollutkaan economy vaan alemman luokan liput, joten piti maksaa 80e matkalaukuista vielä! Ja Bravoflyn mukaan kyseessä on minun virheeni koska minun olisi pitänyt tietää että heidän economy ei ole sama kuin lentoyhtiön economy, vaikka tätä ei missään kohtaa sanottu. Väittivät vielä että vahvistuksessa ei lue että tarkista matkalaukkuja koskeva käytäntö lentoyhtiöltä, vaikka se lukee siellä, ja lopulta joutuivat myöntämään että no lukeehan se siellä. Täysin ala-arvoista toimintaa.
- - a
sdfasdfa kirjoitti:
En missään tapauksessa voi suositella kyseistä firmaa enkä koskaan enää varaa mitään sitä kautta! Itselläni kävi niin että varasin economy-liput, kaikissa vahvistuksissa luki myös economy. Mutta eipäs ne ollutkaan economy vaan alemman luokan liput, joten piti maksaa 80e matkalaukuista vielä! Ja Bravoflyn mukaan kyseessä on minun virheeni koska minun olisi pitänyt tietää että heidän economy ei ole sama kuin lentoyhtiön economy, vaikka tätä ei missään kohtaa sanottu. Väittivät vielä että vahvistuksessa ei lue että tarkista matkalaukkuja koskeva käytäntö lentoyhtiöltä, vaikka se lukee siellä, ja lopulta joutuivat myöntämään että no lukeehan se siellä. Täysin ala-arvoista toimintaa.
jos kyseessä oli airbaltic, tuo ei välttämättä ole bravofly:n vika. airbaltic muutti juuri lentoluokkiaan, aiempi economy (joka ei sisältänyt matkatavaraa) jaettiin basiciin ja uuteen economyyn. uusi economy sisältää yhden matkalaukun. aiemmin ostetut economy class -liput muuttuivat basic class -lipuiksi, eli niihin ei lisätty matkalaukkuja. näin siis myös suoraan lentoyhtiöitä ostetuissa lipuisssa.
- Ex bravofly käyttäjä
Varsin lennon bravofly:n kautta. Ilmoittivat parin pvän päästä että hinta on liian alhainen. En suostunut maksamaan lisähintaa. Peruivat uksipuolisesti varaukseni. Laitoin s-postin perään johon en koskaan saanut vastausta.
Alaarvoista palvelua!!! - joku roti
Kaikkea se muutama euro ja saa ihmisen tekemään.
Perseaukisten tauti etsiä tuntitolkulla missä voi säästää 5 euroa.- SandXL
Ei se nyt ihan näinkään ole.
Kulutan yksityisiin matkoihin 10.000-20.000 vuodessa ja 5 euroa ei siinä merkkaa mitään. Palvelun taso on juttu.
- jukka kallio
Oleen käyttänyt lokakuussa 2012, mutta en KOSKAAN ENÄÄ.. Ei tilausvahvistusta, ei yllättävän yöpymisen korvausta, asiakaspuhelimeen vastataan vain luottokortilla maksun jälkeen, ei vastuuta ylimääräisistä kuluissta peruutuksen jälkeen yms.
- KANNATAN
Äitini varasi kömpelyyttään kaksi lentoa itselleen ja joutui perumaan toisen. Vaikka hänellä on huono englanti ja toisessa päässä puhuttiin vain englantia niin ongelma tuli ratkaistua ongelmitta ja ripeästi. Puhelimen toisessa päässä oli erittäin kärsivällinen mieshenkilö, joka puhui niin että äitinikin sen ymmärsi. Palvelu oli ripeää, kesti n. 20 minuuttia että äidilleni soitettiin takaisin ja asia oli hoidettu ja äidille palautettiin täysin rahat siitä ylimääräisestä lennosta. Suosittelen lämpimästi kyseistä matkatoimistoa! Jos äiti olisi ottanut saman matkan Finnairilta niin se olisi ollut 240 € kalliimpi, kuitenkin sama matka ja lentoaika...
- SandXL
KANNATAN kirjoitti:
Äitini varasi kömpelyyttään kaksi lentoa itselleen ja joutui perumaan toisen. Vaikka hänellä on huono englanti ja toisessa päässä puhuttiin vain englantia niin ongelma tuli ratkaistua ongelmitta ja ripeästi. Puhelimen toisessa päässä oli erittäin kärsivällinen mieshenkilö, joka puhui niin että äitinikin sen ymmärsi. Palvelu oli ripeää, kesti n. 20 minuuttia että äidilleni soitettiin takaisin ja asia oli hoidettu ja äidille palautettiin täysin rahat siitä ylimääräisestä lennosta. Suosittelen lämpimästi kyseistä matkatoimistoa! Jos äiti olisi ottanut saman matkan Finnairilta niin se olisi ollut 240 € kalliimpi, kuitenkin sama matka ja lentoaika...
Olen nyt taistellut ko. yrityksen kanssa 3 päivää. Eivät vastaa puheluihin. Paska firma!!! Meileihin joota ja jaata, ei mitään järkevää.
Olen odottanut koko päivän vastausta 10-22.30, ei mitään!
Rahat on jo pulitettu tililtä, niinpä niin.
Toivottavasti ei tule tuplalaskuskutusta kuin monilta muilta. - sandXL
Eivät vastaa vaikka olisit maksanut kaikki. Newer again!
- matkakuumeilua
parikin kertaa ollaan otettu bravoflyn kautta liput eikä ongelmia ollut kummallakaan kerralla. Näitä lukiessa meillä on tainnu olla onnea matkassa. Tai mistähän lie johtuu., että vaikka matkustamme paljon omatoimimatkoja ei ole ongelmia ollut. Ja liput tosiaan ostetaan aina netistä ja monia palveluntarjoajia bravoflyn lisäksi on käytetty. .
- Ei enää Bravoflyta
Jostakin syystä viimeviikkoinen Bravofly-varaukseni ei onnistunut - ehkä syynä oli se että osto olisi tapahtunut muille henkilöille kuin itselleni.
Ei siinä mitään, mutta nyt tilivarauksen purku (liki 2000 eur) ei onnistu. Eivät suostu Bravoflyn asiakaspalvelusta ilmoittamaan Danske Bankille peruutusta, joten rahat pysyvät varattuina - ilmeisesti 20 päivää.
Tämä varaustoimisto oli viimeistä kertaa käytössä- Kerro mulle
Olisiko ollut halvempi kuin suoraan?
- 2+9
Siis onko jollain oikeasti kokemusta, että samat lennot ovat edullisempia toisen nettimatkatoimiston kautta? Yleensä ovat 10 egen sisällä. Ketjussa on yllä on mainittu tapauksesta, jossa Finnairilla 240 euroa kalliimpi, mutta ostettu lento ei siis nyt ole Finskin?
Siis miksi pitää käyttää kaikenlaisia halpa-nettitoimistoja, jos niistä ei mitään hyötyä ole? Ostakaa suoraan lentoyhtiöltä. - 2+3
Mulla ei ainakaan oo mitään negatiivista sanottavaa BravoFlystä, tuli tilausvahvistus sähköpostiin ja tekstarina. Maksu luottokortilla, ei ongelmaa. Sivut oli suomenkieliset ja sähköpostit jne tuli kans suomeks, mutta jos ois ollu asiaa asiakaspalveluun niin se olis ollu sitten englanniks.
Lufthansalla lensin, Bravolla oli selkeesti halvemmat lipunhinnat ku suoraan Lufthansan sivuilla.. Omalta osaltani siis suosittelen. - Kalle K
Nyt täytyy kertoa omista positiivisista kokemuksistani. Palasin eilen illalla Roomasta, jossa olin viikonlopun BravoFlyn kautta hankkimillani lennoilla.
Maksutapakohdassa huomasin, että jos olisin maksanut suoraan luottokortilla, olisi hintaan tullut laskutuslisä (tai hallinnointikulua), josta täälläkin puhuttiin. Kokeilin valita maksutavakseni PayPalin (johon siis myös saa luottokortit) ja näin toimien mitään ylimääräistä ei veloitettu. Vahvistusviestit tulivat sähköpostiin ja tekstiviestitse, mutta silti odottelin peloissani josko pian tulee ilmoitus, että nyt on liian halvalla myyty liput (kuten täällä jollekin oli käynyt).
Mitään uutta viestiä ei tullut ennen kuin lähempänä lähtöpäivää ja lensimme Norwegianilla ensin Roomaan ja viikonlopun jälkeen takaisin - kaikki muitta mutkitta.
Kaiken kaikkiaan kaikki kokemukseni BravoFlysta olivat positiiviisia, joskin mitään hässäkkätilanteita ei onneksi syntynyt. Voin siis tämän yhden kokemuksen perusteella suositella BravoFlytä muillekin! - emmi1
Jaaha noniin, hyvä että luin nämä... Meinaan just eilen ostin lennot Brasiliaan. Ei ollut ainakaan vielä mitään ongelmia, enkä aio vaihtaa lippuja. Hintaero oli suuri, lähes 200e joten valitsin BravoFly:n. Toivotaan ettei tule ylläreitä lentokentällä....
- döödö
Itse varasin Finnairin lennon Bravoflyin kautta, koska Finnairin sivuilla en pystynyt maksamaan electronilla enkä verkkopankkitunnuksilla, sama hinta. Tekstiviestivahvistus tuli sekunneissa ja sähköposti myös hyvin nopeasti. Saas nähdä miten kentällä käy, kaipa ne tiedot Finnairille meni.
- Dublin
Me reissattiin Dubliniin viime keväänä Bravoflyn kautta, kaikki toimi. Hotellivaraus mukaan lukien.
- voin suositella
Itsekin olen käyttänyt bravofly:tä useampia kertoja. Parikymmentä lippua on sieltä tullut ostettua. Maksu on aina onnistunut, vahvistusviesti tulee muutamissa sekunneissa ja varausvahvistus kilahtaa sähköpostiin minuutissa. Ja hinta on ollut aina edullisin verrattuna muihin. Tämän perusteella voin siis suositella. Vielä ainakaan ei ole tultu valittamaan, että liian halvalla myyty lippu, ja matkustus on aina sujunut hyvin.
- haiskahtaa huijaukse
Varasin lennot, tunnin päästä tuli viesti, että varaamiasi lentoja ei ole enää saatavilla kyseisellä hinnalla. Peruin seuraavana aamuna lennot puhelinpalvelun kautta, jossa asiakaspalvelija väitti ensin etteivät he voi taata kaikkien rahojen palautusta. Tässä kohtaa totesin, että varausta ei ole missään vaiheessa vahvistettu, joten rahat on saatava takaisin.
Viikkoa myöhemmin katevaraus näkyy edelleen luottokortilla, koska Nordea ei voi sitä Bravoflyn puolelta peruuttaa. Soitto uudelleen asiakaspalveluun (kolmannella yrittämällä pääsi vasta läpi), josta vastauksena tyly - soita omaan pankkiisi. Hieman haiskahtaa huijaukselta... - turhautunu
Itselläni juuri ongelmat varauksen peruutuksen kanssa. Peruutus pakko tehdä vain puhelimitse, asiakaspalvelijan ymmärrettävä englanninkielen taito melko kuralla. Olen nyt yli kuukauden odotellut asiakaspalvelijan lupaamaa tietoa sähköpostitse siitä, onko lentoni peruttu ja saanko mahdollisesti mitään rahaa takaisin. Vakuutusyhtiölle en voi toimittaa mitään todistusta lennon peruutuksesta, sillä en ole itse saanut sitä. Homma varmasti toimii niillä asiakkailla, joiden ei tarvitse tehdä muutoksia/peruutuksia firman kanssa...
- Jori-matkustelija
Bravofly on ok - ellet vain joudu muuttamaan lentojen tietoja (päivämääriä/matkustajien tietoja) tai peruumaan lentoja. Muuten ihan ok mielestäni. :-)
- maalaisjärki päässä
Ei ole olemassa ilmaisia lounaita.
Lentoyhtiöt myy lentolippujaan tietyllä katteella ja tietyllä hinnoittelulla. Jos joku myy samoja lippuja, niin sanoohan sen järkikin, että ne joutuvat ottamaan välistä jollain tavalla. Jos lippujen hinnat ovat alemmat, raha otetaan jostain muualta. Palvelumaksuista, peruutusmaksuista, maksullisesta puhelinpalvelusta, muutoskuluista.
Tosiaan, niin kauan kun ei ole väliä, jos liput peruuntuu tai matka-aika muuttuu, ostakaa halpatoimistoilta. Jos aikataululla, palvelulla, uudelleenreitityksellä yms on merkitystä, hakekaa halvin lentoyhtiö hakukoneilla ja ostakaa suoraan lentoyhtiön omalta sivulta. Silloin homma aina toimii. - Entinen asiakas
Bravoflytä ei kannata käyttää missään tapauksessa. Viime metreillä laskuun sujautetaan 20 euron lisämaksu luottokortin käytöstä. Tulee huomaamatta jollei käy kaikkia rivejä todella huolelliseti kortin valinnan jälkeen läpi. Poikkeuksellisen kallista, en suosittele!!!!!
- Entinen asiakas
Bravoflytä ei kannata käyttää missään tapauksessa. Viime metreillä laskuun sujautetaan 20 euron lisämaksu luottokortin käytöstä. Tulee huomaamatta jollei käy kaikkia rivejä todella huolelliseti kortin valinnan jälkeen läpi. Poikkeuksellisen kallista, en suosittele!!!!!
- Entinen asiakas
Bravoflytä ei kannata käyttää missään tapauksessa. Viime metreillä laskuun sujautetaan 20 euron lisämaksu luottokortin käytöstä. Tulee huomaamatta jollei käy kaikkia rivejä todella huolelliseti kortin valinnan jälkeen läpi. Poikkeuksellisen kallista, en suosittele!!!!!
- LH 400
Ei kyllä tule huomaamatta se lisämaksu. Se näkyy kahdessa eri kohdassa, toinen on heti vahvista painikkeen yläpuolella. American Express kortilla maksettaessa näkyy lisämaksu olevan 0 euroa. Jotain ihmeen hallinnollisia kuluja 12 euroa/reitti lisätään lennon hintaan jo edellisellä sivulla.
En kyllä koskaan ymmärrä miksi ihmiset käyttävät näitä nettimatkatoimistoja, kun lopullinen hinta usemmiten on jotain ihan muuta kuin se mikä aluksi ilmoitetaan ja yleensä vielä lopullinen hinta on kalliimpi kuin lentoyhtiöltä suoraan varatessa. Mä varailen vuosittain parisenkymmentä lentoa ja suurimmanosan varauksista teen suoraan lentoyhtiön sivuilta. Jossain vaikeimmissa, multi-city tai useamman lentoyhtiön lennoissa käytän amex travel nettimatkatoimistoa, sivustoa jossa heti näen lopullisen hinnan. Ei tarvitse arpoa hintaa, eikä yritetä ujuttaa kaikenlaisia lisämaksuja. Menin minäkin halpaan, vaikka en ollut eka kertaa pappia kyydissä. Olen ostanut lentoyhtiöiden sivuilta, mutta nyt innostuin löydettyäni SkyScannerista samat lennot kuin kavereillani. Ostin 700 euron lennot MasterCard Debitillä ja havaitsin myöhemmin että hintaa oli laitettu 70 euroa lisää. Valittaessani selittivät että se on normaali korttimaksu ja että olin hyväksynyt sen maksuvaiheessa. Vaikka olen aina tosi tarkka, ei tieto lisämaksusta mitenkään kyllä ollut pompannut silmään. Kokeilin nyt missä vaiheessa hinta näkyy. Ihme mutta vain Visa Creditillä lla on lisämaksu 0 €, mutta Debitillä se 10 %... Rörkee hinnanlisä, koska esim. Finskillä se on 1 %.
- Sarppa 123
Tulimme reissusta eilen, muutama tunti ennen lentoa aamuyöstä tuli viesti, että lento peruutettu ja siirretty seuraavan päivän iltaan.
Soitimme ja saimme uuden lennon 14 h alkuperäistä myöhemmälle, kun emme hyväksyneet ky. muutosta.
Kyllä otti päähän kun kun puhelujen hinnaksi tuli 12,80 soitettu 6,70 vastaanotettu puhelu tähän asiakspalveluun jenkeistä...tämän kaiken muun lisäksi!
Onko kokemusta kellään, saako peruuntuneesta matkasta näiltä mitään hyvitystä?
- Tähti
Eipä tunnu saavaan. Sekavia viestejä tulee kokoajan lennon peruuntumisesta johtuen! Sai valita haluaako hyvityksen luottokortin kautta vai "alekoodin". Luottokortti hyvitys sähköpostin mukaan 290,90€. Valitsimme sen. Saimme 130€ alekoodin. Viimeinen kerta tällä saitilla kun shoppaillaan...Ihan sama tuo raha, puhun periaatteesta ja palvelusta! Hyvityksiä tarjotaan muutenkin sähköposteilla, joissa on on ilmoitettu, että sinulla on esim.seitsemän tuntia aikaa vastata tähän mailiin tai et saa enää sitä ja tätä...
- Ilo maksaa
Kiitos kertomuksista; ehkä nyt kuitenkin valitsen jonkun muun vaihtoehdon, vaikka sormi oli jo varaa-nappulan päällä.
- Roistoja?
Ostin 260 euron lennon Bravolta. Peruutin hyvissä ajoin. Bravo palautti rahat = 40 euroa, mutta piti toimistokulut = 220 euroa. Never again!
- Lennolle lomps...
Jengillä on ihme käsitys että lentoja voi peruuttaa samaan tapaan kuin valmismatkoja Kanarialle. Kun sä reittilennot ostat ja varsinkin halvat sellaiset, se on sitten siinä, matkalle lähtään tai rahat meni. Matkavakuutus korvaa jos sairastuu ennen matkaa tai jos lähiomainen kuolee tai matkalle lähtijän omaisuudelle tapahtuu jotain poikkeavaa.
- Kusetusta
Varokaa kaikki tätä BravoFly yhtiötä.
Se peruuttaa matkan ja ilmoittaa että maksun palautus ei ole itsestään selvä. Palautuksesta ilmoitettiin minulle, että se kestää KUUKAUSIA ja siitä otettiin käsittelymaksu vaikka BravoFly oli perunut lennon.
Varasin lennon toukokuussa ja kesäkuussa se peruttiin. Matka olisi ollut lokakuussa. Maksun palautuksesta riidellään vielä tänäänkin ja en ole kovin toiveikas sen suhteen. - Yks eukko
Palvelu on vain englanniksi. Naisvirkailija puhui niin nopeasti, että oli todella vaikeuksia pysyä kärryillä. Jos pitää tehdä muutoksia lentoihin, niin palvelu on hidasta ja tulee tunne, ettei asiakasta haluta lainkaan auttaa. ebookers päihitti mennen tullen ja oli erittäin joustava.
- - No Bravos
En I-K-I-N-Ä suosittele kenenkään käyttävän Bravo Fly- nimisen matkatoimiston palveluita! Eilen keskipäivän maissa ostin lennot Hki-Milano-Hki ko. yrityksen kautta ja maksoin samantien varaamani lentoliput PayPalilla. Pöyristyin jo maksuvaiheessa siitä, että ainoat maksuttomat maksutavat olivat Master tai Amex. Muiden maksuvälineiden käytöstä (esim. PayPal, Visa, Visa Electron) veloitettiin 19€ suuruinen käsittelykulu. Käsittelykuluineen Bravo Flyn hinta oli kuitenkin edullisempi kuin muualla, joten maksoin mukisematta.
Maksamisen jälkeen näytölle tuli teksti, ettei lippua ole vielä vahvistettu vaan tämä vaatii sen, että lentoyhtiö vahvistaa matkan Bravo Flylle. Ajattelin ettei tässä kovin kauaa menisi, mutta arvaukseni ei todellakaan osunut oikeaan tällä kertaa. Sillä matkalle olisi lähdössä koira mukaan ruumaan, ajattelin soittaa ko. yrityksen asiakaspalveluun ja varmistaa, että palvelupyyntö koirasta tuli perille ja pyytää heitä vahvistamaan myös koirapaikan pikimmiten. Kas kas, Bravo Flyn suomenkielisillä internetsivuilla ilmoitettu 0600- alkuinen asiakaspalvelunumero ei ollutkaan toiminnassa, eikä sivulta löytynyt kuin sellainen kansainvälinen numero johon soittaminen maksaa reilut 6€/puhelu operaattorimaksut. Ajattelin odotella mieluummin kiltisti kuin pulittaa jälleen ylimääräistä rahaa ko. yrityksen "palveluihin".
Tänään aamulla tuli sähköposti jossa kerrottiin, ettei lentolippuja olekaan tarjolla maksamaani hintaan, joten minun tulisi maksaa 50€ lisää mikäli haluan, että varaukseni vahvistetaan. Kävin kurkkaamassa huvikseen mihin hintaan he möivät tällä hetkellä lippuja sivuillaan samoille lennoille ja kappas, hinta oli 26€ vähemmän kuin mitä he minulta vaativat sähköpostitse. Soitin todella tiukkasävyisen puhelun ko. yritykseen ja vaadin selitystä sille, miksi he myyvät paikkansa pitämättömillä hinnoilla lippuja asiakkaille ja kysyin heiltä onko heidän periaatteensa tosiaan se, että he myyvät lentoliput asiakkaalle hintaa x, vitkuttelevat varauksen vahvistamisen kanssa ja vuorokautta myöhemmin vaativat summan x lisäksi vielä summan y ennen kuin suostuvat vahvistamaan asiakkaan varauksen.
Virkailijan mielestä kyseessä oli erittäin harvinaislaatuinen ja ikävä tapahtuma, joka valitettavasti vain nyt sattui kohdalleni. Kysyin myös siitä, että mikäli siis haluaisin säästää rahaa ja ostaisin nyt uuden lipun heidän sivujensa kautta edullisempaan hintaan kuin mitä eilen maksamani hinta x 50€ korotus olisi yhteensä, olisiko tilanne sama kuin nyt, eli saisin jossain vaiheessa vain sähköpostilla tiedon, ettei minulle olekaan varattu lentolippua maksamaani hintaan, vaan pitäisi maksaa taas lisää. Tähän virkailija (huonosti englantia taittava sellainen) totesi vain, että on pahoillaan jos sivuilla on vääriä hintoja näkyvissä asiakkaille.
Kysyin sitten siitä miten minun tulisi toimia, jotta voisin maksaa heidän vaatiman 50€ lisämaksun ja saisin vihdoin vahvistetut paikat lennolle johon on enää vajaat 2 vuorokautta aikaa. Virkailija selitti vain, että toinen osasto käsittelee asiaa ja minulle soitetaan asian tiimoilta pian. Sain onnekseni tivattua uuden numeron johon tarvittaessa soittaa (tämä uusi numero 09- alkuinen), jottei minun tarvitsisi enää soittaa kansainväliseen kalliiseen palvelunumeroon. Sentään. Virkailijakaan ei osannut kertoa tarkemmin syytä sille miksi Suomen asiakaspalvelunumero ei toimi.
Jäin odottamaan puhelua. 5h odottelun jälkeen (huom. tässä vaiheessa lipun maksamisesta kulunut jo 28h) menetin malttini ja soitin jälleen Bravo Flylle. He lupasivat kiirehtiä asiaa. Vihdoin lähes 29h lentolippujen maksamisen jälkeen sain puhelun takaisin erittäin huonolla englannin kielellä ja sain maksettua yrityksen vaatimat 50€, jotta lentoliput vihdoin ja viimein vahvistettaisiin. Koirapaikan varaaminen ko. matkatoimiston kautta olisi kustantanu jälleen 40€ lisää, joten päätin hoitaa tämän suoraan Finnairin kanssa vain Finnairin asiakaspalvelupuhelun hinnalla. Yritin reklamoida Bravo Flyn virkailijalle puhelimitse yrityksen toimintatavoista ja tyytymättömyydestäni yrityksen toimintamalleihin, mutta virkailijan kielitaito ei riittänyt kyseiseen kommunikointiin.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, eli lentoliput on ok ja koirapaikka vahvistettu, mutta varoituksen sana kyseisestä yrityksestä: älkää vaan erehtykö luulemaan, että heidän sivuillaan ilmoittamansa hinta olisi todellinen lentolippujen hinta! Päinvastoin varautukaa siis lisäkuluihin ja etenkin siihen, että jo maksettuasi lipun joudut joko maksamaan lisää saadaksesi haluamasi lentoliput tai voit toki peruuttaa varauksesi, mutta tällöin joudut odottelemaan useita päiviä jo maksetun summan palautumista kortillesi/tilillesi, sekä etsimään uudet lennot muualta (joiden hinta toki vielä omassa tapauksessani noussut huimasti vuorokauden sisään, sillä lähtöön vain 2 vuorokautta aikaa).
Nousee vain yksi sana huulille kun kun mietin tätä ihanaa kokemustani Bravo Flyn kanssa ja se on "KUSETUSTA"! - Frequent Flyer
Tämä on vihoviimeinen yhtiö, jolta kannattaa ostaa mitään. Luottokorttimaksu tosiaan uitetaan hintaan, onhan se ihan selvää, että millä tahansa maksutavoilla maksamiseen liittyvä kustannus on vähintään 20 euroa.
Toinen asia on lennon peruminen. Peruin lennon hyvissä ajoin ja perustuen lentoyhtiön ilmoittamiin käytäntöihin. 1000 euroa maksavista lennoista BrovoFly ilmoitti hyvittävänsä 57,94 euroa. Hyvityksen maksamiseen he arvioivat menevän 6-12 kuukautta. Toisaalta jos otan hyvityksen heidän etuselinä saan 77,94 euroa (eli 20 euroa enemmän kun ei tule käsittelymaksuja). Tässä etuseli vaihtoehdossa keskeisintä oli, että valitsemmalla ko. vaihtoehdon siirrän hyvityksekseni BravoFlylle. Eli kun lasken 1 1 niin tuo lentoyhtiön BrovoFlylle tarjoama hyvitys on arvioni mukaan merkittävästi korkeampi ja he tarjoavat 20 euron etuseteliään jotta saavat itselleen tuon hyvityksen. Reilu meininki!
Tähän päälle vielä se, että kukaan ei puhu edes sujuvaa englantia ja puhelimeen vastaillaan jossain kahvilassa tms.
Eli säästä itsesi vaivalta ja harkitse pari kertaa ennen kuin näiltä kavereilta mitään tilaat. - varoitus
ÄLKÄÄ ikinä, älkää koskaan käyttäkö BravoFlyn palveluja. Mikään ei toimi. Kokemusta on noin 80 maan matkoilta kahdenkymmenen vuoden ajalta eikä koskaan ole ollut näin toimimatonta ja huonoa toimintaa.
Luvattoja dokumentteja ei lähetetä useista pyynnöistä huolimatta.
Millä keinoin tuolaisia yhtiöitä saadaan kuriin? Ei mitenkään ilmaan suurta negatiivista julkisuutta. Siksi tämä pieni vuodatus. - Ilmailu
Kyllähän ne myydä osaa ja liput tulostuvat, mutta annas olla, jos tulee muutoksia lentoon tai muuta häikkää. Omalla kohdallani muutettiin lentoaikoja kahdeksan kertaa ja lopulta lähtö olisi ollut kaksi päivää varattua aikaisemmin ja vaatinut ylimääräisen yöpymisen. Torjuin tämän huononnuksen ja maksu luvattiin palauttaa. Neljä kuukautta kulunut, eikä ole rahoja näkynyt. Kaiken maailman selityksiä kyllä tulee netin kautta, mutta asiaa ei hoideta. Tämä firma on syytä kiertää kaukaa.
- Matkusta-76
Mistä nuo e-liput pystyy tulostamaan. Vahvistus tuli mutta pekästään e-lipun numero
- BRAVOFLY
Kusetusfirmalta vaikuttaa.
Myy lentolippua ja kaikki vaikuttaa hyvältä kunnes olet maksanut. Tämän jälkeen tulee sähköpostissa vastaus että varauksen aikana hinnat ovat muuttuneet, olkaa hyvä ja olkaa yhteydessä asiakaspalveluun. Suomen numero ei toimi ja kansainvälinen numero maksaa 6€/puhelu ja siellä ei osata sanoa mitään. Sähköpostiin ei vastata. Loppujenlopuksi päädyin varaamaan liput suoraan lentoyhtiöltä ja Bravoflyn jäädyttämiä rahoja on kai turha odottaa takaisin - ettänou
Tuoreita kokemuksia, että huh huh, tuli yllätys maksut matkalaukuista paluumatkalle 70 €/ kpl.
En suosittele ko. lafkaa. - 1x3
No niin. Bravofly laskutti saman lennon kahteen kertaan. Olen yrittänyt saada yhtiöön yhteyttä jo viikon verran. Soittanut noin 20 kertaa ja lähettänyt sähköpostia. Ei vastausta! Taidan menettää 230 €, jonka jouduin tuplavarauksesta maksamaan. Älkää missään tapauksessa käyttäkö ko yhtiötä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä521916Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651668Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411347Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2191278Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3381163- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3151075Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271067