Osaako kukaan sanoa mistä johtuu, että 2,5 v kissani on alkanut aivastella. Kaikki rokotukset ovat ajantasalla siis myös kissaflunssa. Eikä nenästä mitään eritettä tule.
Olen viemässä toista kissaani viikonpäästä eläinlääkäriin, joten otan tämän varmasti myös mukaani. ONKO KELLÄÄN VASTAAVAA??
Olen viemässä toista kissaani viikonpäästä eläinlääkäriin, joten otan tämän varmasti myös mukaani. ONKO KELLÄÄN VASTAAVAA??
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oman kissani alkaa aina näihin aikoihin keväällä aivastelemaan. Mitään eritettä ei neästä tule. Eläinlääkärin mukaan kyseessä siitepölyallergia. Tähän aikaan kukkii pähkinäpensas ja lepät. Kissani on sisäkissa mutta tuuletusikkunat ovat auki ja siitepölythän lentävät kymmeniä kilometrejä. Veikkaisin että kissallasi saattaa olla sama vaiva. Mitään antihistamiinia kissani ei saa vaan aivastelu loppuu yleensä muutaman viiikon kuluttua. Kissa voi muuten ihan ok.
Kiitos vastauksestasi. Täytyy vielä jutella eläinlääkärin kanssa vielä.