Olen käsittänyt, että miehille on viimeisiä mahdollisuuksia jos muuten ei ole flaksi käynyt, niin opetella tanssimaan. Ainakaan siitä ei ole haittaa.
Mutta, kumminkin olemme ihmeteleet erästä tummaa pitkää miestä etelä-suomen lavoilla. Olemme tanssineet ja puhelleet useita kertoja hänen kanssa tanssin lomassa, mukava tuntuinen tyyppi, tosin ei hirveän puhelias, ulkonäkö hyvinkin mallitasoa ja tanssitaidot loistavat, vaikka muuta itse väittää. Ja muutenkin näyttää, että asiat ovat kunnossa.
Emme vain ole vuosien saatossa koskaan nähneet hänellä naisseuraa, eihän tämä ole aivan normaalia, että hänenlaisensa mies liikuskelee vuodesta toiseen yksin ? Eikä kyllä vaikuta mitenkään hoppeliltakaan, pikemminkin erittäin haluttavalta hetero mieheltä. Voisi ainoastaan kuvitella seuraa riittävän, eikä voi sanoa etteikö itseäkin kiinnostaisi.
Eikä kyllä arvaa ottaa alotetta käsiin kun on nähnyt useammat kohteliaasti torjutut lähentymis yritykset tanssilavalla.
Onko hänessä valmistusvika vai jotain ?
Mutta, kumminkin olemme ihmeteleet erästä tummaa pitkää miestä etelä-suomen lavoilla. Olemme tanssineet ja puhelleet useita kertoja hänen kanssa tanssin lomassa, mukava tuntuinen tyyppi, tosin ei hirveän puhelias, ulkonäkö hyvinkin mallitasoa ja tanssitaidot loistavat, vaikka muuta itse väittää. Ja muutenkin näyttää, että asiat ovat kunnossa.
Emme vain ole vuosien saatossa koskaan nähneet hänellä naisseuraa, eihän tämä ole aivan normaalia, että hänenlaisensa mies liikuskelee vuodesta toiseen yksin ? Eikä kyllä vaikuta mitenkään hoppeliltakaan, pikemminkin erittäin haluttavalta hetero mieheltä. Voisi ainoastaan kuvitella seuraa riittävän, eikä voi sanoa etteikö itseäkin kiinnostaisi.
Eikä kyllä arvaa ottaa alotetta käsiin kun on nähnyt useammat kohteliaasti torjutut lähentymis yritykset tanssilavalla.
Onko hänessä valmistusvika vai jotain ?
Vastaukset 155
Vanhimmat
Edustava tanssimies vastaa,on meitä miehiä jotka vaan tanssitaan
eikä hakeuduta moneen kertaan kieerätyksessäolevien naisten seuraan.
Emme myöskään halua toosaa,tanssipaikoissa on aivan eri miehet
erikoistuneet toosan hoitoon.
Luulempa kumminkin, että olet edellämainittuun ryhmään kuuluva mies, joka on hankkinut välttävän tanssitaidon. Siis kun flaksi ei ole käynyt ja samoilla edelleen mennään.
Ei kai tuo muuten olisi noin kovin kolahtanut ?
Taidat tarkoittaa mustalla Fordilla ajavaa Heinolan tyyppiä? tanssitaito ja hierotataito riittää joillekkin naisille.
Ei voi kun ihmetellä tätä naisten valitusta, jos mies ei kelpuutakkaan naista jatkoille, niin sekään ei käy. Myöskään jos mies puolestaan ehdottaa tanssin lisäksi jotain muuta, tämäkään ei hyvä.
Ilmeisesti kauniimalla sukupuolella on vain liian kovat kriteerit ja tavallinen tanssiva mies jää näissä pariutumis rituaaleissa hopealle. Kaiketi vain nämä huomattavasti tavista paremmat miehet ovat leidien mieleen, mutta taitaa myös toimia toisin päin jos miehellä on varaa valkata ja tämä on mielestäni vain hyvä asia, ainakin tasapainottaa tilannetta ja palauttaa hanhet takaisin maan pinnalle.
Tuskin vajaa nelikymppinen mies haluaa itseään paljon vanhempia naisia, lavoilla kiertävistä naisista suurin osa on yli nelikymppisiä ja rupsahtaneita, eikä tämän ikäiset enään voi saada lapsiakaan jos sellaista haluaa, usein yksinhuotajatkaan ei ole suosiossa, ulkonäköäkin saatetaan vaatia (ei sopivan pehmeitä), moni haluaa koulutustason olevan muuta kun peruskoulu, kiertopalkinnot ei kelpaa ja varmasti hyvin tanssiva mies toivoisi sen daamin osaavan muutakin kun sosiaalifoksia. Hyvin tanssivia naisia lienee lavoilla vain muutama prosentti.
Ehkä tavis miehillekin jää näitä jämiä kun yrittävät kurkottaa liian ylös ja kapsahtavat maankamaralle, lienevät sitten vähän auliimpia avaamaan lemmenrakoaankin...
Kateuttako muilta miehiltä.? Tätä hieronta-ja tanssinautintoa sain iltaisin tuolla Pohjoisessa . Ei kai se ole teiltä pois . Luvassa lisää joku kerta ,kun palaan hiihtolomaltani Etelään.
Juuri tätä miestä minä tarkoitin,vanhalla mustalla Foortilla liikenteessa,
on muuten hyvä mies noissa petipuuhissa,jaksaa jaksaa,on varmaan
dulasell.
kuulemma parempi kielissä. Mitä naiset kertoo
Kateuttako ???
Pettymystä enemmän,kun useat aikaisemmin fiksuina luulemani naiset haluavat pyöriä samassa haaremissa nuoltavina. Osalla tosin jo sellainen maine ollutkin,etten olisi koskenut edes kahden metrin seipäällä. Mikä on tanssimiehelle edustavuutta ja mikä ei, kenenkin mielestä.ja mitä hakee tanssipaikoista.
Eipä sitten ihme, jos edustava tanssimies ei tartu joka tilaisuuteen, joka vastaan on kävellyt. Jos ei satu olemaan kovin aktiivi lavakävijä, niin mistä sitä edes tunnistaisi nämä kiertopalkinnot. Joten jonkinlainen varovaisuus lienee enemmän kuin paikoillaan.
Itse eri lavoja 20 vuotta kiertäneenä on tullut nähtyä ja huomattua. Pääosa naisista on tanssimassa,ekä toosan hoitajaa etsimässä. Kun pitää silmät auki niin huomaa.Usein nämä kiertopalkinnot kauppavat toosaansa-joillekkin kelpaa toisille ei.
Mielummin itse etsin kumppaniksi kelpaavaa naista ja olen tanssipaikoista mukavia naisia löytänytkin. Jos edustavuus tarkoittaa jonkinlaista hoidon suorittajaa ,niin olen mielummin vähemmän edustava
Kivat sulle.
Älä luule sitten että olet ainoa joka sitä saa niin etelässä,kuin Kaakossakin ja Jyväskylän suunnalla näkyy myös hoitelemassa .Mutta jos se ei haittaa,niin mikäs siinä. Hienoa,että luvassa lisää.
Totta. On Meitä. Mutta olemme vain tanssimassa
vaikeaksi menee,Mutta joku taso se on sentään pidettävä
Kyllä niitä lemmenraon avaajia riittää
Ja pääsee kyntään vakoa;)
Tein ilmoituksen ylläpidollesi viestistäsi, että se täyttää kunnianloukkaukselle ominaiset piirteet.
Mitäpä, jos keskittyisit kiinnostuksen kohteissasi enemmän vain omaan elämääsi. Tällaisit viestit kolahtavat yleensä enemmin tai myöhemmin omaan nilkkaasi.
Jokainen saa elää elämäänsä haluamallaan tavallaan. Varmasti kyseisen henkilön toimet, joita viestissä morkkaat, eivät miellytä sinua, muttei se silti oikeuta sinua moralisoimaan hänen eläämänsä tai toimintatapoja, mikäli niissä ei rikota Suomen lakia.
ketkä pääsee ja ketkä ei
Tänään arvotaan.....kenen vuoro tulla yökylään;)
Eipä taida uudemmasta sukupolvesta olla edes niihin hommiin, jos kerran ei tahdo löytyä semmoista jonka kanssa viettäs useammnakin yön.
(tosin en tie minkä ikäistä seuraa nää aikasemmat kirjoittajat on hakenut ja minkä ikäisiä he ovat)
Varmaa vaan on, ettei ne ole kelvannut toista kertaa.
Tai sit se vallotus on ollut niin huono, ettei ole itse vaivautunut uusiin.
Ruletti pyörii 24/7.....ja tänään vuorossa...
Ja lisäksi toisille,jotka tänään jää ilman, voi lähetellä seksiviestejä ....
Oikein livekuvalla...
Ja vuorot kiertää
Ja aamutakki kierrossa. Ketä seuraavalla kerralla lämmittää?
Lelut myös yhteiset kassissa aina valmiina matkaan
Mastodon on tällä hetkellä maailman paras metalliyhtye, mutta se on ihan liian monimutkainen, raskas ja outo, jotta suuri yleisö ottaisi sen omakseen samalla tavalla kuin tapahtui Nothing Else Matters -balladin tehneelle Metallicalle.
Metallican vuonna 1991 tekemä siirtymä genrerajojen yli, se käänteentekevä hetki musiikin historiassa, on jo tapahtunut. Äärimetallin raskaus ja monimutkaisuus uutettiin jo kerran valtavirtamakuun sopivaksi. Se ei voi enää toistua.
mämämämämämämmm
Hän on joko homppeli tai varattu
Millä lavoilla kyseinen otus on havaittu? Omasta kokemuksesta voin sanoa, että yksi muukin vaihtoehto voi olla olemassa. Olen itse törmännyt muutamaan todella mukavaan daamiin lavalla, ja tuntui kyllä, että ovat kiinnostuneita ihan oikeasti. Mutta aika pian sitä kuitenkin jutustelun myötä on käynyt selväksi, että on eronnut ja lapsiakin löytyy. Joten kun tämmöinen valmiiksi katettu pöytä ei sitten vain ole se, joka saa kolahtamaan, niin sitten täytyy ottaa semmoinen vähän neutraali näkökulma tilanteeseen, koska tanssiminen silti on aina heidän kanssaan aivan mukavaa.
Ei tuossa mitään kummallista ole.. Hän saattaa olla varattu, mutta puoliso ei tanssi.
Olisko sinussa se valmistusvika?
Sanokaas nyt kuitenkin millä tanssipaikoilla tämä tällainen ihannemies käy tanssimassa . Siis pitkä, tumma, hyvä käytös, erittäin hyvä tanssimaan.
Hei, minkä ikäinen suunnilleen on hidalgo tämä.
Omasta puolestani olen aina todella iloinen, kun kohdalle sattuu mies joka osaa oikeasti tanssia. Ei mitään puoliksi huitaistuja kummallisia koukeroita, mennään perusasioita oikein ja varmasti, eipä sitä muuta voi toivoa kun, tanssi ei vain loppuisi.
Mieleeni tuli tuosta aloittajan tarinasta,eräs jokusen kerran kohtaamani herra ei kaiketi käy kovinkaan usein tansseissa, kuvaus sopisi hyvin. Jos alle nelikymppinen, veikkaan samaa. Tanssinut on varmasti paljon ja muuallakin kun viikonloppuisin lavoilla. Ensimmäinen kerta kun tämä mies tuli hakemaan meinasin jopa pakittaa, komea mies, farkut, ei tanssikenkiä, farkkupaita ja tuli tangoa! Voi surku, olisin halunnut Tanssia, veikkaan tämän pettymyksen näkyneen naamaltani, lähdin kummminkin ja ajattelin, että kestettävähän tämä
on kun ollaan tansseissa.
Hämmästykseni oli melkoinen kun kävelykenkäinen, farkkumies otti tanssioteen, sehän oli oikea tanssiote! Soma linja alkuun, lähti tangonrytmiin liikkeelle, tulkitsi musiikkia loistavasti, ruuhkasta huolimatta, olin aivan ällikällä. Tanssittiin tangot, ei puhuttu mitään, ainoastaan viedessä kiitteli ja poistui. Olisin tehnyt todellisen möhläyksen, jos olisin odotellut niitä "parempia" tanssijoita ja pakittanut. Katselin myös, että taitaa olla muutkin lajit hallussa melkoisen hyvin.
Myöhemmin kyllä on juteltu, on sinkku, tuskin kyllä enään ja itse olen perheelinen ja varattu, siltä osin kiinostukseni ei ole suurta. Varmasti on vientiä muuallakin kun lavoilla, vaikka ei niitä itsensä tyrkyttäjiä tunnu olevankaan.
Olisin todella tytyväinen, vaikka kävisi useamminkin tanssimassa.
Olen luullut, että miehet joilla on rätti roikkumassa vyötäröltä, värikkäät tanssikengät, vaudikkaat ja isot liikkeet, ovat niitä "oikeita" ja haluttuja tansijoitakin.
Nyt sitten joku väittää, että kävelykenkäinen ei tanssillisesti pukeutunut mies osaa tanssia ja vieläpä hyvin. Sen lisäksi vielä ollaan muutenkin kiinnostuneita. Tämähän romuttaa täysin Pro tanssijoiden mailman !
Eli voitaneen otaksua, että ne vaatteet, eikä kengätkään tee miestä. Ei edes tanssimiestä.
Taidankin tietää tuon herrran, kuvaus sopisi täysin. Tanssin hänen kanssaan pari viikkoa sitten. Esiintyjä oli hyvä, mutta tämä tanssittaja jäi jälleen mieleen, ei kyllä mikään hidalgo. Mutta eipä noilla avuilla mitään ylimääräisiä lepertelyitä tarvita, olemuskin on miehekäs ja myös vetovoimainen.
Tanssitaito on hankittu varmasti halusta oppia tanssimaan, eikä suinkaan sen takia, että olisi paremmat mahdollisuudet naisrintamalla. Sain mennä myös ihanat cha chat, rumbat ja ne hitaat..
Taitaapi olla niin, että ihmisen joka oikeasti osaa esim. tanssia, hänen ei tarvitse itseään korostaakseen käyttää mitään "merkkejä" tästä taidosta. Vaan voi olla ja pukeutua aivan tavallisesti, eikä tarvitse leimata itseään protanssijaksi.
Ilmeisesti tällainen hyvä tanssija voidaan huomata, vaikka ilman sitä rättiä vyötäröllä...
Kaiken lisäksi aika huvittavan näköisiä nämä "rättimiehet" ja monikaan heistä ei osaa välttävästi edes perusaskeleita.
Varmasti itse luulevat aivan muuta, ehkä pieni realistisuus olisi paikallaan.
Höpötilöpöti! Kirjoituksesi on hieno esimerkki onnettomasta logiikasta ja alhaisen mielen aiheuttamasta ajattelun vääristymisestä, joka palvelee vain pienen egosi pönkitystä. Menepäs takas koloosi miettimään olisiko maailma mukavampi paikka jos kaikki olisivat samanlaisia panettelijoita kuin sinä. Ehkä pieni realistisuus olisi sinullekin paikallaan: ei kannattaisi märistä täällä muiden räteistä kun itsellä on puruja päässä ja silkkoa sydämessä.
Olen huomannut vähän samaa, vaikka pukeutuminen olisi viimeisen päälle ok ja se rättikin löytyisi, niin tanssitaito voi olla kovinkin puuttellista.
Mennä reuhdotaan muita huomioon ottamatta, mikä sinänsä on jo todella iso puute, sen lisäksi ei edes perusta kunnossa.
Kumminkin ainakin suurimman osan mielestä leimaudutaan hyviksi tanssijoiksi, juurikin pukeutumalla kyseisellä tavalla.
Ei ainakaan hyvää mainosta koko tanssikultuurille.
Eikä niitä montaa örvelöä tarvita kun helposti muutkin leimataan kuuluvan samaan kastiin. Kumminkin on niitä tavallisia miehiä, jotka eivät mitään ulkoisia koristeita tarvitse tanssitaitonsa esille tuomiseksi, heidät vaan huomataan hyvinkin positiivisellä tavalla. Hyvään tanssitaitoon kuuluu myös kohteliaisuus muita kohtaan, voidaan myös tarpeen tullen , vaikka pysähtyä jotta vältetään mahdollinen törmäys ja näin myös nämä osaavat miehet tekevät. Silti tanssi voi jatkua, vaikka ei oteta askeltakaan.
Sitten kun miehellä on tällaista tanssillista valmiutta käytettävänä, voi huoletta käydä tanssimassa, vaikka niillä farkuilla, farkkupaidalla ja ilman tanssikenkiä. Voi vakuuttaa, että hänet huomataan nopeasti ja taaskin hyvin positiivisessä mielessä. Saatan jopa vaihtaa sijoitautumistani, että olisin paremmin havaittavissa.
En minäkään erityisemmin halua nähdä rättejä roikkumassa.
Väärää luuloa omasta osaamisesta on lähes kaikilla, ei siitä kengät ja muu pukeutuminen pelasta tai mitenkään todista osaamista. Jos menet hölkkään sielläkin on "kävelijöillä" yhtä hienoja varusteita kuin huippumenijöillä. Mutta kuitenkin, juoksu on mukavinta juoksuun suunnitelluissa tossuissa, ja yhtä hyvin tanssi tanssiin sunnitelluissa kengissä ja asusteissa.
Ihmisillä on myös paljon väärää luuloa myös toisten osaamisesta. Esimerkiksi monissa tanssilajeissa osaavimmat rikkovat/rikastuttavat tietoisesti perusaskellusta monilla erityyppisillä askelluksilla. Vähemmän tanssia tunteva tulkitsee jopa taitavan tanssijan suorituksen onnettomaksi, kun ei ymmärrä mistä on kysymys. Se on kuitenkin totta, että todella hyviä tanssijoita on vain muutama tuhannesta. Oppiminen vie vuosia, vaikka treenaisi tosissaan.
"Esimerkiksi monissa tanssilajeissa osaavimmat rikkovat/rikastuttavat tietoisesti perusaskellusta monilla erityyppisillä askelluksilla. Vähemmän tanssia tunteva tulkitsee jopa taitavan tanssijan suorituksen onnettomaksi, kun ei ymmärrä mistä on kysymys."
Toi oli kiva lukea.
Minulla on tapana "rikkoa" askellusta Tangossa ja Foksissa lähes kaikkien kanssa. Lähes kaikki seuraa hyvin Tangossa. Foksissa jos pariin ekaan askelluksen rikkomiseen ei tulla mukaan jatketaan HHNN kaavalla.
Minkäänlaista sanallista palautetta ei juuri tästä anneta. Ellei siksi lasketa, vaivaantunutta "Kiitos" tai sädehdittävää hymyä.
Jos nyt kuitenkin tarkempia tietoja "Tanssitar" lataisi tänne, niin voisi selityskin löytyä. Siis, millä lavoilla, pukeutuminen, erityispiirteet jne.
Kyseinen herra voi olla ronkeli, ja sopii kyllä treffejä naisten kanssa, mutta ei koskaan lavoille.
Aivan selvää, että tällainen kirjoittelu herättää kateutta, mutta kestettävähän se on. Kaikki ei vain ole yhtä suosittuja ja nyt mies on komea, fiksu ja tanssitaitoinen.
Varmasti liikaa monelle, joka pitää itseään "pro" tanssijana. Niiden miesten jotka oikeasti osaava tanssia, eikä vain esitellä taitojaan, ei tarvitse mitenkään kummemmin tuoda itseään esille heidät kyllä huomataan.
Valitettavasti näitä hyviä tanssimiehiä on todella vähän. Jokaisessa tanssipaikasaa saisi olla aina, vaikka tilaisuuden järjestäjän voimin hankittu kymmenisen hyvää tanssittajaa. Niin monen koikkelehtijan kanssa joutunut liikkumaan ja sitten ne lukuisat epätoivoiset lähentymisyritykset, voi yäkki...
Yksikään tanssija ei pidä itseään prootanssijana. Proo on niin vahva ja halventava haukkumanimi tanssijoista, että sitä käyttää ainoastaan ne kenelle on nautinto saada haukkua muita tanssijoita.
Proo tanssija on siis äärettömän halventava haukkumanimi, ja kukaan ei halua sellaisen haukkumisen kohteeksi joutua, puhumattakaan sitä että pitäisi itseään proona.
"Yksikään tanssija ei pidä itseään prootanssijana."
Kyllähän esim. Humppis on antanut monesti vuosien varrella kirjoituksillaan näillä palstoilla antanut ymmärtää, että hän on ns. ProTanssija.
Kuka sen niin tulkitsee?Onko muka niin sanonut?
ProTanssija ja sitten ne ketkä osaa oikeasti tanssia, eivät välttämättä todellakaan ole sama asia.
Sinulla vain on väärät kriteerit. "Sanokaas nyt kuitenkin millä tanssipaikoilla tämä tällainen ihannemies käy tanssimassa . Siis pitkä, tumma, hyvä käytös, erittäin hyvä tanssimaan."
Miehessä on aika epäoleellista minkä värinen, pituinen hän on. Hyvä käytös ja tanssitaito nyt ovat ihan mukavia ominaisuuksia. Naisen kannalta on miehessä paljon oleellisempaa että mies tykkää naisita. Kyllä joku "pahvi Sauli" on komea mutta hän on vain miehen kuvatus. Paras vain keskittyä vain niihin miehiin jotka ovat oikeita miehiä. Sitäpaitsi ne oikeat miehet nopeasti huomaavat aikeesi ja heillä varoituskello soi. Jos olet käynyt koittamassa hurmata kiiltokuvapoikaa niin sinullapa ei sen jälkeen ole enää mahdollisuuksia näiden oikeiden miesten kanssa.
Aivan sama tilanne jos kenkäosastolla menisit sovittelemaan 36 numeron jalkoinesi.menisit sovittelemaan 42 numeron kenkiä. Sen jälkeen sinua pidettäisiin tyhmänä.
Oikea kollikissa on sellainen takkuinen tapelleen näköinen eikä se läski föönattu ja leikattu naapurin katti.
Entäs tämä Jape "öljylantio" niminen tanssimies. Jota Martiina Aitolehtikin kehui. Hän osaa kaikki tanssit. ja on tanssinut vuosia lavoilla. Ulkonäkö ok ja kaikki. Mutta ei vakinaista koskaan käsipuolessa. Mikä mättää? Ettekö naiset osaa ehdottaa hänelle teffejä? Pääsisi tämäkin tanssimies sinkkuudesta eroon.
Tämmöiset kysymykset ihmissuhdepalstalle.
Onko ihmisessä valmistusvika jos ei suostu kyselijöiden suostutteluihin? Jos ette ole tarpeeksi hyviä, teissä on valmistusvirheitä.
Ottakaa nyt huomioon että ei kaikki halua mitään suhdetta, jokainen elää elämäänsä tavallaan.
Tuohan selviää kysymällä? Kun haet seuraavan kerran kysy onko valmistevika hänessä?
Muuten naisia on huomattu myös etelänlavoilla joilla ei ole mies-seuraa joten eiköhän noista tule jotakin enemmin tai myöhemmin kuin oikein avustetaan ja seurataan tiiviisti vai?
"Onko hänessä valmistusvika vai jotain ? "
- hei oikeesti mistä tällaisia kysyviä ääliöitä oikein sikiää? Kysymys kertoo olennaisen kysyjästä..ei voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu.
"Eikä kyllä arvaa ottaa alotetta käsiin kun on nähnyt useammat kohteliaasti torjutut lähentymis yritykset tanssilavalla."
- No älä arvaa, ulosantisi perusteella en voi suositella
Jos Jape "Öljylantio" tanssimiehellä on 383 kpl facebook-kaveria. Kyllä tuosta joukosta nyt yksi nainen pitäisi kelvata Oikeaksi. Mihin kiinnittää huomiota enemmän kuin pelkkää kaveriin. Vai onko tässä sellainen pelko että muut hänen facenaiset on mustiksia tän jälkeen? Siinä tuhannen taalan kysymys.
Voi hel...ti sun spekulointejasi. Pitäsi kelvata, onko se naamakirja sama kuin deittipalsta?? häh??? Taidat itse olla öljylantiosta kiinnostunut..
Kun sinua niin kovasti kiinnosta, niin kysypä suoraan tuolta mieheltä miksi hän yksinään liikuskelee. Mehän voidaan täällä spekuloida vaikka kuinka, mutta totuutta et tule koskaan tietämään muilta kuin häneltä itseltään.
Tunnen yhden aika hyvin kuvaukseen sopivan tyypin, mutta hän on kyllä varattu. Hän käy pari kertaa kuukaudessa oman kumppaninsa kanssa lähilavoilla tanssimassa, mutta enimmäkseen kiertelee yksin (tanssihullu kun on) ja menee silloin kauemmaksi hyvien esiintyjien perässä. Tämä kaveri on Keski-Suomesta, mutta käy varmaan eniten Etelä-Suomen lavoilla.
Väärin nimimerkille Ehkä Varattu . Tämä tanssimies Jape "öljylantio" asuu Lahdessa. On asunut ennen Nastolassa. Tämä mies on joka viikonloppu jossain tanssilavalla. Eikä näytä varatulta.
Hanki elämä!
Jopa nyt on pulman iskenyt. Mies ei varmaan kaipaa seuraa vaan haluaa nauttia tanssimisesta. Kerran sitten saataa onni kohdata, mutta kuten tiedämme oikeita kohtaloita sattuu harvoin kohdalle ja jos ei ole kiinnostunut yhden illan suhteista, siten nauttii vain tanssista. Tansseissa voi siis käydä ihan vain tanssin takia, mutta koskaan ei tiedä miten loppu peleissä käy.
Niimpä, tanssimassa voi käydä aivan vaan nauttiakseen tanssista. Lisäksi se on aika oikeaa toimintaa niikauan kunnes törmää ihmiseen ken oikeasti osaa arvostaa moista hillittyä ja varmaankin vakaisiin arvovalintoihin.
Ehkäpä mies onkin oikealla asialla?
Tuntuu jo vähän, että koko stoori on vain fuulausta, koska alkuperäinen kirjoittaja ei ole tarkentanut tai kommentoinut tarinaansa.
Voin kommentoida vain omalta osaltani. Tanssipaikoilla daamit ovat tuleet paikalle ei ainakaan haastamaan tuttavuutta. Yleensä sitä tulee tanssitettua mahdollisimman montaa. Sitä on vain niin tottunut että kukaan ei lähde mukaan ettei sitä mahdollisuutta edes odota. Jo jonkun tanssiklubin levytansseissa jos kuuluttaa että autossa pääsee kyydissä johonkin keskeiselle paikalle, niin taitaa nainen mielummin vaikka kävellä räntäsateessa, kuin tulee kyytiin. Luultavasti johtuu noista TV:n syytymistä rikossarjoista tullut ihmisille sellainen sairas asenne kanssaihmisiä kohtaan. Tuo tanssittaminenkin on aika työlästä puuhaa ja kun siitä vielä joutuu maksamaan niin vähemmän tulee käytyä. Selaisella ihmisellä joka sattuu olemaan hyvin tavallista ihmistyyppiä on enemmän sauraa tarjolla jos taas sattuu olemaan harvinaisempaa tyyppiä niin monesti on niin että suurestakaan joukosta ei löydy yhtään sellaista vakavasti otettavaa tanssiparia ja vaikka löytyy niin ihastuksen pitää olla molemmin puolista jotta se mihinkään johtaa..
Ei se noin mene. Eräs laulaja ei saa sitten millään vakinaista. Vaikka käy tansseissa. Sen verran hänestä tiedetään että hänellä on teini-ikäinen lapsi. Sekö on este pariutumiselle Naiset???? Naiset saa katsoa peiliin ja äkkiä!!!
Jos onkin vain "tavis" laulaja ? Ei nykyään paikalliset kyvyt sytytä, mainetta ja mammonaa liian vähän. Varsinkaan jos ulkonäkökin on tavis. Myöskään yhärit varmasti on monelle, kiitos ei pitoon.
Minä olen huomannut saman asian. Mies laulajalla on 1700kpl facebook-kaveria. Luulisi tuosta joukosta nyt jonkun naisen kiinnostuvan yh-isästä. Naiset toimikaa.
Tämä Laulaja kun ei ole tavis ulkonäöltään. Tämä laulaja käynyt vaikka missä laulukilpailussa. Ja on menestynytkin. On myös yksinhuoltaja teini-ikäiselle tyttärelle.
Kyllä tuossa sinun laulajassasi on jotain mätää... Tai sitten et osaa arvioida realistisesti asioita, eli on vain se tavis.
Tietämälläni muusikoilla on naisia vaimojensa lisäksi, kenellä sellaiset on, niin vaikka muille jakaa. Eikä kaikki ole todellakaan mitään miesmalleja !!!
Tällä 36-vuotiaallla mieslaulajalla on mallin ulkonäkö. Vaimoa ei ole. Tavis hän ei ole. Teini-ikäinen tytär löytyy. Tämä mies on osallistunut vaikka mihin laulukilpailuun, tango, iskelmäviikot ym.
Lopeta jo koulukiusaajastasi postaaminen. Ketään ei kiinnosta joku tuntematon öljylantiomies.
Selvä homma:
Himassa muija joka ei ole tanssista innostunut.
Ei ole seuranhakumatkalla, kun kotonakin saa.
Hyvin mahdollista, että kotona on muija, jolta saa ja on haluttavampi kun tanssilavan palkinnot.
Ehkä seuraksi ei kelpuuteta aivan jokaista, jos ei harrasta niitä kesäkissoja. Jos kriteerinä on esim. ei yhäreitä tai paljon yli 35 vuotiaita, niin varmaan putoaa 90% tanssivista naisista pois ! Sitten vielä tanssitaito vaateet, ei hyvin tanssivia naisia ole kun muutama prosentti.
Kyllä siinä alkaa mahdollisuudet oleen aika vähissä tai sitten vain täytyy tanssia ja aiheuttaa naisten pökien kastumista.
Ihmeellistä debattia jonkun epämääräisen tyypin tanssimisista. Jutut kumpuavat varmaan omista päiväunista, itsensä näkemisestä sumuharson läpi.
...Hyvin mahdollista , että kotona on muija, jolta saa .. " -
Olemme käyneet tanssimassa, vaimon kanssa, monet vuodet, enkä edes osaa enää mennä yksin . Siloin tällöin , kun vaimo haluaa levätä, haen , emännän luvalla, jonkun aikuisemman leidin tangoon, ja he yleensä jopa lähtevät, vaikka meikäläisen ulkonäöllä luulisi käyvän kuin Marja Korhosen ja pentti Siimeksen mainioissa tv ; sketseissä ," katulampun alla, " -
Siinähän Pentti Siimes kompuroi kävelykepin kanssa istumaan puistonpenkille, jossa Marja istuu toisessa päässä. . Kun hän sanoo iltaa, Marja vetää häntä kassilla päin pläsiä.
Kun Pentti sitten kompuroi pois, Marja huolestuu ja kysyy ääneen ;
.."Herran jestas, ei kai hän suuttunut jostain ?!
Siis Tällaiset tunnot meikäläisellä on hakiessa, kun en kuulu niihin parkettien partaveitsiin , vaikka onkin farkut ja tanssikengät..
Kun olen vakuuttunut, että ulkonäöllä sitä tanssitaan .
Mutta jostain syystä vaimo tanssii kanssani koko illan , aina , vaikka neljä tuntia, ja rupeaa aggressiviseksi, jos kysyn , haluaako hän tanssia muiden kanssa.
Pitäisin tuota hyvin todennäköisenä mahdollisuutena ja tosiaankin oikeasti tanssitaitoisia naisia on hyvin vähän, edes niistä ns. tanssivista naisista.
Ei siinä sitten voi muuta kun odotella, että tältäkin osin onni osuu kohdille. Ellei jo siellä kotona ole sellainen vartoamassa.
Himassa voipi olla muija, mikä tanssii erinomaisesti, mutta ei ole mukana ja voivathan välillä tanssia erilläänkin. Palaavat kumminkin samalla autolla, samaan sänkyyn ja keskustelevat tanssillisista kokemuksistaan.
Hauska oli lukea aikuisen miehen normaali puheenvuoro. Ikärasismin kohteeksi tässä josku joutuu, vaikka vaimo ja vaatakauppiaat kilpaa väittävät komeaksi ja baarissa kehuvat hyväksi tanssijaksi.
Tuli tuossa uudelleen mieleen , Suomen Kansan varsinainen tanssimies, nyt jo edesmennyt Tauno Palo, -
Kun Tauho kulki Töölöössä vaimonsa Sylvin kanssa, alkoivat naiset puhua , että Tauno on -naistenmies, kun heillä oli olettamus, että hän on naimisissa Ansa Ikosen kanssa . Ansa ei -siviilissä digannut Taunoa ollenkaan , taisi olla siinä Suomen ainoa naisihminen ,
Sitten , kun Taunolla tuli avioero niin naisväki alkoi etsimään , missä hän asui. eräs nuorempi näyttelijä kertoi, miten hän tyttönä etsi Taunon asuntoa Töölöössä, kulkien talojen portaissa nimiä katsellen .
sitten tuli Kuvioon Kirsti Ortola ; silloin naisväkee tunki sisään Paloille, noin vain . Ortola oli varannut sisään katuluudan , ja haki sen . Ajoi sisääntulleita kadulle, ja kauas pitkin Mannerheimintietä . Varsiluuta kädessään .
Saattaa olla, että nykyäänkin voi olla yhtä leiskuvaa lempeä , varsinkin tanssilavoilla.
Selvä homma.
Mieslaulaja on todennäköisesti Homo. Ilmankos naiset karttaa sitä kuin ruttoa.
Muuta mahdollisuuta ei ole.
Pakko kommentoida kun löysin sattumalta tämän ketjun. Teksti istuu itseeni harvinaisen hyvin, vaikka en nyt tuosta mallitason ulkonäöstä tiedä, tanssitaitokin on hyvä muttei loistava, ehkä. :) Vaikea itse arvioida. Mutta tumma pitkähkö mies E-Suomen lavoilta olen. Olen hetero niin kuin arvelit. Ja asiat on kaikin puolin kunnossa. Seuraakin varmaan saisi jos sitä haluaisi, herrasmiehenä en lähde ehdottelemaan kuitenkaan naisille mitään. Nautitaan tanssista ja tansseissa tavataan!
Ainiin piti vielä kysyä tarkennus mitä aiemminkin on kaivattu, missäköhän tämä kyseinen henkilö tarkalleen käy? Millä lavoilla/esiintyjissä?
Joskus silmälasit ja joskus ei!! Etelän lavoilla liikkuu yksin ja... kokeilkoon rvat mutta..ei kiitos..
Aina kun mää olen herran tavannut on silmälasit päässä
Tällä herralla ei ole silmälaseja päässä. Ei koskaan laseja. Liikkuu aina liivit päällä tansseissa. Viikko takaperin kävi homostelemassa Pesiksellä.
Rintaliivit vai?
Jopa on taas naisilla miettimistä! Kuviohan on teille naisille varsin tuttu, miksi siis ihmettelette jos mies tekee samoin?
Monikin käy tanssimassa vain harrastuksenaan eikä halua sieltä mitään suhteita. Näin on todellakin, vaikka täällä ei sitä näytä moni uskovan.
Minä olin aikoinaan samanlainen tanssiharrastaja, olin vain tanssimassa. Nyt on vaimo ollut jo jonkun vuoden ja nuo sinkkutanssit ovat jääneet.
Tämä mielipide vain tanssimisesta, ei niinkään siitä hyvästä ulkonäöstä...
Itsellä oli vähän samalainen tilanne, kun aikoinaan kävin tanssimassa sinkku miehenä.
Kyllä niitä naisia kummasti kiinnosti hyvä ulkonäkö, tai ainakin moni on sitä kehunut ja kun paremmin vuosien saatossa tutustui naisiin jotka kävivät tanssimassa, niin selvisi niille, että olin melkoisen varakas. Moni tietenkin kautta rantain, utelikin asiasta. Ei tämä ainakaan vähentänyt suosiota naisten piirissä, tosin omalle kiinostukselle kävi juurikin toisin päin.
Olen aina voinut pahoin ihmisten kohdalla jotka ovat kiinnostuneet ihmisen varallisuudesta tai hyvästä yhteiskunnallisesta asemasta, enemmän kun ihmisestä itsestään. Tämän takia kävin enään harvoin niillä tutuilla lavoilla tanssimassa.
Vaimoni löytyi aivan muualta kun tanssilavojen "prinsessojen" rivistä. Tanssimista en olisi lopettanut edes sen vaimon takia kokonaan. Jokaisella pitää olla omaakin aikaa, toinen tanssii, joku tekee jotain muuta. Tosin vaimoni omasi vankan kilpatanssi pohjan ja tätä tanssillistakaan puolta ei ole tarvinnut vähentää, vaan nykyään menee ne kymppitanssitkin, lavatanssien lisäksi.
Kyllä tosiaankin niitä miehiäkin käy vain tanssimassa, näin olen itsekkin tehnyt sinkkuna ja nykyäänkin kun yksin satun menemään tansseihin.
Ihan kiva harrastus, mutta jos unohtuu vaimo tai lapset sekä muu vastuu perheestä? No ei ehkä ei unohdu mutta aika menee tansseihin! Kyllä vaimo/äiti haluais "tanssia" elämässään mutta jos se on vain miehen oikeus. Mitäs teet kun toinen lähtee ja taivutukset kutsuu!? Nainen.. kenen isää tanssitat?
Ihmisillä menee avioliitto, seksi ja tanssiminen sekaisian. Avioliitto ja seksi ei
kuulu tähän keskusteluun vaikka se varmasti monen mielestä pitäisi olla jollakin tietyllä tavalla.
Tuollaisilla tanssipaikoilla vaan on paljon sellaista sakkia jotka ovat siellä muissa aikeissa kuin tanssimassa.
Itse asiassa tässä on paljastunut se tosiasia että tanssimassa tansseissa oleva ihminen on harvinaisuus.
Vertaa vaikka ravintolaan jossa ei myydä ravintoa (räkälä, klajapaari yms.)
Koittakaa nyt vain päästä eroon sellisesta pakkomielteestä että sellaisella suorituksella, josta itse itselleen uskottelee että se on muka jotain tanssimista,
saa toimeentulon loppuelämäkseen, edulliset ruuat tai vaikka pillua.
Nain ei vain ole, koittakaa lähteä siitä liikeelle.
No en tosiaan tiedä kenen isää tanssitan. Enkä varmasti ala udella! Minua kiinnostaa tanssi, ei tanssijoiden yksityiselämä. Ihmiset joutuvat huolehtimaan tanssimisistaan ja perheistään ihan itse.
Näinhän se menee. Se Päijät-Hämeen ihmekkin oli eilen Mätsällässä ja oikein huvitti seurata kuinka se vehtasi hoitojensa kanssa. Mutta kun niitä yksityiselämiä on enemmän kuin yksi. Toki jos on kysymys naisen/miehen puolesta vain tanssimisesta,niin ei olekkaan väliä kenen miestä /vaimoa /kumppania tanssittaa. jos toinen esiintyy vapaana ja naisen /miehen puolelta alkaa herätä toiveita muuhunkin-rehellisyys olisi hienoa olla mukana-aina ei näin ole. Onneksi poikkeuksiakin on..
Voi herranen aika.... Sinä viestiketjun aloittaja. Ensiksikin kiva kuulla, että tämmösiäkin miehiä vielä on, jotka ei heti oo pajattamassa koko iltaa ja luulee, että sitten vielä pääsee het kerralla saatillekki. Kyllä löytyy tyrkkyjä miehiä lavoilta, mutta naisiakin kyllä senkin edestä.
Toiseksi. Tämmönen turhankin tarkka henkilön kuvailu tällaisilla keskustelupalstoilla... Mitä mieltä ite ootte, jos teitä kuvailtaisiin näinkin tarkasti täällä? Kerrotaan ulkonäkö tarkalleen ja millasella autolla ajellaan. Kohta varmaan rekkarinkin ilmoitatte. Oisko se nyt sitten oikeasti hauskaa teistäkin? Uskallan väittää, että jos tämä kyseinen `tumma mies` joskus sattuu näkemään tämänkin keskustelun, niin voipi olla, että tanssit jää paljon vähemmälle tai ainakin suhtautuu vielä entistäkin nihkeämmin tyrkkyihin naisiin.
Että sellasta tänään. Miettikääpä vähän ennenku kirjoittelette tännekin.
Edustaako tanssimies Nilfiskiä vai Elektrolusmerkkiä
Lystiä ja tanssia:
Itsekin olin Mäntsälässä enkä kyllä huomannut kenenkään sen kummemmin vehtaavan kenenkään kanssa. Päijät-Hämeestä olen ja tunnen monet tanssijat täältä, ehkä riippuu minkälaisten lasien läpi katsot muiden touhuja?
Varsinaiseen otsikkoon. Minulle edustava tanssimies on sellainen,joka tuoksuu puhtaalle ja hyvälle. Käytös on fiksua ja naista kunnioittavaa. Siistit vaatteet ja siisti olemus tekee paljon. tanssiessa ottaa huomioon naisen tanssitaidon tason ja ei enemmän osaamisellaan nolaa naista lattialla vaan tanssi naisen tason mukaan,niin että kokemus on mukava molemmille.
Ei vaadi paljoa -eihän ?
Tuollaista tanssimiestä Nainen ei ole olemassakaan, Tyydyt siihen mieheen minkä saat ja olet hiljaa! Näin se menee!
Söpöä tuo Realisti 2:n pullistelu. ;) Ainakin minua tanssittavat miehet ovat järjestään hyväntuoksuisia ja ihania. Realisti 2 olisi ilmeisesti se pahanhajuinen ja moukkamainen poikkeus?
Ei tarvi tyytyä. En ole miestä hakemassa . Puhuin vaan mikä mielestäni on edustava tanssimies. Kaunis,fiksu käytös ja siisteys ei korreloi ammattia.
Haluaako joku vapaaehtoisesti olla pahanhajuinen ja moukkamainen?
Teillä on mitä ihmeellisempiä ehdotuksia millainen miehen pitäisi olla! Itsekin olen hyväntuoksuinen jne. Mitään patsasta miehestä ei kannata tehdä nostaa jalustalle. Pro-tanssimies ei ole yhtään sen parempi kotitöissä kuin muissa askareissa. Onpa jopa huonompi. Insiöörimiehet pahimpia. Luulevat tietävänsä kaiken. Mutta noitakin on tipulteltu maan kamaralle pilvistä. Tää on niin nähty.
Realisti 2:lla lähti nyt mopo keulimaan. ;) Et kai tosissasi väitä, että esim. tanssitaito korreloisi jotenkin "muiden askareiden" hoitokyvyn kanssa? Mielenkiintoista kuitenkin lukea noita höpsismin kukkasia ja miettiä millainen tapaus ajattelee noin omaperäisesti. :D
"...ei ole yhtään sen parempi kotitöissä kuin muissa askareissa. Onpa jopa huonompi. Insiöörimiehet pahimpia. Luulevat tietävänsä kaiken. Mutta noitakin on tipulteltu maan kamaralle pilvistä"
Mitä ihmettä kotitöillä on tekemistä tanssin kanssa? Miksi jotain harrastava - vaikka tanssia - olisi automaattisesti huonompi muussa kuin joku muu?
Jonkunlainen kateus ja sen tuoma katkeruus taas paistaa läpi...
Totta kai kotitöitä harrastava proo-kotityömies on parempi kotitöissä kuin muut. Jos harrastaa jotain muuta, se aika on pois kotitöiden treenaamisesta.
Jos palataan tämän viestiketjun aloittajan epätoivoiseen yritykseen selvittää mikä on tämä edustava tanssimies. Mies on tällähetkellä varattu, joten haaveilla voitte, mutta siksi jää. Tämän viestiketjun voisi lopettaa tähän ja siirtyä kokkaus ja kotitalous sivuille ja keskustella siellä osaako insinööri kokata tai poliisi imuroida. Mukavaa Vappua ja iloista tanssi mieltä kaikille ja viestiketjun aloittajalle, vaihda kohdetta, mutta älä kuvaile häntä tällä sivustolla, yksityisyyttä pitää kunnioittaa.
Viestiketjun aloittaja oli mies, ns. transkirjoittaja ja syyn kirjoitukselle voi arvata.
Jos kyseessä oli kaikkien palvoma tanssimies Volkkari-man. Niin kyllä petytte. Mies pyöri eilen Volkkareineen etsimässä riistaa naisia kaduilta Lahdesta. Ja hetkeä aikaisemmin oli Tansseissa Riutalla Vappu-tansseissa. Eli ylenmääräisestä tanssitaidosta ei ole mitään hyötyä, Mahtoi olla kova reissu lähteä tyhjin käsin Riutalta Lahteen etsimään naista. Voi voi...
Ei ollut Riutalla,eikä Lahden kaduilla. Näkyi olevan ihan toisella Etelän lavalla ja koko illan
Tämän volkkari miehen auton aina tunnistaa tanssipaikan edestä ensimmäisenä 19" vanteineen. Pro-tanssimies joka oli Vappuna myös Riutalla ja Lahdessa Vappuyönä liikenteessä.
Tämän edustavan tanssimiehen ei tarvitse Lahden kaduilta naisia etsiä. Tästä miehestä on varmaan huvittavaa, kuinka ihmiset jaksavat jauhaa tyhjänpäiväisyyksiä.
Etsikää elämä ja muuttakaa aihetta.
Nähty Forssassa nakkijonossa, blondit oliit kainaloissa ja 19" vanteinen wokkelo oli siinä parkissa. Murtaen puhui suomea. Edusti Äänekosken liisteritehdasta, oli siis liisteritehtaan edustaja. Naisilta varmaan liimanäytteitä kerää uuteen sään kestävään liisteriin.
Tämä Pro-tanssimies omaa pulisongit, on kiiltokuva-poika, Ja aina valkoisineen 19 tuuman vanteineen Volkkarin kera ekana parkissa Tansseissa. Tätä on ihmeltelty. Mies tanssii ja on käynyt kaikki mahdolliset tanssikurssit ym. Mutta Nainen puuttuu häneltä. Tästä voi vetää johtopäätöksen olet kuinka hyvä tanssimies niin et saa tansseista naista kyytiin. Tällä miehellä mennyt Euroja hukkaan Tanssimisen kanssa ja järkyttävän Paljon!
Minä tiedän 20 tanssitaidotonta joilla ei ole naissuhteita. Ei auta vaikka on miten huono tanssija.
Sama mies nähty Alaskaan lähtevällä jäänmurtajalla. Mistä saamme seuraavan raportin hänen liikkeistä.
Arvoisa totuus, haluamme varmistaa ettet ole roskapostirobotti. Ovatko pulisonkisi aidot?
Tämä pulisonkiPro-tanssimies on aina pukeutunut viimeisenpäälle tanssillisesti, ehkä himan ns. nössön oloinen ei kovin miehekäs.
Hämeelinnan suunalla toisinaan vilahtelee, huomattavasti miehekkäämpi, jopa kävelykenkäinen tanssimies.
Jos veikata pitäisi. Tämä Mr. Pulisonki Pro-tanssi-man on Riutalla taas lauantaina. Volkkari siinä parkkiksella eturvissä 19 tuuman vanteiden kera. Ja taas alkaa viuhtoa käsiä ja tanssittaa 2-3 naista kerralla. Naislla on hauskaa, Mutta kotimatkalle taas Mr. Pulisonki lähtee Volkkareineen yksin. Ja taas ehkä mahdollisesti pyörii Lahdessa riistaa/naisia etsien loppuyöstä.
Varsin liukas liikkeissään tämä kyseinen mies kun on niin monessa eri paikassa nähty samaan aikaan.Taitaa kulkea yhtä nopeasti kuin joulupukki jouluna ympäri maapallon.
Tunnen hyvin tyypin ja ajelee punaisella volvolla jossa on keulalla kolme lisävaloa. Käy yleensä ensin lattialla kokeilemassa toimiiko kengät, sitten tulee vaihtamaan jos tarvis, sitten istuu kyytiläisten (neitosia) kanssa autossa vähän aikaa kun nämä ottavat häppää.
Näyttää olevan flaksi että kateellisille vaan tiedoksi.
Tää on sadas kommentti tähän rimpsuun. Mä oon niin onnellinen. Saako lähettää terveisiä. Terveisiä kaikille, jotka luulee tuntevansa minut.
Totta mooses
Olitko se Volvo mies,vai Volkkari,vai Fordi?
Haittaaks se??
Ei suoranaisesti.kiinnostaa vaan nämä lavahoitelijoitten touhut. Haittaaks sua,että ihemetellään?
Se oli Volkkari valkoisiineen 19 " vanteineen. :):):)
Kauhia,eikö edustavalla tanssimiehellä ole varaa renkaisiin.
Että ihan pelkillä 19"vanteilla ajeloopi.
Saishan sitä varmaan jostain ees vanhoja kierrätysrenkaita.
Soikiakshan nuo vanteet männöö.
Karvanoppiin ja wunderbaumiin kyllä.....
Hyvä,että johonkin irtoaa
Foordi -ihme alkaa vaihtaa naikkosia itseään huomattavasti vanhempiin..Sunnuntaina ainakin. Huomattavasti vanhempi kuin Someron päivätanssi-hoito. Vanhassa vara parempi,kun ei enään nuorempia taida saada.
Omalla paikkakunnalla ja joskus Lahdessa näkyy silloin tällöin sellaisen nelikymppisen vaalean pyöreän naisen kanssa,joten saa vielä muitakin kuin eläkeläisiä Siinä sulle
Kuka niistä lähes kuusikymppisistä? ja mielekllään hevosenpuolikkaista Ja vanhat naiset ei ole niin tarkkoja muusta, jos nuorempi 50 mies imartelee ja nuoleskelee. Tämä ihme tykkää myös vanhemmista naisista. Eikö ole hyvä,että edes joku jättää pikkulikat väliin?
Auton väri varmaan kultainen ja merkki ehkä volvo... niin ihanalta tää kuulostaa. Joko nappas?:)))
Tämän auton merkki oli Volkkarin passat ja musta väriltään. 19" valkoiset vanteet.
Siis autollakin seeprakengät.
Tottakai
Mistä saisin autooni valkosivurenkaat, jotta pääsisin elvistelemään lavojen lisäksi liikenteessä?
Hänellä on punainen Volvo jossa kolme lisävaloa.
Nynny liivimies-tanssimies vois kans näyttää autonsa. Eikä ihmetellä tansseissa.
Ja Nänni liivinainen-tanssiainen vois kans näyttää pelinsä. Eikä imetellä tansseissa.
Nää tanssit on nykyään verrattavissa Sirkukseen. Sirkuksessa on kanssa pellejä, hauskaa. Mutta tanssit vie voiton sirkuksestakin. Valko/ musta seeprakengät laukkaa tanssi-salia ympäri kuin kanattomat/päättömät ihmiset. Miksi mennä enää sirkukseen kun tansseissa näkee saman;)
Ja täältä saatanallisten säikeiden puolelta saa sitä hengen rieskaa. Ihminen ei elä pelkällä energiajuomalla.
Lavoiltakin löytyy "apinoita" ja "elefantteja",
Löytäisinpä sellaisen edustavan tanssiapinan.
Mitä kenenkään kengät toisen jalassa voi sinua niin hiertää??Osta omat
Sinun apina voi olla toisen Gorilla:))
Toisen Gorilla on minulle edustava tanssimies.
Kyllä ne edustavat ovat varattuja, ihan kysynnän ja tarjonnan laki tämän aiheuttaa. Jäljelle jää jämät ja yhäreistäkään harva on edustava. Vielä harvempi osaa tanssia.
Lomien jälkeen parisuhteet usein rakoilevat ja siinä välissä on hyvät mahdollisuudet saada kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen. Harva pystyy olemaan ilman kovinkaan kauaa aikaa. Tanssimisesta en sitten tiedä, mutta ainakin jotain lohkeaa.
Ei muuta kun kiimaista kesää ja syksyä vaan...
Varattuja ja "varattuja". Liukkaita luikuja myös kaikille
Tiijä näist evustavuuksiist ja laksiist. Myö ko oltii emännä kans kesälomareisul Kuopijos ja hotelliravintolas illal, ni mie sanoin et eiköhä vejetä yks jatsipeli...
Juuri näin homma toimii, parhaat menee päältä ja jämät jää jäljelle.
Vaikka kuinka olisi erottu, niin lohtua aina halutaa. Moni yrittää muuta väittää, mutta löytää itsensä kumminkin ennemmin tai myöhemmin sängystä, jos toisestakin lohdutettavana.
Oli sitten tanssipaikka tai ei, niin näin tämä menee. Edustavat voivat aina valkata mieleisensä tai jopa napata sen varatunkin, jos tarpeeksi miellyttää.
Apina on katsojan silmässä.
Ootkos saanut pakit vai? .
Tämä komistus havaittu taas kesän tullen lavoilla.
Mighty Sparrow - Maria
Näin myös tämän komistuksen kenellä on askeleetkin hallussa. Jälleen ei yrittänyt esiintyä muille lavalla olijoille, tanssi vain tanssin vuoksi.
Saisi käydä useamminkin tanssimassa, näytti olevan vaimokkeensa kanssa. Oikein vetävän näköinen nainen oli kainalossa.
Minäkin taisin nähdä komistuksen.Vetävyydestä en niin tiedä. Katsojan silmässä. Voivat käydä useinkin? Onhan niitä paikkoja nyt kesällä jo paljonkin. Kivahan se kun käyvät.
Silmäniloa aina tarvitaan.