Onko kenelläkään kokemuksia näistä puhelinennustajista? Olen pohtinut jopa heidän puoleen kääntymistä kun kaikki asiat on niin sekaisin.
Vastaukset 24
- huijausta kaikki
Soita ihmeessä ja puhu pitkään, sitten on raha-asiatkin sekaisin.
- **
Ennustajalla olen muinoin käynyt. Tiesi menneisyyden, ei tulevaisuutta.
Tottahan ennustukset toteutuvat, jos alkaa elämään niiden perusteella. Juuh, ja varsinkin jos itse ennustan itselleni. ;) Tosin ne korttiennustus ohjeet olen hukannut aikaa sitten enkä muista niitä ulkoa.
- Anonyymi
Kannattaa ostaa uudet mustan pekan kortit. Saadaan uusia ennustuksia jos entiset on kuluneet.
- enpä tiedä
Jos ihminen ihan itse toimisi sillä periaatteella
että ensin asettaa tavoitteen, sitten toimii ja tekee työn, ja lopuksi suorittaa itsearvion tehdystä hommasta?
Tapa saada oman elämänsä asioita haltuunsa ja elää nykyhetkessä?
Jos se lisäisi tyytyväisyyttä itseen ja toisiinkin?
Ylläoleva jostain koulutuksesta luettua, ennustajista ei parempaa tietoa. - älä vaan soita
Kokemusta ei ole, mutta tietoa on, että ovat täyttä humpuukia. Rahoistasi pääset kyllä, jos sitä on liikaa.
- meeriamanda
Nuorempana käytiin tyttöjen kanssa , useimmillakin. Kokkolassa vaikutti selvänäkijä Pauliina Syvänen jolla viimeksi kävin joskus -80 luvun alussa.
Kyllä hän tiesi/näki elämääni Kertoi minun poissalähtiessä kävelevän rappuja alas isäni ( kuollut) kanssa ja iskä pitää siitä sinun alkuperäisestä ´oikeasta´kädestäsi ( vasen ).
Kun pääsin autoni luo, vasen käteni oli todella kuuma, empä muista mitä lupaili tulevaksi. :))
En uskoisi puhelinennustajiin, kallistakin näyttää olevan kun on silmiini ilmoitukset osuneet.- pohdin vain
Meeriamanda
uskotko että yhteys kuolleisiin omaisiin ja rakkaisiin ihmisiin on edelleen olemassa, vaikka kyseisten ihmisten kehot ovat jo tomuksi hajonneet?
Hautajaisissa siunauspuheessa vainaja annetaan Jumalan haltuun ja liitetään näkymättömien todistajain joukkoon.
Kuin välähdyksinä ajatuksissa he kuitenkin ovat jotenkin läsnä, oletko kokenut samoin? Liekö vain tunteita vai uskoa? - meeriamanda
pohdin vain kirjoitti:
Meeriamanda
uskotko että yhteys kuolleisiin omaisiin ja rakkaisiin ihmisiin on edelleen olemassa, vaikka kyseisten ihmisten kehot ovat jo tomuksi hajonneet?
Hautajaisissa siunauspuheessa vainaja annetaan Jumalan haltuun ja liitetään näkymättömien todistajain joukkoon.
Kuin välähdyksinä ajatuksissa he kuitenkin ovat jotenkin läsnä, oletko kokenut samoin? Liekö vain tunteita vai uskoa?Jotenkin uskon ettei tämä elämämme ole vain tässä. Tämä on yksi vaihe maanpäällä, aikahan sen sitten näyttää. En mitenkään tuputa luulemiani kenellekään todeksi.
Paljon on tullut luettua näistä asioista, jos ne sitten minullekin osoittuvat huuhaaksi, olkoon niin... näin vaan uskon.
- O - O
Kurkistin kristallipalloon ja annan sinulle ilmaisen ennustuksen:
Sinulla on monenlaisia huolia ja ajatuksesi myllertävät hämmentävästi. Tuntuu, ettet saisi otetta mistään. Saat kuukauden päästä yllättävän suuren puhelinlaskun ja mieltäsi jäävät vaivaamaan asiat, joita pyöritellessään empaattinen ennustaja saa sinut kuuntelemaan paljon pitempään kuin alunperin suunnittelet. Hän saa myös sinut kertomaan asioita, joita et aikonut käsitellä ollenkaan. Jokin nuoruuden tapahtuma näyttelee jotain roolia tapahtumissa, ja sitä ennustaja yrittää kaivaa esille muistisi onkaloista. Kello käy ja ennustajan tili karttuu kaiken aikaa, myös hämmennyksesi saattaa kasvaa.
Jos vastoin oletusta, et soittaisikaan, voisit vaikkapa kirjoittaa paperille mieltäsi vaivaavat asiat. Voisit laittaa ne tärkeysjärjestykseen ja keskittyä pohtimaan niitä yksi kerrallaan. Kun antaa asioiden muhia mielessä, alitajunta voi auttaa löytämään ratkaisuja.
Ystävälle puhuminen voisi myös auttaa selvittelemään omia ajatuksia. Hyvä kuuntelija auttaa paljon enemmän kuin innokas pulmien ratkaisija ja neuvoja. Ellet voi tai halua puhua asioistasi ystäville, voisit ehkä ottaa yhteyttä asiantuntija-auttajaan tai soittaa johonkin auttavaan puhelimeen. Niitäkin on monenlaisia, eikä niistä tarvitse maksaa parin euron minuuttimaksua tai suurempaakin kuten ennustajille.
Elämässä mikään ei ole varmaa, mutta huominen tarjoaa aina uusia mahdollisuuksia.
Toivotan sinulle levollisia unia ja hyviä valintoja.
PS: Kristallipallo sanoo, että jonkin ajan päästä sinua jo hymyilyttää ja aurinko paistaa elämääsi. - Ennustaja eukko
Uskon. Ennustan itselleni ja kavereille pelikorteilla ja taroteille ohjeiden mukaan. Usein pitää paikkansa, joskus vaan sinne päin. Kivaa on eikä maksa paljoa.
- .-.-
En usko, mutta ajankuluna ennustan Tarot-korteilla.
Kukaan ei tiedä tulevaa, jotkin asiat ovat hyvin todennäköisiä joten ne voi ennustaa melko hyvin.
Kuolleet untuvat olevan lähellä. Se johtuu surusta ja ikävästä. - ***********
Uskon, että syödessä nälkä siirtyy.
- Anonyymi
En usko. Kerran alta kakskymppisenä eräs ohikulkeva romaninainen halusi välttämättä ennustaa kädestäni, pitkän litanian selitti tulevia mutta mikään niistä ei ole toteutunut. Myös senhetkiset arvailunsa meni täysin pusikkoon. No, ei hän kyllä maksuakaan pyytänyt kun heti tein selväksi että rahaa ei ole, mutta siitä huolimatta halusi ennustaa.
- Anonyymi
Kysy Orpolta, se hyvä ennustaa. Ennustaa taloudenkin koko ajan kohenevan.
En usko.
Puhelinennustajaksihan voi alkaa kuka vaan. Keksiä höpötykset päästänsä ja kääriä rahat.- Anonyymi
Ne puhelinennustajatkin on jonkun firman palkkalistoilla ja heille annetaan valmiit vastauslitaniat mistä sitten katsovat sopivat. Joskus oli telkkarissakin niitä ennustusohjelmia joissa muka alan ammattilaiset antoivat soittajille vastauksia. Täyttä huuhaata nämä. Tais ainakin Alfa tv:llä olla viimeks kyseinen ohjelma.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Ensinnäkin. Miksi nostetaan esille vanhoja ketjuja sotkemaan , eikö voisi itse laittaa aloitusta jos joku asia kiinnostaa, vanha in vanhaa nyt eleteään toista aikakautta
Mitä tulee ennustajiin m niin ei kai enää nykyaikana kukaan sellaisiin usko ?
Miksi ihmiset kaipaavat jotain mystiikkaa elämäänsä kun että tietää tulevaisuudesta ja sitten muka joku ventovieras muka pystyisi sanomaan mitä tuleman pitää. Aika älytöntä touhua .
Tunnen yhden joka soittele näille, kaikki rahansa menee niihin puheluihin , hän selittää niille ketkä ovat kuolleita suvussa joita hän kaipaa, ja kas kummaa puhelin ennustaja se ottaakin heti yhteyttä näihin kuolleisiin , ja sitten mitä kuolleet ovat viestittäneet tälle ressukalle joka uskoo näihin ennustajiin kiven kovaan . Ei auta puheet , sillä ovat vaan rahan perässä mitä pitempi puhelu sitä enemmän maksaa.
Jossain on vikaa kun tuntee tarvetta soitella joillekin ns ennustajalle , joka on tavallinen ihminen ja osaa huijata ihmisiä . Kukaan ei voi ennustaa toisen ihmisen elämästä yhtään mitään.
Puolustajat sanovat että ennustaja oli tiennyt kaiken ihan niin kuten oli ollut hönen elämässään.
Silloin ei enää kannata kertoa näille että siinä on psykologialla suuri osuus , joten siinäpä rahastavat huijareita. Ja uskovat kaikkeen mitä heille kerrotaan Anonyymi kirjoitti:
Ne puhelinennustajatkin on jonkun firman palkkalistoilla ja heille annetaan valmiit vastauslitaniat mistä sitten katsovat sopivat. Joskus oli telkkarissakin niitä ennustusohjelmia joissa muka alan ammattilaiset antoivat soittajille vastauksia. Täyttä huuhaata nämä. Tais ainakin Alfa tv:llä olla viimeks kyseinen ohjelma.
Juu. Yksittäinen ihminenkin voi perustaa "firman" tai toiminimen jonka alla tekee ennustuksia.
- Anonyymi00020
Anonyymi kirjoitti:
Ensinnäkin. Miksi nostetaan esille vanhoja ketjuja sotkemaan , eikö voisi itse laittaa aloitusta jos joku asia kiinnostaa, vanha in vanhaa nyt eleteään toista aikakautta
Mitä tulee ennustajiin m niin ei kai enää nykyaikana kukaan sellaisiin usko ?
Miksi ihmiset kaipaavat jotain mystiikkaa elämäänsä kun että tietää tulevaisuudesta ja sitten muka joku ventovieras muka pystyisi sanomaan mitä tuleman pitää. Aika älytöntä touhua .
Tunnen yhden joka soittele näille, kaikki rahansa menee niihin puheluihin , hän selittää niille ketkä ovat kuolleita suvussa joita hän kaipaa, ja kas kummaa puhelin ennustaja se ottaakin heti yhteyttä näihin kuolleisiin , ja sitten mitä kuolleet ovat viestittäneet tälle ressukalle joka uskoo näihin ennustajiin kiven kovaan . Ei auta puheet , sillä ovat vaan rahan perässä mitä pitempi puhelu sitä enemmän maksaa.
Jossain on vikaa kun tuntee tarvetta soitella joillekin ns ennustajalle , joka on tavallinen ihminen ja osaa huijata ihmisiä . Kukaan ei voi ennustaa toisen ihmisen elämästä yhtään mitään.
Puolustajat sanovat että ennustaja oli tiennyt kaiken ihan niin kuten oli ollut hönen elämässään.
Silloin ei enää kannata kertoa näille että siinä on psykologialla suuri osuus , joten siinäpä rahastavat huijareita. Ja uskovat kaikkeen mitä heille kerrotaanKysypä siltä joka tämän on nostanut. Minä se en ole.
- Anonyymi
Aloitus on varmaankin persun, koska persut uskoo eniten horoskooppeihin,
ei muuhun, ei tieteeseen, ei tutkimuslaitoksiin. - Anonyymi00018
Testi vain, sorry...
- Anonyymi00019
Rahastusta ja kusetusta.
- Anonyymi00021
riippuu ennustajasta eli tässä ammatissa on aitoja ja myös ei-aitoja. On kokemusta ja hyviä kokemuksia on omalla kohdallani ja isällä myös hyviä kokemuksia. Kohtasimme rehelliset ennustajat. NE osas tietää esim edesmenneen lemmikkikissani kuviot että se ilmestyy teille kuukauden aikana henkimaailmassa energian muodossa että molemmat tunnette sen energian&läsnäolon ja kohta 6 vuotta se on ollut koko ajan minussa läsnä , se edesmennyt lemmikkikissani(kuoli 19-vuotiaana elettyään onnellisen elämän) joka on minussa kiinni koko ajan ja se luo turvaa minulle sekä hänelle. Isä on myös tuntenut lemmikkimme energian koska käy välillä tervehtimässä isääni mutta juuttunut minuun kiinni ja se on vain hyvä asia.
Uskon ainakin henkimaailmaan hyvin vahavasti ja uskaltaisin sannoo että oon melkeinpä 100% varma sen todellisuudesta ja mitä tulee ennustajiin niin vähän samoilla linjoilla oon senki suhtteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu581442- 251063
- 80925
- 65786
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69764- 47722
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131695- 89690
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.11672Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i14646- 36630
- 108611
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140581- 4572
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45560Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24503- 18502
- 37487
- 38481