Suomenpystykorvien opetustapa

black&deckeriä ilman on pärjätty. Koira tuli vuoden iässä. Ja kotiuduttuaan koetteli sitten aikalailla urakalla sen ja seuraavan vuoden. Jotkut asiat meni läpihuutojuttuina, kuten oikean ja vasemman puolen opettaminen. Mutta sitten jotain asioita tahkottiin pidempään ennenkuin mahtui selkäytimeen. Yksi näistä oli seis-käsky. Sen kuultua jäädään siis niille sijoilleen eikä hievahdetakaan. Ei hievahdeta mihinkään, vaikka olisi kymmenen oravaa keskellä tietä ja näyttäisi pitkää nenää sekä huutaisi kuorossa lälläsläätä. Joskus sitä paikalla pysymistä harjoiteltiin parikin tuntia itkupotkuraivarien kera aina paikalle uudelleen palaten. Mutta voitto tuli. Toinen missä tahkottiin oli remmiräyhäys, siinä voittojutuksi osoittautui kuiskaus ja rauhallinen puhe koko ohituksen ajan. Vain kerran muistan että teki mieli lätkästä lättyyn turhautuneena. Nyt vain joskus harvoin joillekin isommille hermoilee...

Nyt kuusivuotias ja käyttäytyy yleisesti ottaen mallikelpoisesti ja herrasmiesmäisesti. Vain herkkupersehunajan maistelu keväisin ja syksyisin saa pään sekaisin. Pitää vain huolen ettei päästä niitä nuolemaan, niin selviää vähemmällä stressillä itse ja koirakin.

Tärkeimpiä opetuksia ollut että kestä lapsi-kulta se koiran toinen ja kolmas ikävuosi, niin sen jälkeen helpottaa yllättävän paljon. Kun jotain päätät koirasi oppivan, laita se oppimaan kärsivällisesti äläkä anna periksi käskyjesi noudattamisen ehdottomuudesta. Kun joudut väkisinkin joskus hakaukseen, niin pura tilanne huumorilla ja hämää tiukoissa neuvotteluissa. Esim. vaikka hanskaa heittäen itsestä pois kun koira hilluu hampaillaan hihassasi.

Ja tärkein kaikessa: Riittävästi - suom. aivan helvetisti - sitä liikuntaa sille.

Kaikki mitä tarvitset on ihan normaali maalaisjärki, määrätietoisuus, ja hyvä huumorintaju - ei siis mitään rakettitiedettä.

Morjesta "Kaksikättämutta"

Kirjoitit että oikea ja vasen tuotti tuskaa sekä seis käsky ? Onko nuo välttämättömiä oppeja lintukoiralle? Itellä on tuo pystäri ja tärkeimpänä olen pitänyt luoksetuloa. Pystykorva on muutenkin melko puupäinen otus joten riistan jäljillä ollessaan taitaa olla turha huudella mitään kun ei se kuitenkaan kuule eikä näe kuin sen oksalla pällistelevän linnun.

En ole tarvinnut kovia otteita, vaan omat pystärini ovat olleet suht. helppoja saada kunnioittamaan omistajaansa. En siis osaa tarkkaan vastata, koska itselläni ei juurikaan ole kokemusta noin kovapäisistä suomenpystykorvista.

Meidän herra on kovin herkkä loukkaantumaan jos sitä kovin kaltoin kohtelee. Narttu pystykorvat varsinkin ovat kovaäänisestä komentamisesta loukkaantuneita pitkän aikaa.

Tuominen kirjoitti hyvin että kiintymyksen pitää ylittää kurittamisen. Kyllä pystykorvien kanssa pärjää ilman suurempia isäntä maaotteluita sillä sen verran herkkiä koiria ovat ja kovan kurituksen muistavat verisesti ja kauan.