Marsa Alam

Palasimme juuri viikon matkalta Marsa Alamista. Hotellimme oli Port Ghalibin läheisyydessä sijaitseva The Three Corners Fayrouz Plaza.
Teimme matkamme ruotsalaisen Ving matkatoimiston kautta, koska en löytänyt suomalaista matkantarjoajaa tähän kohteeseen, tähän aikaan.

Paikka oli ihana! Viikko rentoa lomailua. Hotellin edustalla olevalla riutalla oli paljon nähtävää ja sinne oli helppo päästä, senkun vain käveli pitkän laiturin päähän ja pulahti kalojen sekaan.
Jos kaipaa shoppailua ja villiä biletystä, ei tämä ole siihen paras paikka.

Kaikki retket ja palvelut sai omasta hotellista. Teimme sukeltajien mukana snorklausretken Dolphin House riutalle. Delfiinien kanssa emme päässeet uimaan, mutta kotimatkalla niitä tuli veneen viereen :) Retkellä meille oli mukana oma snorklausopas.
Teimme retken myös kamelilla ja hevosella läheiselle rannalle. Sielläkin oli snorkkeliopas mukana ja hän löysikin meille valtavia merikilpikonnia ihasteltavaksi. Kävimme samalla rannalla myös omin päin, se on ihan kävelyetäisyyden päässä hotellilta. Sillä reissulla emme konnia nähneet.
Sen virheen teimme, että vuokrasimme hotellilta maastopyörät. Ne olivat vanhat romut, joiden paikka olisi polkupyörien vanhainkodissa. Kävimme pyörilä Port Ghalibissa. Palattuamme hotellille valitin pyörien kunnosta ja niiden törkeästä hinnasta, 20€ kaksi pyörää, kolme tuntia. Saimmekin sitten ne puoleen hintaan.

Jos vertaa tätä kohdetta Hurghadaan niin Marsa Alam vie voiton mennen tullen! Meressä oli paljon enemmän nähtävää kuin Hurghadassa. Hotellialue oli todella siisti ja ruoka hyvää.
Vain kahtena päivänä oli todella tyyni ilma, joten räpylöille on käyttöä aallokossa. Ja illat olivat aika viileitä, piti olla pitkähihaista että tarkeni syödä ulkona.
31590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Samaa mieltä. Mäkin tykkäsin Marsa Alamista tuhat kertaa enemmän kuin Hurgadasta. Mekin oltiin Port Ghalibin lähellä, n. 10 minuutin kävelymatkan päässä Crown Plazassa. Ne riutat oli aivan mahtavat, vaikka se aallokko oli silloinkin aika kova. Mä käytin poikkeuksellisesti sitä varten pelastusliiviä snorklatessa, vaikka normaalisti en niitä tarvitse.

Äänestä
Aloittaja

Hotellin rannalla oli Extra Diversin keskus, sieltä olis kyllä saanut vuokrattua kaikennäköstä, myös liivejä. En tajunnut niitä hakea.

Piti sanoa, mutta unohdin, että oli ihan turhaa vaihtaa rahaa Egyptin puntiin. Euroilla ja korteilla olisi pärjännyt ihan mainiosti. Ja tulin jopa huijatuksi kun maksoin punnilla. Hotellilla on muutama kauppa, ja yhdestä kävin ostramassa räpylät. Hinta oli 15€, minulla ei ollut kuin puntia mukana ja maksoin niilä. Tyhmä minä vasta myöhemmin laskin hinnan euroiksi mitä olin puntina maksanut. Ja se olikin 20€. Kuvittelin että hotellin kaupoissa en tulisi huijatuksi :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7187182 kirjoitti:

Palasimme juuri viikon matkalta Marsa Alamista. Hotellimme oli Port Ghalibin läheisyydessä sijaitseva The Three Corners Fayrouz Plaza.
Teimme matkamme ruotsalaisen Ving matkatoimiston kautta, koska en löytänyt suomalaista matkantarjoajaa tähän kohteeseen, tähän aikaan.

Paikka oli ihana! Viikko rentoa lomailua. Hotellin edustalla olevalla riutalla oli paljon nähtävää ja sinne oli helppo päästä, senkun vain käveli pitkän laiturin päähän ja pulahti kalojen sekaan.
Jos kaipaa shoppailua ja villiä biletystä, ei tämä ole siihen paras paikka.

Kaikki retket ja palvelut sai omasta hotellista. Teimme sukeltajien mukana snorklausretken Dolphin House riutalle. Delfiinien kanssa emme päässeet uimaan, mutta kotimatkalla niitä tuli veneen viereen :) Retkellä meille oli mukana oma snorklausopas.
Teimme retken myös kamelilla ja hevosella läheiselle rannalle. Sielläkin oli snorkkeliopas mukana ja hän löysikin meille valtavia merikilpikonnia ihasteltavaksi. Kävimme samalla rannalla myös omin päin, se on ihan kävelyetäisyyden päässä hotellilta. Sillä reissulla emme konnia nähneet.
Sen virheen teimme, että vuokrasimme hotellilta maastopyörät. Ne olivat vanhat romut, joiden paikka olisi polkupyörien vanhainkodissa. Kävimme pyörilä Port Ghalibissa. Palattuamme hotellille valitin pyörien kunnosta ja niiden törkeästä hinnasta, 20€ kaksi pyörää, kolme tuntia. Saimmekin sitten ne puoleen hintaan.

Jos vertaa tätä kohdetta Hurghadaan niin Marsa Alam vie voiton mennen tullen! Meressä oli paljon enemmän nähtävää kuin Hurghadassa. Hotellialue oli todella siisti ja ruoka hyvää.
Vain kahtena päivänä oli todella tyyni ilma, joten räpylöille on käyttöä aallokossa. Ja illat olivat aika viileitä, piti olla pitkähihaista että tarkeni syödä ulkona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu