Adoptio ja perintö

Eli äitini nykyinen mies on aikanaan adoptoinut minut. Biologinen isäni on aikanaan tunnustanut minut. Hän tekee nyt kuolemaa ja näyttäisi siltä, että perinnönjaosta on tulossa varsinainen farssi... Kuulunko minä biologisen isäni perinnön piiriin???
9228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Laki muuttui 1980 siten, että myöhemmät adoptiot katkaisevat perimyksen biologisiin vanhempiin ja sukuun. Aiempiakin on voitu uudistaa uuden lain mukaisiksi.

Äänestä

Hieno homma... tämän halusinkin tietää. =) Kiitos.

Äänestä
  • Huomioi kaiken varalta se, että mikäli sinulla on sisaruspuolia, tietävätkö he olemassaolostasi, ilmeisestikin. Tai esimerkiksi äitipuolesi tietää myös että perit isäsi muiden sisarusten lisäksi aivan normaalisti.
    Itselläni vastaava tilanne on ystäväpiirissä tiedossa ja vaikka kaikki sujui lopulta ok, kyllähän se karvat pystyyn osalla porukkaa nosti. Kaikki ei tiedä näitä asioita.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Huomioi kaiken varalta se, että mikäli sinulla on sisaruspuolia, tietävätkö he olemassaolostasi, ilmeisestikin. Tai esimerkiksi äitipuolesi tietää myös että perit isäsi muiden sisarusten lisäksi aivan normaalisti.
    Itselläni vastaava tilanne on ystäväpiirissä tiedossa ja vaikka kaikki sujui lopulta ok, kyllähän se karvat pystyyn osalla porukkaa nosti. Kaikki ei tiedä näitä asioita.

    Jotenkin vaan mulle syntyi käsitys, että kysyjä iloitsi siitä, että 1980 myöhemmin adoptoituna hänen ei tarvitse osallistua biologisen isänsä perintöriitoihin.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Huomioi kaiken varalta se, että mikäli sinulla on sisaruspuolia, tietävätkö he olemassaolostasi, ilmeisestikin. Tai esimerkiksi äitipuolesi tietää myös että perit isäsi muiden sisarusten lisäksi aivan normaalisti.
    Itselläni vastaava tilanne on ystäväpiirissä tiedossa ja vaikka kaikki sujui lopulta ok, kyllähän se karvat pystyyn osalla porukkaa nosti. Kaikki ei tiedä näitä asioita.

    On sisarpuolia ja tietävät olemassaolostani ja olemme yhteyksissä aktiivisesti. =)

    Äänestä

  • seije kirjoitti:

    On sisarpuolia ja tietävät olemassaolostani ja olemme yhteyksissä aktiivisesti. =)

    Ja joo juuri näin 34 iloitsin siitä, etten kuulu biologisen isäni perillisiin. =)

    Äänestä

  • seije kirjoitti:

    Ja joo juuri näin 34 iloitsin siitä, etten kuulu biologisen isäni perillisiin. =)

    Ja nyt kun luin ihan ajatuksella tekstin, niin huomasin, että "myöhemmät adoptiot katkaisevat perimyksen". =/ Minun "ottoisäni" on adoptoinut minut -70-luvun puolella.. Eli muuttaako se nyt asian niin, että olen kuitenkin biologisen isäni perillinen??

    Muuttaa. Farssiin ei tarvitse osallistua, kun luopuu perinnöstä. (Jos sinulla on lapsia, he tulevat sijaasi perillisiksi.)

    Äänestä

No onneksi ei mitään taistoa ole tulossa. =) Asiat hoidetaan varmaan sit niin, että muiden valtakirjalla yks sisaruksista hoitaa kaikki hommat ja thats it. Liiemmin mitään jaettavaa ei kai ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

seije kirjoitti:

Eli äitini nykyinen mies on aikanaan adoptoinut minut. Biologinen isäni on aikanaan tunnustanut minut. Hän tekee nyt kuolemaa ja näyttäisi siltä, että perinnönjaosta on tulossa varsinainen farssi... Kuulunko minä biologisen isäni perinnön piiriin???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu