KOSILLE

Heip! Olen kuullut, että Kosilla voi vain bilettää ja hotellit on täynnä mölyäviä nuoria ja nukkumisesta yöllä voi vain haaveilla, olisiko kellään MITÄÄN MUUTA kerrottavaa? Olen lähdössä elokuussa kahdeksi viikoksi ja koitan keksiä jotain muutakin tekemistä kuin baarit, eikö kukaan ole siellä muuta tehnyt/nähnyt??
3232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kosilla oltiin kesäkuun alussa 2 viikkoa. Kausi oli silloin vielä alussa eli möykkääjiä oli muutenkin vähemmän, mutta asiaan. Kosilta on hyvät yhteydet muille saarille (Rhodos, Kalymnos, Nissyros) ja Turkkiin. Kossin saari on itsessään hyvin nätti ja saarelta löytyy erilaisia ympäristöjä tutkittavaksi. Esim. Kefalos, Antimachia linnoituksineen, Pyli lähteineen. Uintipaikkoja on miljoona esim. mastichari, tingaki yms. kossin kaupungin lisäksi. Ruoka on hyvää ja ravintolat mukavia ja jopa kossin kaupungista löytyy aitokreikkalaista hyvää ruokaa. Elä unohda historiaa kos on hyv historian oppitunnin paikka. Asklipeion, Kossin museo, kaivausalueet... Tutustu kreikkalaisiin, vaella vähän syrjemmällä paikallisten asuma-alueilla ja istahda talon viinille ja avaa suusi ja keskustele. Kyllä Kossilla voi muutakin tehdä kuin bailata kierrät vain baarikadun ja blues brothersin tyyliset ryöstöhuijausbaarit kaukaa. Ja hei avoimella mielellä liikenteeseen niin hyvä seikkailu on valmis.

Äänestä

Me vuokrattiin fillarit ja kierreltiin saarta niillä. Skootteri on myös hyvä. Meillä oli todella kivaa 2vk Kosilla. Vähän käytiin iltaisin baareissa ja diskoissa, mutta muutakin tekemistä kyllä on.
Ihanaa matkaa teille!

Äänestä

olin kossilla kaksi vuotta sitten kesällä. kävimme lähes joka päivä jossain. pyörät kannattaa vuokrata ja kierrellä saarta ympäri. mm. löytyy muita rantoja kauempaa, oltiin kuumilla lähteillä, käytiin päivän matka turkin bodrumissa ostoksilla,käytiin laitesukeltamassa (upea kokemus).. ym. eli tekemistä löytyy! käytiin ehkä vain kerran oikein bilettämässä. eli kyllä kossilla muutakin voi tehdä kuin bilettää, pitää vaan olla aktiivinen ja kysellä esim. oppailta nähtävyyksistä ja retkistä. hyvää matkaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sun kirjoitti:

Heip! Olen kuullut, että Kosilla voi vain bilettää ja hotellit on täynnä mölyäviä nuoria ja nukkumisesta yöllä voi vain haaveilla, olisiko kellään MITÄÄN MUUTA kerrottavaa? Olen lähdössä elokuussa kahdeksi viikoksi ja koitan keksiä jotain muutakin tekemistä kuin baarit, eikö kukaan ole siellä muuta tehnyt/nähnyt??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu