Teitittely?

Hei,

Haluaisin tietää, kuinka yleistä teitittely on ollut vahempianne kohtaan?
Oma äitini (82 v ) teititteli vanhempiaan heidän eläessään .
Hänen äitinsä kuoli -79 ja isä n. -72.

Tuntuu vaan siinä mielessä hassulta, että ihan kuin olisi etäinen ihminen, vaikkakinhan on tavallaan kunnioittavaa. Ja itsestäni tuntuisi melko oudolta, jos omat lapseni teitittelisivät minua. Olen n. keski-ikäinen.
Kiitos vastauksistanne.
10248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ikäiseni ystävä teititteli vanhempiaan. Ja tapasin nuorena toisiakin teitittelijöitä. Se tuntui olevan vaan tapa, joka oli kulkenut sukupolvelta toiselle. Voihan siinä pohjana olla jonkilainen kunnioitus asia.

Äänestä

En teititellyt vanhempiani, eikä kukaan ikätovereistanikaan, en ainakaan muista. Isovanhempia kyllä teititeltiin ja muitakin vanhempia ihmisiä.
Vieläkin minulla on hankalaa sinutella itseäni vanhempia(yli kahdeksankymppisiä :)). Sitten , kun on tuttuja ja "sinunkaupat" tehty on se toinen asia.
Itseäni joskus teititellään palveltaessa. Jopa terveyskeskuksessa nykyisin teitittelevät, mikä minusta on ihan OK. Tutussa lähikaupassa sinutellaan, mutta tuolla tavarataloissa myyjät/kassat teitittelevät. Eikä tunnu pahalta ollenkaan.
Lähiomaiseni( lapsetkin) sinuttelevat, mikä on ihan luonnollista.

Äänestä

Olin 50-luvun alussa kesälomat Pohjanmaalla. Siellä teittelivät lapset isäänsä ja äitiään sekä muita vanhempia. Muualla päin Suomea sellaista en ole kohdannut.

Äänestä

Olen kuullut, että katolisissa kulttuureissa vanhempien teitittely olisi vieläkin yleistä. Meillä vanhempia täytyi teititellä. Varmaan edelleen käytäntö vieläkin yleistä.

Äänestä

Sodan läpikäynneet vanhemmat olivat kovia ja kaukaisia.
Kuinka moni teistä muistaa olleensa isänsä sylissä?

Äänestä
  • Muista usein päässeeni isän syliin silloin alle kouluiän. Isä antoi parransiemeniä hieroessaan leukaansa poskeeni. Onneksi ei parta kasvanut sentään :-)
    Siinä sylissä vuorotellen veljeni kanssa saimme lantturaastetta, jota isä puukolla lantuista jältti suihimme. Herkkua se meille oli silloin sodan jälkeen.
    Lämpimiä muistoja nuo ovat. Meidän isä oli leikkisä, piti lapsista ja soitteli harmonikallaan.

    Äänestä

  • Koin sodasta suht koht fyysisesti vahingoittumattomana tulleen isäni etäisenä ja osin melko tylynä minuu kohtaan.
    Nyt mieltä risoo miten me pikkuveljeni kanssa murrosikäisin pyrimme kinaaman isän kanssa juuri ruokapöydässä.
    Hän tuli raatamasta suolta tehden siitä peltoa kuokkapelillä. Tämä rassaa mieltä. Emme auttaneet isäämme mitenkään ilman pakkoa.

    Äänestä

Meidän suvussa, niin äidin kuin isänkin puolella, sinutellaan ja on sinuteltu niin kauan kuin muistan.
Minulla oli yksi kaveri, joka teititteli isäänsä ja se oli minusta jotenkin outoa.

Äänestä

Olen itse vajaa 60 vuotias, vanhempiani teititeltiin, eikä siinä ollut mitään kummallista. Molemmat ovat kuolleet jo vuosia sitten. Isoäitiäni (äidinäiti) sensijaan sinuteltiin, koska hän niin halusi.

Äänestä

Niin kuin täällä jo on kerrottu on teitittely kuin kunnianosoitus. Se lienee ollut jonkinlainen itsestäänselvyyskin joskus sata vuotta sitten. Jälkeenpäin ajatellen tuntuu siltä, ettei uskallettukaan sinutella. Olisiko peräti nin, että sinä-sana on aika myöhäissyntyistä.

Molemmat vanhempani olivat syntyneet n. v. 1900 ja teitittelivät vanhempiaan, niin muutkin aikalaiset.

Sinuttelu tuntuu joskus röyhkeältä, mutta myös hyväksytyksi tulemiselta muiden joukkoon?.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiinnostaa tietää kirjoitti:

Hei,

Haluaisin tietää, kuinka yleistä teitittely on ollut vahempianne kohtaan?
Oma äitini (82 v ) teititteli vanhempiaan heidän eläessään .
Hänen äitinsä kuoli -79 ja isä n. -72.

Tuntuu vaan siinä mielessä hassulta, että ihan kuin olisi etäinen ihminen, vaikkakinhan on tavallaan kunnioittavaa. Ja itsestäni tuntuisi melko oudolta, jos omat lapseni teitittelisivät minua. Olen n. keski-ikäinen.
Kiitos vastauksistanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu