Pohjanpystykorvan pentu

Minulla on 3kk ikäinen pohjis olis kiva saada käytännön kokemusta pystykorvamiehiltä, että minkä ikäisenä kannattaa ruveta metsää tutustuttamaan koiralleni .
83187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

En itse omista metsästykoiraa, tai rodultaan on kyllä lintukoira, mutta ei tähän käytetä. Pentu kannattaa viedä metsään ihan pienestä pitäen, eli siis hyvin voitte alkaa jo. Metsässä kannattaa alkuun käydä ihan vaan olemassa, ihmettelemässä, leikkimässä ja miksei kouluttamassa koiraa. Siis totuttamassa koiraa metsässä olemiseen, metsän ääniin, kasveihin, eläimiin jne. Lenkkeilläkin voi, jos sopivia polkuja löytää, ettei tarvi ihan umpihangessa tarpoa. Kun lenkit tehdään ilman hihnaa, niin pennusta kyllä näkee milloin alkaa väsy iskeä. Meillä nelikuisen pennun kanssa kuljettiin jo 2-3km lenkkejä (niihin tosin meni n. tunnin verran, eli tahti oli rauhallinen, välillä pysähdeltiin ja ihmeteltiin jne). Kun metsä ympäristönä on pienestä asti tehty koiralle tutuksi, se ei isompana enää jännitä vaan voidaan keskittyä itse asiaan minkä takia metsässä ollaan.

Nyt kun pentu on vielä pieni ja haluaa pysyä luonasi, niin sille on helppo myös opettaa tänne-käsky jne, mitkä saattavat myöhemmin tulla tarpeeseen.

Äänestä
Aloittaja

Itse asiassa pohjanpystykorva on alkujaan suomalainen rotu mutta se on vaan hyväksytty kenneliin ruotsissa, ja voin sanoa että tommoinen on todella lapsellista puhetta

Äänestä

" kunnon koira sulle" ei kyllä tiedä yhtään mistä puhuu, yrittää vaan mollata tätä upeaa rotua. No marttilai tässä oma mieli piteeni;

Niin kuin tuolla aikaisemmin sanottiin niin metsä tutuksi koiralle jo nuorena niin ei vanhempana tarvitse ihmetellä niitä metsän ihmetyksiä. Kun koira vähän kasvaa niin kaikki hoituu kuin itsestään, linnut, hirvet, näädät, tai mitä ikinä haluatkaan metsäsätää niin kyllä se koira toimii.

Äänestä
Aloittaja

Kiitos paljon tiedosta huomenna varmaan käydään piipahtamassa metsässä ;)

Äänestä

SPJ:n sivuilla on hieno pieni tietopaketti pohjanpystykorvan opettaminen lintua haukkuvaksi koiraksi. Mikäli on tarkoitus tehdä lintukoiraa? Hienon rodun valitsit.

Äänestä

''Pojiksen ollessa kyseessä niin ota vakuutus ja vie susipitoiselle alueelle sillä pohjis soveltuu sudelle erinomaiseksi proteiini lähteeksi. Kun sitten susi hotkaisee palleron kitaansa niin osta vakuutusrahoilla suomenpystykorva niin pääset sinäkin miesten seuraan eikä tarvi ihmetellä miten ruotsalaiseen koirarotuun voidaan suomessa ottaa venäjältä tuotu piski. ''


Oletpa harvinaisen tyhmä ''ihminen''.

Äänestä
  • EIKU HE****TIN TUUUPLAUUNO!

    Äänestä

Itselläni on pohjis ja kyllä me mentiin metsään heti, kun oli rokotukset kunnossa. Pennun kanssa metsässä voi touhuta ihan vapaasti, kohentaa kuntoa, kehittää koordinaatiota ja kasvattaa liahsta. Nuori koira ei lähde kauas isännästä ja sitä voi pitää aivan huoletta vapaana(lakikin sallii sen).

Menkää metsään paisteella, sateella, räntäsateella, tuulella ja tyynellä, niin se tekee metsän olosuhteet koiralle normaaliksi, eikä niitä tarvi enää koskaan ihmetellä tai arastella. Pohjiksen toinen persoona vapautuu metsässä ja tulet kyllä huomaamaan sen ja se palkitsee myös sinua isäntänä, kun voit tarjota koiralle jotakin yliextraa remmilenkkiin verrattuna.

Pääsääntö on, että touhua koiran kanssa paljon yhdessä(mielellään siellä luonnossa), niin peruskoulutus hoituu melko paljon sivutuotteena, eikä tarvi sitä ns. namirumpaa miettiä koko ajan. Palkitse koiraa sillä, mikä sitä kiinnostaa, eli metsä ja yhdessä olo juuri siellä metsässä.

Oma pohjikseni on niin kiinni minussa, että se toimii kohta kuin ajatus, tarkoitan sitä, että se osaa lukea niin pienistä eleistä minua, että en itsekään kerkeä kuin ajatella, mitä seuraavaksi ja koira on heti täysillä messissä :)

Aivan unelmarotu tämä pohjis, se vie sydämen. Tärkein asia on kanssa, että ole koiran kanssa niin paljon kuin mahdollista, eli 24/7(miinus pakollinen päivätyö) ja saat taatusti niin uskollisen kaverin, että vertaista saa hakea.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9861841 kirjoitti:

Minulla on 3kk ikäinen pohjis olis kiva saada käytännön kokemusta pystykorvamiehiltä, että minkä ikäisenä kannattaa ruveta metsää tutustuttamaan koiralleni .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu