Miten kerroitte ystävillenne ja perheellenne suuntautumisestanne ja miten ne sen otti? Perheeni on melko uskonnollinen ja varsinkin pressavaalien aikaan tuli selväksi, että homous on heidän mielestään väärin ja luonnotonta. Myöskin ystäväni naureskelevat lesboille "pistä tollaset vatteet ja joku lepsu tulee iskeen"-tyyliin ja kehuvat homotutkallaa, jolla tunnistaa kaikki luonnonoikut. Mun kohdallani se ilmeisesti on vaan päässyt pettämään.
Tunnen olevani niin yksin itseni kanssa ja hankala näin pienestä kaupungista on ketään löytää ilman että tulee ulos. Varsinkin kun en tunne ketään toista lesboa (enkä välttämättä ole edes tavannut eläissäni, ainakaan niin että sen tietäisin).
Kotoa olen jo muuttanut pois joten siinä mielessä välirikko ei ole täysi katastrofi, mutta ajatus täysin yksin jäämisestä tuntuu pelottavammalle kuin se, etten koskaan saisi olla kenenkään kanssa. Varsinkin kun olen "kaikki tuntee kaikki" kokoiselta paikkakunnalta päässyt pois niin tuntuu ahdistavalta, että ihmiset siellä juoruaisivat minusta.
Tunnen olevani niin yksin itseni kanssa ja hankala näin pienestä kaupungista on ketään löytää ilman että tulee ulos. Varsinkin kun en tunne ketään toista lesboa (enkä välttämättä ole edes tavannut eläissäni, ainakaan niin että sen tietäisin).
Kotoa olen jo muuttanut pois joten siinä mielessä välirikko ei ole täysi katastrofi, mutta ajatus täysin yksin jäämisestä tuntuu pelottavammalle kuin se, etten koskaan saisi olla kenenkään kanssa. Varsinkin kun olen "kaikki tuntee kaikki" kokoiselta paikkakunnalta päässyt pois niin tuntuu ahdistavalta, että ihmiset siellä juoruaisivat minusta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mulla oli joskus samantapaista, paitsi perheeni ei ollut niinkään uskonnollinen, isä oli vähän homofobinen, mutta lähinnä miehiä kohtaan.
Jos kaupungissasi on pienet piirit, niin ei ehkä vielä kannata kaikille tulla ulos kaapista, jollekkin lähimmälle kaverille kannattaa kertoa, edes jollekin.
Tai nyt kun asut muualla, hankit sieltä uusia tuttavauuksia ja ole edes siellä avoin kaikille :) se helpottaa oloa kummasti. Myöhemmin kun olet tosiaan sinut itsesi kanssa etkä pelokas, niin voi tulla sitten kotihuudeillasikin ulos kaapista. Ei ne kauaa jaksa juoruta. Mäkin pelkäsin aluks kuollakseni juoruja, mut lopulta ne vaan nauratti. Se on vaan se alku shokki kaikille, kyllä se siitä laantuu. Ja ne kaverit jotka sut tuomitsee tai nauraa, ei ole sun arvoisias kavereita.
Kerroin olevani lesbo kavereille ihan suhtautuvat hyvin vaikka tiesin jos joku tuomitsee mua niin viis sitä.Oli minulla muutamaa tuomitsi minua tämän takia ja tein selväksi kunnes en pidä vähän aikaan yhteyttää heihin kuin alaa miettimäään miksei.Myöhemmin mietin useasti kerronko tai en perheelleni mut otin iso riskin kertoa heille..Yllätti ihan,että he suhtautuivat ihan ok mitä olen tai mikä olen sitten.Onneksi perheeni ei ole homofobinen vaikka äitini oli vähän vastustanut mut hän on omillaan puhukoon usein niin ja lopulta antoi periksi.Hei kun kuulemma suomessa on jo yli puolet ihmisiä suvaitsevaa.Vaikka heidän mielestään homous on väärin mutta en sitä välitä ja olla itseni mitä olen..Onhan minulla kaksi aika uskovaiset ystäväni,että jouduin heidän kanssaan väittelyt koska olen aika kovapäinen.Homous on vain näin synnyksi sellaiseksi eikä mitään sairautta..Ymmärsin jotakin itse,että olin ollut hetero ja bi sitten nyt lesbo..Kyseessä onkin rakkauden myötä kenelle rakastuu/ihastuu ja ei voisi torjua tai kieltää asian olemaan edes.Sitä mitä sydämessä sanoo ja se ohjaa tunteen mukana eli mitä toimisi ja ei toimisi..Minusta on jo liikaa juoruja puhuttiin ja P**** heistä kun menköön he sairaaseen porukkaan "juorut" enkä minä kiinnosta juoruista..No voi voi:)
No joo, tosta tekstistä tuli mieleen, että mitä itsevarmempi on muille, sen paremmin muutkin sen ottavat, jos miettii liikaa muiden mielipiteitä, voi olla varma että muut haistaa sen heikkoiden ja ottaa siitä vallan.
Munkin porukat otti ihan hyvin asian, jonkin aikaa isä jaksoi kysellä poikaystävistä, kunnes meni sillekin lopulta jakeluun, että pelaan eri maaliin. Eipä sen jälkeen miehistä kysellyt. Suurimmalle osalle sukulaisillekin olen ihan avoin, tosin mummoille ja papoille en ole viitsinyt slaagia aiheuttaa.
Mun mielestä kannattaa kertoa sitten kun seurustelee, sitä ennenhän on aika teoreettisesti leba. Jollekin hyvälle ystävälle kumminkin kannattaa kertoa ja olla yhteydessä vaikka Setaan.
Itsekin aion kertoa/ilmoittaa perheelle vasta kun seurustelen, sillä en muutenkaan juttele heille näistä asioista (siis ihastuksista, treffeistä jne). Kavereille olen kertonut, koska haluan tietysti hehkuttaa jollekin, jos olen tavannut ihanan ihmisen :) Puhuimme ennestään niin paljon miesjutuista kavereiden kanssa, että tuntui tyhmältä olla kertomatta. Olisi ollut teeskentelyä kertoilla omista naisjutuista miesjuttuina :)
Kertominen oli kyllä hurjan vaikeaa ja mietin kavereiden reaktioita. Yksi oli vitsaillut homoista mutta suhtautui kuitenkin hyvin. Onnistuin ilmottamaan asian hänelle aika itsevarmasti, mikä ehkä auttoi asiaa. Ekat kertomiset meni aika epävarmasti ja toisten tukea kalastellen, mutta nämäkin kaverit suhtautuivat tosi hyvin ja kannustavasti :)