Kyllä

tuo Mot-ohjelma anto oikeen kuvan koulun toiminnasta. Eikun vaan valtion rahahanat kiinni ja tutkimukset käynttiin. Onkai se menny, me veronmaksajat maksamme 2 MILJOONAA EUROA SINNE HOMEPESÄÄN! Ajatelkaa nytten mitä touhua. Tiiän kaikkee muutakin , mutta enpä nyt täällä sano...
22273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kouluhomepesiä on Suomi pullollaan. Sinne menee kuntalaisten rahat,

Äänestä

Kuka on syyllinen ?
lapset, lasten vanhemmat, opettajat ? ei ei ja ei
Päätoimittaja Pekkarinen ?
Ei, hän vaan on hiekkalaatikolla ja luulee omistavansa siellä isoimman leikkiauton.
Syyllisiä ovat kannatusyhdistyksen hallitus ja rehtori yhdessä ja erikseen. Näiden pitäisi tehdä nyt omat johtopäätökset ja erota toimistaan. Mutta sitä ennen heidän tulee laittaa oikeusprosessi rakennusurakan valvojaa vastaan (joka oli myös hallituksessa). Hän nosti 20000€ palkkioita ja jätti betonilattioiden kosteusmittaukset suorittamatta (tai jätti välittämästä tuoksista). Kyse on niin aloittelijan virheestä, että kyseessä on tahallinen ja tuomittava teko. Suomessakin (vaikka rehtorin mielestä täällä on eri laita ja tavat) näistä tapauksista valvoja on haastettu oikeuteen ja saatu vastuuseen. Alkajaiseksi saadaan ne valvojanpalkkiot takaisin kannatusyhdistykselle. Ja rehtori voi lopettaa luulemasta olevansa Franco Francon paikalla.

Äänestä
  • No, mitäpä tästä lystistä seuraa oppilaiden vanhemmille...?
    Vakituisesti Espanjassa asuvat joutuvat maksamaan myös valtion osuuden (yli 7000 €) ja huimasti nousevat oppilasmaksut. Koska valtionosuutta ei voi käyttää rakennuksen korjauksiin ym. , silloin maksajana on vanhemmat.

    Vs. rehtorille on tulossa kovat paikat, kun yhdessä hallituksen kanssa pitää käydä keskustelut lukumaksuista. Voi olla, että suuret lukukausimaksut tulevat karsimaan melko suuren osan koulun oppilasta.

    Eläköön!

    Äänestä

  • Upeaa, mahtavaa kirjoitti:

    No, mitäpä tästä lystistä seuraa oppilaiden vanhemmille...?

    Niinpä... Koulun maine rapisee sitä mukaa, mitä näitä asioita käsitellään keskustelupalsoilla ja mediassa.

    Koulu on ollut hyvässä maineessa ja halukkaita on riittänyt. Sekä opettajia että oppilaita. Kyllä rehtori on jotain oikeinkin tehnyt, että koulu on ollut haluttu!

    Onneksi koulua on enää muutama kuukausi jäljellä. Toivottavasti opettajilla on vielä energiaa ja intoa, eivätkä oppilaat kärsi.

    MOT vaan unohti kertoa hyvistä asioista, mitä koulussa on. Vaan eipä heitä se kiinnosta??

    Äänestä

  • Upeaa, mahtavaa kirjoitti:

    No, mitäpä tästä lystistä seuraa oppilaiden vanhemmille...?
    Vakituisesti Espanjassa asuvat joutuvat maksamaan myös valtion osuuden (yli 7000 €) ja huimasti nousevat oppilasmaksut. Koska valtionosuutta ei voi käyttää rakennuksen korjauksiin ym. , silloin maksajana on vanhemmat.

    Vs. rehtorille on tulossa kovat paikat, kun yhdessä hallituksen kanssa pitää käydä keskustelut lukumaksuista. Voi olla, että suuret lukukausimaksut tulevat karsimaan melko suuren osan koulun oppilasta.

    Eläköön!

    mihinkä ne muksut sitten menee, jos koulu lopetetaan? muutto takaisin suomeen perheillä edessä? suomessa korjataan vuosittain homekouluja ja päiväkoteja, eikä kukaan tee niistä näin suurta numeroa täällä suomessa.

    home ei ole pikku juttu eikä vähäteltävä terveysriski, mutta homeesta pääsee eroon, jos haluja riittää...jos ei muu auta löytyykö koululle terveellisempiä tiloja vanhojen tilalle?

    Äänestä

  • hola espanjola kirjoitti:

    eiks siellä Espanjassa ole muita kouluja?

    Äänestä

Homeasiaan on täällä tartuttu perusteellisesti. Vuoden vaihteen jälkeen vanhempia on informoitu melko perusteellisesti.

Hometta on poistettu otsonoimalla, vaihtamalla lattioita, tehostamalla tuulestusta yms, yms.'

MOTista jäi vain kertomatta koko totuus.......!!!!!!

Äänestä
  • Niin on informoitu sen jälkeen kun home asia tuli julkisuuteen. Ole sinä hiljaa kun et ymmärrä mistään mitään...vellihousu-anonyymi_101.

    Äänestä

  • A.P kirjoitti:

    Niin on informoitu sen jälkeen kun home asia tuli julkisuuteen. Ole sinä hiljaa kun et ymmärrä mistään mitään...vellihousu-anonyymi_101.

    Ole sinä Jussi hiljaa !!!!

    Äänestä

  • Koko totuus on, että rakennusta ei saada kuntoon ikipäivänä. Se on läpeensä homeessa ja terveydelle vaarallinen. Vanhempia ei ole informoitu oikein.

    Äänestä

Vellihousu anomyymi vastaa... että hometutkimuksen tulokset tulivat joulukuussa 2011. Info vanhemmille pidettiin joululoman jälkeen tammikuussa 2012. Kuukausi on pitkä aika. Varsinkin kun mitään asialle ei ole tehty. Eikö niin??

Äänestä

KOKO HALLITUS VAAN VAIHTOON! VALITAAN UUDET HALLITUKSEN JÄSENET, JA MENNÄÄN SUOMEN LAKIEN MUKAAN. REHTORIN MUKAAN ESPANJASSA JÄÄVIYSKYSYMYKSET EIVÄT OLE NIIN TARKKOJA... JA PAH.

JA TIEDOKSI SUHTEELLISUUTTA NIMIMERKILLE, ETTÄ ONHAN NIITÄ SUOMESSAKIN HOMEKOULUJA , MUTTA HOME SAADAAN POISTETTUA HETI REMONTIN JÄLKEEN. KENELLÄKÄÄN EI OLE ÄLLIÄ TÄSSÄ TOUHUSSA, SUORAAN LATTIAT VAAN MÄRÄN BETONIN PÄÄLLE, KIIRE ON SAAHA VALAMIIKSI...

Äänestä

Hometta tai ei hometta.

Mutta miksi Suomi tukee niidenkin oppilaiden opiskelua, jotka asuvat pysyvästi Espanjassa ja maksavat sinne veronsa?

Jos valitsee asua Espanjassa menkööt espanjalaiseen kouluun.

Onneksi toi leuhotus varmaan loppuu nyt kun sinne tulee kunnon tarkastus. Saa lusmurisuomalaisperheet ruveta itsekin maksamaan jotain että ipanansa saa kouluun.

Äänestä
  • Vanhempainyhdistyksen hallituksessa on jäseniä, joiden ko.koulua käyvä lapsi asuu pysyvästi Espanjassa. Tietoa pitäisi kyllä olla.

    Äänestä

  • Suomi tukee Kreikkaakin, eikä siellä ole edes suomalaista koulua.

    Äänestä

...taitavat muuten nauttia ihan ilmaisoppilaan statusta.

Äänestä
  • Näiden kolmen MOTissa valittaneen vanhemman lapset nauttivat näistä etuisuuksista, mm. valtionavusta, vaikka asuvat pysyvästi Espanjassa. Taisivat purra omaa nilkkaansa ja sahata oksaa, jolla istuvat.

    Äänestä

  • Kylla Epsanjassa on sellaisia paaomatuloilla elavia, jotka selviavat pienemmilla veroilla ja sitten kakrut pitaa kouluttaa suomalaisten varoilla. Jos elaminen on siella halvempaa niin miksi ei muuteta kirjoja ja kansia sinne eika ruikuteta varoja Suomesta. Tulee mieleem raikkoset, palanderit ja niemiset

    Äänestä

  • nirunaru kirjoitti:

    Näiden kolmen MOTissa valittaneen vanhemman lapset nauttivat näistä etuisuuksista, mm. valtionavusta, vaikka asuvat pysyvästi Espanjassa. Taisivat purra omaa nilkkaansa ja sahata oksaa, jolla istuvat.

    Eli ei taida kenelläkään olla puhtaita jauhoja pussissa :(

    Äänestä

Tämä juttuhan on paisunut melkoisesti, kertokaa nyt kaikki mitä tiedätte ja koittakaa kerralla puhdistaa pesä.

Äänestä
  • Malta nyt vielä vähän MustaPekka, kyllä tietoa vielä tulee julkisuuteen, paljonkin. Malttamaton tuo MustaPekka.....

    Äänestä

Fuengirola-lehti yhdessä kyynelehtivän hallituksen kanssa julisti koulun Espanjan homevapaimmaksi kaksi viikkoa sitten. Nyt on osoittautunut, että siellä on ETIKKAHAPPOA.
Etikkahapon esiintyminen tarkoittaa, että koulussa on kosteus- ja mikrobihappoja. Tämä tarkoittaa ongelman ulottumista syvälle rakenteisiin - selittävät asianomaiset mitä selittävät.
Kuka maksaa täysin turhat korjaustoimet, joita nyt tehdään - jo miljoona euroa maksaneen remontin lisäksi?
Tiedättekö te, kuinka paljon koulutilaa Espanjassa voi rakentaa MILJOONALLA eurolla? Tiedättekö te, millainen palatsi Suomalaisen koulun kuuluisi olla niiden NELJÄNTOISTA REMONTIN JÄLKEEN, joita siellä on tehty? Ja tiedättekö te, kuka ne on maksanut?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

voevoe kirjoitti:

tuo Mot-ohjelma anto oikeen kuvan koulun toiminnasta. Eikun vaan valtion rahahanat kiinni ja tutkimukset käynttiin. Onkai se menny, me veronmaksajat maksamme 2 MILJOONAA EUROA SINNE HOMEPESÄÄN! Ajatelkaa nytten mitä touhua. Tiiän kaikkee muutakin , mutta enpä nyt täällä sano...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu