kaikki mitä kuolinpesään jää, menee kuolleen lähiomaiselle eli äidille. Onko näin, että jäljelle jäävällä osapuolella ei ole mitään osaa eikä arpaa kuolinpesän tavaroihin?
Omaisuutta ei ole, kaikki mitä jäi oli vaatteet ja arvoton koti-irtaimisto ja vanha auto (vm -85). Velkaa jäi jonkin verran.
Tämä jäljelle jäänyt osapuoli olisi halunnut jonkinlaisen muiston yhteisestä kodista, mutta äiti vei kaiken. Ainoa mitä jäi, oli sydämessä olevat muistot.
Suomen laissa olisi korjaamisen tarvitseva aukko.
Omaisuutta ei ole, kaikki mitä jäi oli vaatteet ja arvoton koti-irtaimisto ja vanha auto (vm -85). Velkaa jäi jonkin verran.
Tämä jäljelle jäänyt osapuoli olisi halunnut jonkinlaisen muiston yhteisestä kodista, mutta äiti vei kaiken. Ainoa mitä jäi, oli sydämessä olevat muistot.
Suomen laissa olisi korjaamisen tarvitseva aukko.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Otan osaa suruusi, mutta näin se vain menee ja mun mielestä ihan oikein. Ajattele, jos olisitte olleet yhdessä pari viikkoa ja miehellä olisi ollut maat ja mannut, olisiko oikein, että perisit ne. Perintöönkin kuuluu jonkinlainen jatkuvuus. Nämä tilanteet voidaan välttää testamentilla ja sinun tapauksessa, hyvillä suhteilla anoppiin. Olet oikeassa, että muistot ovat mielessä, ei tavaroissa.
Avoliitossa kumpikin puoliso omistaa sen omaisuuden jonka nimissä tämä omaisuus on. Jos toinen puolisoista kuolee, perivät kuolleen tämän oikeudenomistajat. Ensisijassa oikeudenomistajana on rintaperillinen, jos lapsia ei ole, tulevat perillisasemaan kuolleen vanhemmat puolliksi kumpikin. Kuolleen vanhemman sijalle tulevat hänen rintaperillisensä. Avoliiton ero avioliittoon konkretisoituu juuri liiton purkautuessa. Avioliitossa lainsäädännössä on useita lesken turvaksi säädettyjä lakeja (aviolesken asumisoikeus, tasinko-oikeus, perintöoikeus lapsettoman puolison kuollessa puhumattakaan lukuisista verolaeista, jotka suosivat avioliittoa.
Asiasta on eri puolilla kirjoitettu ja puhuttu paljon. Aina kuitenkin tuntuu olevan ihmisiä, joille tämä "epäoikeudenmukaisuus " tulee täytenä yllätyksenä.
On jokaisen valinta hsluaako rekisteröidä parisuhteensa. Ainakin testamentti tulisi tehdä kaiken varalle, jos ei halua avioitua.
Missä on yksilön oma vastuu? Vai ollaanko jo tilanteessa,jossa ihmisella on vain oikeuksia ja jos joudutaan vaikeuksiin jostain löytyy heti laki, jolla yhteiskunta on velvollinen kustannuksellaan ratkaisemaan tilanteen.
Avoliitto ei ole mikään liitto.
Tällä osastolla pyritään vastaamaan monella tavalla tulkinanvaraisiin ja juridisessa mielessä varsin puutteellisesti esitettyihin kysymyksiin sillä kielellä, jolla uskotaan maallikoiden asiat ymmärtävän. Suomi24-sivuilla on uskonnolle ja moraalille omat osastonsa. Täti-ihmisen toivoisi esittävän mieluummin viimemainituilla palstoilla kommenttejaan erilaisten liittojen määrittelystä, olette karkottamassa omilla toimillanne asiaa tuntevat vastaajat.
Voi olla, että ed. nimimerkki on moralisti, mutta aivan hyvin voi olla, että hän vain tunnustaa tosiasiat. Elän itse avoliitossa ja voin kertoa, että paljon on selvitettävää, että minä ja lapseni saavat saman edun kuin avioliitossa olevat. Eli avoliitto ei todellakaan ole yhteiskunnan mielestä avioliitto, johon kuuluu ilman sossutätien selvitystä ja virallisia tunnustuksia perintöoikeus, leskeneläkkeestä nyt puhumattakaan. Verottaja kyllä katsoo pariksi, jos on yhteisiä lapsia (kai ainoa instanssi ilman selvityksiä). Avoliitossa on todella monia kuoppia, joita ei ehkä ymmärrä, joten sanonta avoliitto ei ole mikään liitto, pitää kyllä paikkansa.
Minunkaan mielestäni avoliitto ei ole mikään LIITTO. Se on vain kahden ihmisen välinen keskinäinen sopimus, että "asutaanpa nyt saman katon alla ja voidaan me jakaa nuo ruuatkin tuolla jääkaapissa".
Avoliittoa ei missään tapauksessa tule tulevaisuudessakaan rinnastaa avoliittoon. Toinen valitsee avioliiton saadakseen lain suomat oikeudet taakseen, toinen taas haluaa elää vain avoliitossa etteivät mitkään lait pätisi. Mikäli pari haluaa lait omaksi hyväkseen he voivat ihan hyvin mennä naimisiin, asialla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa.
Jos mielestäsi avopuolisolla tulisi olla perintöoikeus puolisoonsa, niin kuinka määritellään ja todistetaan mitkä pariskunnat elävät avoliitossa ja ketkä vain kimppakämpässä (esim. opiskelujen takia). Luotetaanko vain omaisten sanaan? Jospa avopuoliso ei oikein miellyttänytkään avo-anoppia ja tämä kieltää lapsensa kuoleman jälkeen koko liiton olemassa olon. Kasataanko koko suku ja kaverit kokoon ja lasketaan kuka äänestää vastaan ja kuka puolesta, vai miten?
Jos taas kaikki samassa kämpässä asuvat nais- ja miespuoliset katsotaan automaattisesti avoliitoksi, voidaan täysin unohtaa kimppakämpät ja soluasunnot. Miten käy homoseksuaaliliittojen? Ovatko kimpassa asuvat tytötkin automaattisesti "homoseksuaalisessa avoliitossa" jolloin heillä on automaattinen perintäoikeus?
Ainut keino olisi sitten, että myös avoliitot pitäisi jotenkin rekisteröidä viranomaisten taholta. No mikäs ero tässä nyt sitten taas on avioliittoon?? Avioliittohan ei ole mitään muuta kuin se virallinen rekisteröinti, että "juu, me kaksi jaetaan huusholli yhdessä".
Eli kysymys kuuluu: kuinka sinä sitten laatisit tuon lakimuutoksen? Mitä laki sanoisi avoliitoista?
Meri, toit esiin tärkeitä asioita ihmisten valinnanvapaudesta.
Jokaisella pitäisi olla vapaus valita, minkälaisen oikeudellisen suhteen luo toisen ihmisen kanssa, parisuhteessa tai muutenkin. Siksi tietyt oikeudet ja velvollisuudet pitää jatkossakin säilyttää vain niillä, jotka avioliittoon vihitään. Muut huolehtikoot keksinäisistä asioistaan laatimalla (parisuhde)sopimuksia ja tekemällä keksinäisen testamentin.
Edellä sanotusta huolimatta, kannatan jonkintasoista suojaa avosuhteessa elävien omaisuussuhteiden järjestelyyn avoeron sattuessa. Tarkoitan kumppaneiden yhteisessä käytössä olleen asunnon jakamista koskevaa menettelyä. Jos esim. molemmat ovat osallistuneet asunnon rahoitukseen, pitäisi asunnon omistajiksi erotessa katsoa molemmat kumppanit annetun rahoituksen suhteessa. Nykyisihän käy niin, että omistaja on se, jonka nimissä asunto on ja toinen kumppaneista voi korkeintaan sadaa jotakin hyvitystä rahoituspanoksestaan. Tämä voi johtaa helposti epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen erossa, varsinkin jos on asuttu (ja rahoitettu asuntoa) jo pitkään yhdessä.
Tämäntapainen laki on voimassa Ruotsissa (lag om sambo).
Josta seuraa kysymys miksei sitten asuntoa ole merkitty kummankin nimiin vaikka sitten rahoitusosuuksien suhteessa.
Ei millään pahalla mutta joskus tässä maailmassa tyhmyydestä sakotetaan aika rankastikkin.
Mutta toisaalta ehkä jonkinlainen kohtuullistamissääntö voisi kuitenkin laissa olla (vrt. avioliiton päättyessä voidaan avioehtoakin kohtuullistaa), niin suurista arvoista asunnossa on kysymys.