Hyvä kamera alle 200€:lla

Katyusha

Haussa olisi digikamera, joka ei saisi maksaa yli 200€, vielä enemmän mielellään alle 150€. Opiskelijabudjetilla kun mennään, ja kameralle olisi kova tarve. Käytännössä kamera tulisi vain lomamatkojen, illanviettojen ja muiden vapaa-ajan harrastusten kuvailuun. Ei siis minkäänmoista ammattimaista kuvailua, ihan vain omaksi iloksi ja muistoiksi kuvia. Kuitenkin mielellään suhteellisen hyvälaatuisia kuvia, joskin oletettavasti nykyisin suurimmalla osalla digikameroista saakin varmasti kuvia, jotka eivät ole pelkkää pikselimössöä :D

Mieluusti viisinkertainen optinen zoomaus ja optinen kuvanvakain. Kuvia kun olisi kiva saada myös vähän kauempaa, sekä liikkeestä. Kamera siis tulisi lähinnä vapaa-ajan juttujen kuvailuun, mutta olisi silti kiva, jos kuvat olisivat ihan kunnollisia, ja niitä tosiaan saisi myös esimerkiksi erilaisista tilanteista, tai nopeasti liikkuvista asioista (lemmikit, lapset, jne.).

Tähän asti olen käyttänyt lähinnä Canonin digikameroita, mutta olen avoin myös muille ehdotuksille. Joskin edelleen Canon tuntuu siltä omimmalta, kun sitä on tottunut käyttämään. Kamera siis tosiaan haussa sen takia, että olisi oma kamera, eikä aina tarvitsisi lainailla vanhemmilta tai kavereilta.

Kiitos ja kumarrus jos joku sekavan tekstini ymmärsi ja vieläpä osaisi jotakin digikameraa minulle ehdottaa!

2

617

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toisen merkin mies

      Canon-ehdotukseni sinulle olisi IXUS 220 HS, joka lähtee alle 150 eurolla.

      Vähän kalliimmassa IXUS 230 HS:ssä olisi 8-kertainen zoom, mutta sen telepään äärialueella lienee varsin vähän käyttöä loma- ja illanviettokuvauksessa.

      IXUS 220 HS:n laajakulma-alue alkaa jo 24 mm:stä (kinovastaavuus), kun 230 HS:n vastaava lukema on 28 mm. Erotuksella on ahtaissa huonetiloissa oma merkityksensä, mielestäni näppäilykamerassa tärkeämpi kuin telepään ulottuvuuksilla. Lisäksi 220 HS:n ohjektiivin valovoimakin on halvemmasta hinnasta huolimatta himpun verran parempi.

      Itselläni ei ole kumpaakaan Canonia. Olen kuvannut aikaisemmin vanhemmalla Canon PowerShotilla ja ostanut vaimolleni muutama vuosi sitten kameran senhetkisestä IXUS-mallistosta. Hyvin ovat pelittäneet, olemme olleet tyytyväisiä.

      Nyt kuvaan Nikon-järkkärillä, joka on Nikonin vahvinta aluetta. Pokkareistakin löytyy hyviä Nikoneita, mutta noissa hintaluokissa tuskin Canonia parempia.

    • Sillä onko zoom 4x vai 5x ei juuri ole merkitystä, jos pidemmältä haluat kuvata, niin katso niitä, joissa on n. 10x tai enemmän. Periaatteessa joka kameralla voi kuvata lapsia ja lemmikkejä. Canoneissa on ihan oma ohjelma tälle. Sen nimi on - yllätys yllätys - lapset ja lemmikit. Kannattaa kuitenkin muistaa, että pokkarilla liikkuvia kohteita voi kuvata lähinnä hyvässä valossa, etenkin telepuolella.

      Canonilla hyvä yleiskamera on PowerShot SX220 HS, mutta se menee hieman yli 200 euron (min 225 euroa). Ixus 230 HS:n 8x zoomilla saa n. 200 euroon, se toki on pienempi, mutta esim. säätömahdollisuudet ovat huonommat. Harkitse kolme kertaa ennen kuin 20-30 euron takia ostat sopimattoman kameran.

      Jos haluat edullisen peruskameran, niin Ixus 115 HS:ää saa Anttilasta satasella ja mukaan tulee vielä laukku. Muista, että tarjouksia tulee, jos tarvitse kameraa lähinnä kesäksi ei kannata välttämättä heti rynnätä. Parin viikon päästä on Hullut Päivät. Sielläkin on tarjouksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      177
      1972
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      158
      1402
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      223
      1020
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      907
    5. 58
      878
    6. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      70
      800
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      47
      793
    8. 93
      767
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      200
      687
    10. Martinan alamäki jatkuu

      Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      656
    Aihe