Ihmetyttää ja suututtaa miksi lisääntyminen on tehty niin vaikeaksi. Miljoona pientä asiaa pitää tapahtua juuri oikein, että lapsi saa alkunsa/syntyy. Hedelmättömyyteen ei tarvita kuin pienenpieni "vika" ihmisessä, jota ei edes välttämättä löydetä. Vaikka hedelmöitys tapahtuu, alkio ei välttämättä kiinnity kohtuun. Tai jos huonolaatuinen alkio kiinnittyy, raskaus voi mennä kesken.
Alkuraskauden uhkana ovat keskenmenot, kohdun ulkoinen raskaus, kemiallinen raskaus. Myöhemmin kohtukuolema, tai vauva kuolee synnytyksessä.
Jos tämäkin tapahtumasarja olis tehty helpommaksi, niin olisi kaikilla helpompaa. Ihan ovat lääkäritkin harmitelleet, kun ihmisen lisääntyminen on niin vaikeaa. Eläimillä se on helpompaa.
Ja lapsettomuus lisääntyy kokoajan. Parinkymmenen vuoden päästä on varmaan joka kolmas hedelmällisessä iässä oleva pari tahattomasti lapseton, kun nykyään on joka viides.
Alkuraskauden uhkana ovat keskenmenot, kohdun ulkoinen raskaus, kemiallinen raskaus. Myöhemmin kohtukuolema, tai vauva kuolee synnytyksessä.
Jos tämäkin tapahtumasarja olis tehty helpommaksi, niin olisi kaikilla helpompaa. Ihan ovat lääkäritkin harmitelleet, kun ihmisen lisääntyminen on niin vaikeaa. Eläimillä se on helpompaa.
Ja lapsettomuus lisääntyy kokoajan. Parinkymmenen vuoden päästä on varmaan joka kolmas hedelmällisessä iässä oleva pari tahattomasti lapseton, kun nykyään on joka viides.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Täällä on ihmetelty miten kukaan edes voi raskautua kun se on niiiin vaikeaa ja monesta pienestä asiasta kiinni... Tuntuu mahdottomalta ja sitä se ainakin täällä onkin!
No hyvä että se on edes näinkin "vaikeaa". Vai onko maapallo mielestänne jotenkin alikansoitettu?
Tahaton lapsettomuus on erittäin rankkaa ja epäreilua. Siitä kärsivä on erittäin haavoittuvainen. Aina silti löytyy näitä luusereita, jotka satuttavat ajattelemattomilla kommenteillaan. Huomaan, että sulla on paha olla, mutta älä pura sitä tänne palstalle.
Eli onnistuit siis siinä, mikä oli tarkoituksesikin. Sait minulle pahan mielen.
Tahaton lapsettomuus on erittäin rankkaa ja epäreilua. Siitä ei ole epäilystäkään. Mutta kuten kaikissa elämän vaikeissa kohdissa se ongelma mistä itse kärsii tuntuu kaikkein pahimmalta. Jää huomaamatta ne hyvät asiat joita on omassa elämässä. Tai vaikka ne huomaisi niin niistä on vaikea nauttia.
Yhtä lailla kuin tahattomasti lapseton kärsii siitä ettei ole lasta eikä sitä kuulu voi olla erittäin raskasta tulla tahattomasti raskaaksi. Sitä tapahtuu jatkuvasti lukuisille naisille vaikka lisääntyminen onkin biologisesti monimutkainen ja haavoittuvainen prosessi. Lapsesta on suuri vastuu ja se vastuu kestää loppuelämän. Huoli painaa harteita. Toki vanhemmuudessa on iloja ja riemujakin muttei se oikeasti pelkkää festivaalia ole, etenkään yksin, jos toinen vanhempi ei lapsestaan huolehdi.
Itse sain sen neuvon joskus kun ei ollut lasta että nauti siitä mitä voit tehdä nyt kun ei vielä ole lapsia. Ajattelin että tuskinpa niitä tuleekaan koskaan joten ehdinpä niistä nauttia loppuelämäni. Mutta elämä menee koko ajan eteenpäin eikä ikinä tiedä mitä tapahtuu. Nyt itse pienen lapsen yksinhuoltajaäitinä antaisin saman neuvon, vaikka tiedänkin ettei se nyt siltä tunnu. Elämä on lahja, oma elämä ja oman lapsen elämä. Mikään ei ole itsestäänselvää ja se meiltä tuntuu unohtuvan.
Anteeksi.
Sanoit itsekin, että oman lapsen elämä on lahja. Mutta entä jos sitä lahjaa ei koskaan saa? Voisitko sinä esimerkiksi asettua ihan oikeasti lapsettoman asemaan, kun on jopa valmis luovuttamaan, ettei koskaan lasta saa? Ymmärrätkö miten suuri kriisi se oikeasti on?
Entä jos on jo nauttinut ne kaikki lapsettomat vuodet? Jos se viimeinen unelma onkin se perhe, lapset, vanhemmuus. Menisitkö sanomaan jopa kymmenen vuotta lapsettomuudesta kärsineelle pariskunnalle, että nauttikaa nyt, kun aikaa on? Sitä aikaa kun on jo ollut, ja ne lapset voisivat olla tässä jo. Mutta ei kaikilla.
Liian usein jo saa lähimmäisiltä kuulla, että nauttikaa nyt, kun aikaa on. Itse naisena koen, että nauttiminen työstä ei ole sitä nautintoa, mitä haluaisin parheeltä. Ei työ korvaa sitä. Mutta mitä muutakaan lapsettomalla on?
Vanhemmuus on paskavaippojen vaihtoa, itkua, kitinää, väsymistä. Kyllä minä ainakin sitä haluan. Haluan tummat renkaat silmieni alle. Haluan niin mahdottomasti. Ottaisin vaikka vaikeasti vammaisen lapsen kuin en lasta ollenkaan. Kaikkine iloineen ja jopa kaikkine suruineen.
Kaiken ottaisin.
Jos saisin.
Jos...
Elämä on lahja, sille ihmiselle joka sitä elää. Sinulle oma elämäsi on lahja ja lapselle oma elämänsä. Sinulle on annettu oma elämäsi lahjaksi ja sinä kulutat sen miten haluat. Voit kuluttaa sen murehtimalla miten epäreilua se on ettet saa lasta tai sitten voit yrittää nauttia elämästäsi jotenkin. Tiedän ettei se ole aina helppoa. Mutta elämä on lopulta aika lyhyt joten kannattaisi yrittää.
En voi oikeasti asettua lapsettoman asemaan joten näen asian eri näkökulmasta. Olen kuitenkin aikanani pitkään toivonut lasta ja tuntenut järkyttävää epäreiluuden tunnetta kun ystäväni toisensa jälkeen ilmoitti olevansa raskaana, minä en. Lapsettomuus ei omalta osaltani sitten ollut lopullista etkä sinäkään ehkä voi olla varma että onko se sinun kohdallasi lopullista.
Mutta niin kuin minä en oikeasti asettua lapsettoman asemaan niin voitko sinä oikeasti asettua vaikkapa sairaan lapsen äidin asemaan joka toivoo että viikon kestänyt 40 asteen kuume helpottaisi ja pelkää ettei se helpota? Voitko kuvitella millainen huoli äidillä on sydämessään? Jos vammaisenkin lapsen ottaisit niin pystytkö asettumaan äidin asemaan kun kehitystä ei tapahdu, lapsella on kipuja, kavereita ei ole ja koulussa kiusataan? Ei lasten kanssa rankinta ole vaippojen vaihdot ja kitinät. Raskainta on se rakkaus ja sen myötä tuleva huoli. Että menettää sen mitä niin kovasti rakastaa tai joku sitä vahingoittaa. Tiedän että sinusta tuntuu siltä että olipa edes sitten hetken se lapsi muttei sellaista lasta voi rakastaa kipuun saakka jota ei ole ollut olemassakaan.
MISTÄ NÄITÄ URPOJA oikein tulee?? "Nauttikaa nyt kun on siihen vielä aikaa"...voi elämä. Mitäs jos sitä aikaa onkin koko loppu elämä? Et vissiin ole sisäistänyt ihan tätä lapsettomuuden ydintä: sitä ettei koskaan voi sanoa tai ajatella, "että sitten kun". Kun ei välttämättä koskaan tule sitä kuuluisaa "sitten kunia". Kaikki eivät saa rankoista ja useista hoidoista huolimatta lasta, ei nyt eikä sitten eikä koskaan. Todella tahditonta silloin käskeä nauttimaan ajasta ennen lasta. Mutta sen toki olen lapsettomina vuosina ymmärtänyt, että valtaosa ihmisistä kuvittelee ymmärtävänsä ja on olevinaan niin empaattista. Todellisuudessa aniharva oikeasti ymmärtää ja ne jotka ymmärtävät, eivät koskaan sanoisi noin.
Kerjäätkö todella sääliä äitiyden kärsimyksiin lapsettomuuspalstalla? Kannattaisi käväistä viipymättä neurologilla tarkistuttamassa ettet vaan ponnistanut vahingossa aivojasi pihalle synnytyksen tiimellyksessä.
Mikä on sellainen kommentti mitä haluaisit lapsettomana kuulla? Esim vaikka että keskity kärsimään nyt ja loppuelämäsi, älä yritäkään löytää elämästäsi valoa kun ei lasta kerran kuulu?
En tarvitse kaltaisiltasi tyhjäpäiltä mitään kommentteja. Ole mieluummin vain hiljaa kun suustasi ei kuitenkaan mitään painokelpoista tule. Kaikkien kannalta parempi.
Eräs nainen..
Voi kun vaan ymmärtäisit sen tuskan, kun lasta ei kuulu. Mun mielestä on todellakin todella tahditonta tulla tänne kertomaan kuinka rankaa on olla äiti ja pelätä sen lapsen sairautta tms, kun suurin osa antais mitä vaan kokeakseen JUST sen!
Ei oikeesti ole sanoja, joita lapseton haluaisi kuulla...varsinkaan paatosta siitä, kuinka pitää vaan jaksaa hakea ne hyvät asiat elämässä.
Mä oon ne löytänyt, mutta jos välillä tuntuu, et elämä potkii päähän, niin sit voi hakea vähän tukea ja turvaa esim. näiltä LAPSETTOMIEN palstoilta, kanssasisarilta.
Voin hankkia myös rautalankaa, jos se helpottaa sun ymmärrystä asian suhteen.
Pointti oli: Mene pois lapsettomuuden kanssa kamppailevien palstalta ja mene YH-äitien tai perhepalstojen pariin...siellä sua ymmärretään, etkä vahingossa tai tyhmyyttäsi loukkaa ketään!
KIITOS ja AnTeEkS!
Anteeksi että eksyin lapsettomien palstalle. Eksyin tänne siksi että olen itsekin joskus kärsinyt lapsettomuudesta eikä ne tunteet ole minulle vieraita ja ajattelin että teitä voisi helpottaa sen asian käsittäminen ettei vanhemmuus ole pelkkää festivaalia ja siihenkin kuuluu rankat hetkensä. Itseäni olisi helpottanut aikanaan se ellei kaikki olisi vaan koko ajan ylistäneet vanhemmuutta. Olen kokenut miltä tuntuu kun lasta ei ole eikä ole tulossa ja ne tunteet mitä on olla äiti. Molemmissa tunteissa on rankat puolensa. Mutta koska tänne on pääsy kielletty sen jlk kun on lapsen saanut niin pysyn poissa jatkossa. Anteeksi jos pahoitin mielenne. Se ei nimenomaan ollut tarkoitus
Olen rakastanut lasta kipuun saakka. Esikoiseni kuoli kohtuuni tuntemattomasta syystä. Tiedän, mitä menetys on. Tiedän, miltä tuntuu, kun luulee, että vihdoinkin onnistuu saamaan lapsen ja menettää senkin.
Näyttää siltä, että meille ei lasta suoda. Se on kova luopumisen paikka mutta olen päättänyt ajatella niin kuin joku tuolla neuvoi. Rakennan elämäni sitten toisella tavalla. Teen kaikkea muuta mitä olen elämässäni halunnut tehdä.
Vasta tulimme ulkomailta. Molemmille tarjottiin töitä ja niin vain keskustelimme, että meillähän se on helppo vaikka muuttaakin kun ei ole lapsia.
Iholla-sarjassa raskaana oleva äiti lauloi pojalleen hyvää syntymäpäivää niin liikuttavasti ja minä itkin. Tuollaistakaan en voi ehkä koskaan kokea. Ehkä sitten koen jotain muuta elämässäni.
Eräs nainen.. kirjoitat todellakin asiaa ja suorastaan hävettää lapsettomien puolesta vastaanotto! Lapsettomuus on pahimpia asioita, mitä voi elämässä kohdata, etkä sinä mielestäni millään tavalla vähätellyt sitä. Se on juurikin näin, että meidän lapsettomienkin pitää päästä eroon siitä katkeruudesta ja omaan näkökantaan takertumisesta. Ei elämä ole pelkästään mustavalkoista. Yksikään lapseton ei löydä onnea "sitten kun" saa sen lapsen, jos asenne elämään on se, että sitten kun on sitä ja tätä ja tota, olen onnellinen. Elämä on tässä ja nyt... TÄMÄ HETKI. Huomenna tai kahden tunnin päästä voidaan olla poissa! Ei varmasti sen lapsen myötä löydy niin suurta onnea ja auvuutta, ettei elämässä voisi taas jostain muusta syystä katkeroitua. Tämä lapsettomuus on v''''tun rankkaa ja paskaa. Joka päivä siitä muistutetaan tavalla tai toisella. Juuri, kun luulet käsitelleesi asian, tulee jotain, mikä saa padot totaalisesti murtumaan. Ei siihen voi kukaan sanoa yhtään mitään lohduttavaa, vaikka kuinka haluaisi lohduttaa ja auttaa. Mut näin se vaan menee tämä elämä. Tapahtuu asioita, mille ei vaan voi mitään! Onneksi täällä on KUITENKIN niin paljon kaikkea ihanaa... ainakin mun elämä on KAIKESTA HUOLIMATTA aivan mahtavaa!