Kurdilainen&Suomalainen

Tinttarella86

Onko täällä muita perheitä/pariskuntia joilla mies kurdi ja nainen suomalainen??
Olemme olleet naimisissa 1,5-vuotta.
Mieheni on minua kaksi vuotta nuorempi,mutta välillä tuntuu kuin hän olisi 18-vuotias ja nyt on kyseessä 24-vuotias.Mieheni tekee pitkiä päiviä,kotiin tultuaan lösähtää tv:n ääreen eikä varmastikkaan kuule kun yrittää esim. keskutella päivän asioista tai muista jutuista. Vapaa päivinään nukkuu tietenkin pitkään ja herättyään toistaa saman kuin illalla tultuaan kotiin. Iltapäivällä lähteekin sitten kavereiden kanssa ja tulee illalla kotiin. Olen miettinyt monta kertaa,että pystyisikö asian jotenkin korjaamaan,mutta vaikeahan se on toista muuttaa. Rakastan miestäni,mutta jotain silti puuttuu..
Meillä ei ole yhteisiä lapsia vaan minulla ns. oma lapsi. Mieheni välittää lapsestani,mutta en voisi esim. viedä häntä mieheni kotimaahan hänen vanhempiensa kotiin. Olen ajatellut asian niin,että en lähde itsekkään. Toisaalta ymmärrän asian,mutta kovan pääni takia en. Lähden kohta työelämään ja se vähäinenkin yhteinen aika loppuu.
Tarvitsisin hieman neuvoja jos joillakin on ollut samanlainen tilanne. Mitä olette tehneet ja miten jaksaneet asian??

2

213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nainen23v.

      nalkuttaminen ei tuollaisessa tilanteessa auta, aina voit koittaa järjestää jotain yhteistä kivaa jollekin tietylle illalle, jos mies siitä innostuisi. ja lapsia ei todellakaan kannata hankkia, jos mies on noin etäinen.

      -koska te muutitte yhteen?
      -oliko mies tuollainen jo ennen yhteenmuuttoa?
      -maksatteko vuokran/ruoat/laskut tasapuolisesti?
      -onko miehellä pysyvä oleskelulupa?

      kun exäni ei käynyt töissä hänellä oli ihan liikaa energiaa minuun verrattuna ja hän olisi halunnut kokoajan tehdä jotain yhdessä. minä taas olin väsynyt töiden jälkeen ja halusin ehtiä nähdä ystäviänikin. mies aina loukkaantui tästä, kun ei vietetty tarpeeksi laatuaikaa yhdessä.

      kannattaa kait antaa miehelle sitä hänen kaipaamaansa tilaa. keskity itseesi ja lapseesi, näe ystäviä, aloita uusia harrastuksia jne. mikäli mies rakastaa sinua ja haluaa, että suhde toimii kyllä hän jossain vaiheessa sinua alkaa ikävöimään. eli kannattaa olla etäisempi ja näyttää, että sinullakin on elämä.

    • Waya

      Hankalaluonteiselta kuulostaa miehesi. Minulla on myös kurdimies, muutaman vuoden nuorempi kuin minä, ja meillä on oikeasti kivaa yhdessä. Juttelemme paljon, hassuttelemme, vitsailemme ja olemme tosi läheisiä. Mies opiskelee ja käy töissä, ja kaiken vapaa-aikansa omistaa minulle. Tokihan hänkin joskus on omissa oloissaan; katsoo telkkaria tai lueskelee netistä kurdinkielisiä uutisia tms, mutta itsekin vetäydyn toisinaan omiin oloihini lueskelemaan tai katsomaan telkkaria.

      Teidän suhteenne kuulostaa aika yksipuoliselta ja tylsältä. Miehesi ehkä odottaa perinteiseen kurdityyliin, että vaimo on sitä varten että koti on siisti ja olettaa että vaimo viihtyy taloushommiensa parissa, eikä tajua että meikäläisittäin vaimo on myös kumppani ja kaveri, jonka kanssa jutellaan päivän tapahtumista ja muistakin asioista. Oma mieheni oli aiemmin naimisissa kurdinaisen kanssa ja on itse sanonut ettei hän tämän kanssa jutellut, vitsaillut ja kohdellut samoin kuin minua. Se ei ilmeisesti vain kuulu tapoihin.

      Sinun pitää ehkä kertoa miehellesi millaisen parisuhteen ja välit haluat hänen kanssaan. Itse tosin kokemuksesta tiedän, ettei mikään asia ja muutos kerralla uppoa kurdimieheen, vaan ne pitää hitaasti ja toistamalla juurruttaa päähän...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4339
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 152
      976
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      20
      864
    9. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      852
    10. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      26
      805
    Aihe