muistutus

ubuntun asennus vaiheessa pitää tehdä myös tavallinen käyttäjä pääkäyttäjän lisäksi. tätä tavallista käyttäjää sitten pitää käytellä ja pääkäyttäjää käytetään ainoastaan ylläpitotoimiin.
ubuntun asennus ei tuota käyttäjää erikseen vaadi tekemään, joten se on jätetty välinpitämättömäsyi käyttäjän vastuulle.
jos siis vielä suhistelette pääkäyttäjällä, niin tehkää nyt ja äkkiä se tavallinen käyttäjä.
62221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Ubuntussa ensimmäinen käyttäjä on normaali käyttäjä kuten muutkin. Sillä on vain mahdollisuus käyttää korotettuja oikeuksia sudolla. Ei ole väliä muuttuuko rootiksi su komennolla vai käyttääkö sudoa.

Äänestä
  • yksi kysymys lisää, live cd:llä Ubuntua selaillessa ilman ohjelman asentamista, saako internet yhdeyten mokkulalla asennettua, vai kuinka.

    Äänestä

Itse painin saman ongelman kanssa ,sillä ei ole kuin mokkulayhteys.Eikä taida onnistua vaikka tekisi täydellisen asennuksen, sillä nähdäkseni puuttuu ohjelma jonka saa sitten ladattua "ubuntu-kaupasta",eli vaatinee lankayhteyden alkajaisiksi.
Miksi ihmeessä ne ei laita valmiiksi ko.ohjelmaa.!?

Äänestä
  • niin meille tunareille toi Ubuntu on monellakin tavalla erittäin vaikea käyttöjärjestelmä, sanokoon joku mitä sanokoon, mutta vaikea on. Mikä Ubuntu versio sinulla on

    Äänestä

  • 10.10 versiosta lähtien on kaikki tarpeellinen valmiina.

    Äänestä

Ainakin tässä Ubuntussa on asennuksessa luotu vierastili jota muut voivat käyttää.
Elikkäs.. voin tuolta vierastililtäkin hoidella kaikki samat ylläpidolliset toimet kuin omalta tililtänikin. Mitä järkeä on itselle luoda uusia tilejä jos tietää ylläpitäjän salanan? Niin ja voit vaikka kokeilla esimerkiksi komentoa: su käyttäjänimesi ja sitten vain sudottelet ;).

Äänestä
  • Su komento muuttaa käyttäjän toiseksi. Ellei käyttäjää anneta niin muuttuu rootiksi ja se kysyy rootin salasanan ei omaa.. Normaalisti Ubuntussa root ei ole aktivoitu, joten vakioaasennuksess rootiksi muuttuminen ei onnistu.

    Sudo taas antaa niitä oikeuksia mitä /etc/sudoers on annettu. Normaaliasennuksessa ensimmäinen tili saa sudolla kaikki oikeudet. Muut eivät mitään. Jälkeenpäin voidaan sitten visudo ohjelmalla antaa tietyille käyttäjille erityisoikeuksia hyvinkin tarkasti säänneltynä. Vaikka vain yhteen ohjelmaan korotetut oikeudet.

    Äänestä

  • ~A7*DHyE kirjoitti:

    Su komento muuttaa käyttäjän toiseksi. Ellei käyttäjää anneta niin muuttuu rootiksi ja se kysyy rootin salasanan ei omaa.. Normaalisti Ubuntussa root ei ole aktivoitu, joten vakioaasennuksess rootiksi muuttuminen ei onnistu.

    "Normaalisti Ubuntussa root ei ole aktivoitu, joten vakioaasennuksess rootiksi muuttuminen ei onnistu."
    Kylläpäs onnistuu myös vierastililtä jolla ei ole edes ylläpitäjän oikeuksia.
    Vaikka näin:
    su ylläpitäjän tunnus
    ylläpitäjän salasana
    sudo -s
    ylläpitäjän salasana
    ja olet root.

    Äänestä

  • turha on turhaa kirjoitti:

    "Su komento muuttaa käyttäjän toiseksi. Ellei käyttäjää anneta niin muuttuu rootiksi ja se kysyy rootin salasanan ei omaa.."

    Äänestä

  • old_profile_72979 kirjoitti:

    Rootille ei ole oletuksena annettu salasanaa, joten ei onnistu suoraan rootiksi.

    Äänestä

  • 989998898000 kirjoitti:

    Rootille ei ole oletuksena annettu salasanaa, joten ei onnistu suoraan rootiksi.

    onnistuupas. sudolla. jos käyttäjällä on tähän oikeus ja oletuskäyttäjällä on kaikki valtuudet=pääkäyttäjä.

    Äänestä

  • old_profile_72979 kirjoitti:

    onnistuupas. sudolla. jos käyttäjällä on tähän oikeus ja oletuskäyttäjällä on kaikki valtuudet=pääkäyttäjä.

    su ja sudo on eri ohjelmia. Nyt oli kyse ohjelmasta su ja sen toimivuudesta, koska itse siitä kommentoit. Jos tiedät niin kerro toki miten sudotan itseni pääkäyttäjäksi vierastililtä. http://linux.fi/index.php/Sudo

    Äänestä

  • turha on turhaa kirjoitti:

    su ja sudo on eri ohjelmia. Nyt oli kyse ohjelmasta su ja sen toimivuudesta, koska itse siitä kommentoit. Jos tiedät niin kerro toki miten sudotan itseni pääkäyttäjäksi vierastililtä. http://linux.fi/index.php/Sudo

    tottakai ovat eri ohjelmia. normaalikäyttäjän täytyy ensin kirjautua jollain sudo-oikeuden omistavalla käyttäjällä koneelle(su tms. ) esimerkiksi oletuskäyttäjä(pääkäyttäjä) on sellainen.
    suoraan se ei tietenkään onnistu normaalikäyttäjältä, koska sellaisella ei ole sudo-oikeuksia. ainoastaan upuntun pääkäyttäjällä on kaikki valtuudet suorittaa mitä tahansa.
    anteeksi jos olen ollut jotenkin epäselvä tässä asiassa, vastasin vain tuohon "Rootille ei ole oletuksena annettu salasanaa, joten ei onnistu suoraan rootiksi" viestiisi ja tuohan toku onnistuu komennolla sudo su ja ei tarvita root salasanaa.

    "ja tuohan toku onnistuu komennolla sudo su ja ei tarvita root salasanaa."
    Eipä onnistu sudo su, vaikka näyttääkin oikein hurjalta komennolta. Et varmasti edes käytä Ubuntua, kunhan höpäjät vaan paskaa.

    Äänestä

  • turha on turhaa kirjoitti:

    "ja tuohan toku onnistuu komennolla sudo su ja ei tarvita root salasanaa."
    Eipä onnistu sudo su, vaikka näyttääkin oikein hurjalta komennolta. Et varmasti edes käytä Ubuntua, kunhan höpäjät vaan paskaa.

    kyllä onnistuu oletuskäyttäjällä. älä valehtele.

    Äänestä

  • turha on turhaa kirjoitti:

    "ja tuohan toku onnistuu komennolla sudo su ja ei tarvita root salasanaa."
    Eipä onnistu sudo su, vaikka näyttääkin oikein hurjalta komennolta. Et varmasti edes käytä Ubuntua, kunhan höpäjät vaan paskaa.

    ylläpidän 8 upuntuserveriä ja lisäksi on muutama työasema/läppäri joissa on upuntu. pääasiassa käytän kyllä slackwarea ja osx:ää, jossa muuten kans oletuksena suhaillaan pääkäyttäjällä.

    Äänestä

  • old_profile_72979 kirjoitti:

    ylläpidän 8 upuntuserveriä ja lisäksi on muutama työasema/läppäri joissa on upuntu. pääasiassa käytän kyllä slackwarea ja osx:ää, jossa muuten kans oletuksena suhaillaan pääkäyttäjällä.

    lisäksi on centos ja redhat servereitä, jotak on huomattavasti laadukkaampia, mutta se nyt ei kuulu tähän asiaan ollenkaan.

    Äänestä

  • old_profile_72979 kirjoitti:

    lisäksi on centos ja redhat servereitä, jotak on huomattavasti laadukkaampia, mutta se nyt ei kuulu tähän asiaan ollenkaan.

    Windowsilla varmasti suhailet..
    No asiaan.
    "Jos tiedät niin kerro toki miten sudotan itseni pääkäyttäjäksi vierastililtä"
    "kyllä onnistuu oletuskäyttäjällä. älä valehtele."
    Ja edelleen komento sudo su ei toimi tässä Ubuntussa, ei hyväksy ylläpitäjän salasanaa. Ei myöskään onnistu sudo su - ja niin edelleen.
    Ei sinun tarvitse enään kertoa enempää miten sudotan itseni pääkäyttäjäksi vierastililtä. Perun sen jotta loppuu aiheeton jankutus.

    en tiedä sinun upuntuista, mutta ainakin 10.04, jota tääläpäin käytellään kelpuuttaa pääkäyttäjän kirjoittaman sudo su komennon ihan kiltisti. ehkä olet kirjoittanut komennon väärin?

    Äänestä

  • old_profile_72979 kirjoitti:

    en tiedä sinun upuntuista, mutta ainakin 10.04, jota tääläpäin käytellään kelpuuttaa pääkäyttäjän kirjoittaman sudo su komennon ihan kiltisti. ehkä olet kirjoittanut komennon väärin?

    Olet kyllä pelle! :DDD. Ei sulla ole edes Ubuntua, et osaa edes kirjoittaa sanaa Ubuntu. 10.04:n vierasistunto on vielä tiukempi. Ei ole su tai sudo komentojen suorittaminen mahdollista ollenkaan, ei sallittu toiminto ;D. Ubuntussa on jo oletuksena rajoitetuin oikeuksin oleva tili, joten aloituksesi on vain bullshittiä! :DD

    ei vaan oletuksena annetaan käyttöön pääkäyttäjä, jolla sitten suhaillaan. hyvä yritys kuitenkin. kyllä on upuntuja virtuaalisena palvelinfarmina ja työasemina ja vaikka missä.

    "Olet kyllä pelle! "

    toivottavasti sinä saat silmätulehduksen.

    Äänestä

  • turha on turhaa kirjoitti:

    Olet kyllä pelle! :DDD. Ei sulla ole edes Ubuntua, et osaa edes kirjoittaa sanaa Ubuntu. 10.04:n vierasistunto on vielä tiukempi. Ei ole su tai sudo komentojen suorittaminen mahdollista ollenkaan, ei sallittu toiminto ;D. Ubuntussa on jo oletuksena rajoitetuin oikeuksin oleva tili, joten aloituksesi on vain bullshittiä! :DD

    "puusilima____" muut nikit.
    Mitä tulostaa Ubuntussa oletuskäyttäjän komennot:
    whoami
    ja sitten
    sudo !!
    ja sitten uudelleen
    whoami
    ja sitten
    exit

    Äänestä

  • turha on turhaa kirjoitti:

    "puusilima____" muut nikit.
    Mitä tulostaa Ubuntussa oletuskäyttäjän komennot:
    whoami
    ja sitten
    sudo !!
    ja sitten uudelleen
    whoami
    ja sitten
    exit

    ei vaan matti on se pääkäyttäjä. matilla oikeuksilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, koska matti voi milloin tahansa ajaa mitä tahansa komentoja sudolla, kun pääkäyttäjämatin on sallittu oletuksena ajaa mitä tahansa esteettä.
    se on siis edelleen pääkäyttäjä, koska ei ole komentoja joita pääkäyttäjämatti ei voisi suorittaa.

    eli upuntussa suhaillaan oletuksena pääkäyttäjällä.

    Äänestä

  • M-Kar vanhempi kirjoitti:

    Olet jo sekaisin.... Ubuntun pääkäyttäjä on root.

    Äänestä

  • ripulikakkawin kirjoitti:

    Olet jo sekaisin.... Ubuntun pääkäyttäjä on root.

    no ei todellakaan ole. upuntun pääkäyttäjä on se jolla on rajattomat sudo-oikeudet.

    sanatana.. meni yllättävän pitkään "arvata" salasana burteforcella..
    ei tarvinnut kuitenkaan tehdä asiaa upuntussa oletuksena olevalla pääkäyttäjällä, vaan homma onnistui ilman pääkäyttäjän oikeuksia.

    Äänestä

Mulla on 11.10 versio ja en löydä siitä sitä ohjelmaa jolla pääsisi mokkulalla nettiin,riittääkö pelkkä tikun kytkeminen usb:en.

Äänestä
  • "Mulla on 11.10 versio ja en löydä siitä sitä ohjelmaa jolla pääsisi mokkulalla nettiin,riittääkö pelkkä tikun kytkeminen usb:en. "

    Riippuu mokkulastasi. Useimmat mokkulat usb-modeswitch -pakettien asennuksen jälkeen. Tietenkin itse yhteys sitten konfiguroidaan palveluntarjoajasi mukaisesti.

    Äänestä

  • Tikku usbiin ja yläpaneelin nm-applet kuvakkeesta luot mobiililaajakaista yhteyden.

    Äänestä

Suhistelet siis edelleen pääkäyttäjänä, ei näin ei näin.

Äänestä
  • Pääsin nettiin mokkulalla! Ohjain paketti on sittenkin 11.10:ssä. Tikku paikalleen,sitten klikkasin oikella yläkulmassa olevaa "suodatinpussin kuvaa", sieltä avautui valikko jota rämpläämällä pääsin nettiin.

    Itse ihmettelin kun minun versiossa ei ollut tuota nm-applet kuvaketta,jota monessa ohjeessa neuvottiin klikkaamaan, vaan olikin "suodatinpussi".Onkohan tämä windowsin sisäänasennettu versio sitten riisutumpi.
    Toivottavasti on jollekin apua tästä.!

    Äänestä

  • tunarit kirjoitti:

    Pääsin nettiin mokkulalla! Ohjain paketti on sittenkin 11.10:ssä. Tikku paikalleen,sitten klikkasin oikella yläkulmassa olevaa "suodatinpussin kuvaa", sieltä avautui valikko jota rämpläämällä pääsin nettiin.

    Sanoin alottajalle, en sinulle.
    Tuo on välillä vähän epäslvää seurata kelle kukakin on vastannut kun ei ole sitä viivaa edes enää millä pystyi seuraamaan viestien kulkua.

    Äänestä

  • tunarit kirjoitti:

    Pääsin nettiin mokkulalla! Ohjain paketti on sittenkin 11.10:ssä. Tikku paikalleen,sitten klikkasin oikella yläkulmassa olevaa "suodatinpussin kuvaa", sieltä avautui valikko jota rämpläämällä pääsin nettiin.

    Itse ihmettelin kun minun versiossa ei ollut tuota nm-applet kuvaketta,jota monessa ohjeessa neuvottiin klikkaamaan, vaan olikin "suodatinpussi".Onkohan tämä windowsin sisäänasennettu versio sitten riisutumpi.
    Toivottavasti on jollekin apua tästä.!

    Kerro sitten miinustaja oikea tapa,kuinka pääsee mokkulalla nettiin,systeemin asetusten kauttako?

    Äänestä

  • tunarit kirjoitti:

    Kerro sitten miinustaja oikea tapa,kuinka pääsee mokkulalla nettiin,systeemin asetusten kauttako?

    Kysy siltä joka myös minua miinusti.
    Mitä nää multa jostakin mokkulastas kyselet?

    Äänestä

  • 0987987987 kirjoitti:

    Kiitos 0987,,,,, !
    Sieltä minäkin sen taannoin löysin,tuo nm- applet on outo termi,mutta selvispähän sekin.
    Hyvät kuvat vielä olet laittanut,kiitos vielä ja plussia tapaisillesi.

    Ja miinusta---------------------miinustajille,sekä muille asianvierestä vastaileville.

    Äänestä

  • en suhistele. ymmärtäisitköhän sinä tästä, joka joku tuonne kirjoitti:

    "~A7*DHyE21.3.2012 14:39-1 SULJE
    Su komento muuttaa käyttäjän toiseksi. Ellei käyttäjää anneta niin muuttuu rootiksi ja se kysyy rootin salasanan ei omaa.. Normaalisti Ubuntussa root ei ole aktivoitu, joten vakioaasennuksess rootiksi muuttuminen ei onnistu.

    Sudo taas antaa niitä oikeuksia mitä /etc/sudoers on annettu. Normaaliasennuksessa ensimmäinen tili saa sudolla kaikki oikeudet. Muut eivät mitään. Jälkeenpäin voidaan sitten visudo ohjelmalla antaa tietyille käyttäjille erityisoikeuksia hyvinkin tarkasti säänneltynä. Vaikka vain yhteen ohjelmaan korotetut oikeudet."

    kannattaa kiinnittää huomiota varsinkin tähän kohtaan:
    "Sudo taas antaa niitä oikeuksia mitä /etc/sudoers on annettu. Normaaliasennuksessa ensimmäinen tili saa sudolla kaikki oikeudet. "

    eli on pääkäyttäjä, koska on oikeus tehdä mitä tahansa.

    Äänestä

  • old_profile_72979 kirjoitti:

    en suhistele. ymmärtäisitköhän sinä tästä, joka joku tuonne kirjoitti:

    >> "Normaaliasennuksessa ensimmäinen tili saa sudolla kaikki oikeudet."

    eli on pääkäyttäjä, koska on oikeus tehdä mitä tahansa.

    Äänestä

  • Tom peli kirjoitti:

    Ubuntun pääkäyttäjä on root. "Toisin kuin useimmissa muissa jakeluissa, Ubuntussa pääkäyttäjänä kirjautuminen on oletuksena estetty (pääkäyttäjälle ei ole asetettu salasanaa)."
    "Tämän sijasta ensimmäiselle luotavalle käyttäjälle on oletuksena annettu oikeudet sudo-ohjelman käyttöön" TUO EI OLE SILTIKÄÄN ROOT.

    http://linux.fi/wiki/Ubuntu#P.C3.A4.C3.A4k.C3.A4ytt.C3.A4j.C3.A4n_oikeudet

    upuntussa suhaillaan siis oletuksena pääkäyttäjällä.

    Äänestä

  • opiskelkaa hieman kirjoitti:

    on pääkäyttäjä, koska on täydet valtuudet ajaa mitä tahansa komentoja sudolla. kerro jos on jokin jota oletuskäyttäjällä ei voi ajaa. muutan heti kantani.
    upuntussa suhaillaan siis oletuksena pääkäyttäjällä.

    vielä upuntun omilta sivuilta:

    "Isn't sudo less secure than su?
    The basic security model is the same, and therefore these two systems share their primary weaknesses. Any user who uses su or sudo must be considered to be a privileged user. If that user's account is compromised by an attacker, the attacker can also gain root privileges the next time the user does so. The user account is the weak link in this chain, and so must be protected with the same care as Root.
    On a more esoteric level, sudo provides some features which encourage different work habits, which can positively impact the security of the system. sudo is commonly used to execute only a single command, while su is generally used to open a shell and execute multiple commands. The sudo approach reduces the likelihood of a root shell being left open indefinitely, and encourages the user to minimize their use of root privileges."

    huomioi varsinkin:
    "The user account is the weak link in this chain, and so must be protected with the same care as Root."

    Äänestä

  • old_profile_72979 kirjoitti:

    upuntussa suhaillaan siis oletuksena pääkäyttäjällä.

    Sinulla näkyy silmän lisäksi olevan puuta koko pää.

    >> - -Any user who uses su or sudo must be considered to be a privileged user. - -

    - - The user account is the weak link in this chain, and so must be protected with the same care as Root.

    "Onko sudo vähemmän turvallinen kuin su."
    "Käyttäjätili on heikko lenkki tässä ketjussa ja siten se on suojattava yhtä huolellisesti kuin Root." So?
    Eli mahdollisimman vahva salasana kaikille joilla on oikeudet käyttää su tai sudo ohjelmia. Tuonhan sanoo järkikin.
    Ei Ubuntua edelleenkään käytetä roottina joka on pääkäyttäjä. Esitä itse jotain uutta joka vakuuttaa että käytän Ubuntua koko ajan roottina :D

    Äänestä

  • DYEkfc kirjoitti:

    Sinulla näkyy silmän lisäksi olevan puuta koko pää.

    Ja vielä lahonnut puupää.

    Äänestä

  • Liirumlaarumia kirjoitti:

    "Onko sudo vähemmän turvallinen kuin su."
    "Käyttäjätili on heikko lenkki tässä ketjussa ja siten se on suojattava yhtä huolellisesti kuin Root." So?
    Eli mahdollisimman vahva salasana kaikille joilla on oikeudet käyttää su tai sudo ohjelmia. Tuonhan sanoo järkikin.
    Ei Ubuntua edelleenkään käytetä roottina joka on pääkäyttäjä. Esitä itse jotain uutta joka vakuuttaa että käytän Ubuntua koko ajan roottina :D

    et rootina vaan pääkäyttäjällä sitä oletuksena käytetään. oletuskäyttäjällä pystyy edelleen ajamaan mitä tahansa komentoja=pääkäyttäjä.

    Äänestä

  • Tom peli kirjoitti:

    >> - -Any user who uses su or sudo must be considered to be a privileged user. - -

    - - The user account is the weak link in this chain, and so must be protected with the same care as Root.

    periaatteessa ainoastaan oletuskäyttäjä(pääkäyttäjä) upuntussa on "suojattava", koska sillä ei sudon käyttöä ole rajoitettu. järjestelmässä voi olla myös käyttäjiä joilla oikeus ajaa esim. päivitykset sudolla, mutta ei mitään muuta. tämän lisäksi täytyy tietysti olla normaalikäyttäjä, jolla ei ole mitään oikeuksia.

    Äänestä

  • Samaa mieltä... kirjoitti:

    Ja vielä lahonnut puupää.

    Ja vielä tikka hakannut pesän ja syöttänyt herneaivot poikasille.

    Äänestä

  • old_profile_72979 kirjoitti:

    periaatteessa ainoastaan oletuskäyttäjä(pääkäyttäjä) upuntussa on "suojattava", koska sillä ei sudon käyttöä ole rajoitettu. järjestelmässä voi olla myös käyttäjiä joilla oikeus ajaa esim. päivitykset sudolla, mutta ei mitään muuta. tämän lisäksi täytyy tietysti olla normaalikäyttäjä, jolla ei ole mitään oikeuksia.

    EI KANNATA USKOA PUUSILIMAN VALHEITA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    Ubuntun pääkäyttäjä on root, jota ei ole edes aktivoitu.
    Ylläpitäjä=Admin ryhmään kuuluvat voivat suorittaa sudo komentoja.
    Ubuntussa voi olla useita Admineja. Kaikki Adminit on suojattava vahvalla salasanalla!!. Käyttäjiä voi lisätä erikoisin oikeuksin mutta vaatii hieman tietämystä.
    Oletuksina ryhmät ylläpitäjä ja normaali ovat jo ihan ok.
    http://fi.wikibooks.org/wiki/Ubuntu_tutuksi/Järjestelmän_asetukset#P.C3.A4.C3.A4k.C3.A4ytt.C3.A4j.C3.A4_eli_root

    Äänestä

  • klokloklok kirjoitti:

    pääkäyttäjä voi suorittaa kohdejärjestelmässä mitä tahansa komentoja. kerro mitä komentoa et pysty suorittamaan oletuskäyttäjällä?

    Äänestä

  • old_profile_72979 kirjoitti:

    pääkäyttäjä voi suorittaa kohdejärjestelmässä mitä tahansa komentoja. kerro mitä komentoa et pysty suorittamaan oletuskäyttäjällä?

    Root on pääkäyttäjä ja sitä ei ole aktivoitu oletuksena, eli pääkäyttäjä ei suorita yhtään mitään.
    "Jokaisessa Linux-koneessa, siis myös Ubuntussa, on yksi käyttäjä, jolla on oikeudet tehdä järjestelmässä aivan mitä vain. Tämän käyttäjän tunnus on root."

    "Ubuntussa root-käyttäjältä on kuitenkin poistettu kirjautumisoikeus turvallisuussyistä. Sen sijaan järjestelmää hallitaan käyttäen sudo-komentoa (lyhenne sanoista superuser do)."

    "Ryhmään admin kuuluvat käyttäjät (käyttäjät, joille on annettu käyttäjienhallinnan kautta oikeus järjestelmänhallintaan) voivat käyttää sudo-komentoa. Komentoa samalla rivillä seuraava komento suoritetaan nyt pääkäyttäjänä. Ennen komennon suorittamista järjestelmä kysyy varmuuden vuoksi salasanaa, joka siis on käyttäjän salasana, ei root-käyttäjän."

    http://fi.wikibooks.org/wiki/Ubuntu_tutuksi/Järjestelmän_asetukset#P.C3.A4.C3.A4k.C3.A4ytt.C3.A4j.C3.A4_eli_root

    Äänestä

  • klokloklok kirjoitti:

    Root on pääkäyttäjä ja sitä ei ole aktivoitu oletuksena, eli pääkäyttäjä ei suorita yhtään mitään.
    "Jokaisessa Linux-koneessa, siis myös Ubuntussa, on yksi käyttäjä, jolla on oikeudet tehdä järjestelmässä aivan mitä vain. Tämän käyttäjän tunnus on root."

    "Ubuntussa root-käyttäjältä on kuitenkin poistettu kirjautumisoikeus turvallisuussyistä. Sen sijaan järjestelmää hallitaan käyttäen sudo-komentoa (lyhenne sanoista superuser do)."

    "Ryhmään admin kuuluvat käyttäjät (käyttäjät, joille on annettu käyttäjienhallinnan kautta oikeus järjestelmänhallintaan) voivat käyttää sudo-komentoa. Komentoa samalla rivillä seuraava komento suoritetaan nyt pääkäyttäjänä. Ennen komennon suorittamista järjestelmä kysyy varmuuden vuoksi salasanaa, joka siis on käyttäjän salasana, ei root-käyttäjän."

    http://fi.wikibooks.org/wiki/Ubuntu_tutuksi/Järjestelmän_asetukset#P.C3.A4.C3.A4k.C3.A4ytt.C3.A4j.C3.A4_eli_root

    niin, ja kaikki tuohon admin ryhmään kuuluvat saavat oletuksena kaikkeen sudo oikeuden eli ovat kaikki pääkäyttäjiä. turhaan sinä selostat mistään rootista. ala nyt vain kertoa minkä komennon suorittaminen ei oletuskäyttäjällä onnistu?

    >> Sen sijaan järjestelmää hallitaan käyttäen sudo-komentoa (lyhenne sanoista superuser do)."

    Äänestä

  • old_profile_72979 kirjoitti:

    niin, ja kaikki tuohon admin ryhmään kuuluvat saavat oletuksena kaikkeen sudo oikeuden eli ovat kaikki pääkäyttäjiä. turhaan sinä selostat mistään rootista. ala nyt vain kertoa minkä komennon suorittaminen ei oletuskäyttäjällä onnistu?

    "ala nyt vain kertoa minkä komennon suorittaminen ei oletuskäyttäjällä onnistu?"
    Jos vastaat kysymyksiin oikein, kerron mikä komento ei onnistu.
    1.Ubuntun pääkäyttäjä on?
    a. Admin
    b. Root
    2.Ubuntun ylläpitäjä on?
    a. Root
    b. Admin

    Äänestä

  • Tom peli kirjoitti:

    >> Sen sijaan järjestelmää hallitaan käyttäen sudo-komentoa (lyhenne sanoista superuser do)."

    sudo on superuser do, substitute user do ja su on substitute user, super user
    Ei tuossa ole edes vielä kaikki.. ;)

    Äänestä

  • klokloklok kirjoitti:

    "ala nyt vain kertoa minkä komennon suorittaminen ei oletuskäyttäjällä onnistu?"
    Jos vastaat kysymyksiin oikein, kerron mikä komento ei onnistu.
    1.Ubuntun pääkäyttäjä on?
    a. Admin
    b. Root
    2.Ubuntun ylläpitäjä on?
    a. Root
    b. Admin

    pääkäyttäjä on se oletuskäyttäjä. ubuntussä ei käytetä root tiliä, vaikka se onkin mahdollista aktivoida.

    Äänestä

Ubuntu-asennuksessa luodaan yksi käyttäjä (se ei ole pääkäyttäjä root!), olkoon tässä vaikka matti.
Tälle käyttäjälle voidaan antaa tilapäisesti pääkäyttäjän (root) oikeudet suorittaa komento tai asennus sudolla. Root-tilli ei ole oletuksena päällä, tavallinen käyttäjä ei tarvitse sitä. Kaikki asennukset voidaan tehdä tämän matti-käyttäjän tilillä sudolla tai synapticilla (kysyy matti-tilin salasanaa ja saa root-oikeudet). Kun salasana on annettu matti-tili hoitaa sudo tai synaptic asennuksen rootin oikeuksilla, mutta sen jälkeen matti on taas pelkkä matti (ilman root-oikeuksia).

Kun ubuntulla surffaa netissä mattina (=normaalikäyttäjänä!), se ei koskaan voi asentaa mitään muualle kuin kotihakemistoon, koska sillä ei ole oikeuksia, kysymättä matti-tilin salasanaa (kysyminen viittaa root-oikeuspyyntöön =sudo/synaptic käyttöön). Eli jos tätä salasanaa kysytään, se tarkoittaa, että jotakin halutaan asentaa koneeseen, kuten tekee esimerkiksi tavallinen synaptic-päivitys. Ja salasana/lupa sitten annetaan tai ei.

Myöskin, vaikka kotihakemistoon voidaan tallettaa tiedosto/asennuspaketti ilman salasanan antoa, silläkään ei ole oletuksena ajo-oikeutta eli ilman erillistä chmod a x komentoa (tai sama hiirellä ominaisuudet-suorita-oikeus). Tässä tämä eroaa windowsista. Vahingossa ei saa tuhoa aikaan.

Root-tili on toki mahdollista avata ja käyttää sitä, mutta sudo yleensä riittää eli rootia ei yleensä kannata käyttää. Muita käyttäjiä voi luoda tarvittaessa Järjestelmä-Ylläpito-Käyttäjät ja ryhmät.

Seuraavilla komennoilla saadaan käyttäjä vaihdettua rootiksi (tätä ei siis yleensä tarvita ja rootina ei tosiaan ole suositeltavaa esim. surffailla niin ei vahingossa töppäile):
id (näyttää matti)
su (yrittää rootiksi, mutta ei onnistu kun rootilla ei ole salasanaa)
sudo su (kysyy matti-salasanaa, käyttäjä muuttuu rootiksi tässä pääte-shellissä)
id (näyttää nyt root)
jos nyt käynnistää tässä pääte-shellissä esim: nautilus, ollaan rootina (sama mattina suoraan: sudo nautilus)
exit
id (näyttää taas matti)

Äänestä
  • ei vaan matti on se pääkäyttäjä. matilla oikeuksilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, koska matti voi milloin tahansa ajaa mitä tahansa komentoja sudolla, kun pääkäyttäjämatin on sallittu oletuksena ajaa mitä tahansa esteettä.
    se on siis edelleen pääkäyttäjä, koska ei ole komentoja joita pääkäyttäjämatti ei voisi suorittaa.

    eli upuntussa suhaillaan oletuksena pääkäyttäjällä.

    Äänestä

  • puuliiman varaliima kirjoitti:

    ei vaan matti on se pääkäyttäjä. matilla oikeuksilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, koska matti voi milloin tahansa ajaa mitä tahansa komentoja sudolla, kun pääkäyttäjämatin on sallittu oletuksena ajaa mitä tahansa esteettä.
    se on siis edelleen pääkäyttäjä, koska ei ole komentoja joita pääkäyttäjämatti ei voisi suorittaa.

    eli upuntussa suhaillaan oletuksena pääkäyttäjällä.

    Haista tollo vittu!

    Äänestä

MIKSI IHMEESSÄ?

Äänestä
  • siksi, että pääkäyttäjällä suhailu on aika mielipuolista touhua.

    Äänestä

Älkää sotkeko ubuntu-linuxia windowsiin, siellä ajetaan oletuksena pääkäyttäjänä. Ubuntussa ei, vaan asia on kuten yllä sanoin. Muissa linuxeissa asia voi vaihdella.

Äänestä
  • upuntussa tehdään just niin kuin windowsissa ja oletuksena suhaillaan pääkäyttäjällä. älä siis valehtele täällä ja anna virheellistä tietoa.
    jos olen mielestäsi väärässä, niin esitä nyt heti ihan oikeaa faktaa siitä mikä komento ei onnistu upuntun oletuskäyttäjällä?
    niin, rajoituksia ei ole vaan kaikki komennot onnistuvat eli oletuskäyttäjä on pääkäyttäjä. upuntussa siis suhaillaan oletuksena pääkäyttäjällä.

    sanatana.. meni yllättävän pitkään "arvata" salasana burteforcella..
    ei tarvinnut kuitenkaan tehdä asiaa upuntussa oletuksena olevalla pääkäyttäjällä, vaan homma onnistui ilman pääkäyttäjän oikeuksia sudottamatta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

puusilima____ kirjoitti:

ubuntun asennus vaiheessa pitää tehdä myös tavallinen käyttäjä pääkäyttäjän lisäksi. tätä tavallista käyttäjää sitten pitää käytellä ja pääkäyttäjää käytetään ainoastaan ylläpitotoimiin.
ubuntun asennus ei tuota käyttäjää erikseen vaadi tekemään, joten se on jätetty välinpitämättömäsyi käyttäjän vastuulle.
jos siis vielä suhistelette pääkäyttäjällä, niin tehkää nyt ja äkkiä se tavallinen käyttäjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu